lauantai 28. joulukuuta 2013

Uudenvuodenlupauspohdintoja.

Jouluhössötys kutakuinkin ohi, nyt saakin alkaa suunnittelemaan uudenvuodenaattoa! Ei vaiskaan, parhaani mukaan yritän rentoutua vielä muutaman päivän ennen tiistaita, sillä vaikka joulu onkin ihanaa aikaa, on se vaan stressaavaakin.

Aaton tapahtumista postailinkin jo, ja koko joulunaika meni aika lailla samalla kaavalla. Vietin suurimman osan ajasta perheen kanssa kotikotona, näin omia ja Jonin isovanhempia, söin liikaa suklaata, istuin normaalia ahkerammin telkkarin ääressä ja valvoin turhan myöhään. Käytiinpä myös joraamassa kaveriporukalla Konstassa joulupäivänä, ja myös eilen istuttiin iltaa kavereiden kesken. Huhheijaa! Tämän kaiken syömisen, juomisen ja juhlimisen lomassa oon käynyt myös pari kertaa lenkillä ja eilen innostuin onneksi myös lähtemään salille, ja sain taas muistutuksen siitä olotilasta, joka valtaa kunnon hikitreenin jälkeen.

Treenaamisesta puheenollen, oon miettinyt viime aikoina lupausta uudellevuodelle. Mulla on muiden perheenjäsenteni tavoin ollut tapana tehdä alkavalle vuodelle uudenvuodenlupaus, jotka sitten ois tarkoitus toteuttaa. Mutta, jos toden sanon, empä muista onko ykskään vielä toteutunut. :D Ehkä nyt ois korkea aika? Tulevan vuoden lupaukseni haluaisin liittyvän treenaamiseen, jotta olisi aina jokin motivaattori kun aika tai into tuntuu loppuvan kesken. En kuitenkaan keksinyt vielä tarpeeksi toimivaa lupausta. "Käyn salilla 4 kertaa viikossa" tuntuis liian orjuuttavalta, ja tuo tavoite tuskin onnistuis tenttien lähestyessä, tai kun työn alla ois yhtä aikaa useampi palautettava tehtävä. En yritä pudottaa painoa, joten painotavoitekaan ei käy. "Rantakuntoon 2014" kuulostaa vähän epämääräiseltä. Miten se rantakunto muka määritellään?! Jos taas asetan itselleni tavoitteeksi treenata niin usein kuin hyvältä tuntuu, niin...kuulostaa vähän turhan lepsulta tavoitteelta. Ja kohta huomaan käyväni liikkumassa enää kerran viikossa. Ois varmaan oikeasti paikallaan miettiä, mitä mä saleilulla ja kuntoilulla ylipäätään havittelen? Tässä riittääkin miettimistä...

Mitä te meinaatte luvata tulevalle vuodelle? Harrastatteko ylipäätään uudenvuodenlupauksia? Ja hei, jos keksitte näitä uudenvuodenlupausehdotuksia mulle, niin antakaa palaa! :) Mä suuntaan nyt tuonne ulkoilmaan Rockyn kanssa lenkkeilemään, heido!


Tilanne at the moment. Hiljaa hyvä tulee, eiks je!? :) 



keskiviikko 25. joulukuuta 2013

Meidän jouluaatto.

Sovittiin siskojen kanssa, että jouluaattona ei avattaisi tietokonetta, ja niinpä mulla jäi hyvänjouluntoivotukset väliin täällä blogin puolella. Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan, joten ihanaa ja rauhallista joulunaikaa teille kaikille<3, vaikka se aatto jo menikin. :)

Meillä meni aatto aika lailla perinteisesti; aamulla läksin kämpiltä kotikotiin katsomaan Joulupukin kuumalinjaa siskosten kanssa, sen jälkeen Lumiukko-elokuvaa, jouluruoka, kahvittelua, Jonin kotiin syöpöttelemään vähän lisää ja katsomaan lisää jouluohjelmia, lahjojen jakoa, takas kotiin Jonin kanssa, väkisin riisipuuroa nassuun, lahjojen jako kotona, rockyroadeja, konvehteja ja glögikakkua. Ilta huipentui vielä siskosten ja siskon poikakaverin kanssa pelattuun Alias-matsiin. Hauskaa oli ja ähky tuli! Myöhään illalla palasin sitten kämpille, jossa Joni jo odottelikin. Päästiin vihdoin antamaan omat lahjamme toisillemme. Joni innostui omasta Cupsolostaan, ja mä en ois osannut kuvitellakkaan, että Joni ois ostanut mulle lahjaksi kauan tarvitsemani kameralaukun sen toivomani Beyonce-hajuveden lisäksi. :) Täytyykin sanoa, että kyllä oli onnistuneet lahjat kummallakin! ;) Tällainen aatto siis pähkinänkuoressa. Nyt kuvat puhukoot puolestaan! 







Meidän Marilyn ilahtui saamastaan lahjasta! ;)





Nyt taas vaihteeks pöydän ääreen. :D Sietääki tankata, koska illalla tiedossa reivausta kinkunsulatusbileissä! ;) Viettäkää ihana joulupäivä. <3

sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Pikkujoulut vol. 3

Huhhuh, nyt on tämän joulunajan kolmannet ja melko varmasti viimeiset pikkujoulut vietelty! On se vaan rankkaa tuo juhliminen. Ei siinä, hauska ilta vietettiin meidän kolmen pariskunnan kesken. Syöpöteltiin, maisteltiin sivistyneesti boolia ja pelailtiin Rähinä Aliasta! Aivan superhauska peli, vaikka empä tiiä riittäiskö pokka ihan täysissä tajuissa riimittelyyn..:D Myöhemmin lauleskeltiin tyttöjen kesken myös vähän Singstaria. Vaikka kutsu kävi vähän lyhkäsellä varotusajalla ja pukukoodit sun muut sain tietooni vasta muutama tunti ennen pirskeiden alkua, se ei fiilistä latistanut. Vitsi mä niin nautin kun sai kerrankin tälläytyä oikein kunnolla ja vetaista sen bilemekon päälle! Yleensä viihteelle lähdettäessä kun päälle päätyy ne samat farkut, joku juhlavampi toppi ja jakku. Mukavaa vaihtelua siis! Lisäksi kerrankin meikki ja hiuksetkin kutakuinkin onnistui. :) Muun porukan lähtiessä iltamyöhällä baariin meikä päätti kuitenkin ottaa suunnan kohti kotia, ja ehkä ihan hyvä niin. Onhan tässä vielä joululahjoja ostamatta ja ens viikonloppuna oon kuitenkin menossa Konstaan kattoon Uniikkia. Vaikka baareilu jäikin tällä kerralla väliin, oli niin kiva ilta ihanassa porukassa!


Pepikin oli joulutunnelmissa! <3



Selitys käynnissä..:D

Lovely girls<3 


Ja sitten tapani mukaan asiasta kukkaruukkuun; on niiiin helpottavaa tietää, että vaikka edessä on kaks tenttiä peräkkäisinä päivinä, joista kumpaankaan en oo erityisesti panostanut ja joita odotan kauhunsekaisin tuntein, se on sitte siinä!!! Nimittäin tämä lukukausi. Vitsit miten nopeesti aika on mennyt. Mutta toisaalta hyvä niin, koska jos aika ois kulunut matelemalla, oisin todennäköisesti tylsistynyt ja turhautunut koko koulunkäyntiin, pakko myöntää. Tää hengähdystauko joululoman merkeissä on enemmän ku tervetullut ja tulee tarpeeseen. Nyt siis vain tenttikirjat kouraan ja imemään edes vähän lisää tietoa päähän, sitte peukut pystyyn ja huomista koitosta odottelemaan. Tai no, sitä ennen kokoamaan jo muutaman päivän laatikossa odotellutta piparikakkutaloa, sekä tietenkin koristelemaan!! Ihanaa viikkoa kaikille, koittakaa jaksaa vielä viimeiset päivät. :)

torstai 12. joulukuuta 2013

Katsaus viime viikonloppuun: Tanssin ilta!

Viime lauantaina oltiin mun vanhempien kanssa seuraamassa Tanssin iltaa, jonka sisko toisen tanssiohjaajan kanssa oli järjestänyt. Aivan huippua, täytyy kehua. Mä oon niin herkkis muutenkin, mutta näissä tanssiesityksissä oon huomannut liikuttuvani vielä paljon pahemmin. Varsinkin, kun omat siskot pääsee lavalle. (Ja hei tiedän että luette tämän, joten mainittakoon, että ei ole mitään joululahjojen ruinausta tämä! :D Ihan vilpittömästi oon älyttömän ylpeä teistä. <3) Pikkuisten balettitanssijoiden ja Kaustisen omien pienimpien showtanssijoiden esitykset oli jotain niin suloista, nuoret veti upeasti tunteella ja jotkut esitykset ihan mykisti. Kieltämättä oon vähän kateellinen tanssijoiden taidoista, mutta vielä paljon enemmän oon ylpeä ja onnellinen siitä, että nuo kaikki ovat löytäneet sen oman juttunsa. :) Kaduttaa, että en ite oo koskaan uskaltautunut millekkään tanssitunnille, vaikka kiinnostusta oiskin ollut. Vaikka kerkeäishän sitä toki vieläkin...:D Pahoittelen epätarkkoja kuvia!






Enää vaivaiset kaks päivää koulua ens viikolla, ja sitte päästään vihdoin joululoman viettoon! On tätä ootettukki, mutta toisaalta, vähän kauhistuttaa kun omat jouluvalmistelut on vielä pahasti kesken. :D Joululahjat ostamatta, koti puunaamatta, piparit leipomatta ja joulukortit lähettämättä. No, onhan ens viikolla vielä aikaa! Nyt kotia kohti kera Rocky-pojan, heippahei. :-)


lauantai 7. joulukuuta 2013

#onthego

Helou! Täälä ollaan kutakuinkin tervehdytty ja lyhyellä lenkilläkin käväsin tänään, joten ihan hyvissä voimissa elellään. :) Oon ollut tämän päivän lähinnä kotona Järvelässä, ja kohta lähdetään seuraamaan Tanssin iltaa ja siskosten tanssiesityksiä! So excited!! Vaikka kyllähän sen tietää, että hyvin siskot vetää kuten aina, ja kyyneleiltä ei voi välttyä...:') Pitkästä aikaa vaatekriisiltäkin vältyttiin, sillä tiesin jo pari päivää sitten, mitä aion päälleni laittaa; uusi, Bikbokista ostettu peplum, aina toimivat nahkahousut ja jakku! Tulin vaan sanomaan tällaiset pikamoikat ja kuulumiset, sillä nyt pitää lähteä keräilemään kamppeita kasaan ja valmistautumaan lähtöön. Tanssitapahtuman jälkeen ilta jatkuu mahdollisesti Peltsussa yksillä tai useammilla, ken tietää. ;) Ihan kunnollista postausta luvassa muutaman päivän sisällä, joten käykäähän säännöllisesti kurkkaamassa! Kiitos ja hei. :)



maanantai 2. joulukuuta 2013

Jouluiset suklaamuffinssit

Hej på dig! Joulukuun puolella ollaan, jipiii! Suklaakalenteri vielä uupuu, lahjat on ostamatta ja osittain vielä miettimättäkin, piparit ja tortut leipomatta ja joulukoristeetkin muutamaa tuikkukuppia ja yhtä valosarjaa lukuunottamatta hankkimatta, mutta silti oon jo kovinkin joulufiiliksissä. Tällä tai ens viikolla ois suunnitelmissa aloitella joululahjaostoksia, ja hankkia samalla muutama jouluinen sisustusjuttu kotiin. Pienen jouluvaloilla varustetun tekokuusen saan varmaankin kotoa porukoilta, mutta kynttelikkö ja jotain kivaa jouluvaloa pihalle pitäis löytää ihan kaupasta. Oikeastaan koulunkäyntikään ei jaksa masentaa vaikka tentit senkun lähestyvät enkä oo vielä avannutkaan tenttikirjoja, sillä oon vaan niin joulutunnelmissa!

Toissaperjantaina vietettiin tyttöjen kanssa pikkujouluja, ja tarjosin siellä jouluisia suklaamuffineja, joiden resepti pohjautui tähän Kinuskikissa-blogin huippuhyvään muffinssiohjeeseen. Muuttelin reseptiä vähän jouluteemaan sopivaksi, lisäsin leivin- ja kaakaojauheen ja vähensin sokerin määrää, ja heittelin aineksia taikinaan omasta päästä. Koska sain kehuja ja kysymyksiä omastakin mielestäni toimivasta reseptistä, aattelin nyt jakaa sen täällä blogin puolella - vaikka näin joulukuun kunniaksi. ;) Eli siis, jouluiset suklaamuffinssit, olkaapas hyvät!



Jouluiset suklaamuffinssit, n. 15 kpl

1 levy Fazerin joulusuklaata
150g voita/margariinia
hieman vajaat 1½ dl sokeria
2 kananmunaa
3½ dl vehnäjauhoja
reilut 2 tl leivinjauhetta
2½-3 rkl leivontakaakaojauhetta
reilu 1 tl kanelia, tai oman maun mukaan
1½ dl maitoa 
muutama kuivattu taateli
puolikas banaani

Laita uuni kuumenemaan 225 asteeseen.

Rouhi puolet suklaalevystä ja paloittele toinen puolisko. Vaahdota margariini ja sokeri sähkövatkaimella (itse kun en sähkövatkainta vielä omista, sulatin margariinin mikrossa ja vatkasin sokerin kanssa vispilällä - toimi näinkin!). Lisää kananmunat yksitellen. Yhdistä kuivat aineet erillisessä kulhossa ja lisää taikinaan vuorotellen maidon kanssa. Paloittele banaani ja taatelit. Soseuta sauvasekoittimella. Lisää banaani-taatelitahna muun taikinan joukkoon, sekoita hyvin. Lopuksi kääntele suklaarouhe taikinaan, säästä levyn paloiteltu puolisko.

Lusikoi taikinaan muffinssivuokiin. Jos mahdollista, käytä muffinssipeltiä. Jos et omista, laita kaksi vuokaa päällekkäin. Täytä vuoat puolilleen, lisää yksi pala joulusuklaata ja lisää taikinaa niin, että vuoka on lähes täynnä. Paista 225 asteessa n. 12-15 min. Kannattaa tarkkailla muffinsseja, jotta eivät pääse kärähtämään viimeminuuteilla. :)


Helppo ja herkullinen resepti, ja sopiva näin joulunaikaan! Kokeilkaa ja kertokaa, miten teillä toimi. :)

sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Kotona taas!


Erittäin jees Helsingin-reissu onnellisesti takanapäin, huh! Tuommoinen parin päivän visiitti on mulle juuri oikean mittainen, pidempään ei ois tarvinut jäädäkkään. Torstaina saavuttiin vasta iltamyöhään siskon asunnolle, ja tavaroiden roudaamisen ja iltapalan jälkeen alettiin aika pian nukkumaan. Perjantaina oli tarkoitus lähteä jo hyvissä ajoin aamulla liikenteeseen, mutta väsymyksen takia käytiin sen verran hitaalla, että lähtö venähti siihen 11 kieppeille. Ihan riittävästi saatiin kuitenkin kierreltyä; Forumin ja Kampin lähes kaikki liikkeet, Zara, Stockmann ja kävästiimpä myös Starbucksissa kaakaoilla!
1.// Perjantai-aamun meikkailua. 2.// Shoppailupäivänä on syytä hymyyn. 3.// Sunnuntaina kirpparikierrokselle lähdössä! 4.// Pipopää. 5.// Kalliokuvailua Kalliossa.

Ruuan suhteen tuo reissu meni aika mainiosti. Kertaakaan en haksahtanut hampurilaisiin, ranskalaisiin tai pitsaan, ja karkkisipsilakkokin piti! Perjantai-aamupäivällä 12-13 aikaan käytiin parin tunnin shoppailun jälkeen syömässä WokUpissa kanawokit täysjyväriisillä, ja niiden voimilla pärjättiin koko päivä iltayheksään asti! Tosin siinä välissä tuli herkuteltua Starbucksissa Caramel hot chocolatella ja cinnamon rollilla, mutta uskon että se oli tuo täysjyväriisi, joka piti nälän. ;) Illalla käytiin vielä kaupan kautta ja haettiin iltapalaksi vähän ruisriisipiirakoita, joiden avulla saatiin orastava nälkä kuriin. Ja mä kun kuvittelin, että reissu ois mennyt ihan överiksi syömisten suhteen! Joskus näinkin päin. :D

1.// Kanawokkia WokUpissa! 2.// Ihana joulukatu. <3 3.// Herkuttelemassa Starbucksissa. 4.// Lisää Starbucksia.. 5.// ..ja lisää wokkikuvia! 6.// Kaupatkin oli puettu valtaviin jouluvaloihin, miksei joulu vois näyttää täälläkin yhtä mahtavalta? :D
Vaikka kierreltiin kauppoja koko lauantaipäivä, mun ostossaldo jäi jälleen kerran aika säälittäväks.. Bikbokissa sovitin varmasti lähemmäs kymmentä paitaa tuloksetta ja Stadiumissa ihastelin halpoja treenikenkiä, mutta niin vain jäi nekin ostamatta. Bikbokista kävin kuitenkin päivän päätteeksi nappaamassa yhden varaamani paidan mukaan, ja se oli hyvä päätös! Valkoinen, puolipitkähihainen peplumpaita pääsi heti eilen testiin kun lähdettiin hieman extemporena Kaustiselle päästyämme Sannan kanssa Konstaan bailaamaan. Ainoa ongelma oli, että tupaten täynnä olevassa baarissa tuo puolipitkähihainenkin oli liikaa, ja kuumuus ahdisti. :D Hyvä ostos siltikin! Paidan lisäksi Helsingistä tarttui mukaan vain muutama edullinen - tosin älyttömän kaunis - kynttiläkippo. Samalla rakastuin Indiskaan ja sen valikoimaan. Pääsispä sinne vähän useammin!



Ostoksista ei nyt valitettavasti oo kuvia, mutta eiköhän niitäkin ilmesty jossain vaiheessa. Tänään ollaan nukuttu pitkään, kateltu monta jaksoa Simpsoneita, laiskoteltu (= syöty Rollsissa kun ei itse kiinnostanut kokata), ja nyt oonkin Järvelässä, juhlistamassa isosiskon vanhenemista kahvittelun merkeissä. :D Kyllä tekee hyvää olla taas kotona! Vaikka reissaamisesta kovasti tykkäänkin, niin kyllähän sekin omalla tavallaan stressaa. Ja onhan oma koti maailman paras paikka. <3

keskiviikko 27. marraskuuta 2013

Helsinkihoodit kutsuu.

Tälle päivälle on ainaki liikuttu riittävästi! Muutama kilsa kävelyä, käsitreeniä salilla ja äsken vedettiin vuoden viiminen zumbatunti - jee! Muutenkin viikko on sujunut liikuntojen osalta aika kivasti, maanantaina käväsin tosiaan sen 5km juoksulenkin, tiistaina salilla jalkatreeniä Lailan kanssa. Nyt kun tääkin päivä on sisältänyt näin paljon liikuntaa, voin hyvillä mielin kuluttaa huomenna 6 tuntia autossa istuen - meikätyttö lähtee nimittäin siskon kanssa Helsinkihoodeille kattelemaan meininkejä!

Kakspäiväinen reissu sisältää pääasiassa shoppailua, hyvää ruokaa, isosiskolla yökyläilyä, Starbucks-kahvilan katsastamisen ja kirppareillakin pitäis ehtiä kiertelemään. Ootan kyllä niin innolla, tätä on suunniteltu jo niin kauan!! :) Nyt on sitäpaitsi kannattavaa lähteä reissuun, kun päästään siskon kanssa tämän kaverin kyydissä. Eipähän uppoa järjettömiä summia junalippuihin. :) Eniten ootan, että pääsen kiertämään Zarat, Bikbokit ynnä muut kaupat, joita ei tästä ihan lähettyviltä löydy. Bikbokin vaatteita oon kuolaillut netistä niiiin monesti, pääsemättä kertaakaan käymään paikan päällä. Ja sinne kun ei sitä nettikauppaakaan vielä ole, hmph...

Koulun suhteenkin nyt oli hyvä väli lähteä vähän reissun päälle; huominen päivä on kokonaan vapaa, ja perjantaillekkin oli yksi ainut tunti koulua. Ei siis tarvitse potea huonoa omaatuntoa. ;) Nyt pitääkin lähteä takas kämpille ja pakkailemaan, sillä vaikka matka kohti Helsinkiä lähtee huomenna vasta neljän aikaan iltapäivällä, sitä ennen on vaikka ja mitä tehtävää. Joten lörpöttelyt sikseen, ja illanjatkoja kaikille! Palaillaan viikonloppuna, luvassa ainakin rutkasti kuvamatskua!

maanantai 25. marraskuuta 2013

A year ago & talvitunnelmointia.

Oh god, selasin tuossa kuvatiedostoja ja sattumalta osuin kansioon, josta löytyi viimevuotisia kuvia juurikin näiltä ajoilta, tarkemmin sanottuna marraskuun 22. päivältä. Miten sitä onkaan voinut näyttää niin erilaiselta ja - noh - nuoremmalta?! Oikeasti, en meinannut aluksi uskoa että noiden kuvien ottamisesta on tosiaan vain vuosi....Oon kyllä muokkaillutkin kuvia aika raakasti, mutta silti näytän jotenkin niin babyfacelta. :D Mutta oli kyllä niiiin kiva huomata, kuinka paljon hiukset on tuosta kasvaneet (vaikkei se alimmaisten kuvien kiharretuista hiuksista niin hyvin käykkään ilmi..)!




Vai kuvittelenko vaan, onko mussa oikeasti muuttunut mikään muu kuin hiusten väri? :D Sanokaa te!




Nämä viimeiset kuvat näpsästy tosiaan lauantai-iltana. :)

Ennen kuin häippäsen tästä glögille kera äitin, isän & pikkusiskon, pakko avautua tuosta juoksulenkistä, jonka justiin tein. Juoksin siis kämpiltä kotia, eli sen peruslenkin, jonka oon tehnyt tänä syksynä/talvena jo monen monta kertaa. Matkaahan tuolle lenkille tulee aika tasan 5km. Vaikka lähin juoksemaan vähän kiireellä ja ehkä pinnakin hiukan kireällä, kaikki stressi unohtui siinä juostessa. Katselin vaan ympärilleni ja tajusin, miten älyttömän kaunista kaikki on. Kuulostaa ehkä niin kliseiseltä, mutta mulle tuli tosi hyvä olo ku vain tuijottelin kimaltavaa hankea ja lumisia puiden oksia ja aivan mieletöntä tähtitaivasta. <3 Ihan parasta terapiaa! Suosittelen jokaiselle! Edes tuon reilun puolen tunnin ajan pystyin elää vain siinä hetkessä nauttien ihan hirveästi siitä olotilasta ja upean kauniista talvesta, joka vähän yllättäen ilmaantui. Pakko ottaa pian uusiks. :) Nyt kuitenkin glögimukin äärelle, ihanaa alkanutta viikkoa teille kaikille! <3

sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Kissavauvojen kuulumiset.

Meidän kissavauvelit täyttävät huomenna jo 2 viikkoa, aika on kulunut niin nopeasti! Vastahan ne olivat parin päivän ikäisiä karvakasoja..:') Vaikka alkuun vähän jännitin, miten Tossu-äiti pärjäisi pentujen kanssa, pelko on osoittautunut turhaksi. Muutaman pentueen jälkeen Tossusta on kehittynyt niin hyvä äiti, kokoajan suojelemassa pentuja ja tuskin malttaa käväistä ulkona välillä. Katseleekin niin tarkkaavaisesti, kun joku nostaa pennun syliinsä, ihan kuin varmistaen ettei kukaan vain vie hänen lapsosiaan pois. <3





Viime pentueissa on ollut lähinnä oranssivalkoisia ja kolmivärisiä kirjavia pentuja, joten oli niin ihana yllätys, kun pennuista tulikin noin tummia! Näyttää myös kovasti siltä, että toisesta pennusta tulisi vähän pörheämpi, sen verran tuo vauvakarva sojottaa joka suuntaan. :D Voi että mitä suloisuuksia!


Nimetkin vauveleille on jo annettu; yläpuolella olevan kuvan vasemmanpuolimmainen pentu ristittiin Nopaksi, oikeanpuolimmainen Nestoriksi. :')


Pahoittelen kuvien laatua, en viitsinyt käyttää salamaa ettei pikkuisia vain olisi häikäissyt. :) Mutta voi, en malta oottaa että pennut kasvavat sen verran, että alkavat kömpimään ulos pahvilaatikosta ja tutkimaan ympäröivää maailmaa...<3 Tää vaihe taitaakin olla edessä juuri joulunaikaan, vilinää ei siis ainakaan tule puuttumaan!