Toronto Zoo

Huolimatta siitä että mieli tekis alkaa avautumaan tunnelmista tällä hetkellä, kun päiviä lähtöön on enää 1 ja kotiin paluuseen 2, palataan viime viikonloppuun. Lauantaiaamuna lähdettiin Heidin kans seikkailemaan kohti Toronton eläintarhaa, jonne Maria saapui eri suunnasta. Pientä säätämistä, mutta perille päästiin. :) Jonoa oli, ja saatiinkin joku vartti seisoskella auringonpaisteessa ennen luukuille pääsyä. Jo tässä vaiheessa sai huomata, että edustettiin vähemmistöä - suurin osa porukasta oli lapsiperheitä. 

Toronto Zoo koostuu eri maiden tai mannerten alueista - on Afrikkaa, Tundraa, Amerikkaa, Euraasiaa jne. 

Sarvikuonoraasu ois halunnut ulos kaverinsa kanssa // Monella alueella oli myös "pavilion", jossa esillä oli maan kasvillisuutta sekä vapaana PERHOSIA ja lintuja. Onneks en nähnyt ainuttakaan perhosta. // Hassut apinat. // Hassu possunenä-kilppari.

Erikseen on vielä Giant Panda Experience - portista läpi, sisään hallimaiseen rakennukseen tsiigailemaan faktoja pandoista, ja lopuksi söpöä feikkibambukäytävää pitkin takaisin ulos panda-aituuksille. Siellä ne köllötteli omissa häkeissään, toinen lekotteli selällään ja mussutti bambun vartta, toinen loikoili mahallaan ison kiven päällä ja näytti kovin hämmentyneeltä kymmenien ihmisten tuijottaessa ja räpsiessä kuvia. Tätä Pandakokemusta hypetettiin mun mielestä jotenkin huvittavan paljon, eläimiähän ne on siinä missä muutkin, ja sitäpaitsi itselle tuli vähän ahdistunut olo tuijotellessa kaikkia eläimiä häkeissä. Pandoista muistot jäi ainoastaan puhelimeen, koska pandojen ollessa meidän reitin lopussa, kamerasta loppui akku.

Tiikeri lekotteli suojassa auringolta. // Opasteet oli olevinaan selvät, silti oltiin välillä vähän hukassa... // Kiraffi ja kiraffivauveli! // Hippopotamus. En tienny että nää on oikeasti näin isoja. 

Gepardi kierteli tarkkaavaisena ja jäi poseeraamaan meidän iloksi. // Hetki ennen tämän kuvan ottoa yksi aituukseen tunkeutunut kanadanhanhi säikytti seepraparan pukkilaukkaan. // Leijonaherra huomion keskipisteenä. // Väsynyt hyeena. Tulee jotenkin ihan meidän Rocky mieleen! <3 

Saavuttiin Kanadan villieläinten alueelle. // Kuin Suomessa jonkin luontopolun varrelta. // Biisonit. // Harmaakarhu ei vissiin tykännyt ympärillä hyörivistä ihmisistä. Nalle kierteli häkkiään ympäri levottoman oloisena, taas kävi niin sääliksi.

Itselle mieleenpainuvimpia ja kiinnostavimpia eläintarhan asukkeja oli seeprat, leijonat, jääkarhut sekä niin suloiset kultapandat! Ihan sairaan nopeasti vilistävät jotkut pikkuhiirulaiset oli kans huvittavia, ja eniten ihmetyksen aihetta toi pikkuruiset apinat. Siis oikeasti tosi pikkuiset, täysikasvuiset apinat oli about kuukauden ikäisen kissanpennun kokoisia. :D 

Iiro halus kuvan pingviinistä. Tässä ole hyvä! <3 // But first....no, kyllä te tiedätte. // Heidi ja minä. Eiku oho, se oliki tuo edellinen kuva (heheh...) // Yksi maailman pienimmistä apinalajeista! Ja sanoisin että myös yks maailman söpöimmistä!

Varsinkin lapsiperheille näkemisen ja kokemisen arvoinen paikka, ja hintaakin lystille kertyy vain $7/aikuinen, $4.50/opiskelija, lisäksi perheille on jotain perhelippuja. Kannattaa varautua pitkiin kävelymatkoihin. Alueelta toiselle (esim Indonesian alueen tikruilta Tundran jääkarhuille) on varmasti parin kilometrin matka. Kannattaakin varata reissuun koko päivä, niinkuin me tehtiin, ja lisäksi evästä joukkoon. Evästä koska alueella on useita söpöjä piknikpaikkoja pöytineen, ja vaikka ravintoloita tai kahviloita löytyy lähes joka alueelta, onhan ne vähän ylihintaisia. Meille sattui aivan ihana aurinkoinen ja lämmin päivä, vasta kun alettiin tehdä lähtöä tuli vilu. Takaisin kotiin bussilla, jalat väsyneinä ainakin seitsemän tunnin kävelyreissusta. Puhe oli lähteä käymään viimeistä kertaa ulkona, mutta todettiin Heidin kanssa olevamme liian väsyneitä. Mä nukahdin jo bussissa, ja kotona oisin ollut valmis nukkuun jo yhdeksän aikaan illalla, mutta skype piristi. 

Ajatella, kerkesin täyttää 20 ennenkuin kävin ensimmäistä kertaa eläintarhassa.

KIITOS

2kk 3vkoa sitten. WUT?!

TJ alle viikko - siis mitä?! Päivät on vaan menneet, vaikka osa niistä on tuntunut varsinkin tässä sairastellessa aivan liian pitkiltä. Raskaimpina päivinä oon yrittänyt vain ajatella positiivisesti - aika kuluu joka hetki, vaikka ei siltä tuntuisi. Joka hetki oon lähempänä kotiinpääsyä. Silti alkaa vähän ahdistaa, tuntuu että päivät loppuu kesken ja oonkin tukkinut viimeiset Torontopäivät täyteen tekemistä. Musta tuntuu niin hyvältä mutta samalla oudolta palata kotiin 3kk jälkeen. Rakastan matkustella, rakastan nähdä maailmaa, mutta en IKINÄ muuttaisi ulkomaille ja jättäisi perhettä Suomeen. Tää kokemus on vaan vahvistanut tunnetta siitä, että perhe on tärkein. Se tulee olemaan mulle varmasti aina elämässä etusijalla. En voi tarpeeks kiittää sisaruksia, vanhempia, Iiroa ja mainittakoon vielä muutamaa ihanaa ystävää. 

(Siskot rakkaat, ennenkuin kitisette huonoista kuvista ni hei, kattokaa mun tukkaa. Ja naamaa. Ja silmäpusseja. Ja sitäpaitsi, ajatus tärkein! <3)

Vanhemmat on jaksaneet pitää aktiivisesti yhteyttä ja olla tukena kun oon istunut Skypessä itkien tai ahdistunut milloin mistäkin. En ehkä ikinä unohda veljen kannustavia sanoja puhelimessa, kun käsillä oli just ne raskaimmat viikot. Siskot on tuoneet piristystä päiviin typerillä kuvilla ja viesteillä, ja tuoneet vertaistukea ikävään rääkymällä mun kanssa Skypessä. Ystävien kanssa ollaan puitu vaikeitakin aiheita, ja oon tullut vakuuttuneeksi siitä, että nää ystävät ei hylkää. Voin aina luottaa siihen, että vaikka soittaisin keskellä yötä, heillä on aina aikaa. On ollut ihana huomata, että vaikka oon toisella puolella maailmaa, oon silti ystävien mielessä. Iiro on elänyt suoraan sanottuna mun aikataulujen armolla, enkä vois olla kiitollisempi. Jos toinen valvoo aamuyöhön tai vaihtoehtoisesti herää kouluaamuisin 1-1½ tuntia normaalia aikaisemmin, niin se ei kerro kuin rakkaudesta (ja jääräpäisyydestä...<3) Ollaan koko kolmen kuukauden ajan skypetetty joka ikinen päivä, ja huomioitu toisiamme päivittäin. Tää mies lupas pysyä mun matkassa jo syksyllä, kun kerroin vaihtoaikeistani, ja on sen myös tehnyt. Vaikka tää aika on ollut välillä älyttömän rankkaa, en vaihtaisi tätä pois. Ollaan opittu ihan hirveästi parisuhteesta ja toisistamme. Tästä on niin hyvä jatkaa. 

Viikon päästä näihin aikoihin oon paikassa Toronto Pearson International Airport, luultavammin haikein mielin mutta silti ikionnellisena lähtössä KOTIIN. Vitsi että tää kuulostaa hyvältä. <3 Rakkaat, I'm coming home! 

Sadetta ja aurinkoo

Viime viikon alussa alkanut flunssa sen kun jatkuu. Ei vissiin ainakaan auta tuo myöhään ulkona liikkuminen, ei myöskään puolikuntoisena treenaaminen...nyt on sitten ääni käheänä taas, viime yönä se lähti lähes kokonaan eikä oo vielä palannut. Tänään piti olla tokavika ja vielä spesiaali päivä töissä vapaaehtoisten juhlan muodossa, mutta kun sain vaivalla laitettua itseni tekoripsiä ja kiharoita myöden, niin en sitten saanutkaan jäädä töihin. Tiesti parempi etten jäänyt tartuttamaan ketään, mutta jotenkin oletin että käheä ääni ja vuotava nokka ei estä työntekoa..?! Pitihän sitä sitten käydä näyttäytymässä kuitenkin ulkona, kun kerrankin oli panostettu. Ei vaiskaan, ihan vaan valkosipulia kävin ostamassa siinä toivossa että saisin äänen sillä takas, ja pyörähdin downtownissa hakemassa uudet ripsientaivuttimet rikkoutuneiden tilalle. Näin jälleen jatkoripsettömänä eläessä ripsentaivuttimet on ihan pakollinen tarvike, ja voin kertoa että on ollut aika tuskainen viikko hajonneiden kanssa taistellen. But now - problem solved!

Viime viikko oli aika perfect varsinkin sään puolesta, mutta eilen alkoi taivas käydä pilveen ja tänään on satanut melkein koko päivän, hetken ihan kaatamallakin. Viime viikon onnellisuusmoodikin on kääntynyt täysin vastakohtaiseen, mutta ehkä tästä selvitään. Tämän turhautumisvitutusangstiärtymys-päivän jälkeen toivon että saan käännettyä olotilan positiivisen puolelle mahdollisimman pian, jotta jaksais taas nauttia näistä päivistä täällä. Mutta tavallista elämää se on täälläkin, suruineen ja murheineen. Onneks on musiikki, onneks on nämä upeat näkymät huoneen ikkunasta, onneks on oli lohtusuklaa. <3 

Toronto - tähän mennessä opittua

Heissan! Viikko on ehtinyt jo paremmalle puolelleen, meikäläisen täällä sairastellessa. Luultavasti tuo entisen asunnon aiheuttaman stressin häviäminen antoi nyt sysäyksen tälle kevätflunssalle, mutta nyt ollaan jo paranemaan päin. :)

Oon tässä monen monta kertaa tullut miettineeksi näitä kokemuksia joita oon täällä Torontossa asustellessa keräillyt, ja miettinyt samalla mitä uutta Kanada on opettanut. Mielessä pyöri jo kuukausi-pari sitten postaus aiheesta "mitä Toronto on tähän mennessä opettanut", ja tässä se tulee. (Ps. älkää ottako turhan vakavasti - saattaa sisältää sarkasmia ja liioittelun makua.)

- Parhaan kahvin saa Pohjois-Toronton alueella ihanasta uusiseelantilaisomisteisesta Wisey's-kahvilasta. Koko Toronton alueella mitä oon kahveja ostellut, niin parhaat kahvit keitetään Tim Horton'sissa. Suomalaiseen makuun sopivan mietoa, ei maistu pohjaan palaneelta kuten tuossa lähikadun kahvilassa (jota me Marian ollan silti käytetty eniten...MIKSI?!).

- Yökerhoon lähtiessä oikea pukukoodi naisella olisi vesirajamekko ja kymmenen sentin korot, plus vähintään yhtä pitkät irtoripset. Mä itse tykkään hirveästi laittautua ja valikoida vaatteita, mutta joka kerta kun ollaan lähdetty ulos, oon tuntenut itseni tosi alipukeutuneeksi ja -meikatuksi.

- Small talk asioidessa;
Täällä ei onnistu se suomalaisille ominainen tapa asioida. Tavarat kaupasta koriin, kassalla pukahtamatta ja korkeintaan sanotaan lähtiessä "kiitos hei." Täällä kassatyöntekijä ja ylipäätään henkilökunta kahviloissa, ravintoloissa jne kysyy aina mitä kuuluu, ja vissiin olisi kohteliasta kysyä samaa toiselta. Mä vaan aina unohdan tämän, ja pelkään että mua pidetään outona tai töykeänä, kun en viitsi toiselta kysyä vastavuoroisesti kuulumisia. Tää on musta ihana tapa täällä, tässä esimerkki tältä päivältä; menin flunssainena, ääni käheänä kauppaan, ja myyjä kysyi "How are you?" Vastasin todenmukaisesti että "Well, not so good," ja heti on toinen kysymässä että ootko vilustunut, voivoi jne. Sitten toivotetaan hyvää päivänjatkoa ja mulla nousee hymy kasvoille tästä vieläkin. <3

- Suomen kieli kuulostaa ihmisten korvaan hassulta. Sen huomaa niin metrossa, työpaikalla kuin ravintolassakin. Ihmisten päät kääntyy ja osa arvuuttelee mistä ollaan kotoisin. Tähän mennessä oon ollut jo ainakin puolalainen, unkarilainen ja hmm oisinko ollut venäläinenkin, sekä ulkonäön puolesta eräs vanhempi rouva arvuutteli mua ruotsalaiseksi. Ne jotka ei edes arvaa, hymäilee meidän kielelle ja kysyy suoraan että mitä kieltä tuo oikein on. Kun kävin noutamassa Iiron lentokentällä hänen tänne tullessa ja istuttiin lentokenttäbussissa, eräs nainen istui kauan meidän vieressä ja kysäisi loppumatkasta, että mitä ihmeen kieltä me puhutaan kun hän ei ole koskaan kuullut vastaavaa, vaikka on kielten opettaja. Eli, ilmeisesti tää suomen kieli oikeasti kuulostaa hassulta!

- Toronto on niiin täynnä eri kansallisuuksia, eri kulttuureja ja eri uskontoja. Jopa siinä määrin, että oon luultavasti nähnyt täällä vähemmän kanadalaisia kuin muista maista tulleita. Jotain kertoo sekin, että täällä on Little Italy, Greektown, Little Ethiopia, Little India sekä Chinatown, kassalla tai ravintolassa palvelee todennäköisemmin aasialaistaustainen kuin juuriltaan kanadalainen, ostoksilla käydessä kuulee aina englannin lisäksi jotakin muuta kieltä (tänään venäjää), ja yöelämässä oon jutellut niin Dubaista, Jamaicalta kuin Italiasta kotoisin olevan kanssa. Lisäksi toinen täällä käytetyistä kielistä on ranska, ensimmäisten paikan löytäneiden mukaan. Kaiken kaikkiaan vastaan on tullut väkeä mm. Filippiineiltä, Kiinasta, Virosta, Saksasta, Puolasta, Venäjältä, Jamaicalta, Mexicosta, Texasista...

- Sää voi ainakin alkukeväästä muuttua radikaalisti hetkessä. Vaikka joo, niinhän se voi käydä missä tahansa. Toinen säähän liittyvä fakta on se, että Torontossa tuulee lähes aina, ja voimakkaasti. Syynä tähän suuri Ontariojärvi. Talvella real feel saattaa olla peräti 15 astetta enemmän, juurikin tuulen takia.

- Ruoka on kaupasta ostettuna kallista, ja ihmiset syö paljon ulkona sen sijaan, että tekisivät ruuan itse. Halvimmalla ruokaostokset tekee Walmartista, kodin tarvikkeet ja karkit saa edullisimmin Dollaramasta. Vaatteet sen sijaan on halvempia kuin Suomessa, ainakin jos osaa etsiä oikeista paikoista. Winners ja Marshalls myyvät merkkivaatteita halvalla (nimimerkillä adidaksen lenkkarit 20e ja trikoot 34,99 + verot), tosin en tiiä minkä ihmeen takia ne niin halpoja on. Vanhoja malleja? Valmistusvirheellisiä? Ylijäämätuotteita? Pitääpä kysäistä. Vaate- laukku- ja kenkäostokset tulee muutenkin halvemmaksi täällä. joten jos olet matkaamassa Kanadaan tai Jenkkilän puolelle ja unelmoit Michael Korsin laukusta tai Niken kengistä, osta täältä. Tosin en oo vielä tarkistanut, paljonko hinta on verojen lisäyksen jälkeen, mutta halvemmaksi tulee silti.

- Seuraava pointti liittyykin edelliseen kohtaan. Suomessa kun ostat vaikkapa uuden paidan, jonka hintalapussa lukee esim. 19,95e, maksat siitä 19,95e. Kun Kanadassa ostat paidan, jonka hintalapussa lukee $19,95, tulee tähän hintaan vielä verot päälle, koska täällä ne lasketaan vasta kassalla (MIKSI?!). Hinnaksi tulisi noin $22 tai jotain sinnepäin. Paitsi että, kamun ostaessa täältä kengät, tuli veroja hintaan lisää yli $10. Kannattaakin varmaan tarkistaa, paljonko hinta oisi verojen jälkeen, niin tietää kannattaako ostaa. Luultavasti kyllä, koska edelleen ne vaatteet on täällä kuitenkin halvempia.

- Metrot liikkuu Torontossa vasta aamuyhdeksän jälkeen. Essi, muista tämä. Nimimerkillä eräänä sunnuntaina aivan liian aikaisin töihin lähtenyt. Saimpa hyvän syyn istahtaa Starbucksiin aamukahville. :-)

- TÄÄLLÄ VILISEE ORAVIA. Ja kuinka ollakkaan, täällä vähemmistöoravat ei ole mustia, vaan harmaaruskeita.

- Hyvästä ruuasta ja palvelusta kuuluu ravintolassa antaa tippiä 15%, joka on musta aivan liikaa. En siis oo ihan sopeutunut tähän elämäntyyliin täällä. :D

- Baarissa naiset ei töyti ja kyräile toisiaan, vaan antaa tavallisesti tulla mukaan tanssimaan ja juttelevat vessajonossa. Tämä sama vieraiden naisten ystävällisyys toisiaan kohtaan näkyy myös salilla (viime viikolla juteltiin jonkun kolmen-neljänkympin tienoilla olevan naisen kanssa kevään säästä tämän lähtiessä suihkuun) ja no, oikeestaan missä vaan (smoothiejonossa vieras nuori nainen: "I love your hair.")

- Vaatekaupan työntekijät ovat aina valmiita auttamaan. Ehdit tyyliin ovesta sisälle, kun jo myyjä tulee kyselemään, etsinkö jotain tiettyä ja kehottaa tulemaan pyytämään apua.

- Ihmisillä on hirveä kiire metroon. Vaikka niitä kulkee muutaman minuutin välein. Nyt oon tosin huomannut itsekin syyllistyväni tähän, mutta en vaan voi ymmärtää. MIKSI?! Ei aikataulujen luulis olevan joka kerta niin tiukat, että on pakko ehtiä just tähän metroon joka on juuri sulkemassa ovensa ja on pakko rynnätä portaat alas ja syöksyä kymmenen sentin raosta sisälle just ennen kuin metro lähtee liikkeelle. Tai vaihtoehtoisesti, kun huomaa että metro on ihan täynnä, niin että ihmiset seisoessaan ovat toistensa sylissä tai kyljissä kiinni, niin sinne on silti pakko tunkea ja jäädä puoliksi oven väliin ettei ovet mahdu kiinni. Sitten metrossa toistuu muutaman kerran sama "Please stand clear of the doors", ennenkuin ihmiset tajuaa siirtyä siitä oven välistä jonkun syliin tai liiskautua oven vieressä olevaa lasiseinää vasten. ARGH! :''D

- Julkisilla on ehkä maailman helpointa kulkea. Metrot kulkee pohjoinen-etelä sekä itä-länsi -akselilla, ja aivan Toronton laitamille. Bussilla pääsee kuulemma lähes mihin tahansa päin Torontoa, tosin niiden kulkureitteihin en oo hirveästi perehtynyt, koska ollaan jouduttu työmatkan takia ostamaan joka kuukausi metropassit ja kuljettu näin ollen subwaylla paikasta toiseen.

- Ruokapaikoissa löytyy valinnanvaraa ihan varmasti joka makuun. Italialaisia, kreikkalaisia, intialaisia, kiinalaisia, korealaisia, japanilaisia, meksikolaisia ravintoloita, pihvipaikkoja, sushipaikkoja, elämyksiä hakevalle Wayne Grezky's, CN-towerin ravintola, Toronton Hard Rock Coffee jne...monta sataa vaihtoehtoa, joten ei varmasti loppuis vaihtoehdot vuosiin kesken. Omat lempparit on tähän mennessä olleet Pikku-Italian niin suloinen ravintola Cafe Diplomatico, Greektownin tunnelmallinen Kefi, josta sai ihan törkeen hyvää kreikkalaista salaattia, sekä tietty CN-towerin ravintola, ihan vaan sen elämyksen vuoksi. Ja no, kyllähän sipulirenkaat ja juustokakku (vitsi mikä kombo..:'D) maistu aivan mainiosti. Pakko mainita vielä jälkiruokien mekka, eli Wayne Grezky's, jossa söin tähänastisen elämäni parasta jälkiruokaa; pehmeää, tuoretta, lämmintä suklaacookieta suoraan valurautapannulta, vaniljajäätelön ja suklaakastikkeen kera. Mun pitää ehkä vielä palata tuonne uudestaan ihan vain jälkiruuan takia...

- Loppuun ihan näin yleisesti mainittakoon, että ihmisten ystävällisyys ja kohteliaisuus yllättää edelleen harva se päivä. Ihmiset pitää ovea auki, päästää bussijonossa edelle jos satutaan lähes yhtäaikaa paikalle, saattaa kehua ja alkaa juttelemaan vaikka oisitte täysin vieraita toisillenne, kiittävät usein ja pyytävät anteeksi pienestäkin asiasta.

Huomenna on enää kaksi viikkoa lähtöön, ja tiedän, että mulla jää niin montaa asiaa ikävä täältä. Tahdon kyllä tulla kokemaan Toronton uudelleen joku kesä, jolloin kaupunki on huomattavasti kauniimpi ja vieläkin elävämpi.

Tyypillinen päivä Suomi-kodilla - kurkistus harjoittelijan arkeen

Työpäiviä jäljellä enää neljä! Tai itse asiassa mahdollisesti kolme, sillä flunssa on saanut otteen eikä vaikuta siltä, että se olisi ihan heti jättämässä mua rauhaan. Joka tapauksessa, koska työrupeama Suomi-kodissa on päättymäisillään ihan kohta, olisi korkea aika avata, mitä tähän harjoitteluaikaan on sisältynyt. 

Mulla ei ollut erityisesti odotuksia siitä, mitä työtehtäviin tulee kuulumaan, ja varmaan parempi niin. Olin alusta saakka avoimin mielin, ja kun apua pyydettiin tai jotakin kehotettiin tekemään, tein sen. Toki koulutuksen sallimissa rajoissa. Esimerkiksi asukkaiden vessattaminen tai pesulla käyttäminen ei ole meille luvallista, koska ei sosiaalialan opinnoissa näihin olla perehdytty. Jotkut työyhteisön jäsenet tätä ihmettelivät, ja ymmärrän kyllä, sillä täällä nuo työntekijät ovat varsinaisia monitoimiosaajia. Sama henkilö työskentelee sekä kotihoidossa että keittiöllä siivoamassa, fysioterapeutti käyttää kuntoutuksen ohella asukkaita vessassa. 

Koulutuksen sallimissa rajoissa ollaan kuitenkin mekin tehty kaikenlaista. Pääasiassa normaalit aamuvuorot ovat kuluneet näin; 

Heti töihin tultua - puoli yhdeksän aikaan - autetaan asukkaat tv-huoneesta aamupalalle. Tarvittaessa jäädään syöttämään, ja yleensä mä oon hyökännyt avustamaan ihanaa mummoa, jonka englannin kielen taito on kovin heikko. Voitelen leivän ja halkaisen sen, jotta se pysyy helpommin kädessä, haen kahvin, autan juomaan...Samalla jutustellaan viime päivien tapahtumista, alkavan päivän ohjelmasta jne. Aamupalan jälkeen viedään liikkumisessa apua tarvitsevat asukkaat takaisin tv-huoneeseen, laitetaan mielekästä ohjelmaa ja odotellaan aamun jumppatuokiota, joka alkaa kymmeneltä. Osa asukkaista palaa aamiaisen jälkeen huoneisiinsa, joten käydään muistuttamassa aamujumpasta ynnä muusta pian alkavasta ohjelmasta. Täytyykin tähän väliin kehaista, että noita aktiviteetteja täällä riittää!

Aamujumpan pitää joko fysioterapeuttimme Maria tai yksi asukkaistamme - joka toimii samalla myös vapaaehtoisena. Tämä yli 90-vuotias vetreä Suomi-kodin asukki kannustaa muita seuraamaan ja tekemään perässä, ja me opiskelijat osallistumme usein myös aamujumppaan avustaen asukkaita tarvittaessa. Kuntoilutuokio kestää reilut puolisen tuntia, ja pian sen jälkeen jaetaan ensimmäinen välipala - nourishment. Tarjolla kahvia, mehua ja pikkuleipiä, erikoisruokavaliota noudattaville esim. hedelmäsosetta. Autan usein välipalan jakajaa tarjoilemaan, ja syöttämään jonkun apua tarvitsevista. Tästä lounaaseen saakka useimmiten jututamme asukkaita ja vietämme one-to-one -aikaa. Lounaalla olemme sitten uudelleen auttamassa hakien asukkaita syömään ja syöttäen. 

Tämä edellämainittu one-to-one tarkoittaa kahdenkeskistä, tavoitteellista kanssakäymistä, joka voi olla esimerkiksi keskustelua, pelaamista, lukemista, muistelua, yhdessä kävelyä tai vaikka vaan kädestä pitämistä. Näiden tuokioiden avulla oon itse parhaiten tutustunut asukkaisiin ja päässyt vähän pintaa syvemmälle. Päivittäin me harjoittelijatkin täytämme päivän one-to-one -hetkistä laput, joihin merkitään tilanteen tyyppi (fyysinen, älyllinen, sosiaalinen, emotionaalinen tai hengellinen), käytetty aika, pisteet 1-3 sekä päivämäärä. Näin activity coordinator näkee, kuinka paljon kukin asukas saa esim. sosiaalista, kahdenkeskistä aikaa kuukaudessa. 

Iltapäivällä ohjelmassa on usein yhteislaulua tai musiikkia muussa muodossa. Suomi-kodin hoivaosastolla toimii myös reading club, pelituokiot, suuressa suosiossa oleva bingo sekä hartaushetket eri kirkkojen järjestämänä. Asukkaat pääsevät myös katsomaan Suomen uutisia ja Suomen tv-kanavilla pyöriviä ohjelmia, sillä pääosa asukkaista on suomalaistaustaisia. Terapiakoirat Chico ja Rodney käyvät omistajineen ilahduttamassa asukkaita kumpikin kahdesti viikossa. Mä oon tähän saakka päässyt tapaamaan vaan suuren, suloisen Rodneyn, kun taas pikkuinen Chico on jäänyt kokonaan näkemättä. Koirat kun tekevät visiittinsä iltaisin, ja mun ollessa iltavuorossa on Rodneyn vuoro kyläillä. Aivan ihana huomata, miten onnelliseksi koiran läheisyys voi jotkut asukkaat tehdä! 

Tässä kuussa aloitti lisäksi Heidin pitämä muisteluryhmä, sekä uudelleen erään vapaaehtoisen pitämä musiikkiterapiaryhmä. Kaikkiin aktiviteetteihin on tärkeää muistaa kysyä asukkaita, jotta he pääsisivät tapaamaan ihmisiä muulloinkin kuin vain ruokaillessa. Toisaalta myös yksityisyyttä on kunnioitettava - tämä on asukkaille koti, ja heillä on oikeus päättää, haluavatko osallistua vai eivät, ja haluavatko ottaa vierailijoita vastaan. 

Tätä päivät pääasiassa ovat, mutta silloin tällöin saadaan tehtäväksi paperitöitä, Mini-Mental-testejä, tavaroiden roudaamista, tilojen koristelua ja mitä milloinkin. Ollaan oltu myös monissa tapahtumissa auttamassa, mm. Valentine's Day dinnerillä, kuukausittaisilla syntymäpäiväjuhlilla sekä keilaustapahtumassa. Aktiviteettien suunnittelu ja järjestäminen on jäänyt vähemmälle kuin luulin; muutaman kerran ollaan pidetty käsijumppa ja pelituokio, kalevalanpäivän tienoilla pidettiin reading club kertoen Kalevalasta, ja hmm...I think that's it. Oon kuitenkin saanut ihan hirveän tärkeitä ja hyviä kokemuksia siitä, miten monimuotoista työskentely vanhojen ihmisten kanssa voi olla. Suomesta lähtiessäni en olis uskonut, että vastassa olisi näin sympaattisia, ihania ja ystävällisiä asukkaita. Ikävä jää. <3

Greektown & TJ20!

Viikkojen itkun tihrustamisen ja pelossa elämisen jälkeen elämä hymyilee taas. En edes halua palata noihin tunnelmiin, mutta lyhyesti; edellisessä asunnossamme täällä eleli jos jonkinlaista ötökkää, oli koiperhosta, torakkaa ja sokeritoukkaa. Näistä ja yleisestä epäsiisteydestä johtuen nukuin yöni hyvin huonosti, ja illatkin kuluivat ötökkäkammoisena panikoiden. Ajatuksin töiden jälkeen takaisin asunnolle paluusta ahdisti ja hirvitti, ja usein vastassa olikin joukko naamaa kohti hyökkiviä koiperhosia. Pyydettiin apua ongelmaan, mutta isäntäväen ostamat myrkyt ja perhosloukut eivät ratkaisseet ongelmaa. Päinvastoin - tuntui kuin aina ainetta suihkutettua ilmaan olisi noussut parveilemaan muutama perhonen lisää. 

Kauan tätä kestettiin, mutta kun yöunet alkoi jäädä 4-5 tunnin mittaisiksi, päätin toimia ja aloin kysellä vaihtoehtoista asuntoa viimeisille viikoille. Viimeisenä vaihtoehtona olisi ollut hostelli. Kun sitten - totaaliromahtamisen jälkeen - eräs työpaikkani työntekijöistä lupautui majoittamaan, kiitin luojaa ja aloin samantien valmistautumaan muuttoon. 

Perjantaina mä sitten lähdin tavalliseen tapaan talsimaan kohti Summerhillin metroasemaa, toisessa kädessä laukku, olalla treenikassi, toisella kädellä vetäen perässä matkalaukkua. Toronto oli harmaa ja sumuinen, vettä tihkutti, mutta mä hymyilin enkä voinut olla ajattelematta, että päivät tuossa mestassa olivat ohi. 

Ihanan ystävällisen suomalaispariskunnan vierashuoneen sohvalla oon nukkunut paremmin kuin hyvin. Samalla kun uni parani, työmatka lyheni, ja nykyään saankin nousta tuntia myöhemmin aikaisempaan verrattuna. Muutama metri rappusiin ja yksi kerros ylöspäin - ja tadaa, jo ollaan töissä! 

Nyt siis kuuluu jo vallan hyvää, ja takana on huippu viikonloppu! Eilen nimittäin juhlistettiin minun ja Marian tj20ä (siis ajatelkaa miten aika on kulunut!!) syöden tyttöporukalla kreikkalaista Kefi-ravintolassa, Toronton Greektownissa. 

 

Paras salaatti hetkeen, ja ihanan siisti ja tunnelmallinen ravintola. Lisäksi meidän tarjoilija oli symppis ja ehdotti meille kuulemma hyvää nightclubia illan jatkoa varten. Ei sitten poikettu, mutta ehkä ensi kerralla. :-)  Täytyy kyllä antaa täysi kymppi kyseiselle mestalle!

Mun ja Heidin osalta ilta jatkui Jack Astor'sin kautta Cabin 5-baariin, jonne ollaan koetettu löytää tiemme jo kahdesti aikaisemmin - ekalla kerralla ei löydetty koko paikkaa, toisella kertaa se oli suljettu. Nyt kolmannella kerralla sitten lykästi ja päästiin astumaan sisään kuin kotibileisiin. Vanhan näköinen, hämyisä baari pikkuruisella tanssilattialla, ja paikka aivan täynnä tanssivia ihmisiä - jopa siellä baaritiskillä asti. Fiksuina oltais jääty tuonne, mutta päädyttiinkin seikkailemaan pitkin Torontoa niin kävelten kuin taksilla. Ei löydetty meidän tyylistä paikkaa, ja kellon lähennellessä kolmea päätettiin ottaa taksi kotiin. Hyvä päätös, sillä kyllä vain tuli uni helposti! Jospa sitä sais tässä korjattua univajetilanteen nyt, kun häiriötekijät on poissa. :)

In love.

Kohta 7kk sitten, sattumusten summana (kiitos parin nimeltä mainitsemattoman henkilön) tapasin miehen, joka muutti elämäni kertaheitolla. Se mies toi mulle aamupalan nenän eteen, kun olin aamulla väsynyt ja nälkäinen. Se ajoi Kaustiselle kerta toisensa jälkeen vain nähdäkseen mua, tai viedäkseen mut koulusta kotiin. Toimi mun kanssa lastenvahtina kun oltiin tunnettu vasta pari hassua viikkoa. Ylitti odotukset järjestäessään mulle ikimuistoisimmat treffit ikinä. Kantoi mulle kukkia ja suklaata kerta toisensa jälkeen. Haki mut opiskelijakekkereistä keskellä viikkoa, keskellä yötä ja otti mut viereensä yöksi. Lupasi odottaa mua maailman ääriin.

Kauaa ei tarvinnut odottaa. Tässä oli mies, joka vie jalat alta. Joka tietää just, miten kohdella naista. Joka pelkällä hymyllään pelastaa huononkin päivän. Joka osaa aina lohduttaa. Mies, joka on aina valmis ottamaan syliin ja lähelle. 

En tiedä, kirjoitanko tätä jossakin ikävä-hellyyspuuskassa, vai siksi, että oon viime aikoina tajunnut asioita entistä paremmin. Mulla on vain tahto kertoa koko maailmalle ihmisestä, johon syksyn mittaa rakastuin, ja joka on saanut mut tuntemaan itseni niin rakastetuksi. Oon vakuuttunut siitä, että oon löytänyt miehen, jonka kanssa on aidosti hyvä olla.

Olin jo pian meidän tapaamisen jälkeen kertonut Iirolle, että aioin hakea 3kk:n vaihtoon. Kun sitten kuulin tulleeni hyväksytyksi Torontoon, koin pelonsekaisia tunteita. Iiro kuitenkin sanoi alusta saakka odottavansa mua, ja siihen oli helppo luottaa. Se, mikä mut kuitenkin totaalisesti yllätti, tapahtui joulun aikoihin. Iiro ehdotti, että matkustaisi tapaamaan mua Torontoon, jotta meidän ei tarvitsisi olla erossa ihan sitä kolmea kuukautta. Yritin vastustella, olihan nuo lennot aika arvokkaita. Ja jos totta puhutaan, en meinannut edes uskoa tätä todeksi, kunnes mun elämäni mies tosiaan meni, tilas ja maksoi lentoliput itselleen. Kuka tekee tällaista?! Tää oli enemmän kuin olisin koskaan pyytänyt, eikä sanat riitä kertomaan miten otettu mä tästä olin ja olen edelleen.

Yhteinen aika täällä Torontossa oli ikimuistoista ja ihanaa. Eroaminen lentokentällä uudemman kerran sen sijaan täyttä tuskaa ja ahdistusta. En varmaan koskaan unohda sitä hetkeä, kun jouduin kääntymään kyyneleitä pidätellen takaisin Iiron jatkaessa turvatarkastukseen. Tuo eron hetki tuntui vielä paljon murskaavammalta kuin tammikuun viimeisen päivän ero Helsinki-Vantaalla, vaikka silloin edessä olikin kokonaiset 3kk Torontossa. 

Tänään jäljellä on kuitenkin enää 30 päivää siihen, että päästään koneeseen ja aloittamaan matka kohti Suomea. Tj70 tuntuu olleen vasta äsken, viikot on vierineet niin vauhdilla. Oikeastaan koko sen ajan, kun ollaan Iiron kanssa tunnettu, meidän suhdetta on varjostanut se tosiasia, että keväällä joudutaan olemaan erossa pitkän aikaa. Kohta se aika on kuitenkin jo ohi, ja voidaan ylpeinä suhteemme kestäneen. Kaiken tämän ikävän ja ahdistuksen jälkeen päästään ihan pian aloittamaan kunnolla tämä yhteiselo. Oon siitä enemmän kuin onnellinen. <3