Home, sweet home.

Ihmeen hyvä fiilis, vaikka mitään erikoista ei ole edes sattunut. Uusi koulu jänskättää, mutta samalla ootan maanantaita ihan mielettömästi, auringonpaiste ja lämpö tuo väkisinkin hymyn kasvoille, yhden lemppariblogin inspiroivat kuvat kannustaa treenaamaan ja kotona käyminen tuntuu niin - no, kotoisalta.

Jonkun mielestä voi olla hassua, että käyn kotona lähes joka päivä, mutta mulle se on vaan niin luonnollista. Ollaan perheen kanssa läheisiä, ja nautin päästessäni kunnolla keskustelemaan äitin tai isän kanssa tai pelleilemään pikkusiskon kanssa jotain aivan älytöntä. Rakas Rocky-hauva on aina valmis lenkkeilyyn ja hänelle seura kelpaa aina. Kissat tukkivat syliin väkisin, varsinkin koneella istuskellessa. Ihanat lenkkimaastot ovat tietty myös plussaa. Koti on ja tulee aina olemaan koti, kämppä on asia erikseen. Toki mä kämpilläkin viihdyn, siellä voidaan viettää rauhassa kahdenkeskistä aikaa Jonin kanssa, siellä voin rentoutua ja vetäytyä omiin oloihin, ja tehdä asioita joista tykkään (kuten kuunnella täysiä musiikkia ja hoilata sydämen kyllyydestä - tätä kuitenkin vain ihan yksin ollessani), ilman että tarvitsee kysyä lupaa keneltäkään. Niin ja tietysti leikkiä vaimoa ruokaa laittaen ja siivoten. ;) Mutta vaikka tarvitsen omaa tilaa ja nautin saadessani asua omillani, koti on kuitenkin aina koti. Taidan pysytellä ikuisesti äitin ja isän pikkutyttönä. :-)

Tällainen pikku tunteidenpurkaus. Nyt lähden kokeilemaan ensimmäistä kertaa käsitreeniä ulkona, isä tuossa laittoikin mulle jo sopivat painot valmiiksi. Miksi hikoilla salilla näin upeana päivänä, kun ulkona on tarjolla auringonpaistetta ja taatusti raikkaampaa ilmaa. ;) Loppuun muutama motivoiva kuva. Heipsan ja kivaa lauantainjatkoa!