sunnuntai 29. tammikuuta 2012

Hiihtokausi avattu!

Eilen kävin ensimmäistä kertaa tämän talven aikana hiihtämässä, vaikka pakkasta oliki ihan reippaasti. Oon kuitenki ilonen että menin, koska taisin jäädä koukkuun. Ainakin nyt tuntuu siltä, että on pakko päästä ladulle!
  Hyvällä tuurilla mun stressi alkaa pikkuhiljaa laantua, sillä ens viikolla ei oo musateatteria. Sen sijaan maanantaina eli huomenna on musiikkilukion ilta ja pääsen kuoron mukana esiintymään. Kaikki siis KTK:lle huomenna klo 19! Tiistai- ja torstai-iltana on jälleen vanhojentanssiharkat, joten keskiviikkona onkin tulevan viikon ainut vapaa arki-ilta, lukuunottamatta koekampausaikaa heti koulun jälkeen. Oon muuten huomennu, että mitä suurempi kiire viikolla on, sitä nopeammin viikonloppu vaikuttaa tulevan. Ens viikonloppu taitaaki olla yhtä juhlaa, sillä perjantaina tulee täyteen 1v & 9kk Jonin kanssa, ja lauantaina on isän synttärit. :)
  Mutta apua, vanhojentanssit lähestyy! Ens perjantaina on enää 2 viikkoa tansseihin. Onneks mekko on nyt maksettu ja sen pitäis olla ihan muutaman päivän päästä täällä, jollei mitään erikoista tapahdu. Oon tosin nähny jo 2 kertaa painajaista vanhojentansseihin liittyen; toisessa unessa mun mekko oli tosi ruma, ja toisessa se ei kerennyt ollenkaan vanhojentansseihin, vaan jouduin laittaa päälleni siskon vanhan rippimekon. Toivon tosiaan, että nää ei oo mitään enneunia...:D Ens keskiviikkona on tosiaan koekampaus, ja sitä ennen pitäis päättää, minkä kuvan vien näytille, ja millaset hiukset todella haluan. Voihan valinnan vaikeus...Nyt lähen kuitenkin syömään ja sen jälkeen suuntaan ladulle, heips!


torstai 5. tammikuuta 2012

(Matka)kuumetta?!

Edessä pidennetty viikonloppu, ah tätä tunnetta. ♥ Pelkäämpä vaan pahoin, että viikonloppu menee sairastellessa, koska tällä hetkellä olo on tosi kuumeinen. Eipä mulla oo kunnon kuumetta ollutkaan varmaan reiluun vuoteen, joten en ihmettelis, vaikka se kuume nyt iskis. Ajoitus ei tosin oo paras mahollinen, koska ens viikon tiistaina on preli, ja sitä ennen pitäis jaksaa lukea jonku verran. Ja muutenkaan viikonlopun aikana kotona kuumeessa makaaminen ei kuulosta erityisen houkuttelevalta. :c Onneks pääkipu on sentään ottamani panadolin ansiosta hellittänyt jonkin verran.
  Veikkaan kuumeisen oloni osasyyksi tämänviikkoista stressiä. Sekä maanantai- että tiistai-illan olin menossa, maanantaina musiikkiteatterissa ja tiistaina vanhojentanssitreeneissä. Tiistai-iltana olinkin niin väsynyt, että jäin keskiviikkona kotiin. Heräsin päivällä vähän ennen puol 12, joten tais tulla nukuttua about 11 tuntia. Vielä puoli 3 aikaan päivällä olin niin uninen, että istuskelin koneella yöhousut jalassa. En tajua, mikä mua väsytti niin kauhiasti, koska tuskin se vain vilkkaasta alkuviikosta johtui. Viimeiset pari päivää mua on myös paleltanu melkein koko ajan ja sormet on ollut ihan kylmät. Vaikka tiedostan kyllä, että mulla taitaa olla aika huono ääreisverenkierto muutenkin.
  Tosiaan, tuosta otsikosta: oon viime päivinä tutkiskellu uutta apollomatkojen esitettä ja hinnastoa ja kiinnostunu vaikka ja mistä kohteista. Jos nyt oisin täysikäinen ja rahaa olis reilu tonni, niin lähtisin melko varmasti tulevana kesänä ulkomaille. Mutta koska näin ei ole, joudun tyytymään haaveiluun. Tai mistä sitä koskaan tietää..;) Joka tapauksessa, näitä mun mielestä lupaavalta vaikuttavia kohteita ovat mm. Kos ja Ios. Mulla on myös ikävä Pargalle, joten uusi reissu niihin upeisiin maisemiin kelpaisi myös! Musta vähän tuntuu, etten ole yksin tämän matkakuumeeni kans. Vai miten on? ;)
  Huomenissa ois tarkotus lähteä Pinjan kanssa lenkille, mikäli oon terveenä. Viime aikoina liikunta onkin jäänyt vähemmälle, mistä syystä mulla onkin vähän huono omatunto. Kun on tullut herkuteltuakin viime aikoina aivan liikaa. Mutta ehkä se tästä.

Ios & Kos






 Ja muutama kuva Pargalta:





sunnuntai 1. tammikuuta 2012

Vuodet vaihtuu, siis korkit auki!


Hellurei ja mahtavaa uutta vuotta 2012!! Eilinen sujui suurimmaks osaks hilpeissä merkeissä. Aamupäivällä kävin Jonilla syömässä, ku se oli tehny meille ruokaa. :) Loppupäivän olinki kotona siihen 9 asti, kävin Rockyn kans lenkillä, syötiin ja ammuttiin raketteja isolla porukalla. Rockylle meno oli vähän turhan rajua, se kun on pelänny pienestä asti rakettien pauketta. :< Vähän ysin jälkeen lähin Jonille, jossa istuttiin iltaa kavereiden kanssa about 10 asti. Silloin lähettiin käppäilemään kohti päämääräämme, jossa vietettiin loppuilta syöden, juoden ja juhlien. Vähän tuntuu että mulla tais olla vähän hauskempaa ku seuralaisillani. :D Rakettien ampumisen jälkeen istuskeltiin vielä hetki ja lähettiin sitte Jonin kans niille. Ei kuitenkaan menty vielä nukkumaan, vaan innostuttiin lämmittämään sauna, vaikka oliki jo myöhä. Loppujen lopuks ruvettiin nukkumaan siinä vähän 3 jälkeen. Ja oltiin pirteinä ylhäällä tänään ennen puoli yhtä. :) Valitettavasti kamera on siskolla, joten mulla ei ole vielä kuvamateriaalia eilisestä. Muutama julkaisukelpoinen kuitenkin toivottavasti löytyy, kun saan kameran itelleni.
  Tänään on viiminen lomapäivä ja mieliki sen mukainen. Miten ihmeessä muka jaksan nousta huomenna jo ennen puoli 8, kun tänään meni herääminen niin myöhään? Opiskelumotivaatiokin on aika lähellä nollaa, paitsi vanhojentanssien suhteen. Yks juttu mikä myös ärsyttää koulujen alkamisessa on se, että joudun taas nukkumaan 5 yötä viikossa yksin. Onneks perjantaina on loppiainen, mikä tietää pidennettyä viikonloppua! Sitä odotellessa. 
  Tulevasta keväästä sen verran, että yritän tosissani keskittyä kevään kirjoituksiin, sekä suoriutua kunnialla vanhojentansseista ja musiikkiteatterista. Siinä ohessa pitäis muistaa, keritä ja jaksaa pitää yhteyttä kavereihin ja tietysti viettää aikaa Jonin kanssa. Nyt kun liikunnankurssi loppui, pitäis alkaa harrastamaan enemmän liikuntaa vapaa-ajalla, jota tuntuu olevan aina vaan vähemmän. Vaikuttaa siltä, että mulle on tulossa stressaava ja tapahtumantäyteinen kevät. Varsinaista uudenvuodenlupausta en oo vielä keksinyt, mutta useita tavoitteita kylläkin. Mutta niitä en nyt tässä lähde paljastelemaan. Tässä pikkuhiljaa voisin alkaa siirtyä koneen äärestä pois, ettei viimeinen lomapäivä kulu tässä istuskellessa. Koittakaapa jaksaa opiskella, ei siihen hiihtolomaankaan enää kauaa ole! ;)