Stressaavaa aikaa.

Enää pari päivää ja tää järkyttävä kouluviikko on ohi. Oikeastaan viimeiset pari-kolme viikkoa on olleet koulussa niin stressaavia, että oon vain odottanut iltaa että pääsisin nukkumaan ja unohtamaan kouluasiat. Kotitentti, systeemimalli, ruotsin kirjallinen ja suullinen tentti, harjoitteluasiat...murheenkryynejä on riittänyt. Eilinen ruotsin kirjallinen ja tämän päivän suullinen meni onnekseni aika hyvin, tai siis ainakin sen verran hyvin että uskallan epäillä pääseväni läpi. Pitkän prosessin kotitentinkin sain vihdoin palautettua, ja kait sekin menee läpi. Sen sijaan systeemimallista en päässyt vieläkään, vaan opettaja käännytti tehtävän täydennettäväksi. Ikuisena pessimistinä oli kuin pommi ois pudotettu niskaan: "Kiva, kaikki ne kuuden sivun eteen käytetyt tunnit tais olla aivan turhia." Eipä auta kuin täydentää ja parannella, jospa se tästä.

Kouluhommien vastapainoksi treenailu on tuonut arkipäiviin muutakin, kiinnostavampaa sisältöä. Ennen tätä päivää en oo salilla tällä viikolla käynytkään, vaan tyytynyt kotona treenaamiseen. Tänään koulusta kotiuduttuani läksin kuitenkin salille tekemään jalkatreeniä, ja kyllä maistui. Hassua että saliin voi jäädä näin koukkuun! Ilokseni oon myös huomannut toivottuja tuloksia vatsan seudulla, mutta vielä on matkaa siihen haluamaani rantakuntoon. Onhan tässä vielä muutama kuukausi aikaa työstää! :)

Kun tässä tuli treenailu puheeksi taas vaiheeksi, avaudun nyt vähän toissapäiväisestä tapahtumasta. Maanantaina koulusta päästyäni treenailin vähän kämpillä, tein mm. kyykkyjä. Illemmalla lähdin sitten äitin kanssa juoksemaan, käytiin about 5 kilsan lenkki ja loppumatkan koitin juosta intervallityyliin; joka toinen lyhtypylväänväli kovaempaa, joka toinen hölkäten. Mulla on ennenkin alkanut polviin koskemaan kesken juoksun, mutta en oo sillä lailla kiinnittänyt siihen huomiota. Nytkin juoksu tuntui polvissa, mutta ei mitenkään huomattavasti aiempaa enemmän.

Kotia päästessäni lähdin sitten käymään suihkussa, ja siinä riisuessani huomasin kauhukseni ison mustelman oikean polven kohdalla. Olin aivan varma, että tuo ei muuten ollut aikaisemmin tuossa. Äiti ei kuitenkaan tahtonut uskoa että mustelma olisi tullut juoksusta tai ylipäätään rasituksesta, vaan sanoi että olin varmaan telonut itseni huomaamattani johonkin. Niinpä niin, uskoisin kyllä, mutta kun en ollut huomannut mustelmaa aikaisemmin vaikka olin vaihtanut vaatteita saman päivän aikana.

Isän kanssa sitten keskusteltiin siitä, miten kyykkäys painojen kanssa kuluttaa niveliä ja ottaa polviin, varsinkin jos jalat on väärässä asennossa. Mielessä alkoi liikkua kaikenlaisia kauhukuvia; oonko rasittanut itseäni liikaa ja parhaillaan hommaamassa itselleni jotain rasitusvammaa?! En oo päässyt irti tuosta ajatuksesta ja silti fiksuna tyttönä kävin siellä salilla tänään. Asiaa ei helpota se, että oon huomannut saman polven naksuvan useammin ja välillä sitä särkeekin, tai sitten vaan kuvittelen kaiken. Lääkäriin tässä kai pitäis mennä, mutta toisaalta eipä tuo treenailua oo haitannut eikä lyhyempiä juoksulenkkejä. Todennäköisesti koitan vain vähän rauhoittaa tätä tahtia ja varoa polvia entistä tarkemmin. Ehkä se siitä? Toivottavasti. En nimittäin kaipaa enää yhtään stressinaiheuttajaa lisää tähän ajanjaksoon.

Pieni valonpilkahdus näkyy lähitulevaisuudessa, nimittäin ensi viikon jälkeen alkaa kauan odotettu harjoittelu päiväkodilla. Kuusi viikkoa ilman puoli kuuden herätyksiä, bussissa kulkemista, puuduttavia luentoja ja pbl-vastauksia. Sen sijaan hirveästi pieniä käsiä ja jalkoja, jatkuvaa läsnäoloa, pitkiä päiviä ja - toivottavasti - kaikin puolin antoisa harjoittelujakso. Jännityksellä ja innolla odotan! :)