Kohta 7kk sitten, sattumusten summana (kiitos parin nimeltä mainitsemattoman henkilön) tapasin miehen, joka muutti elämäni kertaheitolla. Se mies toi mulle aamupalan nenän eteen, kun olin aamulla väsynyt ja nälkäinen. Se ajoi Kaustiselle kerta toisensa jälkeen vain nähdäkseen mua, tai viedäkseen mut koulusta kotiin. Toimi mun kanssa lastenvahtina kun oltiin tunnettu vasta pari hassua viikkoa. Ylitti odotukset järjestäessään mulle ikimuistoisimmat treffit ikinä. Kantoi mulle kukkia ja suklaata kerta toisensa jälkeen. Haki mut opiskelijakekkereistä keskellä viikkoa, keskellä yötä ja otti mut viereensä yöksi. Lupasi odottaa mua maailman ääriin.
Kauaa ei tarvinnut odottaa. Tässä oli mies, joka vie jalat alta. Joka tietää just, miten kohdella naista. Joka pelkällä hymyllään pelastaa huononkin päivän. Joka osaa aina lohduttaa. Mies, joka on aina valmis ottamaan syliin ja lähelle.
En tiedä, kirjoitanko tätä jossakin ikävä-hellyyspuuskassa, vai siksi, että oon viime aikoina tajunnut asioita entistä paremmin. Mulla on vain tahto kertoa koko maailmalle ihmisestä, johon syksyn mittaa rakastuin, ja joka on saanut mut tuntemaan itseni niin rakastetuksi. Oon vakuuttunut siitä, että oon löytänyt miehen, jonka kanssa on aidosti hyvä olla.
Olin jo pian meidän tapaamisen jälkeen kertonut Iirolle, että aioin hakea 3kk:n vaihtoon. Kun sitten kuulin tulleeni hyväksytyksi Torontoon, koin pelonsekaisia tunteita. Iiro kuitenkin sanoi alusta saakka odottavansa mua, ja siihen oli helppo luottaa. Se, mikä mut kuitenkin totaalisesti yllätti, tapahtui joulun aikoihin. Iiro ehdotti, että matkustaisi tapaamaan mua Torontoon, jotta meidän ei tarvitsisi olla erossa ihan sitä kolmea kuukautta. Yritin vastustella, olihan nuo lennot aika arvokkaita. Ja jos totta puhutaan, en meinannut edes uskoa tätä todeksi, kunnes mun elämäni mies tosiaan meni, tilas ja maksoi lentoliput itselleen. Kuka tekee tällaista?! Tää oli enemmän kuin olisin koskaan pyytänyt, eikä sanat riitä kertomaan miten otettu mä tästä olin ja olen edelleen.
Yhteinen aika täällä Torontossa oli ikimuistoista ja ihanaa. Eroaminen lentokentällä uudemman kerran sen sijaan täyttä tuskaa ja ahdistusta. En varmaan koskaan unohda sitä hetkeä, kun jouduin kääntymään kyyneleitä pidätellen takaisin Iiron jatkaessa turvatarkastukseen. Tuo eron hetki tuntui vielä paljon murskaavammalta kuin tammikuun viimeisen päivän ero Helsinki-Vantaalla, vaikka silloin edessä olikin kokonaiset 3kk Torontossa.
Tänään jäljellä on kuitenkin enää 30 päivää siihen, että päästään koneeseen ja aloittamaan matka kohti Suomea. Tj70 tuntuu olleen vasta äsken, viikot on vierineet niin vauhdilla. Oikeastaan koko sen ajan, kun ollaan Iiron kanssa tunnettu, meidän suhdetta on varjostanut se tosiasia, että keväällä joudutaan olemaan erossa pitkän aikaa. Kohta se aika on kuitenkin jo ohi, ja voidaan ylpeinä suhteemme kestäneen. Kaiken tämän ikävän ja ahdistuksen jälkeen päästään ihan pian aloittamaan kunnolla tämä yhteiselo. Oon siitä enemmän kuin onnellinen. <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti