perjantai 30. elokuuta 2013

Kreikka-postaussarja: DAY 6

Jes, eka kouluviikko ohi ja viikonloppu alkakoon! On tätä kyllä ootettukki koko pitkä ja raskas viikko. Välillä oon tuntenut ihan suunnatonta epätoivoa ja tylsistynyt opettajien puheita kuunnellen, mutta toki on viikkoon mahtunut myös iloisia yllätyksiä, uusia tuttavuuksia ja innostusta. Viikonloppu ois tarkoitus ottaa rennosti, siivoilla, ulkoilla ja leipoa vähän Jonin tuleviin juhliin. Saa kuitenkin nähdä, mitä huominen tuo tullessaan. Kenties eksytään Kokkolaan venetsialaisia juhlimaan, ken tietää! Nyt kuitenkin palataan ajassa taaksepäin, aurinkoisiin maisemiin ja 6. päivään Pargalla.

 Päivällä Valtos Beachin vesissä uiskentelua, auringonottoa, pitkä kävelylenkki, ruokaa hotellihuoneella, uima-altaalla vilvoittelua sekä ihanaa herkkuvohvelia!

Illalla puolestaan laittautumista, keskustassa kiertelyä, ostoksia, vähän lisää kuvailua, hilejuomaa (ja mulle herkkua smoothieta mahtavasta smoothiebaarista, sellanen täytyis saada tännekkin!), pienen Panagian saaren ja linnoituksen ihailua iltavalaistuksessa, sekä tietysti jalat kipeiksi kävelyä.

Tällä kertaa näinkin lyhkäinen postaus johtuen koneen jatkuvasti sammuilusta ja pikku kiireestä. Kohta treffataan nimittäin ihanan Hensun kanssa, joten kämppä kutsuu! :) Kuulumisiin.

maanantai 26. elokuuta 2013

Rättiväsyneen terveiset.

Ei hyvänen aika näin nätisti ilmaistuna, onko tää normaalia että jo ensimmäisen koulupäivän jälkeen oon ihan rättipoikkiväsynyt? Voi toki johtua osittain myös liian vähäisestä unesta, mutta että näin väsynyt! Jo aamun ekassa infopläjäyksessä meinasi silmät väkisin painua kiinni, ja heti kotona ruuanlaiton jälkeen heitin pitkäkseni sohvalle.


Ylläolevasta kuvasta voi kuvitella mun tänhetkisen olotilan. Tää ei oo yhtään mun tapaista! Haluan takas sen energian, mikä mulla vielä viime viikolla oli. Haluan jaksaa tehdä normaaleja asioita, käydä salilla, leipoa, nähdä ihmisiä ja lenkkeillä. Pelottaa että 8 tunnin koulupäivät imee musta mehut niin, että kotiin päästyäni makoilen loppupäivän ja illan sohvalla. Ei käy! Siispä vielä tänään väkisin lenkille, illalla aikaisin nukkumaan ja huomenna yritetään jaksaa salillekkin. Tällä hetkellä edelleen stressaa epätietoisuus siitä, millä hitolla kuljen koulusta kotiin joka arkipäivä, kun bussi lähtee 15.55 (nii ja koulu tosiaan loppuu neljältä, plus pitäis ehtiä vielä matkahuoltoon kävellen) ja seuraava vasta iltakahdeksan hujakoilla. Mutta eiköhän tääkin asia saada jotenkin sumplittua. Nyt mamman leipomaa lämmintä omenapiirakkaa ja sitten kämppää kohti. Illanjatkot! 

sunnuntai 25. elokuuta 2013

Mitä mulle kuuluu?


Kauhia matkakuume. Ikävä nykyään kaukana asuvia kavereita. Väsymys kovin myöhäksi venähtäneen baari-illan takia. Stressi tyhmistä bussiaikatauluista. Takana varsin hupaisa kahvihetki Jonin veljen ja tämän vaimon kanssa. Ostoslistalla miljoona asiaa, ja tehtävälistalla vähintään yhtä monta. Huominen, eka koulupäivä amk:ssa jänskättää. Mieli tekee saunaan ja sen jälkeen viileään suihkuun. Vaatekriisi huomista ajatellen. Mitäs teille? :-) 

Lomat lusittu liika nopeesti, mutta toisaalta hirmu kivaa ja jänskää palata koulunpenkille ihan vieraaseen kouluun. Pikapuoliin kämpälle päin huomisia vaatteita valkkaamaan, saunomaan ja tv:n ääreen köllöttelemään, mutta sitä ennen pikavisiitti mummulaan. Ihanaa alkavaa viikkoa sekä teille että mulle! :) 


lauantai 24. elokuuta 2013

Home, sweet home.

Ihmeen hyvä fiilis, vaikka mitään erikoista ei ole edes sattunut. Uusi koulu jänskättää, mutta samalla ootan maanantaita ihan mielettömästi, auringonpaiste ja lämpö tuo väkisinkin hymyn kasvoille, yhden lemppariblogin inspiroivat kuvat kannustaa treenaamaan ja kotona käyminen tuntuu niin - no, kotoisalta.

Jonkun mielestä voi olla hassua, että käyn kotona lähes joka päivä, mutta mulle se on vaan niin luonnollista. Ollaan perheen kanssa läheisiä, ja nautin päästessäni kunnolla keskustelemaan äitin tai isän kanssa tai pelleilemään pikkusiskon kanssa jotain aivan älytöntä. Rakas Rocky-hauva on aina valmis lenkkeilyyn ja hänelle seura kelpaa aina. Kissat tukkivat syliin väkisin, varsinkin koneella istuskellessa. Ihanat lenkkimaastot ovat tietty myös plussaa. Koti on ja tulee aina olemaan koti, kämppä on asia erikseen. Toki mä kämpilläkin viihdyn, siellä voidaan viettää rauhassa kahdenkeskistä aikaa Jonin kanssa, siellä voin rentoutua ja vetäytyä omiin oloihin, ja tehdä asioita joista tykkään (kuten kuunnella täysiä musiikkia ja hoilata sydämen kyllyydestä - tätä kuitenkin vain ihan yksin ollessani), ilman että tarvitsee kysyä lupaa keneltäkään. Niin ja tietysti leikkiä vaimoa ruokaa laittaen ja siivoten. ;) Mutta vaikka tarvitsen omaa tilaa ja nautin saadessani asua omillani, koti on kuitenkin aina koti. Taidan pysytellä ikuisesti äitin ja isän pikkutyttönä. :-)

Tällainen pikku tunteidenpurkaus. Nyt lähden kokeilemaan ensimmäistä kertaa käsitreeniä ulkona, isä tuossa laittoikin mulle jo sopivat painot valmiiksi. Miksi hikoilla salilla näin upeana päivänä, kun ulkona on tarjolla auringonpaistetta ja taatusti raikkaampaa ilmaa. ;) Loppuun muutama motivoiva kuva. Heipsan ja kivaa lauantainjatkoa!




perjantai 23. elokuuta 2013

Dreams, dreams.

Oon viime aikoina pyörinyt kummallisen paljon pää pilvissä unelmoiden. Tässä muutamia tämänhetkisiä unelmia; 

* Haluan matkustaa Islantiin ja käydä islanninhevosvaelluksella. 


 * Voi kuulostaa hassulta, mutta tahdon joskus tulevaisuudessa oman, ison kasvimaan ja upean puutarhan.



* Haluan isot häät.


 * Haluaisin saada itselleni Rockyn jälkeläisen. Olisi aivan mahtavaa, että sitten, kun Rockyä ei enää ole, saisin tavallaan pitää edes osan maailman ihanimmasta koirasta.



* Haluan työskennellä ulkomailla edes hetken aikaa. Mielellään apua tarvitsevien hyväksi. 

* Haluaisin päästä näyttelemään johonkin elokuvaan tai tv-sarjaan. 

* Haluaisin kiertää maailmaa Madventuresin Rikun ja Tunnan tapaan. 


* Haluan edes kerran elämässäni kokeilla laitesukellusta.



* Haluan ammatin, joka tuntuu omalta, ja työn, josta oikeasti tykkään. 

* Unelmoin edes lyhyestä ulkomaanmatkasta tulevalla syyslomalla. 


Ihan henkilökohtaisimpia toiveita ja unelmia en jaa täällä kaiken kansan nähtäväksi, mutta tässä muutama. Mistä te unelmoitte? :-)

torstai 22. elokuuta 2013

Kuusamokuvia.

Nyt kyllä ottaa pannuun ja pahasti. Miks kaiken pitää hajota käsiin, ja vieläpä lähes yhtä aikaa?!! Ensin tietokone kettuilee ja sammuilee milloin tykkää, sitten hajoaa puhelimesta näyttö. Nyt tietokone tykkää sammuilla entistä useammin niin, että mulla jää milloin mitäkin kesken; joskus postaus, mikä yleensä onneksi kuitenkin tallentuu, ja äsken kuvien muokkaus. Oon nyt niin kurkkuani myöten täynnä tätä, että uuden koneen ostaminen on jo vakavasti harkinnassa. Ja vaikka tämä kone tuliskin kuntoon, opiskelujen ja bloggaamisen takia ois ihan kiva, että se kone olisi mulla itselläni kämpillä, eikä tarvitsisi jatkuvasti hypätä täällä kotona tietokoneen takia. Noniin, mutta nyt asiaan, mikäli tietokone sen sallii.

Meidän viime sunnuntainen Kuusamon-reissu oli aika mahtava elämys; upeita maisemia, liikaa portaita, riippusiltoja, korkeanpaikankammon selättämistä, elämäni ekojen, ylisöpöjen kuukkeleiden bongausta, makkaraa, pauhaavia koskia ja väsyneitä jalkoja. Kuvat puhukoon puolestaan. 


Perillä, ja ei muutakuin matkaan!











Korkeella mentiin vähän väliä!
Meiän mainio matkakööri :-)






Meidänkin nimet ikuistettiin Siilastuvan vieraskirjaan.



tiistai 20. elokuuta 2013

Kreikka-postaussarja: DAY 5

Heipat vaan! Seuraavassa postauksessa luultavasti palataankin meidän sunnuntaiseen Kuusamon-reissuun, mutta nyt luvassa jälleen Kreikka-postausta!

Torstaipäivä starttasi tuttuun tapaan aamiaisella äitin ja isän huoneen terassilla. Kuumuus houkutti altaalle heti kymmenen maissa, jolloin altaalle pääsi. Aikaisina aamuina joutuikin välillä oikein odottelemaan, että pääsisi uimaan. Ja mikä meikä odottikaan kun päästiin raput alas; tällainen söpöläinen kipitti huoneiden edustalla!



Pikkuinen kulkeutui käsistä käsiin, ennen kuin vietiin se pois hotellihuoneiden edestä ruohikolle. Mikä ihana ilmestys!



Tunteroisen uiskentelyn ja altaalla löhöilyn jälkeen ruuanlaittoon, ja syönnin jälkeen lähdettinkin käymään Jonin kanssa keskustassa. Postikorttien lähettäminen oli lykkääntynyt torstaille saakka, joten oli jo aikakin käydä pudottamassa kortit postilaatikkoon. Samalla kuvia näpsien, tietenkin. ;)


Tyylikkäänä keskustaan...;)



Kahden maissa keitettiin kaffit ja herkuteltiin Oreo-kekseillä ja kreikkalaisilla herkuilla. Oli onni, että porukat olivat ottaneet kahvinkeittimen kotoa mukaan, sillä sitä ei  huoneiden keittiövarustukseen kuulunut. Sitä paitsi, Kreikasta ei tahdo saada kovinkaan samanlaista kahvia kuin täältä Suomesta!


 Kahvin jälkeen pian takaisin keskustaan. Päälle pääsi tämä aikoinaan H&M:ltä ostettu mekko:

Tuon ostamisesta taitaa olla - apua - peräti 4 vuotta! Ostin sen ensimmäistä ulkomaanmatkaa varten, mutta Italiassa sitä tuli käytettyä ehkä kerran, enkä ole sen jälkeen käyttänyt mekkoa varmaan kertaakaan. Ennen tätä siis.


Illemmalla ruokaa jo tutuksi tulleessa ja hyväksi todetussa Thomas' tavernassa lähellä hotellia, kiertelyä vähän eri suunnalla kaupunkia, laukun metsästystä ja kuvailua.












Pakko oli lisätä tämäkin kuva teidänkin nähtäväksi: siis mitä!? Kesäaikaan myynnissä tämmöisiä tohveleita...? :D Ois pitänyt kyllä melkein ostaa, niin suloisia!

Wuhuu, ollaan jo voiton puolella! Kieltämättä näissä Parga-postauksissa on aika lailla työtä, mutta enää muutama päivä jäljellä. ;) Nyt huristelenkin tästä viralliseen omaan kotiin, sillä viime maanantaina (omana synttäripäivänä!) muutettiin vuokrasopimus munkin nimiin. Siispä leikkimään vaimoa ja ruuanlaittoon! ;)