Hetkeksi taas takaisin lomatunnelmiin, eli matkamme toiseen päivään. :) Aamu alkoi aamupalalla hotellihuoneen terassilla. Aamupalavärkit oltiin ostettu edellisenä päivänä keskustasta, joten ei tarvinnut edellispäivän tapaan lähteä liikkeelle nälkäisenä. :)
Melkein heti aamupalan jälkeen suunnattiin altaalle viilentymään ja ottamaan lisää rusketusta pintaan. Päivä ei ollut ihan yhtä kuuma kuin edellinen, mutta ihan hyvin tarkeni. ;D
Itse päädyin hetken harkinnan jälkeen jäätelöön kahdella pallolla, siskot sen sijaan valitsivat vohvelit jäätelöllä. Olisimpa ollut yhtä fiksu, vohveli oli nimittäin älyttömän hyvää, toisinkuin mun suklaa-sitruunajäätelö. Äiti ja isä valitsivat jäätelön ja vohveleiden sijaan valkosuklaaleivokset. Ihan nälkä tulee näitä kuvia katsoessa!

![]() |
Herkuttelun jälkeen kierreltiin vielä hetki keskustassa ennen kuin palattiin takaisin hotellille. Suuntana oli jälleen hotellin allasalue. :)
Uimisen jälkeen aloin laittautua iltaa varten, sillä tarkoituksena oli lähteä kiertämään Sallan kanssa muutama baari ja katsastamaan Pargan iltaelämä. Ennen lähtöä kerkesin kuitenkin kirjoittaa edellispäivänä ostamani kortit valmiiksi.
![]() |
| Illan asu: Toppi & Hame H&M |
Blue Barin jälkeen kierreltiin taas hetken aikaa, kunnes löydettiin mukavan oloinen Prestige-baari. Suosittelen lämpimästi! :) Sallan tilaama Kiss ja oma Sex On The Beach-drinkkini olivat kumpikin erittäin hyviä, ja siis huomattavasti parempia kuin Blue Barissa.
![]() |
| Kiitos kuvasta kuuluu Prestigen ystävälliselle naistarjoilijalle, joka oikein tarjoutui ottamaan meistä yhteiskuvan! :) |
Loppuilta ennen hotellille lähtöä vietettiin Zig Zag disco-bar-nimisessä paikassa, joka oli myös viime vuodesta tuttu. Kerrottuani Sallan synttäreistä dj laittoi Sallalle soimaan synttäribiisin ja baarimikko sytytti kakkukynttilän tavoin palamaan shotin, jonka ynttärisankari sai puhaltaa. :D Takaisin hotellille lähdettiin puolenyön aikaan lähtevällä minibussilla. Pargan yöelämä oli katsastettu, ja hyväksi havaittu! :)

















Ei kommentteja:
Lähetä kommentti