maanantai 15. heinäkuuta 2013

Odotuksen ihanuus.

Voi jee nyt taas. Eilisiltana kuumemittarin lukema näytti 36,71, joka on siis mulle jo kovinkin koholla. Joillekkin tuo on ihan normaali lämpö, mutta muistutan, että se "normaali lämpö" on ihan yksilöllinen. Mulla mittari näyttää terveenä ollessa sen vähän yli 36. Jo eilen olo oli ihan nuutunut, nenä tukossa ja ääni käheänä. Sama jatkuu edelleen. Kurkkukipu on vähän hellittänyt eilisestä, mutta nuha on pahentunut ja äänikin heikentynyt entisestään. Aamulla heräsin äidin soittoon ja siinä vastatessani yllätyin itsekin, miten järkyttävältä mun ääni kuulosti. Jouduin sitten melkein kuiskailemaan loppupuhelun ajan. Tee auttoi sen verran, että nyt pystyn jo puhumaan ääneen, tosin kuulostan ihan mieheltä. :D Äitin ostamat mansikat ja kauan piinanneen verokortti-asian järjestyminen kuitenkin piristää tällä hetkellä. Eniten tässä ärsyttää se, ettei pääse salille. Viime viikolla ehdin ja jaksoin festareiden takia käydä vain yhden kerran, kun tavoite ois vähintään 3 kertaa viikossa. Mutta eipä auta, pakko vain koittaa levätä ja vetää kaksin käsin valkosipulia ja jotain kuumaa juotavaa naamaan, ehkä se siitä sitten. Ilmeisesti tää on keholta ihan vaan muistutus, että muistaisi levätä välillä. Viime viikko kun oltiin jatkuvasti menossa, tuli valvottua liian myöhään ja nukuttua liian vähän, ja kylmät yöt pääsi yllättämään. Niin että ei ihmekkään, jos vähän flunssaa pukkaa.

Ai niin, otsikko viittaa siis yhteen tulevaan juttuun, joka mua kaikista eniten tällä hetkellä piristää. 12 päivän päästä tapahtuu nimittäin jotain niiiiin paljon ja kauan odotettua ja ihanaa. :')




Joko arvasitte? ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti