Elämäni ensimmäiset suolaiset muffinit leipastu, ja ihan syötäviä tuli! Vähän vieroksuin aluksi ajatusta pinaattia sisältävistä muffineista, mutta kyllä vaan tykkäsin, ja niin tykkäs myös ainakin äiti. :) Ennen leivontaa ehdin käydä Rockyn kanssa liki tunnin lenkin, piristi ihan mukavasti. :) Leivontasession jälkeen oleskelin vaan kotona siihen asti, että lähdin Jonille. Nyt sitä ollaan taas kotosalla ja odotellaan iltaa. Ainakin eväät on hyvät ja riittävät; pinaatti-juustomuffineja, coctailtikkuja, konvehteja, daim-fanipaloja, patonkia ynnä muuta! Tässä vähän kuvia päivän varrelta:
Oon yrittänyt tässä mietiskellä uudenvuodenlupausta, mutta vaihtoehtoja on liikaa, enkä osannut valita yhtä ainoaa. Niinpä päätin luvata itselleni parikin asiaa;
1. Pyrin liikkumaan paljon ja säännöllisesti, sekä syömään terveellisemmin.
2. Yritän olla parempi tyttöystävä, sisko, tytär ja lapsenlapsi.
Huomatkaa verbit "pyrin" ja "yritän". Nämä mun uudenvuodenlupaukset eivät ole edellisvuosina oikein pitäneet, joten en halua lupailla liikoja. Ärsyttää sitten vain enemmän, jos epäonnistun näissä tavoitteissani. :D
Ilta jatkuu perheen kesken herkuttelun, yhdessäolon ja "uudenvuoden taikojen" merkeissä, reilun parin tunnin päästä ammuskellaan pari pataa. Myöhemmin sitten viettelemään uutta vuotta tuonne kylälle päin isommalla porukalla. Pitäkää oikein rattoisa, mutta turvallinen uudenvuodenaatto! Onnellista ja mahtavaa vuotta 2013!
<3
maanantai 31. joulukuuta 2012
sunnuntai 30. joulukuuta 2012
Iloinen yllätys.
Iltaa piristi äidiltä saatu, myöhäinen joululahja; Yves Rocherin meikkipaletti, joka sisältää 15 luomiväriä, 7 huulikiiltoa, 2 poskipunaa ja siveltimiä. Kyllä se äiti vain osaa! ;) Ainakin osa meikeistä tulee kyllä varmasti kovaan käyttöön, sen verran kivan näköisiä tuotteita - varsinkin luomivärejä - paletista paljastui.
Viime yönä valvottiin Jonin kanssa niin myöhään, että heräsin vasta puol 1 maissa. Aijaijai, miten mahtaakaan käydä, kun koulu taas parin päivän päästä alkaa? Oon ihan väärällä vuorolla, eikä huominen uudenvuodenaatto ainakaan auta asiaa. Huomenna olisi tarkoitus kuitenkin nousta melko lailla "ihmisten ajoilla", käydä lenkillä ja alkaa sitten leipomaan. Joululahjaksi saadusta reseptikirjasta löytyi kiinnostava suolaisten muffinssien ohje, jota päätin kokeilla. Niinpä käytiin tänään siskon kanssa kaupustelemassa tarvittavat aineet. Huomisen päivän aikana pitäisi siis syntyä pinaatti-juustomuffinit! Sen verran poikkesin kuitenkin ohjeesta, että cheddarjuuston päätin korvata mozzarellalla ja lisätä sekaan myös paprikaa. Oi, kuulostaa hyvältä ainakin omiin korviini!
Ilta pyörähtää käyntiin ihan kotosalla, ammutaan varmaan vähän raketteja ja tehdään jo perinteiksi muodostuneita "uudenvuoden taikoja." Herkutellaan, katsellaan ikkunoista raketteja, ja ehkä maistellaan jälleen vähän punaviiniglögiä. Illan päätteeksi suunnataan kylälle päin viettelemään uudenvuodenaattoa pienehköjen pippaloiden merkeissä. Ehkäpä eksytään myöhemmin yöllä Konstaankin. Tiedossa siis näillä näkymin erittäin kiva päivä ja ilta, mitäs teillä on suunnitelmissa? :)

perjantai 28. joulukuuta 2012
Vastaus haasteeseen & uusi ihastus.
Sain haasteen ja tartuin siihen, tässäpä tämä;
Säännöt oli tällaiset;
Kerro 11 asiaa itsestäsi
Vastaa haastajan 11 kysymykseen
Haasta 11 bloggaajaa, joilla on alle 200 lukijaa
Kerro bloggaajille, että olet haastanut heidät
Faktat
1. Oon vähän koukussa tämänhetkisen puhelimeni sudoku-peliin.
2. En pahemmin tykkää mun hiuksista.
3. Tahtoisin toisaalta muuttaa jo omaan kämppään ja yhteen Jonin kans, koska haluaisin a) enemmän itsenäisyyttä, b) enemmän yhteistä aikaa Jonin kans, c) alkaa sisustamaan, d) voi kuulostaa hassulta, mutta haluaisin myös päättää itse, mitä milloinkin syön ja tehdä ruokaa itse.
4. Tykkään käydä salilla ja liikkua muutenkin, mutta monesti on mukamas liian kiire sellaiseen.
5. Mitä kimaltavampi koru tai kello, sen parempi.
6. Pärjään helposti pitkän aikaa ilman sipsejä, salmiakkia tai muita karkkeja, mutta oon hirveän perso suklaalle.
7. Itken helposti, myös ilman järkevää syytä. Sama juttu nauramisen kanssa.
8 .Tykkään lähteä viihtelle, koska laittautuminen, tanssiminen, musiikki ja ihmisten näkeminen on vaan niin kivaa.
9. Aikaisemmin oon harrastanut muun muassa ratsastusta, yleisurheilua, zumbaa ja käynyt ilmaisutaidon kurssin.
10. Oon kiinnostunut monesta eri alasta ja ammatista, mutten tiedä, mikä olisi eniten se "mun juttu."
11. Oon laiska opiskelija.
Kysymykset
1. Mikä on lempivärisi?
Pukeutumisessa käytän eniten mustaa, valkoista ja beigeä. Tykkään myös pinkistä, korallinpunaisesta ja nykyään myös kirkkaanpunaisesta.
2. Mitä toivot eniten joululahjaksi?
Toivoin vain hopeashampoota, jonka sainkin. :)
3. Mikä puhelin sinulla on?
Joku Nokian vanha, väliaikaisena puhelimena. Kunhan vain raaskis ostaa jo uuden!
4. Mistä ostat vaatteesi yms?
Vaatteet lähinnä H&M, nelly.com ja ginatricot.
5. Minne menisit, jos saisit mennä minne vain?
Voi, vaikka minne! Haluaisin käydä jokaisella mantereella ja mahdollisimman monessa valtiossa. Tällä hetkellä haaveilen rantalomasta jonnekkin lämpimään, ei kuitenkaan mihinkään turistirysään.
6. Mikä on lempi ruokasi?
Monta! Ainakin kanasalaatti, lehtipihvi, sekä kaustislainen juustopaisti!
7. Oletko matkustanut ulkomaille? Minne?
Kyllä. Italian Cattolicaan, Kreikkaan (Zakynthokselle + 2x Pargalle) ja kerran Ruotsiin. Italian-matkalla päästiin käymään myös minivaltio San Marinossa.
8. Minkä tietokoneen omistat?
Tämmöinen Acerin pöytäkone, ei tosin oma.
9. Mikä esine on sinulle tärkein?
Oon sen verran riippuvainen puhelimesta, että varmaan se.
10. Millaista musiikkia kuuntelet?
Vähän kaikenlaista, fiiliksen mukaan. Metallimusiikki ei kuitenkaan uppoa. Eniten kuuntelen hiphoppia ja semmoista perus tanssimusiikkia. :)
11. Mikä on suosikkileffasi?
Monta hyvää, ei yhtä suosikkia. Muun muassa Ps. I Love You, Kaunis mieli, Sinkkuelämää 1 & 2, Step Up 1, Tummien perhosten koti ja Varekset.
Haastan kaikki, jotka sattuvat tämän lukaisemaan! :)
Sitten tämän päivän tapahtumiin! Lähdettiin aamupäivällä Kokkolaan alennusmyynteihin. Ainakin yksi uusi ihastus löytyi, nimittäin valkoinen tekonahkatakki. <3 Voi että, melkein pakko saada tällainen kevääksi!
Mitäs se tykkäätte? :) Minä tykkään, että aivan ihana! Takki jäi kuitenkin ihanuudestaan huolimatta H&M:lle, vähän kyllä kaduttaa. Eipä tälle kelien puolesta olisikaan vielä käyttöä, mutta pelottaa, että nämä loppuu kesken, ennen kuin ehdin hankkia omani. Oon joka tapauksessa tekemässä tässä lähiaikoina tilausta samaisen puodin nettikauppaan, joten ehkä tilaan samalla tämän takinkin. Täytyy vaan toivoa, että se löytyy netin valikoimasta! Reissulta tarttui takin sijasta mukaan Clearasilin puhdistusgeeli, Lumenen meikkivoide, Rimmelin luotto-eyeliner ja Rimmel Lasting Finish by Kate Moss-mattahuulipuna (sävy 101), joka on lähes täydellisen nude. Lisäksi ostin eyeluren irtoripset uudenvuodenaattoa varten. Tähänastisista irtoripsistä kummatkin ovat olleet ihan liian luonnottomia, joten nyt yritin olla tarkempi valintaa tehdessä. En ole vielä kokeillut ripsiä, mutta toivottovasti onnisti!
Kokkolasta yritin etsiskellä myös uusia nilkkureita, mutta tuloksetta. Mun rakkaat kiilakorkonilkkurini ovat jo kovia kokeneet; niitä on jo kerran käytetty suutarilla korjauttamassa korkoa ja liimailemassa repsottavia reunoja ja pohjia. Hetki sitten myös toisen nilkkurin vetoketju alkoi kiukuttelemaan, ja noin viimeisen viikon ajan olen joutunut kulkemaan toisen kengät vetoketju osittain auki. Olisin halunnut uudet kengät jo uudenvuodenaatoksi, mutta näillä näkymin joudun hankkia jostain lainakengät, rikkinäisillä kengillä ei ole kiva lähteä liikenteeseen. Onneksi on siskot. ;) Nyt nettikauppojen ihmeelliseen maailmaan, heippahei ja hyvät yöt! :)
keskiviikko 26. joulukuuta 2012
Lahjoja & joulunajan tapahtumia.
Tässä kollaasia meidän joulusta ja saamistani lahjoista. :) Paketeista paljastui muun muassa kaulakoru, korviksia, paaaljon hiusjuttuja, puman hajuvesi, mukavasti urheiluvaatteita, ihanan lämpimät lapaset, suklaata, "leivonnaisia herkkusuille"-niminen reseptikirja sekä paksu, pinkki huivi! Ihania yllätyksiä, vaikka en toivonutkaan muuta kuin hopeashampoon. Ja sen myöskin sain. :) Eipä sillä, kaikki lahjat otin kyllä mielelläni vastaan! ;)
Nämä aaton jälkeiset päivät ovat sisältäneet muun muassa lautapelejä, lenkkeilyä, pulkkamäkeä, jouluruokaa, myöhään valvomista ja rutosti suklaata. Huh, sais tämä syöminen jo riittää, tai ainakin liikkuminen lisääntyä huomattavasti! Ajattelinkin lähteä huomenna heti aamusta lenkille, jossei pakkasta kovin paljoa ole. Koko päivän on kuitenkin väsymys vaivannut, joten voi tuo lenkillelähtö jäädä haaveeksi. Pitää vaan koettaa saada itsensä ylös, vaikka sitten väkisin! Eilen meni tosiaan sen verran myöhään, että väsymys on ihan ymmärrettävää; lähdettiin Konstasta Jonille nukkumaan vasta valomerkin jälkeen, takkia jouduin jonottaa varmaan 10 minuuttia, kyydin saamiseen meni about 5 min ja Jonilla oltiinkin vasta neljän jälkeen. Semmoiset reippaat 7 tunnin unet tuli nukuttua, ja niiden voimilla on pysytty hereillä tämä päivä. Oli kyllä loistava ilta! Kannatti lähteä, vaikka aluksi olinkin vähän kahden vaiheilla. Tanssin- ja nauruntäyteinen ilta takana, saa nähdä mitä se uusivuosi tuokaan tullessaan! :)
tiistai 25. joulukuuta 2012
Jouluja!
Heipsan ja hyvät joulut kaikille! Meillä tuo aatto ei mennyt ihan niinku aattelin, mutta fiilis parani iltaa kohti ja loppu hyvin, kaikki hyvin. :) Aamu käynnistyi perinteisesti Joulupukin kuumalinjan parissa, sen jälkeen katsottiin lumiukko, loput sisarukset kotiutui ja syötiin jouluruokaa ja päätettiin lähteä joulukirkkoonkin. Kotona kahvittelua ja oleskelua iltaan saakka, kunnes jaattiin lahjat. Minä ja Riikka saatiin viime vuoden tapaan toimia tonttuina. :D Sain paljon, ellen jopa liikaa kivoja lahjoja, mutta niistä lisää ehkä seuraavassa postauksessa. Ilta jatkui kivasti herkutellen ja glögiä juoden, maistettiimpa porukalla vähän punaviiniglögiäkin. Yöksi lähdin Jonille, kun en malttanut odottaa lahjoja seuraavaan päivään. ;D Jonin porukoilta sain korvikset, Jonin mummun kutomat villasukat, ja Jonin äiti oli teettänyt kehystetyn kuvan musta wanhojentanssipäivänä! Olin kyllä yllättynyt positiivisesti, ihania lahjoja kaikki. <3
Tämä päivä on mennyt kivasti perheen kesken; käytiin pikkusiskon ja Rockyn kans herättelemässä lapsuusmuistoja pulkkamäessä, kahviteltiin sedän ja sedän vaimon käydessä kylässä ja pelailtiin siskojen kans lautapelejä. Ihanan rento päivä perheen kesken. <3 Illalla joutuu ehkä suunnata Konstaan kun niin kovin moni tuntuu olevan menossa, ja olo on sen verran levoton, että johonkin pitäis päästä. :D Nyt taidankin lähteä tästä laittautumaan ja valkkaamaan vaatteita, erittäin mukavaa joulunaikaa teille kaikille!

lauantai 22. joulukuuta 2012
Vuosi 2012.
Pölläsin Better Together-blogin Johkulta tämmöisen kivan postausidean; muistoja ynnä muuta vuodesta 2012. Tätä vuotta on sen verran vähän jäljellä, että tulee tämä postaus ihan hyvään aikaan. Saattaa kyllä olla, että jotain tosi siistiä tapahtuu vielä tämän vuoden puolella eikä se jokin sitten pääse tähän postaukseen, mutta ilmoitan kyllä jos jotain tällaista tapahtuu. :D
Yksi mahtava muisto
Prinsessapäivä eli Wanhojen tanssit! Se kampauksen ja puvun suunnittelu, koekampaus, varhainen herätys wanhojenpäivän aamuna ja kampaajalle lähtö puoliunessa, meikkaus, itse tanssit ja niiden jatkot - kaikki! Mutta musta oli tyhmää, että paria ei saanut ottaa koulun ulkopuolelta. :( Sinänsä joo ymmärrän, onhan se vähän niinku oman lukion juttu, mutta oisin mieluusti ottanut Jonin pariksi. :) Iski kauhee kriisi, ku prinsessapäivä oli ohitse, mutta yllättävän nopeesti siitä pääsi yli. Seuraava "prinsessapäivä" taitaa olla sitten joskus hamassa tulevaisuudessa oma hääpäivä!
Yksi uusi kokemus
Yllätyssynttäreillä kohtasin sekopäämetson, onneksi turvallisesti auton ikkunan läpi katsellen. Metso olis vissiin halunnut tehdä lähempää tuttavuutta koittaessaan lähteä vihaisena auton perään, onneks päästiin karkuun! :D Tulipa ainakin todistetuksi se, että ei nuo metsot ihan vaarattomia otuksia ole.
..ihana paikka
Parga, siitä ei pääse mihinkään. Vaikka oltiin edellisenäkin vuonna Pargalla, lähtisin helposti taas takaisin upeisiin maisemiin. Pikkukaupungin kauneus, lämpö ja aurinko olivat niin mun mieleen. <3
..kohokohta
Varmaan tuo oma täysi-ikäistyminen. Oli se vaan hienoa, kun pääsi eka kertaa laillisesti baariin, sai kortin ja alkaa ajella autolla ynnä muuta. Toinen kohokohta oli Jonin ja mun eka yhteinen reissu. <3 Ostin Jonille synttärilahjaks hotelliyön Kalajoen Saniin, jossa päästiin nautiskelemaan Jonin ostamasta kuoharista, ravintolaruuasta ja käytiin kylpylässäkin kahteen otteeseen.
..hyväksi todettu resepti
Mmm, kanasalaatti. Tein sitä ensimmäistä kertaa ite alkuvuodesta, eipä oo sen jälkeen tullut tehtyäkään. :( Mutta niin älyttömän hyvää!
..upea kesämuisto
Joku kesäilta, kun lähdettiin Jonin kanssa kävelylle ja päädyttiin makoilemaan laiturille auringonpaisteeseen. Ah, miten romanttista. <3
..hyvä elokuva
Ps. I Love You ja Kaunis Mieli! Katoin kummankin leffan vasta tänä vuonna, aivan huippuja oli!
..ihana yllätys
Tässä kohdassa tuli ekana mieleen se, kun yksi parhaista ystävistäni kertoi menneensä kihloihin. Itkuhan siinä tuli samantien, olin vaan niin onnellinen näiden kahden puolesta. :') Terveisiä vaan sinne ruudun toiselle puolelle!
..helpotuksen huokaus
Selvisin kuin selvisinkin sekä kesän festariesiintymisestä, että Taiteiden yöstä. Kesällä lauloin Iholla-konsertissa yhden biisin, Taiteiden yössä kaksi. Kärsin vissiin jonkin sortin esiintymiskammosta, varsinkin tuon Taiteiden yön esityksen jälkeen tutisin varmaan puoli tuntia sen jälkeen. Mutta selvisin!
..huippu illanvietto
Juhannusaatosta jäi tosi positiivinen muisto. :) Istuskeltiin Jonin kaverilla pikkuporukalla, laulettiin karaokea myöhään ja pidettiin hauskaa. Nukkumaan lähdettiin muistaakseni 5-6 aikaan auringon noustessa, oli kyllä mahtava ilta! Vielä paremmat illanvietot ollaan pidetty rakkaiden tyttöjen kanssa, kumpikin meidän tekemä reissu Komiaan oli ratkiriemukas! :'D
..saavutus
Miten tähän voikin olla niin vaikea keksiä mitään? Oikeastaan tuo yleisölle laulaminen sopisi tähänkin, mutta sanotaan nyt vaikka kirjoitukset. Sain C:n sekä psykasta että ruotsista, vaikka en tosiaan olisi uskonut sen lukemismäärän riittävän. Niin ja tietysti ajokortin saanti!
..uusi villitys
Kynsien laittaminen ja kuntosali. Oon aikeisemminkin tykännyt lakkailla kynsiä, mutta nyt oon ihastunut myös kaikenlaisiin "timantteihin", joita komeilee mun kynsissä nytkin. Kuntosalilla oon alkanut käymään tänä vuonna ahkerammin, vaikka näin joulun aikaan sekin on vähän jäänyt. Ensi vuoden puolella taitaa sali kuitenkin kutsua jälleen. :)
..opittu taito
Öh, apua!? Miksen keksi mitään? Kai mä nyt jotain oon oppinut!? Jos en muuta niin ainakin sen, etten jätä joululahjojen ostamista viime tinkaan. Taito kai sekin.
Tämmöistä tänä vuonna, reilun viikon kuluttua starttaakin uusi vuosi ja sen mukana uudet kujeet, vai miten se oli? Pitääpä kehitellä joku uudenvuodenlupauskin, joko teillä on jokin mielessä? :)

![]() |
| Rakkaat tytöt <3 |

| Eka kertaa Konstassa! |

| Festariesiintymiseen lähdössä. Kuvittelenko, vai näytänkö oikeesti paljon nuoremmalta tässä kuin nykyään? :D |
![]() |
| Taiteiden yö. |
..huippu illanvietto
Juhannusaatosta jäi tosi positiivinen muisto. :) Istuskeltiin Jonin kaverilla pikkuporukalla, laulettiin karaokea myöhään ja pidettiin hauskaa. Nukkumaan lähdettiin muistaakseni 5-6 aikaan auringon noustessa, oli kyllä mahtava ilta! Vielä paremmat illanvietot ollaan pidetty rakkaiden tyttöjen kanssa, kumpikin meidän tekemä reissu Komiaan oli ratkiriemukas! :'D
..saavutus
Miten tähän voikin olla niin vaikea keksiä mitään? Oikeastaan tuo yleisölle laulaminen sopisi tähänkin, mutta sanotaan nyt vaikka kirjoitukset. Sain C:n sekä psykasta että ruotsista, vaikka en tosiaan olisi uskonut sen lukemismäärän riittävän. Niin ja tietysti ajokortin saanti!
..uusi villitys
Kynsien laittaminen ja kuntosali. Oon aikeisemminkin tykännyt lakkailla kynsiä, mutta nyt oon ihastunut myös kaikenlaisiin "timantteihin", joita komeilee mun kynsissä nytkin. Kuntosalilla oon alkanut käymään tänä vuonna ahkerammin, vaikka näin joulun aikaan sekin on vähän jäänyt. Ensi vuoden puolella taitaa sali kuitenkin kutsua jälleen. :)
![]() |
| Kynnet, jotka loihdin tänään. :) |
Öh, apua!? Miksen keksi mitään? Kai mä nyt jotain oon oppinut!? Jos en muuta niin ainakin sen, etten jätä joululahjojen ostamista viime tinkaan. Taito kai sekin.
Tämmöistä tänä vuonna, reilun viikon kuluttua starttaakin uusi vuosi ja sen mukana uudet kujeet, vai miten se oli? Pitääpä kehitellä joku uudenvuodenlupauskin, joko teillä on jokin mielessä? :)
Uusi mekko & elämän muita pieniä iloja.
Kylläpä taas on tekemistä riittänyt, tällä kertaa pölyjen pyyhkimistä ja viimeisten lahjojen paketointia. Vielä pitäis huoneen lattia pestä, ja se ois sitten siinä. Vai oisko sittenkään? Tuntuu, että tämä tekeminen ei lopu ikinä. Aina vaan löytyy lisää siivottavaa, vaikka se kaikki ei olisi edes välttämätöntä. Sen mä kuitenkin päätin, että enää huomenna en varmasti tee mitään ylimääräistä, vaan rauhoitun joulua varten. Ja päästään ehkä jo huomenna koristelemaan kuusi, vaikka yleensä ollaan jätetty se aattoon. Siitä vasta tuleekin jouluinen olo. <3 Jouluinen olo tuli myös ihanasta jouluteestä taatelikakun kera, nam! Kiitokset vaan Leenalle. :)
Näpsäisin eilen muutaman kuvan uudesta mekosta, mutta kuvien laatu taas on mitä on...Toivottavasti saatte kuitenkin edes jonkinlaista osviittaa siitä, millainen mekko on. :)
Kuvista ei tuota selkäpuolta näy, mutta takana menee samanlainen läpinäkyvä kaistale yläselästä alaselkään asti. Aivan ihana sanon minä! Pikkuisen liian pitkä tämmöiselle about 162-senttiselle, mutta ei se mitään. Normaalihinta olis ollut 32,90, mutta alennuksessa mekko tuli maksamaan 16,45! Ei paha. ;)
Tällä hetkellä nautiskelen näistä oman elämäni pienistä iloista; oon yksin kotona, joten ei muuta kuin musiikki soimaan ja laittautumaan! Kivaa lauantaita teille! :)
perjantai 21. joulukuuta 2012
Joululahjat - check!
Loputkin joululahjat ostettu, ja on vasta perjantai! Hyvä minä! Tai no, kyllähän multa muutama suklaarasia puuttuu, mutta äkkiäkös ne kipaisee vaikka halppiksesta. Koko ylläoleva lahjakassivuori lähti tänään mukaan Kokkolasta. Nyt saa huokaista helpotuksesta, nämä mun lahjojenhakureissut kun on aina vähän tuskaisia. Päätettiin tosiaan eilen illalla lähteä Sallan kanssa tänä aamuna Kokkolaan hakemaan viimeisiä joululahjoja. Lähdettiin siinä puoli 10 aikaan, ja perillä suunnattiin heti ekana JC:en. Siellä oli just alkanut ale, ja kerrankin löysin jotain tosi helposti - en tosin lahjaksi, vaan ihan itselleni. Alennusrekistä löytyi puoleen hintaan aivan ihana, musta mekko uudenvuodenaattoon ja alekorista söpöt lapaset vain kahdella eurolla. Koska siskon piti töihin kaheks, lähdettiin jo puoli 1 jälkeen kotia kohti. Ihan hyvä niin, oli nimittäin yllättävän paljon porukkaa liikkeellä jo aamupäivästä.
Kotia päästyäni aloin melkein heti siivoamaan; pesin jääkaapin, tiskasin ja nyt oon sitten vaan istuskellut koneella. Pikkuhiljaa alan lähteä Jonille päin illaksi ja varmaan yökskin, mutta sitä ennen taidan paketoida vielä muutaman lahjan. Jää sitten vähemmän hommaa näille viimeisille päiville ennen joulua.
Eilen päästiin joulutunnelmaan Järvelän koulun joulujuhlassa, voi että kun oliki kiva nähdä leikkikentältä tuttuja lapsia. :) Päällä tällaista;
torstai 20. joulukuuta 2012
Ahkerana.
Ylläolevat kuvat ovat kaikki tältä päivältä. Tänään oonkin ehtinyt vaikka mitä, (vaikka sitä ei noista kuvista huomaakkaan,) siitäkin huolimatta että istun tässä koneen ääressä vielä yöhousut jalassa. :D Suunnittelin vähän blogin uutta ulkoasua, pesin liesituulettimen, pyyhin pölyt huoneesta, imuroin ja otin vähän joulutavaroita esille. Niin ja kuvailin omaa pärstää ja noita kynsiä, jotka lakkasin eilen. Vielä pitäis lenkillä käydä tuon karvakorvan kanssa, sitten olisi tämän päivän hommat niin sanotusti pulkassa. Illalla lähdetään sitten ainakin äidin kanssa tuohon muutaman sadan metrin päähän joulujuhlaan. Niin paljon tuttuja lapsia, että pitää kyllä päästä katsomaan. :)
Eilen kävin pitkästä aikaa lenkillä ja voi että mä nautin, vaikka poskista tuumaskin kylmyyden takia tunto lähteä. Tänään tyydyn vähän lyhyempään lenkkiin, kun pakkastakin taitaa olla vähän enemmän. Ihanaa kun näin lomalla on aikaa käydä lenkillä vaikka joka päivä, kouluviikkoina se ei niin itsestäänselvyys olekkaan. On musateatteria, läksyt, välillä oon Jonilla tai Joni meillä, tai sitten ei vain koulupäivän jälkeen jaksa lähteä liikkumaan. Onneks tämä mun koulunkäynti loppuukin kohta, ainakin jos kaikki menee niinku pitäis. Viimeistään silloin saa lenkkeily ja ylipäätään liikunta luvan lisääntyä, tämä tämmöinen ei käy päinsä! Nyt ylös ja ulos pakkaseen virkistymään, heips!
Ps. Arvatkaa kuka valtas mun sängyn heti, kun silmä vältti?! Meidän pikku Tossupa tietenkin! Onneksi lakanat oli otettu jo pois, niin karvapallo ei päässyt levittelemään karvojaan niihin. Oli hän silti niin suloisen näköinen, että oli pakko jättää rauhassa nukkumaan. <3
tiistai 18. joulukuuta 2012
Välipäiviä odotellessa - mekkotestin tulos.
No kyllä taas ärsyttää heti niin paljo että! Suunnitelmat peruuntuu, mutta eipä voi mittään. No, onneksi huomenna pääsen kaverin täysi-ikäistymisen sijaan juhlimaan pikkusiskon 15-vee synttäreitä! Niin ja tietysti myös joululoman alkua! Oikeestaan parempi näin, oisin muuten joutunut skippaamaan siskon synttärikaffit. Tänään oon muun muassa tuskaillut koulun takia, vaihtanut mummulle verhoja, odottanut koulutaksia kädet jäässä, tuijottanut tv:stä supertehtaita ynnä muuta, hortoillut halppiksessa pariin otteeseen ja paketoinut vähän lisää lahjoja. Miten musta tuntuu, että viime aikoina nämä päivät on menny aika lailla saman kaavan mukaan? :D
Tällä viikolla haluaisin ehtiä vielä kerran Kokkolaan, mutta ei kai se ihan välttämätöntä oikeasti ole. Stressaan vissiin vähän liikaa joululahjojen kans, vaikka ne eivät olekaan tärkeintä joulussa. Ois vaan kiva onnistua ilahduttamaan muita ihan kunnolla. :) Viimeistään joulun jälkeen aion kuitenkin antaa itsellenikin lahjan - luvan tilata jotain kivaa vaikkapa uudenvuoden aattoa varten. Siitäkin huolimatta, että uudenvuoden suunnitelmat on vielä täysin auki. Oon jo käynyt ihailemassa nellyn mekkovalikoimaa, mutta täytyypä koettaa pitää järki mukana. En kai mä oikeasti mitään paljettimekkoa tarvitse, sehän jäis vaan kaappiin lojumaan! Ihan vaan kiinnostuksesta tein nellyn sivuilla testin "Mikä mekko olet?" Sen mukaan valitsisin uudenvuoden juhliin tämän;
Kieltämättä kaunis ja varmasti monikäyttöinen mekko! Sequin Open Back Dress 59,95. Nyt mä taidan lähteä kattomaan Putousta ja jatkamaan samalla paketointia, heipat! :>
Kieltämättä kaunis ja varmasti monikäyttöinen mekko! Sequin Open Back Dress 59,95. Nyt mä taidan lähteä kattomaan Putousta ja jatkamaan samalla paketointia, heipat! :>
maanantai 17. joulukuuta 2012
Joulun odotusta on täynnä maa.
Enää pari hassua päivää koulua, sitten pääsee joululoman viettoon! On sitä lomaa odotettukin, ei pelkästään koulun vaan ihan kaiken muunkin hulinan takia. Mä niin nautin lahjojen paketoimisesta iltasella, kiireettömistä kävelylenkeistä ja jouluisten ohjelmien katselusta pitkin päivää. Taitaa tuo kiireettömyys olla nykyään aika luksusta, harvalla näyttää olevan siihen varaa. Varsinkin näin ennen joulua. Näin on myös mun kohdalla; koko viimeisen viikon oon ollut taas menossa, enkä oo edes koneelle ehtinyt. Koulukin on pistänyt ketuttamaan muun muassa tänään, kun koko mun lukion läpäisy olikin yhtäkkiä vaakalaudalla. Kiitos oman tyhmyyteni ja tosi "kannustavan" opettajan.
Ei mulla kuitenkaan ihan surkea viikko ole ollut, vaikka sellainen käsitys tuosta mun vuodatuksesta saattoi tulla. Paljon kivaakin siihen on mahtunut; ilon ja ylpeyden kyyneleitä 'tanssin ja liikunnan päivänä', pikkujouluilua siskon kämpillä, Asteen keikka Konstassa, antoisa joululahjojen ostosreissu Kokkolaan, sekä tietysti laatuaikaa Jonin kanssa. :) Niin ja löysimpäs tuossa äskettäin kauan kadoksissa olleen kännykän johdonkin, sain vihdoinkin lisättyä kuvia koneelle!
Vielä muutama lahja on ostamatta ja pitäisi huonekkin siivota joulukuntoon. Fiksuna tyttönä siivosin huoneen jo pari viikkoa sitten, arvatkaa vaan onko pölypallot sun muut palanneet? :D Niinpä jätän tuon siivoamisen joko torstaille tai perjantaille, jos vaikka siisteys sitten pysyis joulun yli. :) Tänään kerkeen vielä paketoida jonku verran, mutta sitä ennen pitää tehdä äikän essee loppuun. Onneks alkaa koulu vasta klo 12, saa valvoa hyvillä mielin vähän myöhempään ja nukkua mukavan pitkään. <3 Nyt vähän teetä ja sitten esseen kimppuun, energistä viimeistä viikkoa (tai muutamaa viimeistä päivää) ennen loman alkua!

torstai 13. joulukuuta 2012
Nellyn Lempparilaukut.
Äh, miten turhauttavaa on olla ilman kameraa. Maanantaina muutuin tosiaan takasin blondiks, vain raitojen avulla! Juurikasvu tosin jäi, mutta kyllä sen kans nyt jonkin aikaa elää. Lupailin lisätä kuvaa sitten kampaajakäynnin jälkeen heti kun saan kameran, mutta se on edelleen siskolla. Ei oo kauaakaan, kun osallistuin johonkin kilpailuun, jossa osallistujien kesken arvottaisiin joku järjestelmäkamera. Voi että miten toivon, että arpaonni suosis mua! Tympäsee niin tämmönen. Ehkä ens vuoden puolella repäsen ja ostain jostain järkkärin, vaikka sitte käytettynä. Tällä hetkellä ois kyllä TopTenissä tarjouksessa joku Canonin järkkäri, jonka hinta ei ollut ollenkaan paha, kun on kuitenkin järkkäri kyseessä. Voi että kun raaskis ostaa!
Oman kameran lisäksi multa uupuu vieläkin kirjekuori/juhlalaukku. Siskon laukulla on menty tähän asti, ehkä ois jo aika korjata sekin asia? :D Viikko-pari sitten katoin nelly.comin laukkuvalikoimaa ja kokosin omat lempparit kollaasiksi, vähän hintojakin silmällä pitäen. ;)
Jos alkaisin tässä tilausta tekemään, olis kyllä hirveen vaikee päättää, minkä laukun haluaisin. Niin ihania kaikki. <3
Tänään tiedossa ainakin vähän jouluostosten tekoa Halpa-Hallissa, joulukorttien askartelua ja jos jaksan, esseen kirjoittamista. Vasta hetki sitten oon tajunnut, että voin aivan ostaa osan joululahjoista Halppiksesta, kun Kokkolan marketeissa ja Halppiksessa on lähes samat tavarat. Kaikkia lahjoja en kuitenkaan Kaustiselta saa, ja hyvällä tuurilla pääsenkin tulevana sunnuntaina Kokkolaan hakemaan loput lahjat. Yhtään sen myöhempään en mielelläni jättäis, mä niin inhoan olla viime tingassa.
Nyt mä lähen valmistautumaan Jonille lähtöön, mukavaa päivänjatkoa kaikille! :)

maanantai 10. joulukuuta 2012
Alelöytöjä H&M:ltä.
Nyt kipin kapin H&M:n nettikauppaan, sillä siellä on alkanut ale! Omat lempparini löysin alevalikoimasta tosi nopeasti, tässäpä näitä;
Pinkkiä, valkoista, eikä lainkaan mustaa! Edistystä havaittavissa siis. ;) Tuon alakulman valkoisen paidan bongasin viime perjantaina Kokkolan H&M:stä, siellä hinta oli 19,95. Kokeilin paitaa ja jätin varaukseenkin päivän ajaksi, vaikkei mulla ollut aikomustakaan lähteä lauantaina uudestaan Kokkolaan. Ostamatta siis jäi tämäkin löytö, nyyh! Nyt H&M:n alesta tämän kultaisella yksityiskohdalla koristetun paidan sais hintaan 10e, vähän tekis mieli pistää tilausta tulemaan. :) Myös muhkea, kirkkaanvärinen huivi ja lämmin neule kelpaisivat. Ja korviksiahan ei koskaan voi olla liikaa, vai mitä?! ;) Saa nähdä, onnistunko pitämään itseni kurissa! Mites on teidän laita? Käykäähän kurkkaamassa, aleen pääsette tästä.

sunnuntai 9. joulukuuta 2012
Lomakuulumisia.
Heippahei! Tässä sitä on vietelty reilun neljän päivän lomaa. Itsenäisyyspäivän vietin kotosalla perheen parissa, leivottiin joulutorttuja ja talven ensimmäiset piparit.
Vasta illalla Joni tuli hakemaan ja jäin sitten Jonille yöksi. Linnanjuhlat meni mun osalta vähän ohi, jostain syystä mua ei oikeastaan edes kiinnostanut, millaisia pukuja ihmiset on päälleen valinnut. Lähes aina ennen oon katsonut edes osan linnanjuhlien lähetyksestä, mutta tänä vuonna taisi tulla ennätys; yhteensä n. 5 minuuttia. Perjantai-aamuna olikin aikainen herätys, nousin jo ennen seittemää ja jätin Jonin nukkumaan Sallan tullessa hakemaan mua niille. Siinä sitten laittauduttiin, syötiin vähän aamupalaa, ja lähdettiin hakemaan myös Riikka kyytiin. Sitten lähdettiinkin kohti Kokkolaa, omana tarkoituksenani ostaa ainakin osa joululahjoista. :) Kyllähän sieltä jotain löytyikin ja olisi löytynyt enemmänkin, ellei aika olisi ollut niin kortilla. Jouduttiin lähteä jo ennen 12 kotiin päin, koska Sallan piti töihin. Tulevalla viikolla pitäis kuitenkin päästä uudemman kerran ostoksille, jollei Kokkolaan niin sitten perjantaina Ouluun, kun Joni lähtee ottamaan kipsiä pois. :)
Perjantai-itana kutsui muakin työt, mutta onneks ilta meni aika nopeasti. Tehtiin nuorten - ja joo, meidänkin - iloksi joulutorttuja. Partnerini mainiosta ehdotuksesta tehtiin myös minijoulutorttuja, ai että oli söpöjä! Töiden jälkeen ilta jatkui Jonin ja kavereiden seurassa aluksi kylällä pörräten, myöhemmin Jonin ja Mikan kanssa Konstassa. Täytyy kyllä sanoa, että oli harvinaisen turha reissu; vaikka paikalla oli esiintyjä, Konsta oli lähes tyhjä, eikä mulla ollut edes tanssiseuraa. Eipä sillä, ei mua loppuillasta pahemmin tanssittanutkaan... Liian swingin juonnin, yhden paukun ja parin drinkin jälkeen olo ei ollut ihan parhaasta päästä. Lähdettiinkin nukkumaan jo joskus kahden jälkeen, mukavasti taksilla. Jos tästä jotain opin, niin 1. Älä lähde Konstaan perjantaina, ellei porukkaa ole varmasti menossa. 2. Älä lähde Konstaan ilman tanssiseuraa. 3. Älä juo liikaa ennen baariin menoa. Eilispäivän jälkeen muistan ainakin tuon kolmannen kohdan varmasti! Meni nimittäin koko päivä sängyssä makoillen ja tv:tä katsellen, syödä pystyin vasta iltapäivällä ja silloinkin väkisin. Onneksi Joni pelasti mun illan ja tuli meille yöksi, katottiin muun muassa Taru sormusten herrasta, joka nyt sattui tulemaan tv:stä. Nyt aamulla oli sitten sen verran parempi olo, että lähdin melkeimpä heti Jonin lähdettyä lenkille Rockyn kanssa. Kohta ajattelin kehittää jotain muutakin tekemistä kuin koneella istuskelua, jos vaikka lähtis kirkonkylää kohti Jonille. Tässä vielä vähän kuvia itsenäisyyspäivältä;
Huomenna tiedossa muun muassa kampaajakäynti, toivottavasti tukka muuttuu raitojen avulla mukavasti vaaleammaksi. :) Kuvaa tulee, heti kun kamera kotiutuu!

| Tällaista päällä. :) Paita ja toppi / H&M Korvikset / Glitter Farkut / JC |
Huomenna tiedossa muun muassa kampaajakäynti, toivottavasti tukka muuttuu raitojen avulla mukavasti vaaleammaksi. :) Kuvaa tulee, heti kun kamera kotiutuu!
keskiviikko 5. joulukuuta 2012
Hytistelyä ja naamanlaittoa.
Ei mee enää kauaa, kun saa taas lähteä töihin kaitsemaan nuoria. Meneepä ainakin ilta talteen rahaa tienatessa! Tämä viikko on edennyt ihan hurjaa vauhtia jo puoliväliin. Kylmyyttä on riittänyt, mutta ei saa valittaa, sillä kunnon talveahan tässä on toivottukkin. Ja nyt on sitä luntakin. <3 Kun vaan pysyis maa näin valkoisena jouluun saakka, niin pysyis myös joulumieli yllä. Joulusta puheenollen, joululahjat on vieläkin hankkimatta. Hups, tässähän tulee kohta kiirus! Aattelinkin, että pitäis saada viikonloppuna shoppailuseuraa (+auto) ja suunnata Kokkolaan ostoksille. Onneks lisää - ainakin tässä vaiheessa hyviltä vaikuttavia - ideoita tulee jatkuvasti mieleen. Ostoksille päästessä taitaakin iskeä sitten valinnan vaikeus. :D
Tänään on muun muassa hytisty kädet ja jalat jäässä liki 25 asteen pakkasessa, nautiskeltu harvinaista herkkua (=juustopaistia) ruokailussa, itkestelty ylioppilas- ja itsenäisyyspäivän juhlassa sekä harrastettu meikkailua. Aamulla meikatessani taisin vihdoin oppia häivyttämään luomivärin kunnolla, jes! Iltapäivällä, hiustenpesun jälkeen jouduin meikkaamaan uudestaan ja kokeilin sitten, onnistuisiko meikki yhtä hyvin. Oon kyllä ihan tyytyväinen lopputulokseen!
Ensimmäisessä kuvassa luomet pohjustettu meikkivoiteella ja puuterilla. 2. kuvassa lisätty valkoinen luomiväri, 3. kuvassa musta varjostus. Tämän jälkeen häivytys, itse koin helpoimmaksi häivyttää sormenpäällä. Viimeisessä kuvassa sitten valmis meikki. :) Nyt laittamaan tukkaa ja sitten töihin, mukavaa iltaa ja hyvää tulevaa itsenäisyyspäivää teille! :)

lauantai 1. joulukuuta 2012
Pienissä jouluissa & lahjatoiveita.
Pikkujouluista selvitty! Olipas kyllä hauska ja onnistunut ilta, vaikka mukaan juhlintaan pääsinkin vasta töiden jälkeen kymmenen maissa. Vieteltiin siis abien pikkujouluja "viininmaistajaisten" merkeissä, aluksi tytöt ja pojat erillään. Puoli yhdentoista aikaan kämppä oli täynnä porukkaa ja meininki oli kuin kotibileissä. Tai no, tavallaanhan se kotibileet olivatkin. :D Tanssittiin hyvän musan tahtiin, juotiin, herkuteltiin muun muassa suklaalla, cake popseilla ja coctailpaloilla ja tietysti jutusteltiin keskenämme. Joskus puoli yhden aikaan lähdettiin häiriköimään asuntoloille, jossa oli vissiin kans jonkinlaiset kemut meneillään. Biletys jatkui mun osalta vähän yli puoli kahteen, siinä main sain kyydin kotiin. Kyllä uni maistui! :)
Joulukuu alkoi siis mukavissa merkeissä, mutta aamulla en saanutkaan avata ekaa luukkua suklaakalenterista. ;( Jonin äiskä oli nimittäin ostanut mulle kalenterin, jota aattelin säilyttää Jonilla. Ja siellä se nytkin on. Pitääpä varmaan kiikuttaa se joku päivä kotia. Nyt kun on joulukuu, alkaa olla pikkuhiljaa kiire lahjojen oston kanssa. Väkisinkin tulee myös vastaan kaupoissa kiertäessä tai nettikaupoissa surffaillessa kaikenlaista, mitä kyllä mieluusti kelpuuttaisin lahjaksi - itselleni! Muistan, miten pikkusena selailtiin joulun lelulehtiä ja valkattiin ihanimpia pehmoleluja, barbeja ja barbinhevosia, jotka sitten lisättiin lahjatoivelistaan. Kerran ihastelin kaupassa laatikkoa, joka sisälsi barbinuken lisäksi dalmatiankoiralelun, jota pystyi "syöttää ja juottaa" ja se sitten päästeli oikeita ääniä. En kuitenkaan jostain syystä kirjoittanut sitä toivelistaan. Jouluna sain kuitenkin lahjaksi juuri saman barbin ja koiran, ja olin aika ihmeissäni. Miten joulupukki saattoi tietää että halusin juuri kyseisen barbi-koira-yhdistelmän, kun se ei ollut listassa? Vanhempana sitten hoksasin, että ehkä olin ihastellut kaupassa ääneen vanhempien kuullen tai toitottanut asiasta kotona. Tai sitten oli tontut asialla. ;)
Sittemmin joululahjatoiveet ovat luonnollisesti muuttuneet. Kokosin vähän kollaasia siitä, mitä kivaa voisin pukilta toivoa, jos en tietäis että ne lahjarahat menee läheisten lompakoista. :D
Koruja, meikkejä, kynsilakkoja, hiustuotteita, urheiluvaatteita, lahjakortteja....Tällaista mä ottaisin mieluusti vastaan! Ainahan on tietenkin vaarana se, että esim. lahjaksi saatu hiustenhoitoaine ei sovikkaan omalle hiustyypille. Itse tarvitsen korjaavia ja ravitsevia hiustuotteita, jotka eivät kuitenkaan latista hiuksia. Aina toimiva lahja on tuo lahjakortti, kunhan tietää, mihin liikkeeseen sen ostaa. Joo, onhan se aika kulunut ja tylsä lahjaidea, mutta ilahduttais ainakin mua. Eipähän tule virheostoksia! ;) Mutta tämmöistä mulla, onkos teillä jotain erityisiä lahjatoiveita? :)

maanantai 26. marraskuuta 2012
Valintoja, valintoja...
Nyt on tämän tytön ajatukset viimisen päälle sekoitettu. Vielä eilen touhasin innokkaana, että päästäisin Mary Kay-konstultin tänne meille pitämään ihonhoitoiltaa, ja saisin siitä itse tuntuvan korvauksen, eli lahjakortin Mary Kaylle. Lueskelin kuitenkin äsken keskustelupalstoilta ajatuksia ja kokemuksia kyseisestä firmasta, enkä enää tiedä mitä uskoa. Pyramidifirma? Avonin, Lancomen ynnä muut päihittävä merkki? Huijausta? Joku fiksu oli kuitenkin onneksi todennut, että "kaikki tuotteet eivät sovi kaikille." True that. Mutta mitäs jos nuo Mary Kayn tuotteet ei sovikkaan mulle? Ei auta kuin toivoa, jos nyt päädyn samaan tulokseen kuin vielä eilen ajattelin. Ja ainakin konsultin mukaan tuotteet on oikeus vaihtaa tai palauttaa, mikäli ne ei omalle iholle sovi tai jos ei ole tyytyväinen. Rahatkin saa palauttaessa takaisin. Jotenkin nuo keskustelupalstojen kommentit jäivät kuitenkin kummittelemaan päähän, joten pää on nyt ihan totaalisesti sekaisin. Kertokaapa te kokemuksia Mary Kaysta, jos teillä sellaisia on! :)
Asiasta kukkaruukkuun. Tässä viime aikoina oon miettinyt ammatinvalintajuttuja ihan pakostakin, kun viikko-pari sitten oli AVO-aika. Opon kanssa sitten mietittiin mulle sopivaa ammattia ja kouluja, joihin sitten tulevana keväänä haen. Sopivilta aloilta tuntuivat sosiaaliala ja liikunta-ala, yliopistoista haen luultavasti aloille, joilta voi valmistua liikunnanopettajaksi ja luokanopettajaksi. Oon jo kauan aikaa - itse asiassa jo yläasteella - leikitellyt ajatuksella, että mitäs jos musta tulisikin maskeeraaja. Tykkään laittaa sekä omaa että muiden naamaa ja kauneudenhoito kiinnostaa muutenkin, joten se ala kuulostais mulle sopivalta. Ongelmana on, että töitä tuskin tulis saamaan täällä päin, enkä kuitenkaan hirveen kauas haluais lähteä töiden perässä. Hakuun on enää reilut pari kuukautta, joten pikkuhiljaa pitäis alkaa päätöksiä syntymään. Äh, voi että kun pitää olla niin monta kiinnostavaa alaa ja ammattia?!
Meikkaamisesta ja naamanlaitosta puheenollen; viime aikoina oon alkanut suosimaan ns. "kissansilmärajausta," tässä mun versio:
Hassua, että mun meikkaustyyli on pysynyt niin samanlaisena ylä-asteelta asti! Enää en tosin peitä huulia meikkivoidekerroksella, meikkaa ripsistä hämähäkin jalkoja muistuttavia (ainakaan tarkoituksella!) ja harvemmin meikkaan alaripsiä. Muuten meikkaustyyli on lähes sama kuin yläasteikäisenäkin. Mitäs tykkäätte? :) Nyt ylös koneen ääreestä, liikuntavaatteet päälle ja äitin kanssa lenkittämään Rockya, heipsan!

sunnuntai 25. marraskuuta 2012
Mary Kay & mukava sunnuntaipäivä.
Erikoisen kiva sunnuntaipäivä takana! Aamupäivällä lähdettiin porukalla mökille paistelemaan makkaraa ja ihan vaan viettelemään sunnuntai-aamupäivää. Mukaan lähti vanhempien lisäksi siskoista 2, siskon poikakaveri ja tämän siskonpoika, sekä tietysti Rocky. Oi että oli ihanaa nähdä pitkästä aikaa, miten pikku kulta nautti vapaana juoksentelusta. <3 Kovin kauaa ei mökillä vietetty, muun muassa sen takia, että mulla oli taas vaihteeks kiire. Kolmelta starttas Mary Kay-ihonhoitoilta (tai tässä tapauksessa päivä) yhdellä kaverilla, jonne olin saanut kutsun. Puoli kolmen maissa äiti kuskas mut Hennalle, josta lähdettiin sitten yhdessä kohti kaverin asuntoa.
Mary Kay oli mulle ihan uusi tuttavuus. Vasta tänään sain kuulla, että se on yksi maailman suurimmista ihonhoito- ja kosmetiikka-alan yrityksistä ja että sen perustaja Mary Kay Ash lasketaan 20 vaikutusvaltaisimman amerikkalaisen joukkoon. Wau! Just tuossa netistä luin, että kyseinen merkki on myös yksi mm. Amerikan ja Ruotsin suosituimmista. Tosi hassua etten ole kuullut tästä aikaisemmin. Konsultti tosin kertoikin, että yhdessä Ruotsin kaupungissa voi olla yhtä monta Mary Kay-konsulttia kuin puolessa Suomessa, joten se selittää osaltaan tätä merkin "tuntemattomuutta." Niin ja lisäksi, tätä merkkiä ei mainosteta missään, vaan ainut tapa saada informaatiota on juuri nämä Mary Kay-illat.
Ihan ekana saatiin täytellä vähän lappusia ja kertoa vähän itsestämme. Pari päivää aiemmin konsultti oli soitellut ja kysellyt ihotyypistä, allergioista jne. Päästiin jo pian levittämään ihanan täyteläinen käsivoide, joka todella kiitettävästi pehmensi käsien ihon. Käsivoiteen päälle levitettiin sitten käsikuorinta, joka oli elämäni ensimmäinen. Käsienpesun jälkeen laitettiin vielä kevyt käsivoide, joka kuulemma kestäisi käsienpesun. Oli muuten pehmoiset kädet kaiken tuon hemmottelun jälkeen!
Sitten olikin kasvojen vuoro. Kasteltiin kasvot ja levitettiin puhdistusaine. Aine pyyhittiin pois ja kasvot huuhdeltiin. Tämän jälkeen saatiin pieni määrä mikrokuorintavoidetta, johon ihastuin. Konsultti kertoi Oprahin sanoneen; "Joka ei käytä mikrokuorintaa, ei tiedä mitä tekee." :D Mä en sitten vissiin tiedä, koska en ole aikaisemmin kuullutkaan mistään mikrokuorinnasta. Kasvot oon kyllä kuorinut, mutta en läheskään niin usein kuin pitäisi. Pitääpä ottaa itseään niskasta kiinni ja kävästä ostamassa uusi kuorinta-aine, vanha on nimittäin jo ihan lopussa. Mikrokuorinta teki kasvoista ihanan pehmeät, ja oli lisäksi tosi riittoisaa, sillä se levitettiin kasvoille veden avulla. Kuorinnan poispesun jälkeen saatiin valita joko kevyempi tai kosteuttavampi kosteusvoide. Itse valitsin tuon kevyemmän, joka sopii ihotyypilleni paremmin. Lopuksi saatiin vielä kasvoille oikean värinen foundation, jonka koostumuksen sai valita itse; mattapintainen tai kosteuttavampi. Mattainen foundation antoikin ihan mukavan mattapinnan, mutta ei ollut mun mieleen tarpeeksi peittävä. Foundationin kerrottiin kuitenkin suojaavan saasteilta, pölyltä ja lialta ilman, että se tukkii ihohuokoset. Tästä syystä kiinnostuin tuosta tuotteesta ja on mulla suunnitelmakin, jonka avulla voisin saada tuon melko hintavan tuotteen itselleni. ;) Kaverini nimittäin ryhtyi konstultiksi ja suunnittelin pitäväni samanlaisen illan täällä kotonani. Siitä hyvästä saisi nimittäin 80 euron lahjakortin Mary Kaylle, mikä on mun mielestä enemmän kuin reilu hinta! Jos tämmöisen illan onnistuisin järjestämään, olisi aika vaikea päättää mitä foundationin lisäksi lahjakortilla hankkisin. No, ehkä on syytä ensin järkätä se ilta ja mietiskellä sitten! Joka tapauksessa, oli erittäin mukava, onnistunut ja kiinnostava hemmotteluhetki. :)
Loppupäivä kului mukavasti Jonin mummulassa kahvitellen ja myöhemmin Jonin kotona. Illalla kotiin tultuani pääsin herkuttelemaan vasta paistetuilla joulutortuilla ja kuumalla glögillä, kyllä tuli jouluinen olo. <3
Nyt tv:n ääreen loppuillaksi, heippahei! :)
lauantai 24. marraskuuta 2012
Last few days.
En oikein käsitä miten mulla on voinut olla tällä viikolla jatkuva kiire, vaikka mitään erityisiä menoja ei ole ollut. Aamuisin on saanut kiirehtiä kouluun, päivisin on ollut välillä montakin rautaa tulessa ja illoillekkin oon keksinyt jotain menoa tai tekemistä. Mä vaan oon niin hirveen huono rentoutumaan. Mulle 'rentoutuminen' tarkoittaa sitä, että saan tehdä mitä haluan, välittämättä kellosta. Sen ei tarvitse tarkoittaa päikkäreitä, sängyssä makoilua tv:tä katsellen tai jalkakylpyä. Oon sen verran energinen ja aktiivinen ihminen, että en mielelläni vietä tv:n ääressä koko päivää. Sen sijaan lenkkeily, saunominen ja dataaminen ovat mulle parhaita rentoutumiskeinoja. Varsinkin saunoessa mun on helppo unohtaa kello. Silti musta tuntuu, että elämä on yhtä aikatauluttamista. Edellisenä päivänä suunnitellaan jo seuraavan päivän ohjelmaa, kävelylenkillä saa välillä mennä puolijuoksua ehtiäkseen milloin mihinkin ja ruokakin syödään usein hotkimalla, kiireen takia. Milloin tässä on näin päässyt käymään? Nyt seuraa haaste kaikille yhtä huonoille rentoutujille, helposti stressaantuville ja kiireisille immeisille; koettakaa vähentää sitä aikatauluttamista ja tehdä asioita hetken mielijohteesta. Ja venyttäkää niitä rentoutumishetkiä. Mä ainakin aion yrittää. :)
Eilinen oli mulla yhtäkuin vapaapäivä, sillä koeviikko alkoi ja mulla onnekkaalla ei ollut koetta eikä oppituntejakaan. Niinpä nukuin pitkään, lähdin puolenpäivän aikoihin äitin ja mummun kans meijerille johkain joulutapahtumaan, ja jäin sieltä suoraan Jonille. Tämä oli edellisiltana kotiutunut Oulusta rankan päivän jälkeen, joten pitihän mun jotain tuliaisiakin viedä. :)
Loppupäivä oli aika kiireinen. Käytiin Rockyn kanssa lyhyehkö lenkki, laittauduin, ja pian ruuan jälkeen saikin lähteä jo palauttamaan lainassa ollutta autoa takaisin Jonille. Jonilta lähdin melkein heti kaupan kautta töihin. Tämä päivä on sen sijaan ollut mukavan rauhallinen.
Noin viikko sitten sain kutsun Mary Kay-ihonhoitopäivään. Huomenna olisikin siis luvassa käsikuorintaa, kasvonaamioita, itselle sopivan meikkivoiteen etsiskelyä ynnä muuta mukavaa! Sitä odotellessa..:) Tähän loppuun vielä pieni kooste viime päivistä, olkaapa hyvät!

tiistai 20. marraskuuta 2012
Tired Tuesday & hiustenlaittoa.
Voin kertoa että tänään en liikahda täältä neljän seinän sisältä minnekkään. Tai no korkeintaan kauppaan, jos tarve tulee. Enkun hommat on tehty ja liikuttukkin tälle päivälle on, joten voin hyvillä mielin koomailla loppupäivän. Väsymys on nimittäin aika järkyttävä. Luulin meneväni viime yönä aikasin nukkumaan, mutta en kait sitte mennytkään. Kännykällä pelaamisessa vierähti vissiin liikaa aikaa. Mulla olisi ollut tänään aamuvapaa, mutta tiesin joutuvani lähtemään kouluun taksilla ja heräämään normaaliaikaan. Niinpä laitoin herätyksen seittemäks, eli itse asiassa vähän tavallista aikaisemmaksi. Aattelin, että olisin ehtinyt rauhassa heräillä ja syödä aamupalaa, kun herätys olisi edes vartin aikaisemmin. Vielä mitä.
Unisena aamutoimista ei meinannut tulla mitään, meikkaamiseen kului liikaa aikaa ja lopulta en kerennyt syödä aamupalaa ollenkaan. Lähdin puolijuoksua bussipysäkille, mutta koulutaksi oli taas vaihteeksi myöhässä. Arvatkaa vaan ottiko päästä, kun sai seistä tihkusateessa odottamassa koulukyytiä nälkäisenä, vain koska se saakelin taksi ei voi olla ikinä ajoissa?!
Ensimmäisen tunnin ajan istuskelin oppilaskunnan huoneessa ja koneella. Onneks tunti, tai siis 75-minuuttinen meni suht. nopeaa. Enkuntunnilla jatkettiin ja valmisteltiin kukin omaa hommaamme huomiseen "radiolähetykseen," jossa joudutaan jokainen lukemaan kirjoittamamme pätkä koneelta ihmisoikeuksiin liittyen. Tämä kaikki sitten äänitetään. Oon tässä koulun jälkeen koittanutkin harjoitella lausumaan vaikeimpia sanoja ja lauseita, koska se mitä eniten pelkään, on että alan kesken lauseen sönkkäämään tai lausun jonku sanan ihan miten sattuu. Tätä mulle sattuukin usein etenkin enkun kielellä. Esimerkiks tästä syystä en todellakaan odota huomista enkuntuntia innoissani. Suunnittelin jo skippaavani sen, mutta yritän väkisin vääntäytyä kouluun ja tehdä parhaani. Eiköhän sen pitäis riittää.
Enkun jälkeen en jaksanut lähteä syömään, vaan jäin lojumaan Hennan kans oppilaskunnanhuoneeseen. Vartin yli 12 lähin laulutunnille ja sain uuen biisin. Tää onkin viimeinen iskelmä, sitten on kaikki tarvittavat iskelmät kerättynä laulututkintoa varten. Lauleskelun jälkeen olis ollut joku teatteriesitys salissa ja sen jälkeen kuoro, mutta päätin lähteä vähin äänin kotia. Jouduin kävellä, mutta saipahan ainakin vähän liikuttua tälle päivälle.
Eilen jaksoin panostaa hiuksiin vähän tavallista enemmän. Tällainen oli tulos;
Hätäisesti käänsin vaan otsatukan ja ensimmäiset sivuhiukset (?:D) suoristusraudalla ulospäin. Osa hiuksista oli valmiiksi luonnonkiharoilla, kuten ekasta kuvasta voi huomata. Vois tosiaan tässä joku päivä, tai jos kiinnostusta riittää niin ehkä jo tänään, kokeilla värkätä hiuksiin erilaisia kampauksia. Olis jo korkea aika opetella tekemään muutakin kuin tavallinen poninhäntä! :D

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)