Ihana, kamala ensimmäinen työpäivä

Hello ja terkut täältä pakkasen keskeltä! Tosin täällä kahden peiton alla tarkenee hyvin. :-) Tänään oli se odotettu ensimmäinen työpäivä, ja sai kyllä huokaista syvään helpotuksesta. Lähdettiin aamulla liikkeelle hyvissä ajoin ja hyvä niin, koska yön aikana oli satanut about 30cm lunta ja jalkakäytävät oli auraamatta. Siinä sitä sitten tarvottiin lumihangessa kohti metroasemaa, saatiin vihdoin ostettua kuukausikortit, jotka toimii sekä metroissa että busseissa, matkattiin muutama pysäkinväli metrolla, vaihdettiin bussiin, istuskeltiin arviolta noin 15 minuutin matka bussissa ja päästiin lopulta jäämään kyydistä pois lähellä Suomi-Kotia, vieläpä 20 minuuttia ennen töiden alkamista.

Meidät vastaanottanut työntekijä esitteli talon käytäntöjä ja paikkoja, treffattiin tulevia kollegoita ja myöhemmin ehdittiin tutustua asukkaisiin. Täytyy sanoa, että aivan ihastuttavia persoonia löytyi heti! Asukkaat vaikuttivat näin lyhyen tutkiskelun jälkeen varsin tyytyväisiltä ja ihanan ystävällisiltä ja olivat kovin kiinnostuneita uusista kasvoista. Työntekijät puolestaan vaikuttivat motivoituneilta, positiivisilta ja myös tosi ystävällisiltä. Ensikosketus vanhustyöhön oli siis varsin onnistunut ja päivästä jäi positiivinen kuva. Toivottavasti tulevat päivät rullaavat yhtä mukavasti ja kivuttomasti kuin tämä. :) 

Töiden jälkeen ennen bussiin nousua poikettiin Marian kanssa Suomi-Kodin vieressä sijaitsevaan SecondCup-kahvilaan, joita on kaupungissa ilmeisesti useampia. Vaikka oltiin töissä syöty hyvin, en voinut vastustaa suklaakakkupalaksi luulemaani, joksikin suklaapatukan tapaiseksi osoittautunutta herkkua, ja kahvihammastakin kolotti...Siinä sitä sitten köyhdyttiin taas muutamalla dollarilla. :D Makeannälkä tuli tyydytettyä tältä päivältä, ja lähdettiin seuraavalla bussilla kotia kohti. 

Kotimatka ei valitettavasti sujunut ihan niinkuin toivoa sopis. Jouduttiin todistamaan hirveetä tapahtumaa, kun katua kotiin päin kävellessä kuului äkkiä pamaus ja näkökentässä vilahti auto ja ilmassa lentävä ihmishahmo. Käännyttiin Marian kanssa samantien ympäri ja seistiin hetki hiljaa kelaten mitä just tapahtu, ja päätettiin varmuuden vuoksi etsiä kiertotie kotia kohti. Kun päästiin samalle kadulle, jossa onnettomuus sattui, paikalla oli jo pysähtyneenä poliisiauto/ambulanssi/joku vastaava, ja hetken päästä alkoi kuulua ambulanssin ääni. Kurja lopetus muuten mukavalle työpäivälle. Sai kunnon herätyksen siitä, mitä vaaroja tää vilkas liikenne voikaan aiheuttaa. Tosin ei nähty, kulkiko tietä ylittävä jalankulkija päin punaisia, jarruttiko autoilija liian myöhään mäkeä alas ajellessaan vai miksi näin pääsi käymään, mutta siitä oon aika varma että jatkossa tulee itse oltua tarkempi tietä ylittäessä. Tää säikäytti tosissaan. 

No, kotiin päästyä päivä jatkui Iiron kanssa skypettäen, sen jälkeen otin itseäni niskasta kiinni ja jumppasin vähän. Onneks on tilava huone, ja isän joululahjaksi ostamat jumppakuminauhat! Muutama liike, 3-4 sarjaa kutakin, ja meikäläinen oli ihan poikki. Kuuma suihku siihen päälle, ja nyt oisin jo ihan valmis nukkumaan. Tällanen unirytmi passaa mulle, nukkumaan siinä 10 aikaan ja ylös 6-7 maissa. :D Tänä aamuna heräsin kuitenkin jo ennen viittä, kiitos jetlagin, mutta eiköhän tämä tästä pikkuhiljaa tasaannu. Nyt aattelin sulkea tietsikan, vähentää valoa a valmistautua nukkumaan, ennenkuin nukahdan tähän koneen ääreen. Kiitos ja kuulemiin! :)