lauantai 29. syyskuuta 2012

Time to go!

Ihan pian lähtö Jonille ja sieltä kaverille illanviettoon. Enää vaatteiden vaihto, hiusten viimeistely ja tavaroiden pakkaaminen edessä ennen lähtöä. Tämän näköisenä mennään;



Koitin tuossa kuunnella muutaman biisin Reckless Lovea että sais vähän osviittaa siitä, mitä on luvassa, kun eipä oo tullut aikaisemmin pahemmin kuunneltua. Ihan hyvältähän tuo kuulosti, vaikkei ihan mun tyylistä musiikkia ookkaan. :) Näillä näkymin illasta on tulossa vallan mainio, toivotaan että nää tuntemukset pitää paikkansa! Huomenna luvassa mahdollisesti kuulumisia ja kuvia tästä illasta, siis mikäli julkaisukelpoisia löytyy. :D Hyvät lauantai-illan jatkot kaikille! <3

Busy saturday.

Huh, kiirettä pitää näin viikonloppunakin! Just äsken heitin Jonin kotiin ja kävin vähän ostoksilla iltaa varten, kohtapuoliin saa luvan alkaa operaatio huoneen siivous, sen jälkeen lenkille Rockyn kanssa, nopea suihku ja hiustenpesu, laittautumien, kynsien lakkaus ja sitten kaverille aloittelemaan iltaa. :) Tänään tosiaan pitkästä aikaa Konstaan, luonnollisesti hyvässä seurassa! ;) Eilen koulupäivän jälkeen kuulin, että porukat oli lähdössä Kokkolaan pikapuoliin. Päätin sitte lähteä mukaan, vaikkakin lyhyellä varoitusajalla, kun oli mahdollisuus vihdoin ja viimein hakea se mun ajokortti katsastusasemalta Kokkolasta. Nopean laittautumisen jälkeen päästiinkin lähtemään ihan hyvissä ajoin ja kerkesin hakemaan ajokortin ennen sulkemisaikaa. Tämän näköisenä lähdettiin kohti Kokkolaa:


Farkut MICK's
Jakku, toppi  ja kaulakoru H&M
Vyö KappAhl
Laukku Seppälä


Tarkoitushan oli etsiä samalla reissulla myös kenkiä ja takkia, kuten viime kerrallakin, mutta taaskaan ei mitään löytynyt. Tai no, kokeilinhan mä yksiä kiilakorkonilkkureita, jotka jätin kuitenkin ihan suosiolla kauppaan. Korkoa oli nimittäin varmasti reilut 10cm, mitähän siitäkin tulisi, jos mä sellaisilla koroilla lähtisin viihteelle viikonloppuna?! :D Kenkien katselu jäikin sitten vähän vähemmälle, kun laukut ja ginan uutuudet veivät huomion  ja osa kaupoista alkoi jo sulkeutua. Parempi onni ensi kerralla, ainakin toivotaan näin! Ginasta löytyi tämmöinen ihanuus, joka sekin jäi loppujen lopuksi kauppaan;



Ihanan pehmoinen, mutta valitettavasti myös jotenkin muodoton neule. Eikä mulla nyt varsinaista tarvetta uudelle neuleelle olisi, niitä on kaappi täynnä, mutta en voi siltikään olla ihastelematta jokaista upeaa vastaantulevaa yksilöä. 





Ylläolevista laukuista alarivin keskimmäinen sytytti, olisin niin mielelläni ottanut sen mukaan! Sekin jäi kuitenkin kauppaan, kun ei mulla todellista tarvetta tuollaiselle laukulle ole. Se juhlavampi laukku, joka mun piti jo kesällä hankkia, on edelleen ostamatta, ja sille vasta olisikin tarvetta! Ehkä nyt kuitenkin yritän sinnitellä siihen asti, että oon saanut hankittua ne kengät ja takin. Sitäpaitsi, syyslomalla saatetaan tehdä reissu Vaasaan shoppailemaan, joten on varmaan järkevää odotella siihen asti.

 Nyt tämä tyttö lähtee siivoilemaann, heissan! :)

torstai 27. syyskuuta 2012

Arjesta irtautumista.

Olipas kyllä hauskin keskiviikkoilta pitkään aikaan! Kahvittelu ei sitte jäänytkään ihan vaan kahvitteluksi, vaan illalla löysin itseni aluksi Hennalta, ja myöhemmin Pelimannista. Eikä muuten jäänyt siihen "yhteen siideriin" niinkuin tarkoitus oli. Aika kului yllättävän nopeesti hyvässä seurassa, ja kotiin päädyin vasta 11 maissa, vaikka alunperin mun piti lähteä kotiin jo 9 aikaan. Mutta mitäs pienistä, harvoimpa mä viikolla oon missään myöhään, joten tämä lipsahdus sallittakoon. ;) Eipä tainnu silti jäädä viimeiseksi arki-illan baarireissuksi, tuo oli nimittäin aikamoinen piristysruiske keskellä viikkoa! Lauantaina sitten uudestaan, vaan ei Peltsuun tällä kertaa. Vitsi mä tykkään tästä täysi-ikäisen elämästä! :)
  Tänä aamuna olo ei ollut ihan parhaimmasta päästä, jos ymmärrätte mitä tarkoitan.... Heräsin jo puoli kuudelta sateeseen ja ihmeelliseen "jyrinään," jota fiksuna tyttönä aluksi luulin ukkoseksi. Ukkosta lämpötilan ollessa n. 5 astetta? Hyvä minä! Joka tapauksessa, tuon heräämisen ja vessassakäynnin jälkeen en saanut enää millään unta, vaan makoilin jossain unen ja valveen välimaastossa. Kellon herättäessä olo oli niin rättiväsynyt, että mun oli pakko torkuttaa kerran ennen ylös nousemista. Väsysyksestä ja aamun vähän heikosta olotilasta huolimatta koulupäivä oli ihan jees, johtuen varmaan siitä, ettei tuntejakaan ollut kuin 2 plus liikunta. Liikuntatunnin loppu 45 minuuttia saatiin käyttää kuntosalilla, jeij! Tässä joku päivä voisin ihan tosissani käydä ostamassa sen 10 kerran kuntosalikortin, kun intoa ja kiinnostusta näyttää vielä riittävän. Toivottavasti tämä sama innostus tulee myös jatkumaan, vaikka päivät lyhenee ja illat pimenee. 



keskiviikko 26. syyskuuta 2012

Finito!

Nyt se on ohi! <3 Tämän syksyn kirjoitukset on vihdoin takanpäin, nyt saa lopettaa stressaamisen hetkeksi ja alkaa valmistautua koeviikkoon. Vai jaksaako sitä..? Salissa istuin tänään melkein kahteen asti ja tekstiä tuli ihan mukavasti, mutta silti mä vähän jännitän pääsenkö edes läpi. Läpipääsyraja on 9-12, eli kaikista kuudesta tehtävästä pitäis saada 2, että pääsisin varmasti läpi. Tosi vaikea sanoa miten meni, kun en tiedä mitä asioita mihinkin kysymykseen vaaditaan pisteen saamiseksi. Kirjoituksista ei nyt sen enempää, haluaisin vaan unohtaa ne ja keksittyä johonkin ihan muuhun.
  Tässä lähiaikoina on tulossa monenlaista mukavaa; tänään Jonin synttärikaffit, lauantaina baariin, ensi viikolla alkaa työt ja tienaaminen, ja enää muutama viikko (?) syyslomaan! Heti loman alettua lähetään Jonin kanssa Kalajoelle kylpylään ja hotelliin yöks, mikä on Jonille synttärilahja multa. :) Nämä viimeiset kouluviikot ennen syyslomaa onkin varmaan helppo jaksaa, kun tietää mitä kaikkea kivaa on luvassa!

maanantai 24. syyskuuta 2012

Tukkatoiveita ja hiusunelmia

Heissan! Tämän päivän musateatteritreenit oli niin kivat, että tuskin maltan oottaa ens viikkoa. Kannatti ehdottomasti valita musateatteri tällekkin vuodelle, vaikka kurssit ois tullut täyteen ilmankin. :) 8.05 starttasi jo tämän vuoden Maajussille morsian, joten hirveesti en ehdi tällä kertaa lörpöttelemään. Tällä hetkellä fiilis on ihmeen hyvä, ilman mitään sen erikoisempaa syytä. Musateatterilla taitaa olla jonkinlainen piristävä vaikutus? Koulupäiväkin oli tosin tavallista rennompi, vain 2 tuntia joista toisella laulutunti (joka jäi tosin lyhyeksi kurkkukivun takia, ja lopputunti menikin lintsatessa) ja toisella oli bilsankoe. Koe meni kyllä ihan totaalisesti penkin alle, vaikka empä mä siihen ollut lukenutkaan. Lukuunottamatta tämänaamuista noin 15 minuutin pänttäystä ja eilisillan muistiinpanojen selailua. Edes huonosti mennyt koe ei nyt jaksa masentaa, eikä edes keskiviikon psykankirjoitukset. Mistähän päin nyt oikein tuulee?!
  Se, mistä mun oli tarkoitus tulla tänne höpöttelemään, on mun hiukset. Viimeisin kampaajakäynti oli toukokuussa, minkä jälkeen en oo värjännyt enkä leikannut hiuksiani ollenkaan. Sen on kyllä näköisetkin. Juurikasvua on vähintään 6 senttiä, latvat huonossa kunnossa ja väri kellertynyt. Hyi olkoon. Suunnitelmissa olisikin varata viimeistään syyslomalle kampaaja-aika, mutta ongelma on, mitä mä tahdon hiuksilleni tehdä? Muutama kriteeri mulla on. Ensimmäinen on se, että en todellakaan halua hiuksista pituutta pois. Latvoista kuivia pois maksimissaan pari senttiä. Toinen kriteeri on, että en halua tummempia. Mieluusti vaaleammat, muttei kuitenkaan platinanvaaleita. Kolmas kriteeri; ehdottomasti kylmän sävyiset hiukset. Tässä vähän osviittaa siitä, minkä väriset hiukset olisi hakusessa;



Ehkä lähimpänä toivomaani väriä olisi jompikumpi kahden alemman kuvan hiuksista. Voi kun kampaajakäynti kerrankin onnistuisi, ja saisin toivotun väriset hiukset. Onneksi lomaan ei ole enää pitkä aika!! :) Nyt telkkarin ääreen, heips!

sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Viikonlopun viettoa.

Tältä viikolta onkin postailu jäänyt vähän vähemmälle. Tehtävää ja menoa on tuntunut vaan olevan niin paljon, etten ole oikein koneen ääreen ehtinyt. Perjantain ruotsinkirjoitukset oli ja meni, mutta on aika paha sanoa vielä, miten ne meni. Monivalintatehtävät meni luultavasti suht. hyvin, mutta kirjoitustehtävät vähän heikommin. Nyt saakin sitten alkaa ihan toden teolla jännittää sitä psykan yo:ta, hyi kamala....
  Perjantain kirjoitusten jälkeen innostuttiin lähtemään Jonin kanssa vähän viihteelle. Illalla istuttiin aluks Jonin veljellä ja myöhemmin kaverilla, ja about puolenyön aikaan otettiin suunnaksi lukion asuntolat. Ihan mukiinmenevä ilta hyvässä seurassa, kuohuviini maistui ja sitä rataa. :) Oli aika positiivinen yllätys tuo Fragola-kuohuva! Ensi viikonloppuna meno on kuitenkin vielä paljon hurjempi, kun juhlitaan kullan 18-vee synttäreitä...:)
   Kello oli varmaan puoli 3 ennenkuin nukahdettiin, ja lauantaiaamuna saatiin herätä kivasti ennen kymmentä, kun äiti soitti ja ilmoitti, että tunnin päästä lähdettäisiin Kokkolaan syömään ja shoppailemaan. Eipä siinä auttanut kuin nousta ylös ja valmistautua kotiinlähtöön. Onneksi olo oli kuitenkin hyvä väsymystä lukuunottamatta. Kokkolaan päästyämme Halppiksessa ruoka maistui, mahat tuli täyteen ja päästiin näkemään siskoa, joka oli tullut käymään Helsingistä. Kokkolasta ei löytynyt kuin kortti ja pieni kastajaislahja kaverin vauvelille, vaikka kenkiä ja takkeja tultiin lähinnä etsimään.

Kermaperunoita, riisiä ja kanafilee tomaattikastikkeessa. Kyllä maistui!



Tämän näköisenä lähdettiin Kokkolaan;
Jakku H&M
Toppi H&M
Farkut MICK's
Kello o.n.e


 Illemmalla käytiin mummulassa saunassa kodin remontin takia, katottiin Jonin kanssa leffaa ja mentiin ihan ihmisten ajoilla nukkumaankin.
  Tämä(kin) päivä on mennyt lähinnä syödessä, kun käytiin Jonin kotona syömässä älyttömään hyvää tortillasalaattia, päivällä kahviteltiin jäätelön kera kotona ja iltaruuaksi on pitkästä aikaa äitin tekemää lasagnea...:D Onneksi liikuntaakin on tullut harrastettua; perjantaina käytiin Rockyn kanssa lenkillä, tänään Jonin kanssa ja reilun tunnin päästä lähdetään Hennan kanssa jälleen kuntosalille! Loppuillan ja huomisaamun pyhitän, tai ainakin yritän pyhittää psykan lukemiselle. Mä niin toivon että syksyn kirjoitukset ois jo ohi! Kunhan tämän tulevan viikon vielä jaksaa, niin sen jälkeen stressikin laantuu ja saa alkaa odotella tulevaa syyslomaa. Kuulostaa melkeimpä liian hyvältä! <3





tiistai 18. syyskuuta 2012

Quite a boring day.

Vihdoin on se psykan lukeminen saatettu ihan tosissaan alkuun. Koulun jälkeen luin mummulla 2½ tuntia ja pääsin noin ykköskirjan puoleenväliin. Tällä vauhdilla saan luettua ehkä just ja just 4 kirjaa kirjotuksiin mennessä, toivotaan että se riittää. Saattaa tosin olla, että luen vaan 2 ekan kurssin kirjat ja siihen päälle vaan kertauskirjan ja vanhoja muistiinpanoja. Tällä hetkellä lukemismotivaatio on aika lailla nollassa, mutta ehkä se tässä iltaa myöten kasvaa. Toivottavasti.
  Lukemisen jälkeen en oo oikeestaan kuin syönyt ja istunut kotona. Käytiin tuossa äsken kaupassa, ja sain suostuteltua äipän ostamaan luonnonjogurttia, jee. :) Ompahan nyt taas hetken jotain vähän terveellisempää välipalaa tarjolla. Tämän päivän liikunnat jäi sitte aika olemattomiin tuon lukemisen ja sateen takia. Huomenna kuitenkin taas salille Hennan kanssa ja hiki pintaan! Huomenna alkaakin koulu onneks vasta 12, joten kerkeän mukavasti lukea aamulla ennen kouluunlähtöä, ja jos into riittää, niin vielä tänään illalla, kun on tuo myöhäinen aamu. Tällä hetkellä popitan Jujun vanhoja biisejä ja koitan lähinnä tappaa aikaa, seuraavaksi käväsen katsomassa H&M:n nettisivuilta, löytyisikö sieltä samoja ihanuuksia kuin tänään saadusta kuvastosta. Hope so, löysin nimittäin aivan ihanan talvitakin ja vaikka mitä muuta, mitä on pakko laittaa tilaukseen tai vaihtoehtoisesti päästä kokeilemaan ihan liikkeeseen.

Loppuun vielä kuvakooste tältä päivältä:






maanantai 17. syyskuuta 2012

Takaisin sateeseen.

Huhhuh, nyt on liikuttu riittävästi tälle päivälle! Koulun jälkeen kävelin sen n. 1½ kilsaa Jonille ja odottelin siellä musateatterin alkamista. Viideltä alkoi musateatteri, jonne pääsin onneksi Jonin kyydissä. Noin 45 minuutin ajan kuunneltiin, kun ohjaaja kertoi itsestään ja tämän vuoden musikaalista, ja lopuksi saatiin jonottaa yli puoli tuntia, että päästiin vastaamaan muutamaan kysymykseen. Hitsi, ois vaan pitänyt rynniä sieltä salista heti ekana pois ja jonon etummaisten joukkoon, niin ei olisi tarvinut odotella ja seisoskella. Ehkä olisin siten välttynyt myös 5 kilsan kotimatkalta kävellen vesisateessa. Eipä ollut kaukana, etten nostanut peukkua pystyyn tien laidassa, mutta jätin sen sitten kuitenkin tekemättä. Toivottavasti tämä flunssa ei tästä enää pahene, kirjotukset on jo sen verran lähellä, ettei ois oikein varaa sairasteluun.
  Tämän vuoden musikaali yllätti erittäin positiivisesti, oikeastaan se on just sen tyyppinen, kuin toivoinkin. Ja kaiken lisäksi entuudestaan tuttu! Nyt pitää vaan jännätä, osuisko mun kohdalle mitään nimiroolia. Ei auta kuin antaa kaikkensa ja toivoa.
  Tänä iltana mun oli tarkoitus istua nätisti nenä kiinni psykankirjassa, mutta miten kävikään? Jos nyt loppuillasta jaksais, vaikka vain tunnin ajan. Huomisilta saa luvan mennä kokonaan kirjoituksiin lukien, vaikka salille olisikin kova hinku. Eiköhän huomispäivästä riitä kuitenkin aikaa kumpaankin. Nyt vaan kirja käteen ja virkistämään muistia, illanjatkot! (:

Ps. Jos keksitte mulle jonkin hyvän suom./engl.kielisen biisin laulettavaksi Taiteiden yöhön, saa (ja pitää) ehdottaa! :)




sunnuntai 16. syyskuuta 2012

Mennäänkö viettämään epäterveellistä elämää?


No siinäpä se viikonloppu taas meni, ja menikin nopeasti! Perjantaina kun Pinja oli lähtenyt, lähdettiin kuin lähdettiinkin käymään siellä Kokkolassa. Nilkkureita ja kännykkää mä alunperin lähdin sinne katsomaan, mutta sen sijaan mukaan tarttui jotain aivan muuta. Nimittäin ihana pitsipaita H&M:ltä!


Kaulassa ihana Pinjalta saatu korukello! <3 

Mitäs tykkäätte paidasta? :) Ite ihastuin kovasti ja paita olikin käytössä heti lauantaina. Taitaa tämä paita päästä päälle myös parin viikon päästä, kun juhlistetaan Jonin 18-vee synttäreitä! Can't wait! ;) Kokkolassa kierreltiin kauppoja noin ysiin asti, kunnes suunnattiin purjelavan ääreen katsomaan tanssiesitystä. Esityksen jälkeen pyörähdettiin vielä ginassa ja lähdettiin sitten takaisin Kaustista kohti. Mentiin Jonin kanssa meille yöksi, ja taidettiin olla kumpikin unessa jo ennen kahtatoista. Arkipäivien aikaiset heräämiset ja shoppailu vievät vaan aikalailla voimat.
  Oltiin jo perjantaina päätetty, että lauantaina tehtäisiin pitkästä aikaa tortilloja, ja siksi suunnattiinkin kauppaan jo aamupäivällä. Pikaisen kauppareissun jälkeen Joni heitti mut kotiin ja päästiin aloittamaan kokkailu. Ai että oli hyvää! :d Lauantaipäivä jatkui kävelylenkillä siskojen ja koirien kanssa, iltapäivällä toinen isosisko tuli käymään ja illalla meninkin Jonille yöksi. Pyörähdettiin kylälläkin hetki, mutta koska koko keskustan alueella liikkui vain muutama auto, lähdettiin jo pian takaisin Jonille. Loppuilta kuluikin mukavasti tv:n ääressä. Vasta hetki sitten oon oppinut oikeasti nauttimaan tällaisista rauhallisista viikonlopuista tv:n katselun, saunomisen ja liikunnan merkeissä. Ihan onnistunut viikonloppu takana siis, vaikkei ihan koko viikonloppu mennytkään hymyssä suin. Tulevan viikon perjantaina onkin jo ruotsin yo, hyi kauhia. Tekis mieli olla vain ajattelematta koko kirjoituksia, vaikka järkevää olisi alkaa tehdä niiden eteen jotain, jos tahtoo pärjätä. Suunnittelin vähän, että olisin tänään linnoittautunut mummulaan lukemaan, mutta porukat saivat idean lähteä pitsalle. Kun lähtö venähti ja kello oli jo yli puoli 7 kun oltiin syöty, päätin lukemisen sijaan jäädä suoraan Jonille viettämään iltaa. Hei haloo, missä mun itsekuri? Nyt sitä tarvittaisiin, etenkin noiden lähestyvien kirjoitusten, mutta myös mun vähän väliä käsistä riistäytyvän herkuttelun takia. Toivottavasti tämä liikuntainto sentään pysyy päällä. Huomenna alkaa musiikkiteatteri, joten taitaa lukeminen jäädä huomiseltakin aika vähälle, ainakin jos myöhään menee. Ilokseni huomasin, että koulu alkaa vasta 12, joten saanpahan ainakin nukkua pidempään, ja kerkeän käydä lenkilläkin ennen kouluunlähtöä. Hyvää yötä kaikille, ja energistä tulevaa viikkoa! :)

...niin ja jaksoimpa pitkästä aikaa värjätä kulmatkin lauantaina, ihan hyvät tuli! :>

Lauantain asua;
Neule MICK'S
Farkut GT
Paita & toppi H&M





perjantai 14. syyskuuta 2012

Shoes for everyone!

Voi että oon onnellinen kun viikonloppu on täällä! Tämä koulunkäynti on jotenkin niin epämieluisaa, että sitä vaan jatkuvasti odottaa seuraavaa viikonloppua. Tämä saattaa kuulostaa yläasteikäisen, kapinallisen teinin puheelta, mutta mä en oikeasti oikein viihdy lukiossa, vaikka haluaisin. Pitää vaan yrittää lohduttautua sillä, että lukiota on enää jäljellä tosiaan vain alle puoli vuotta ennen lukuloman alkua.
  Aamulla mulla alkoi koulu 10.10, mutta siitä huolimatta nousin ylös jo puoli 8. Olin edellisenä iltana päättänyt, että koittaisin jaksaa lenkille aamulla ennen kouluunlähtöä, ja vaikka väsymys herättyäni painoikin, pakotin itseni ylös, ulos ja lenkille. Kannatti! Parin-kolmen kilometrin lenkki herätteli mukavasti ja kerkesin helposti pesemään hiukset, laittautumaan ja syömään aamupalan ennen kouluunlähtöä. Nyt kun maanantai-, keskiviikko-, ja perjantaiaamut ovat loppujakson ajan myöhäisempiä, voisi ottaa tavaksi käydä silloin tällöin lenkillä noin aamutuimaan. Olisipa päivät liikunnat sitten tehty, eikä tarvitsisi enää koulun jälkeen lähteä uupuneena liikkumaan.
  Reilun puolen tunnin päästä Pinja tulee pitkästä aikaa käymään, ja illalla saatetaan piipahtaa Kokkolassa, mikäli saan maaniteltua Jonin lähtemään mukaan. Kokkolassa on siis tänään Kulttuurin ja kauppojen yö, eli monet kaupat auki iltamyöhään ja lisäksi erilaista ohjelmaa kaupungilla. Itse haluaisin lähteä liikkeelle erityisesti yksien ihanien, tarjouksessa olevien nilkkureiden ja tarjouksessa olevan Galaxy Y-puhelimen takia. Saa nyt nähdä, mutta toivottavasti päästään lähtemään.
  Eilen illalla sen pahamaineisen yo-vihkon työstämisen lomassa päätin huvikseni katsastaa Zalandon kenkävalikoimaa netistä. Kyllähän sieltä kenkiä löytyi joka lähtöön, vaikka aikaahan kyseisellä sivustolla shoppailu vie, kun on niin valtava valikoima. Kokosin joitakin löytämiäni lemppareita kollaasiksi, ja tässäpä tulos;
Kannattaa ehdottomasti käydä tsekkaamassa. :) Nyt lähden tästä odottelemaan Pinjan saapumista, joten heipat ja rentouttavaa perjantaita! :)

torstai 13. syyskuuta 2012

Viime päivien ohjelmaa.

Kylläpäs on taas viikko vierähtänyt nopeasti, viikonloppu alkaa huomenna ja tavoitteena ois vihdoinkin alkaa ihan tosissaan se kirjoituksiin lukeminen. Ruotsin kirjallisiin enää viikko, ja psykaankin vain 1½! Nyt alkaa kieltämättä jo vähän kuumottaa... Kuunteluita en edes ehtinyt stressata, ne tulivat jotenkin niin äkkiä. Vaikka mun valmistautuminen nyt oli mitä oli, (eli sitä ei ollut juuri ollenkaan,) sain yllättävän hyvät pisteet ainakin open arvioinnin jälkeen. 54/90, ei paha varsinkaan kun kuunteluiden jälkeen tuntui siltä, että nyt meni aivan penkin alle. Jos niistä kirjallisista sais repästyä suht. hyvät pisteet ja lopputulos olisi vähintään B, olisin tyytyväinen. :) Psykan yo-koetta jännään vielä paljon enemmän kuin ruotsin. Multa on pyyhkiytynyt mielestä suurin osa joskus oppimastani, enkä meinaa saada lukemista käyntiin sitten millään. Viimeistään ensi viikon alkupuolella aion kuitenkin sulkeutua mummulan siipirakennukseen, jossa isosiskokin aikoinaan pänttäsi kirjoituksiin. Siellä saa luvan vierähtää ainakin pari iltaa. 


  Yllä olevasta kuvakollaasista voitte päätellä, mitä kaikkea ovat viimeiset pari päivää pitäneet sisällään; proteiinipitoista ruokaa, lenkkeilyä, enkun yo-vihkon työstämistä (joka tosiaan piti olla valmis jo viime perjantaina...), uuden huulipunan ja kaulakorun käyttöä, laiskaa hiustenlaittoa ynnä muuta. Oon tosiaan yrittänyt karsia nyt noita huonoja hiilihydraatteja ruokavaliosta pois, ja kaikkein vaikeinta on ollut pysyminen erossa paahtoleivästä; siitä on tullut mulle joku ihme pakkomielle! Proteiineja oon sen sijan koettanut lisätä, mikä on ollut suht. helppoa, vaikka se onkin vaatinut oman rahan laittamista vähärasvaisiin maitotuotteisiin. Kaikkein parhaiten on onnistunut liikunnan lisääminen; oon jaksanut käydä tällä viikolla jo pariin otteeseen lenkillä, kerran salilla ja tänään olikin koululiikuntaa. Kyllä se tästä vielä, ainakin niin haluan uskoa. Ehkä tässä lähiaikoina raaskin ostaa sen 10 kerran kuntosalikortinkin, viimeistään silloin saisi oikeasti aikaiseksi lähteä salille useamman kerran viikossa. 
  Huomenna on tiedossa normaalia myöhempi herätys, sillä ruotsin kertauskurssi päättyi kuunteluihin. Sempä takia maanantai, keskiviikko ja perjantaiaamut ovat loppujakson ajan myöhäisempiä, huomennakin koulu alkaa vasta 10.10. Kun kirjoitusten jälkeen psykankin kertauskurssi päättyy, alkaa koulu keskiviikkoisin vasta 13.30 ja kestää yhden tunnin verran, ja perjantaina kouluun tarvitsee vasta 12 aikaan. Ai että, ensi jakso näyttää vielä paremmalta. <3 Kamalan raskaan 2. vuoden jälkeen tämän näköinen lukujärjestys on kyllä ihan ansaittu! Nyt iltapalalle ja sitten tapani mukaan tv:n ääreen loppuillaksi, hyvää lähestyvää viikonloppua kaikille! <3

tiistai 11. syyskuuta 2012

Voiton puolella.

Ruotsin kuuntelut takana, mutta kirjalliset vielä edessä. Ei siis tarvitse ainakaan ihan vielä heittää toivoaan, vaikka kuuntelut eivät kovin hyvin menneetkään...Oli yllättävän vaikeaa, varsinkin verrattuna preliin! Toivottavasti kirjallinen osa menee sitten paremmin. Onhan tässä vielä reilu viikko aikaa lukea....
  Harmaa ilma ärsyttää ja väsymys painaa, joten salitreeni sopii tähän kohtaan paremmin kuin hyvin! Puoli viiden maissa lähdetäänkin Hennan kanssa kuntosalille hikoilemaan, loppuviikosta ois tarkoitus käydä salilla vielä uudemman kerran. Tässä harmaudessa ja stressaavassa arjessa alkaa väkisinkin kaivata etelän lämpöön tai vähintäänkin johonkin kylpylään rentoutumaan. Onneks syyslomaan ei ole enää pitkä aika, nyt nimittäin lomailu maistuis! Huolimatta siitä, että poissaoloja eli "lomailupäiviä" onkin tälle syksylle kertynyt jo ihan mukava määrä sairastelun sun muun takia. Mutta minäpä en tahdo saada vapaapäivistä tarpeekseni. Vähän helpottaa, kun katsoo tulevaa jaksoa; MH6, EN6 ja AI11. Tähän lisättynä torstain liikunta, tiistain kuoro ja tuleva musiikkiteatteri. Oho, ei se lukujärjestys olekaan niin tyhjä kuin aluksi luulin...Tuolloin ovat kuitenkin kirjoitukset jo ohi ja työläitä kursseja ensi jaksossa vain 2. Ei paha, verrattuna siihen, että tässä jaksossa mulla on palautettavia tehtäviä neljästä eri aineesta. Joten ehkä mä jaksan, voiton puolellahan tässä jo ollaan; lukiota jäljellä enää naurettavan pieni murto-osa! Jes!


maanantai 10. syyskuuta 2012

Urheiluvaatteita by H&M.

No huh mikä olo, toivottavasti ei ole kuume palailemassa takasin, siltä nyt vähän tuntuu siltä. Olo on jotenkin kauheen nuutunut enkä tiedä miksi. Jos puhtia löytyis ja saisin otettua itseäni niskasta kiinni, olisin nyt varmaan lukemassa ruotsin sanoja, katsomassa jotain ruotsinkielistä tai kuuntelemassa ruotsinkielistä radiokanavaa. Mutta ei, sen sijaan pyörin jälleen kerran H&M:n nettisivuilla, tällä kertaa ihastelemassa urheiluvaatteita. Huolimatta siitä, että ruotsin kuuntelut on huomenna. :s Mä janoan kuntosalille, tahtoisin tosissani alkaa käydä uudelleen zumbassa ja oon kiinnostunut keskiviikkona tuossa muutamansadan metrin päässä alkavasta yinjoogasta. Harmi vaan että kaikki noista edellämainituista tulisivat ajan myötä sen verran tyyriiksi, että taidan ainakin toistaiseksi pysytellä vain kuntosalitreenissä. Vaikka voihan sitä silloin tällöin käydä kokeilemassa muutakin.

Kaikki vaatteet h&m.com

Tämmöistä siis löytyi H&M:n urheiluvaateosastolta! Ainakin itelläni motivaatio liikkumiseen kasvaa, kun on yllä sopivat vaatteet. Mikä mahtava tekosyy tilata ihania urheiluvaatteita! ;) Ei mutta ihan totta; lenkille on huomattavasti mukavampaa lähteä, kun on jalassa Adidaksen pinkit lenkkarit, ja salille lähtiessä paidaksi valikoituu lähes aina Intersportista ostettu Davidin musta urheilutoppi. Tällä hetkellä tarvetta olisi ainakin uudelle urheilutopille, ulkoiluhousuille ja urheiluliiveille. Ja toki tuollaisen fleecetakinkin kelpuuttaisin itselleni! Omistan entuudestaan H&M:n urheilutakin ja -topin, ja ainakin niihin olen ollut tyytyväinen. Ehkä tässä syksyn aikana ostan edes jotain noista tarvitsemistani vaatteista, jospa pysyis kuntoiluintokin sen avulla yllä. ;) Nyt iltapalalle ja tv:n ääreen, heipsan! :)  




sunnuntai 9. syyskuuta 2012

Lovely weekend.


Ihana viikonloppu ihanassa seurassa. <3 Perjantai ei tosin startannut ihan niin mukavissa merkeissä, sillä jouduttiin soittaa mulle lääkäriaika ja sain viikon antibioottikuurin korvatulehdukseen. Huomas kyllä että en ollu ihan terveenä, The Dictator-leffan jälkeen mentiin Jonilla nukkumaan jo ennen puoltayötä, kun väsymys painoi kumpaakin. Aamuyön heräilystä huolimatta sain nukuttua melkein 10 tunnin yöunet, pitkästä aikaa! Laittautumisen ja aamupalan jälkeen odoteltiin hetki, että isä toi mun antibiootit ja lähdettiin sitten Kokkolaa kohti. Luvassa oli shoppailupäivä Jonin kanssa, joka loppujen lopuks onnistui oikeinkin hyvin, menomatkan kaatosateesta ja siitä johtuvista vesiliirtoon ajautumisista huolimatta. Käytiin syömässä hyvää ja halpaa pitsaa (jättimäinen, melkein perhepitsan kokoa vastaava pitsa, salaatti ja juoma vain 9e!), päästiin ilmasille kahveille Jonin veljen ja tämän vaimon luo, ja löydettiin kumpikin ostettavaa. Eikä edes ollut kallis reissu, ja vieläpä hengissä selvittiin! Tässä vähän näitä ostoksia;


  Aivan ihana kullanvärinen kaulakoru! H&M, vain 4,95e. Huulissa Lumenen huulipuna, sävy 06 Melon Nude, tarjoushintaan 6,00e.

Lisäksi mukaan lähti TRESemmén Split End Repair shampoo+hoitoaine paketti, hintaan 6,00e! Normaali hinta oli 17,80, joten kannatti todellakin ostaa. Kotiin tullessa käväsin Jonilla ja ajoin sitten hetkeksi kotiin. Palasin kuitenkin hakemaan Jonin meille yöksi jo puoli kahdeksan aikaan, katottiin leffa ja alettiin nukkumaan jo puoli 12 maissa. Kerrassaan ihana viikonloppu takana, miten sitä malttaakaan huomenna kouluun ja takasin arkeen...joka viikonloppu sama juttu. :| 

perjantai 7. syyskuuta 2012

Unlucky.

Eiköhän vaan tämä sairastelu jatku vieläkin! Eilen koulun jälkeen lähdettiin käväsemään Kokkolassa, jossa siskolla oli kampaaja-aika. Sen aikaa kierreltiin pikkusiskon kanssa kauppoja, etsin pääasiassa nahkatakkia ja yhden laitoin varaukseenkin. Tässäpä tämä;



Ihanan simppeli ja kaunis keinonahkatakki! Valitettavasti varauksen sain vain tähän päivään saakka, vaikka pääsen Kokkolaan vasta huomenna. Toivottavasti mun koko on vielä silloin jäljellä...:) Jossain vaiheessa kesken kiertelyn mua alkoi sattua vasempaan korvaan, ja aluksi ajattelin että se menee varmaan pian ohi. Käytiin syömässä subissa ja sallin itseni ostamaan grillattu kana-salaatin. Suosittelen ehdottomasti! Ainakin valkosipulikastikkeen kanssa aivan älyttömän hyvää, ja halvempaa kuin esim. rollsin kanasalaatti, vaikkei ihan samalle tasolle ylläkkään. Kanaa olisi saanut olla enemmänkin, mutta pihiys pääsi esiin ja kieltäydyin toisesta kanafileestä, joka olisi tuonut hintaan euron lisää. Kun kipu syömisenkin jälkeen vaan jatkui, aloin jo vähän huolestua. En pystynyt keskittymään muuhun, ja kun sisko pääsi kampaajalta, siirryin aika pian autoon istumaan. Ihan kuin lentokoneessa pahimmilla kerroilla, ellei vielä pahempaa!
  Kipu onneksi helpotti vähän kun pääsin kotiin. Olin sen verran poikki, että vaihdoin yövaatteetkin päälle kellon ollessa tuskin puolta yhdeksää. Onneksi yö meni sentään suht. hyvin, lukuunottamatta aamuyön heräilyä, jonka jälkeen en meinannut enää saada unta. Nyt aamulla kun heräsin, kurkkukipu oli tehnyt jälleen comebackin ja nuha yltynyt, miten mukavaa. Jospa tästä sais sentään jonkinlaista "lievennystä" ensi viikon kuunteluihin, eihän tämä tämmöinen oo mistään kotoisin... Ja jos tämä korvakipu tästä vielä yltyy, niin suutun! En tosiaankaan aio peruuttaa mun ja Jonin huomista Kokkolan-reissua, kun pitkästä aikaa päästäis kahdestaan liikkeelle. Ei oo ollut kyllä mun viikko tämä. :(

tiistai 4. syyskuuta 2012

Paardit ovat parhaat.

Täältä pesee! Nimittäin kuvia viime viikonlopulta, ja samalla kerron vähän tarkemmin tuon illan ja perjantai-lauantai yön tapahtumista. :) Pahoittelen jo etukäteen, osa kuvista ei oo kovinkaan edustavia, mutta ainakin saatte jonkinlaisen kuvan siitä, millanen ilta meillä oli. Vaikka eipä nuo kuvat kerro puoliakaan, tosi asiassa meillä oli paljo hauskempaa!

Perjantai-iltapäivänä aloin laittautumaan ja onnekseni Salla oli käymässä kotona, joten sain apua tekoripsien laittoon. Hiukset jätin kuitenkin laittamatta, kun tiesin joutuvani menemään skootterilla Hennalle asti.


Ripset olivatkin sitten vähän tuuheammat kuin miltä ne paketissa olivat näyttäneet...:D Oli muuten ensimmäinen kerta kun käytin kokonaisia irtoripsiä, wanhoissakin mulla oli vain pätkät silmien ulkonurkissa. Huomas kyllä että en ollut tottunut tuollasiin ripsiin, oli muuten painavat! Laittautumisen jälkeen lähdettiin skootterilla kohti keskustaa, jossa ennen Hennalle menoa heitin siskon kotiinsa.


Hennalle pääsin reilu puoli tuntia myöhässä sovitusta ajasta. En kyllä yllättynyt, että myöhästyisin, kesti niiden ripsien kanssa sen verran kauan. Joka tapauksessa, pääsin vihdoin ja viimein Hennalle, ja alettiinkin melkeimpä saman tien laittautumaan. Harvoin oon ollut tulokseen niin tyytyväinen kuin perjantaina, siltäkin kannalta oli ihan onnistunut ilta. :)


Okei, kuvissa nuo hiukset ei sitten näytäkkään niin hyviltä kuin ne perjantaina vaikutti...No mutta tärkeintä oli että olin silloin tyytyväinen, koska usein pilaan oman fiiliksen surkuttelemalla hiuksia tai meikkiä - tai oikein huonossa tapauksessa kumpiakin. Laittautumisen ja sen jälkeisen kuvien räpsimisen jälkeen päätettiin lähteä käymään lukiokavereilla, jos vaikka siellä oisi porukkaa. Olihan siellä. :)


Aloteltiin ja jutusteltiin kavereiden kanssa, ja ennen kymmentä lähdettiin vielä käymään Hennalla ennen Kokkolaan lähtöä. Haettiin loput tarvittavat kamppeet ja syötiin vähän iltapalaa, ettei heikko olo iskisi kesken baarireissun. Päätettiin vielä palata hetkeks lukiokavereiden seuraan, mutta aika pian kymmenen jälkeen lähdettiin kohti Kokkolaa. Koska kerettiin Komiaan ennen yhtätoista, sisäänpääsy oli vain 4e! Kyllä kannatti olla ajoissa. :)

Loppuilta ja -yö kuluikin sitten seuraavan kuvan kaltaisissa merkeissä. Hauskaa oli ja nyt hävettää. Eipä taida silti jäädä viimeiseksi reissuksi, tästähän se vasta alkaa! ;) Nyt meidän tyttöporukassa onkin enää 2 alaikäistä, ja vuoden lopulla päästään vihdoin koko porukalla juhlimaan, ihan laillisesti!



maanantai 3. syyskuuta 2012

Syysflunssaa pukkaa.

Iskihän se flunssa minuunkin. Great. Se vielä eilenkin vaivannut heikko olo ei siis vissiin johtunutkaan ainakaan pelkästään perjantai-lauantaiyön juhlinnasta, mikä on kyllä ihan helpottavaa. Helpottavaa sen sijaan ei ole se, että jouduin tänään olemaan pois koulusta ja näin ollen myös ruotsin kertaustunnilta. Eipä siinä muuten mitään, mutta oon ollut jo kahdelta ruotsintunnilta pois inssin ja teoriakokeen takia, eikä enempää poissaoloja kuulemma sais tulla. No, eipä auta, sillä sairaana en tosiaankaan aio kouluun mennä vaikka olisi koko päivä pelkkää ruotsin kertausta. Jos en pääse kurssia läpi, niin kyllähän se harmittaa, mutta eipä mun lukion läpäiseminen kurssien määrästä jää kuitenkaan kiinni. Ja voihan niillä tunneilla istuskella vaikkei kurssimerkintää saisikaan, saahan siitä silti apua kirjoituksiin. Toivon silti että opettaja vähän armahtaisi mua, koska mun poissaolot on ollut ihan asiallisia ja oikeita syitä olla pois, mitä kaikkien opiskelijoiden poissaolot ei tosiaankaan ole. 
  Vaikka lämpöä mulla on ollutkin vain 37, oon koko päivän joutunut suurimmaksi osaksi vain makoilemaan tv:tä katellen. Pääkipu on jo hellittänyt buranan saatuani ja niska- ja korvakipukin kadonneet lähes kokonaan. Sen sijaan huimaus on jatkunut melkein yhtä pahana koko päivän ajan. Niin ja tosiaan tiedoksi niille, jotka ajattelevat että "ei 37 astetta ole edes kuumetta", mun normaali lämpö on yleensä 36 tai alle, kun taas joillakin tutuilla se normaali lämpö on tuo 37. Itselläni kyseinen mittarinlukema saa jo aikaan selvästi huonon ja sairaan olon sekä väsymyksen. Huomenna on sopivasti koulukuvaus, eli luultavasti näytän sitten kuvissa ihan puolikuolleelta. 
  Ilokseni Joni kävi tervehtimässä mua koulupäivänsä jälkeen, mutta muuten oon viettänyt päiväni aikalailla yksinäisissä merkeissä. Ainoa vielä kotona asuva siskokin lähti shoppailemaan kera toisen siskon, ja mä jäin kotiin sairastelemaan. :< Ei kiva! Keksin kuitenkin itselleni jotain muuta kivaa tekemistä; selasin Nellyn alea ja kattelin vähän H&M:n uutuuksia siinä toivossa, että lähdettäis Jonin kanssa lauantaina Kokkolaan shoppailemaan. En ees muista milloin viimeks ollaan käyty Jonin kanssa kahdestaan shoppailemassa, joten senkin takia innostais lähteä. Vois samalla vähän juhlistaa sitä, että mulle ja Jonille tuli tänään täyteen 2 vuotta & 4kk! <3 Mutta saa nyt nähdä miten käy tuon Kokkolan-reissun kanssa..:) Tässä nyt kuitenkin mun omia suosikkeja Nellyn alen ja H&M:n uutuuksien valikoimista! :)


Ylläolevat kollaasit nelly.com.

Kuvat h&m.com
Kannattaa ehdottomasti käydä kattomassa tuo Nellyn ale! Nyt suuntaankin takaisin tv:n ääreen seuraamaan Suomen Huippumalli Haussa, illanjatkot. :)

sunnuntai 2. syyskuuta 2012

What a weekend!

Mahtava ja hirveä viikonloppu kohta takanapäin! Voi olla, etten vähään aikaan eksy Kokkolan Komiaan... Kaikesta huolimatta ainakin alkuillasta oli erittäin hauskaa, mutta kotiin lähtiessä ei ollutkaan enää niin kivaa. Jotenkin ihmeen kaupalla päädyin nukkumaan vasta aamukuudelta, vaikka olin kotona puoli 4 jälkeen. Aamupäivällä Joni yllätti ja tuli morjenstamaan mua. Olin vissiin näyttänyt "siltä, että kuolemakin ois ollut kivuttomampi vaihtoehto." Että päätelkää siitä, millanen eilispäivä mulla oli. :) Mitään en tahtonut saada syötyä, join vain vettä ja makoilin suurinpiirtein iltakuuteen asti. Toivon todella, etten enää IKINÄ joudu kokea samanlaista päivää! Niin ja kamera jäi valitettavasti kaverin laukkuun, joten kuvia mulla ei nyt ole. Muutenkin tuli kuvailtua vai alkuillasta kaverin kämpillä, mikä on varmaan ihan hyvä. Mutta kuvia luvassa siis myöhemmin!
  Eilisilta meni rauhallisesti kuskaten Jonia, Jonin veljeä ja näiden kaveria ympäri Kaustista. Vähän jännitin miten vieraalla autolla ajo sujuisi, mutta ihan hyvinhän se lopulta meni. :) Puoli yheltä jäätiin Jonin kans kahestaan kun muut lähti Konstaan. Alkoi vihdoin tuntua siltä, että pystyn syömään jotakin, ja nälkäkin oli niin kova, että suunnattiin grillille. Pitkästä aikaa pystyi syömään grilliruokaa oikein hyvällä omallatunnolla! Syömisen ja reilun puolen tunnin rundailun jälkeen lähdettiin Jonille. Ette uskokkaan, miten ihanaa oli herätä niin, ettei enää huipannut päässä ja teki vielä mieli ruokaa! Huonon olon tilalle tuli kuitenkin kurkkukipu, jota yritin parantaa teen ja kuuman mustaherukkamehun voimin. Ehkä tämä vielä tästä! Ainakin pahin on nyt takanapäin. Kauhukseni tajusin tuossa kalenteria kattoessani, että kuunteluihin on enää reilu viikko, sen jälkeen n. 1½ viikkoa ruotsin kirjotuksiin ja siitä viikko niin on jo psykankirjoitukset. Jos nyt pyhittäis nämä viimeiset viikot lukemiselle ja ylipäätään opiskelulle, ottais viikonloputkin rauhallisesti ja keskittyis olennaiseen. Syyskuun loppupuolella on taas syytä juhlaan, joten ehkä mä jaksan siihen asti. ;D

Loppuun vielä biisi, jonka kuuntelemisesta kiitos kuuluu Hennalle! <3