perjantai 21. joulukuuta 2012

Joululahjat - check!


Loputkin joululahjat ostettu, ja on vasta perjantai! Hyvä minä! Tai no, kyllähän multa muutama suklaarasia puuttuu, mutta äkkiäkös ne kipaisee vaikka halppiksesta. Koko ylläoleva lahjakassivuori lähti tänään mukaan Kokkolasta. Nyt saa huokaista helpotuksesta, nämä mun lahjojenhakureissut kun on aina vähän tuskaisia. Päätettiin tosiaan eilen illalla lähteä Sallan kanssa tänä aamuna Kokkolaan hakemaan viimeisiä joululahjoja. Lähdettiin siinä puoli 10 aikaan, ja perillä suunnattiin heti ekana JC:en. Siellä oli just alkanut ale, ja kerrankin löysin jotain tosi helposti - en tosin lahjaksi, vaan ihan itselleni. Alennusrekistä löytyi puoleen hintaan aivan ihana, musta mekko uudenvuodenaattoon ja alekorista söpöt lapaset vain kahdella eurolla. Koska siskon piti töihin kaheks, lähdettiin jo puoli 1 jälkeen kotia kohti. Ihan hyvä niin, oli nimittäin yllättävän paljon porukkaa liikkeellä jo aamupäivästä.

Kotia päästyäni aloin melkein heti siivoamaan; pesin jääkaapin, tiskasin ja nyt oon sitten vaan istuskellut koneella. Pikkuhiljaa alan lähteä Jonille päin illaksi ja varmaan yökskin, mutta sitä ennen taidan paketoida vielä muutaman lahjan. Jää sitten vähemmän hommaa näille viimeisille päiville ennen joulua.

Eilen päästiin joulutunnelmaan Järvelän koulun joulujuhlassa, voi että kun oliki kiva nähdä leikkikentältä tuttuja lapsia. :) Päällä tällaista;


Nyt kuitenkin lahjoja paketoimaan, ihanaa illanjatkoa! :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti