perjantai 11. marraskuuta 2011

Häähumua.

Määki haluan naimisiin. Tuo oli yksi niistä ajatuksista, jonka koin tämänpäiväsissä häissä. Itse meidän esitys meni vissiin hyvin, koska saatiin kehuja ja jopa morsian itkemään. :') Itekki kyllä liikutuin melkein kyyneliin häävalssin aikana. Kahden kappaleen esittämisestä saatiin palkaks hyvää ruokaa, hyvä mieli ja jopa rahapalkkio. Kannatti siis mennä! Ja ihme kyllä, en kokenu mitään hirveitä suorituspaineita tai jännitystä, johtuen ehkä kotoisasta tunnelmasta ja aika pienestä yleisömäärästä. Valitettavasti 'häälookistani' en yhtään kovin hyvää kuvaa saanu, vaikka kerranki oli aika onnistuneet meikit, vaatteet ja jopa hiukset. Tai sitte oon vaan liian nirso.

Häävaatteet. Anteeksi kuvanlaatu, kuva otettu tosiaan kännykällä.
Vihreä paita ja hame H&M, bolero siskolta, korvakorut Glitter.

Hiukset kiharsin korkkiruuvikihartimella, ja lopputulos oli ihan jees.
  Häät sai mut jotenki tosi hyvälle tuulelle, mutta eipä se kauaa kestäny. Nyt ärsyttää taas vaihteeks vähän kaikki, mutta eniten se, että mulle kiukutellaan syyttä suotta. Tiiän, että otan monesti pikkuasiatki turhan raskaasti, mutta jotenki tuntuu, että kaikki paska sysätään aina mun niskaan. Vaikka oisin kuinka syytön tahansa.
  Onneks pääsen tänään Jonille yöks, saapahan (ainaki toivon mukaan) jotain muuta ajateltavaa. Toinen hyvä jutska on, ettei mun tarvi enää tälle illalle pahemmin laittautua noiden häiden ansiosta. Huomenaamuna lähen sitte suoraan Jonilta kaupan kautta Sallalle tekemään isänpäiväkakkua. Nyt lähen kuitenki pikkuhiljaa Jonille päin. Hyvin pienellä todennäköisyydellä saatan myös eksyä illan aikana Konstaan, alaikäisten diskoon, jossen parempaa keksi. :D Saas nährä.

torstai 10. marraskuuta 2011

Jännitys tiivistyy...hääkeikka on jo huomenna ja vaikka laulut menee jo aika hyvin, niin pelkään taas kerran, että mokaan. Ja vaikka miten hokisin itelleni että 'kukaan ei oo täydellinen' tai 'kaikki tekee virheitä' niin silti mua ärsyttää suunnattomasti jos laulan sitte jotenki väärin. Raivostuttavaa.
  Tänään oli sählyturnaus raviopistolaisia ja kansanopistolaisia vastaan. Ja vaikka oli osittain tosi mukavaa ja hauskaa, niin täytyy sanoa, että hermot meinas mennä joihinki pelaajiin. En nimittäin ymmärrä, miks hyvä fiilis pitää pilata räyhäämällä ja miks täytyy ottaa joku koulujenvälinen sählyottelu niin perkuleen tosissaan. Tarkoitan tällä muunmuassa sinua, eräs raviopistolainen tyttö, joka et ole varmaan saanut minkäänlaista kasvatusta. Toivottavasti hävettää.
  Vaikka mua on raivostuttanu tänäänki erittäin moni asia, niin ei tää päivä ihan pilalla ole. Kohta ajattelin kokeilla huomista varten, miten korkkiruuvikiharoiden tekeminen onnistuu. Tuossa seiskan maissa pidetään sitten hääesityksen 'kenraaliharjotukset' lukiolla, minkä jälkeen lähen varmaan loppillaks Jonille. Oon näin by the way huomannu, miten laulaminen auttaa pahaan oloon. Kannattaa kokeilla!
  Huomenna lähen koulusta aamun tuplatunnin jälkeen kotiin laittautumaan, koska kyyti häihin lähtee n. puoli 1. Tiedossa siis ihan lepponen 2 tunnin koulupäivä, tosin matikan merkeissä. Tänä iltana pitäis vielä kokeilla häävaatteita ennen nukkumaanmenoa, kunhan vain muistais. Nyt lähen kuitenki kihartamaan hiuksia, joten morjensta! :) Loppuun vielä yks hyväksi havaittu Eminemin kappale, jonka bongasin tuossa joku aika sitte. Biisi ei sitte tosiaan liity koko postaukseen mitenkään. :D

keskiviikko 9. marraskuuta 2011

Pahin takanapäin.

Kerkesimpäs kirjoittelemaan! Nyt ois viikon raskain päivä takanapäin. Ja voi mikä helpotuksen tunne! Koulupäivä tosiaan alkoi siinä puoli 10 jälkeen, ja vasta vartin yli 7 pääsin lähtemään Jonille päin. Semmonen lähes 10 tunnin koulupäivä siis, mutta onneks se on nyt ohi. Onneks viikonloppu lähestyy kokoajan, saapahan sillon edes vähän levähtää. Vaikka tylsää tuskin tulee olemaan: perjantai-iltana meen Jonille yöks, lauantaiaamuna pitäis lähteä siskon luo leipomaan isänpäiväkakkua ja sunnuntaina onkin jo isänpäivä, joten se päivä menee luultavammin kotosalla.
  Huomenna on vähän tavallista mukavampi torstaipäivä koulussa. Puoli 2 lähetään kesken koulupäivän urhikselle, missä valmistaudutaan 14.30 alkavaan sählyturnaukseen, joka tapahtuu siis Kansanopistoa ja Raviopistoa vastaan. Viime vuonna Musiikkilukion joukkue hävis koko kisan, joten tällä kerralla asiaan on parempi tulla muutos! Sählyturnauksen takia joudutaan valitettavasti olla pois normaaleilta liikuntatunneilta, just ku liikunnalla sattuis olemaan uintia. ;< Harmi vaan, että joudutaan korvaamaan tuo uintikerta suorittamalla vapaa-ajalla uinticooperin. En oo kovin hyvä uimari, joten pelkästään tuo 12 minuutin yhtäjaksoinen uinti vähän jänskättää. Kaiken lisäks en tiiä yhtään, mikä on uinticooperissa sellanen keskivertotulos, joten ei oo mitään, mihin tähdätä.
  Nyt en kuitenkaan jaksa vielä stressata siitä uinnista, enkä kyllä mistään muustakaan. Vaikka pakko myöntää, että vähän jännittää se perjantain hääesitys, mutta onneks en oo yksin laulamassa. :) Oon muuten saanu sellasta viestiä jo muutamalta henkilöltä, että kommentoiminen mun blogiin ei onnistu. Oon koittanu korjata ongelman, mutta en oo onnistunu, kun en tosiaan oo mikään tekniikan ihmelapsi. Mutta jos osaatte neuvoa, mistä saisin muutettua asetuksia siten, että kommentointi onnistuis, niin kertokaapa vaikka Facebookissa. Olis nimittäin tosi kiva saada jonkinlaista kommenttia. Tässä lopussa vielä joitaki kuvia kuvastaen tämän hetken fiiliksiä, (mitkä varmasti kiinnostaa teitä ihan sikapaljon).


♥

Tekis mieli lähteä jonnekki lämpimään, missä kaikki inhottavat ihmiset ja kylmyys ois musta mahdollisimman kaukana.

Aika taas rientää, joten pitänee varmaan lähteä nukkumaan päin. Pitäkääpä peukkuja huomista peliä varten! ;) Öitä. ♥

tiistai 8. marraskuuta 2011

Busy week.

Iltaa. Varoitan jo näin etukäteen, etten kerkeä tällä viikolla hirveästi kirjoittelemaan. Huomenna menee nimittäin lukiolla luultavasti kuuteen tai seittemään asti, torstaina taas on puoli viiteen koulua ja pitää tehä koulujuttuja sen jälkeen. Eli luultavammin saatte kuulla musta aikaisintaan perjantaina, jolloin kerron sitten myös, miten meidän hääkeikka meni. :>
  Ollaan tosiaan harjoteltu vasta kerran näitä hääkappaleita ja huomenna ois tarkotus pitää toiset harkat illemmalla, sählyharkkojen jälkeen. Kaiken tämän jälkeen pitäis vielä jäädä tekemään uskonnon alustusta Hennan kanssa. Saa nähä kerkeänkö edes syömään missään vaiheessa, kun on koko päivä täynnä vähintään siihen kuuteen saakka.
  Tänään oltiin kattomassa mulle vanhojentanssipukua Purmosta, elikkäs tuolta Pedersören lähettyviltä. Vain yks puku oli sellanen, jota saattaisin tosissani harkita. Uskon kuitenkin, että päädyn loppujen lopuks mittatilauspukuun, jonka tilaan luultavasti alkuperäisen tummansinisen sijaan vaaleanpunaisena. Yhtä pukua sovittaessani nimittäin huomattiin, että näytän vähän turhan kalpealta tummansinisessä puvussa.
  Viime lauantaina katottiin Hensun kanssa mulle myös vanhojentanssikampausta. Se kampaaja-aikaki ois varmaan hyvä valita ajoissa, kunhan osaisin päättää, kenelle uskaltaudun. Tässä kuitenki vähän suuntaa antavia kampauksia:
Ilman noitä kukkia tämä kampaus ois almost perfect!

Tällanen kampaus, mutta loivemmilla kiharoilla kelpais.


Voi ku omistaisinki noin pitkät hiukset...



Onneks huomenna saan nukkua ees vähän pidempään, nimittäin eka tunti vapaata. :) Jossain vaiheessa huomista, tai viimeistään torstaina pitäis kokeilla kampausta & vaatteita tulevan perjantain häihin. Kunhan vain kerkeäis. Onneks perjantain hääkeikan jälkeen voin huokasta helpotuksesta - ainaki hetkeks. Ens viikolla vietän nimittäin maanantaipäivän Kokkolassa ja tiistain Tampereella TETissä. Ens viikon keskiviikon musateatteriharkkojen jälkeen aion kuitenkin rentoutua kunnolla koko loppuviikon ajaks. Tai ainaki yrittää. Saa nähdä miten se näin helposti stressaantuvalta ihmiseltä onnistuu...

sunnuntai 6. marraskuuta 2011

Isänpäivää odotellessa.

Kylläpä oli vain aika ihana ilta eilen. :) Kävin pitkästä aikaa kylässä ystävällä, jonka kans juotiin kahvit, mietittiin mulle vanhojentanssikampausta ja ihasteltiin tanssi- ja hääpukuja. Vaikka en hirveen kauan viipynytkään, mulle tuli käynnistä tosi hyvä mieli. Ilta parani entisestään, ku Joni kävi hakemassa mut ja ehdotti, että käytäis viimeinkin siellä pitsalla, jossa oli tarkoitus käydä jo torstaina. Mässättiin sitte pitsa puoliks, jonka jälkeen lähettiin Jonille kassoon tv:tä.
  Pyhäinpäivän takia halusin tosiaan käydä vaarien haudoilla, joten yritin saada Jonin lähtemään mukaan. Pitkän suostuttelun ja taivuttelun jälkeen onnistuin tavoitteessani ja saatiin vielä kynttilöitä mukaan. En oo varmaan ikinä nähnyt hautausmaata niin kauniina, mitä se oli eilen. Pimeyden keskellä melkeimpä jokaisella haudalla paloi kynttilä, joten voitte vaan kuvitella, miten kaunista siellä oli. Kyllähän siinä melkein liikuttui.
  Loppuillasta katottiin sitte Cry-Baby, jota ei kyllä nähty ihan alusta asti. Ai että, Johnny Depp teki kyllä jälleen vaikutuksen, vaikka oonkin nähnyt kyseisen leffan moneen otteeseen. Cry-Babyn loputtua katottiin koneelta vielä Pitkä Kuuma Kesä, joka oli ihan jees, vaikka odotin sen olevan vähän parempi.
  Tänä aamuna noustiin kyllä yllättävän varhain, oltiin aamupalalla jo ennen kymmentä. Nyt oon ollu kotona jo toista tuntia ja suunnittelen tämän päivän ohjelmaa. Tekis vähän mieli alkaa leipoa jotain, mutta se edellyttäis kaupassakäyntiä, eli luultavasti jätän väliin. :/ Isänpäiväks oon kuitenki aatellu leipasta jonku täyte- tai juustokakun, tässä muutamia ideoita:

Tämä kuningatar-kakku houkutteli erityisesti, koska sen valmistukseen ei käytetä liivatetta.

Ei kovin kaunis kakku, mutta maku korvaa ulkonäön, vai mitä?
(Tämä vois olla Jonin lempparikakku, se kun tykkää noista after eighteistä :> )


Sacherkakku on niiiin herkullisen näköinen, että harkitsen vakavasti!

Suklaasydänkakku on ehkä näistä kakuista työläin, mutta ei sekään ole yhtään hassumman näköinen. ;)
Jos keksitte lisää hyviä isänpäiväkakku-ideoita, niin saa ehdottaa! Myöhemmin tänään Pinja tulee käymään ja illalla pitäis jaksaa tehdä edes vähän läksyjä. Nyt suunnistan kuitenkin keittiöön kahville, joten heipsan!

lauantai 5. marraskuuta 2011

Lazy day.

Mmm, kyllä teki hyvää nukkua kunnon yöunet. Joni nukahti jo puoli 12 maissa ja eipä menny kauaa, ku olin itekki unessa. Eilisiltana käytiin Jonin ja Jannen kans nuortenillassa ja tuli taas huomattua, miten kuollu paikka Kaustinen on. Eipä siellä ollu meidän ja vetäjien lisäks ku muutama ihminen. Puoli 8 maissa lähettiin Jonille, jossa oltiin sitte kymmeneen asti, kunnes lähettiin meille nukkumaan. Tuli muuten syöpöteltyä eilen sen verran, että nyt on morkkis. Jospa tänään söis edes vähän terveellisemmin.
  Kohta pääsen kuitenki toivon mukaan morkkiksesta eroon, koska lähen oikeen hikilenkille ja koitan siinä samalla vähän treenata. En oo tänä syksynä vielä alottanukkaan treenaamista, joten jos en pian alota, on turha toivoa minkäänlaista edistystä ens vuodeks. Päivemmällä saatan treffata yhen kaverin kans, joka otti eilen yhteyttä pitkästä aikaa. Vähän hävettää myöntää, että ollaan viimeks nähty varmaan festareitten aikaan, eli heinäkuussa.
  Tänä iltana on sitte mun vuoro mennä Jonille yöks, katotaan varmaan joku leffa, ainaki kävästään kylällä ja valvotaan myöhään. :) Luvassa siis aika perus, laiska lauantai. Luultavasti käväsen kuitenkin illan aikana myös molempien vaarien haudoilla, kun on kerta pyhäinpäivä.
  Ajattelin laittaa tänään kiharat, ku sattuu olemaan korkkiruuvikiharrin vielä siskolta lainassa. Jos nyt jaksaa vaivautua. Oon vähän laiska näitten mun hiusten kans, ne on aina joko suorat & auki, tai tavallisella ponnarilla. Jos jollakin on jotain helposti toteutettavia hiusideoita, saa ehdottaa. :)
  Vaikka ulkona on taas vaihteeks inhottavan harmaa ilma, aion nyt lähteä sinne lenkille. Tai tarkemmin ajatellen, ehkä juon vielä ensin kahvit ja meen vasta sitte. Tähän loppuun vielä muutama kuva meidän Taiteiden yön esityksestä. Pahoittelen kuvien laatua, meidän kamera ei tosiaan oo mikään huippu.



   
 

perjantai 4. marraskuuta 2011

Kauan kaivattu perjantai.

Ah, tänään on taas se kaivattu perjantai. Tuntuu, että viikon kohokohta on aina se, ku pääsee perjantai-iltapäivänä koulusta kotiin. Johtuen ehkä siitä, että viihdyn nykyään koulussa yhä huonommin. Vielä ei oo kyllä tälle illalle mitään suunnitelmia, mutta saa nyt nähdä.
  Tänään oli harvinaisen kiva päivä koulussa. Matikan tuplatunnit meni suht. nopeesti, enkuntunnit suurimmaks osaks naurettiin kaikelle turhalle Lauran kans ja uskonnontunnilla taas vaihteeks keskusteltiin. Viiminen tunti oli salissa, koska meillä oli koulussa vieraana tansanialainen piispa, joka oli varsin hauska mies. Jotenki mua rupes ärsyttämään suomalaiset, jotka tuntuu olevan niiiin vakavia ja vittumaisia. Ei sais yleistää, anteeks. Kaiken lisäks taidan itekki kuulua tuohon edellämainittuun kastiin.
  Eilen tuli tosiaan Jonin kanssa täyteen 1½ vuotta. ♥ Valitettavasti ei taaskaan juhlistettu sitä oikeastaan mitenkään. Noh, ehkä sitte 2v-päivänä. :) Eilen käytiin kavereiden kans harjottelemassa lukiolla ens viikkoa varten. Tosiaan, ens viikon perjantaina meidän ois tarkotus esiintyä kaverin veljen häissä. Vielä tuo ei kovasti stressaa, mutta voin vain kuvitella, millanen stressi mulla on päällä sitte ens viikolla...
  Tänään aattelin laittautua vähän paremmin, sovitaan vaikka että perjantain kunniaks, koska oikeestaan mitään syytä ei ole. Mutta koska kello taas on mitä on, lopettelen tähän. Rentouttavaa viikonloppua ja rauhallista huomista pyhäinpäivää!