Kun sisäinen heppatyttö heräsi henkiin.

Olipa kerran viikonloppu, jolloin heppatyttö Sanna ja ex-heppatyttö Essi päättivät lähteä Sannan kotikonnuille viikonlopun viettoon. Edessä oli missio nimeltä ratsastustunti, parhaan ystävän ohjeistamana.

Kävin jo aiemmin syksyllä Sannan kanssa hevostelemassa, mutta tuo kerta ei sujunut ihan yhtä ongelmattomasti. Hiukan siis jännitti, kun oli taas aika nousta hepan selkään, mutta turhaan! Ensimmäiset kymmenen minuuttia näytin kyllä varmasti lähinnä kauhistuneelta, mutta nopeasti suomenhevosen jolkotteluun tottui ja rentoutui. Ymmärrän kyllä täysin että tuota lajia käytetään myös terapiamuotona!

Vitsit miten mä nautin. Muistui taas mieleen, miks sitä silloin pikkuisena vinkui päästä tunnille kerta toisensa jälkeen. Mutta täytyy kyllä myöntää, että tällä mun "yksityistunnilla" opin paljon enemmän kuin millään yksittäisellä ratsastustunnilla koskaan, kiitos hyvän open ja ihanan Turon. :)

Sannan koutsaamana ratsastamisen jälkeen lähdettiin vielä lumisateessa käymään pikku maastolenkki kakspäällä. Takasin päästyä olo oli jotenkin ihmeen levollinen, on se aika ihmeellistä mitä tuo eläin + luonto -kombo saa aikaan. Täytyy ehdottomasti päästä taas pian uudestaan hevostelemaan!

Vihdoinkin kotona.

Pikkuhiljaa, pikkuhiljaa. Ihanaa kun elämä alkaa jokseenkin järjestyä vaikka tuhat ja sata juttua onkin jatkuvasti työn alla. Tällä hetkellä mieli on tuosta harmaasta ilmasta huolimatta aurinkoinen ja elämä tuntuu mahtavalta! On tässä kyllä semmoisessa vuoristoradassa jo hetki matkattu että huh huh. Kiirettä, hoidettavia asioita ja edellämainituista johtuvaa stressiä, ja tästä kaikesta hässäkästä syntynyttä äksyilyä ja pahaa tuulta. Täytyy kyllä sanoa, että hyvä seura saa niin paljon aikaan. Kun vieressä on ollut joku hyväntuulinen, joka hokee ettei kaikkea tarvitse ottaa niin vakavasti, niin oon yleensä ottanut neuvosta vaarin ennemmin tai myöhemmin. Elämäähän tää kaikki on, vaikka välillä tekis mieli hakata päätä seinään, viskoa tavaroita ympäri kämppää tai itkeä itsensä uneen. :D

Elämä maistuu huomattavasti paremmalta nyt senkin takia, että päästiin meidän rotanloukusta veks ja uuteen kämppään. Jos joku paikka tuntuu vain viikon asumisen jälkeen kodilta, niin eikö se oo jo aika hyvin?! Reilu kuukausi meni tuskaillessa, enkä oikein tiennyt missä se koti on. Nyt tuntuu kuitenkin siltä, että ollaan viimein löydetty kotoisa koti, josta ei ihan heti olla lähdössä. Viime lauantain muuttoprosessin jälkeen poksautettiin kuohari uuden asunnon kunniaksi, ja voi että me oltiin onnessamme. <3

Viikossa ollaan saatu kämpästä aika kivan näköinen, on uusi sohva ja tv-taso, ja pikkuhiljaa kaikki tavarat löytäneet paikoilleen. Nyt voisin kehdata toteuttaa erään lukijan kauan sitten esittämän toiveen asuntopostauksesta, jos kiinnostusta riittää? Voin jo kuvitella itseni ja Sannan leipomassa pipareita ja paketoimassa joululahjoja meidän ihanassa kodissa, ai että voi pieni ihminen olla innoissaan. :D