Sunnuntaina 1.2, ensimmäisenä päivänä Torontossa, kirjoitin puhelimen muistioon ikäänkuin päiväkirjaa.
"Ruokakassit paino tonnin ja samoin ikävä. Itku tuli pariin otteeseen. Skype on maailman hienoin keksintö."
Nyt ei millään uskoisi, että tuosta päivästä on ihan just 2kk aikaa. Vaikka päivät itsessään ovat välillä tuntuneet piinaavan pitkiltä, aina ne vaan vaihtuvat yöksi ja seuraavaksi päiväksi. Sillä ajatuksella tässäkin ollaan henkisesti rankka viime viikko jaksettu. Yhtenä päivänä subwayasemalle kävellessä mieleen juolahti jotenkin tosi ihana ja liikuttava ajatus. Mietin, että jokainen askel, jonka täällä otan, vie mut lähemmäksi kotia. Koska niinhän se on. Aika kuluu joka minuutti ja sekunti, ja niin ne päivät ovat tähänkin asti vierineet. Nyt kun ajattelee, niin ihan pelottavankin nopeaa. Oon saanut nähdä, tehdä ja kokea paljon, mutta vielä lisää kokemuksia olisin vailla.
Se, mitä ehkä eniten odotin tältä reissulta, on vielä jäänyt vielä vähäiseksi; uudet ystävät. Töissä oon päässyt tutustumaan aivan ihanaan ja hauskaan Heidiin, jonka kanssa päästiin viihteellekin noin kuukausi takaperin. Täkäläisiin ja muualta maailmasta tulleisiin ihmisiin tutustuminen on kuitenkin tuntunut haastavalta, kun oon pyörinyt lähinnä töissä ja salilla, mutta tämän aion vielä korjata.
Viime lauantain Suomi-koti Fundraising Bowlerama -hyväntekeväisyystapahtumassa tavattiin suomalainen viestinnän opiskelija, joka haastatteli meitä gallupiin joka ilmestyy pienessä Kanadan Sanomat -lehdessä. Siinä juteltuamme vaikka ja mitä hän vinkkas meille keskiviikkoisista Couchsurfing-yhteisön järjestämistä tapaamisista Torontossa, ja joko tulevana tai viimeistään ensi viikon keskiviikkona tarkoituksena olisi uskaltautua illaksi pois kotoa ja tutustumaan uusiin tyyppeihin. Myös yksi hoitajista Suomi-kodilla on luvannut ottaa selville parin mun ikäluokkaa olevan tytön numeron, joiden kanssa pääsisi sitten tutustumaan ja viettämään aikaa.
Oon kuitenkin kiitollinen myös niistä ihmisistä, joiden kanssa saan päivittäin töitä tehdä. Pirtsakka keittiötyöntekijä, nuoret hoitajaopiskelijat, suomalainen ihana "lempparihoitaja", kiinalainen aina iloinen kotihoidon työntekijä, jonka mukana oon saanut kulkea tiistaisin, suomalais-kanadalainen hirveen mukava hoitaja, hymyilevä fysioterapeutti, ihana terapiakoira Rodney hauskan omistajansa kanssa, mukavat ja kannustavat vapaaehtoistyöntekijät, nauravaiset filippiiniläishoitajat, sekä tietenkin aivan ihanat Suomi-kodin asukkaat. <3 Raskaana päivänä positiiviset kommentit, kehut ja asukkaiden hauskat jutut ovat piristäneet ihan mahdottomasti. Vaikka nyt(kin) on koti-ikävä, voin rehellisesti sanoa, että tätä paikkaa ja näitä ihmisiä jään kaipaamaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti