maanantai 11. elokuuta 2014

Oh, if the sky comes falling down for you, there’s nothing in this world I wouldn’t do.

Viime lauantai koitti vähän liian pian. Missä vaiheessa se kesäloma hujahti ohi niin, ettei sitten ehdittykkään sinne Flowparkiin, pyöräretkelle, ratsastamaan tai viettämään päivää meren rannalla? Vaikka kerkeäähän sitä loman ulkopuolellakin. Oltiin vaan suunniteltu vaikka mitä tehtävää ennen pikkusiskon muuttoa, mutta niin vain päivät kului ja lopulta tuli lauantai 9.8, ja oli päästettävä pikkusisko menemään.



En etukäteen edes ajatellut, että joutuisin tosissani pidättämään itkua ennen lähtöä kotimatkalle, mutta miten kävikään. En ollut ilmeisesti ajatellut asiaa tarpeeksi syvällisesti ja ajoissa, koska vasta noin viikkoa aikaisemmin mulle alkoi valjeta mikä hetki oikeastaan onkaan kohta käsillä. Asian sulattamista helpotti kuitenkin suuresti se, miten paljon tiesin pikkusiskon odottaneen muuttoa, uutta kaupunkia ja uutta koulua. Olin ja olen ihan superylpeä miten niin nuori jaksaa uurastaa unelmansa eteen, väsätä koreografiaa kerta toisensa jälkeen ja vetää pääsykokeissa niin hyvin ja täysiä, että pääsi harvojen valittujen joukkoon. :)

Itse muutto sujui yllättävän rivakasti ja herkistelemättä, ainakin siihen saakka kunnes radiosta alkoi kuin tilauksesta soida Laura Närhen ja Erinin Siskoni...Voin kertoa että siinä vaiheessa kun vilkaistiin Riksukan kanssa toisiamme, ei pysynyt vedet enää silmissä!

MUTTA ai että miten kauniiseen ja valoisaan kämppään siskokulta pääsikään. Pieni kateus iski!







Haikeudesta huolimatta kotimatka sujui hyvin ja tässä totuttaudutaan ajatukseen. Oon hirmu innoissani pikkusiskon puolesta, mutta tietty ootan koska päästään taas näkeen. Onneks puhelimet on keksitty! Suunnitelmissa on matkata jo tässä kuussa treffaamaan siskoa, mikä on myös hyvä keino päästä kierteleen lisäksi sellaisia kauppoja, joita ei tässä lähiseudulla pahemmin näy. ;)

Herkistelyperjantaista siirryttiinkin sitten mahtavaan partylauantaihin, josta lisää seuraavassa postauksessa.

Ps. Mulla on maailman ihanimmat ystävät (terveisiä vaan sinne)! <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti