Aamu ei lähtenyt parhaalla mahdollisella tavalla käyntiin. Tajuton väsymys, epäselvyydet työpäivän kulussa, turhautuminen joidenkin ihmisten käytökseen tai ihan vain olemukseen, stressi siitä ehdinkö saada lounaan tilattua ajoissa vai joudunko kituuttamaan köyhillä eväillä...joo-o, alkupäivä täynnä enemmän ja vähemmän negatiivisia juttuja. Jotain kuitenkin tapahtui. Mun talvilomaviikko varmistui ja saan viettää ainakin ensimmäisen viikon Iiron kanssa tiiviisti hänen tänne tullessaan. Tässä vaiheessa päivän arvosana nousi roimasti.
Työpäivä saatiin pulkkaan, laahustettiin lumisateessa bussiin ja näin tutulla asemalla pois - edessä salitreeni. Tsemppaava pt ja typerät läpät sai entistä paremmalle tuulelle, ja kun portaiden kulkeminen sekä ylös että alaspäin tuntui aivan liian haastavalta, tiesi treenin menneen perille. Salilta hymy korvissa subwayasemalle, ja päivän kulku oli muuttunut täysin.
Asemalle tultua kuulin melkeimpä jokapäivä asemalla hengailevien katu- tai tässä tapauksessa metroasemasoittajien soiton, ja tämänkertainen artisti soitti ja lauloi varsin hyvin. Laulua jäi mielessään oikein kuuntelemaan, vaikka samalla suuntasin hetken mielijohteesta aseman SecondCupiin. Tsekkasin valikoiman ja tilasin extemporena mustikkaskonssin. Maksaessa pyysin kassatytöltä apua kun en itse ollut varma minkä arvoisia kolikoita lompakossa pyöri, ja vaihdettiin hymyt. Olin jo kävelemässä kyseisen kahvilaketjun logolla koristettu paperipussi kourassa kohti metrotunnelia, kun käännyinkin äkkiä ympäri. Raotin lompakon vetoketjua, kävelin määrätietoisesti metroasemasoittajan eteen ja pudotin muutaman kolikon kitarakoteloon. Vastapalkkioksi sain hymyn ja lukea soittajan huulilta "Thank you". Nyt kuulostaa jo varmasti ärsyttävän yltiöpositiiviselta, mikä on mun kohdalla ainakin aikaisemmin ollut varsin epätodennäköistä, mutta metroa odotellessa viheltelin ja tunsin niin suunnatonta tyytyväisyyttä ja onnellisuutta. Tuhansien kilometrien päässä rakkaista ja tutusta, ihanasta kotimaasta, tunsin taas kerran jotain vetovoimaa tätä paikkaa kohtaan.
Pääsin kotiin, huikassin heipat takaisin vuokraemännälle ja kysäisin, oonko saanut sattumoisin postia. Porukoilta oon odottanut lehtitoimitusta jo viikon verran, Iiron kirjettä suunnilleen yhtä kauan. Eteisen pöydällä oli paketti jonka kerroin olevan luultavasti vanhemmiltani. "You know what...this is from my boyfriend," totesin innosta sekaisin luettuani lähettäjän nimen, En malttanut oottaa paketin avaamista, koska olin tosiaan olettanut saavani sen kirjeen. Taas kerran sain kuitenkin yllättyä mun rakkaan kekseliäisyydestä ja vaivannäöstä.
Mä sain kirjeen. Luin sen ensimmäisenä, niinkuin kirjekuoressa pyydettiin. Kyyneleet nousi silmiin Tyhjäsin pahvipakettia sydän pamppaillen. Tunsin vaan suunnatonta rakkautta, tunsin olevani niin etuoikeutettu. Ehkä onnellisimmaksi mut sai paketista löytyvä nalle, joka tuoksui Iiron hajuvedeltä. Miten toisen tuoksua voikaan kaivata näin! Välillä tuntuu, että en mä ansaitse tätä kaikkea enkä näin ihanaa miestä. Haluan olla aina vain parempi tyttöystävä, ja just tuossa vitsailtiinkin aiheesta. Ollaan nimittäin kovia kilpailemaan keskenään, ja sanoin että tässä asiassa - nimittäin toisen huomioimisessa - saakin kilpailla. Joten Iiro, kun luet tämän (koska tiiän että kuitenkin sen teet), niin kuule. Oon ihan tajuttoman onnellinen ja kiitollinen susta. <3
Oon myös kiitollinen tästä mahdollisuudesta, jonka oon saanut. Saan viettää unohtumattomat kolme kuukautta toisella puolella maailmaa saaden uusia kokemuksia ja oppien uusia asioita itsestäni ja ympäröivästä maailmasta. Kaiken sen jälkeen mua odottaa kotimaassa ihana perhe, rakastava poikaystävä ja monta huippua ystävää. <3
Tänään menen hymyssä suin nukkumaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti