torstai 27. syyskuuta 2012

Arjesta irtautumista.

Olipas kyllä hauskin keskiviikkoilta pitkään aikaan! Kahvittelu ei sitte jäänytkään ihan vaan kahvitteluksi, vaan illalla löysin itseni aluksi Hennalta, ja myöhemmin Pelimannista. Eikä muuten jäänyt siihen "yhteen siideriin" niinkuin tarkoitus oli. Aika kului yllättävän nopeesti hyvässä seurassa, ja kotiin päädyin vasta 11 maissa, vaikka alunperin mun piti lähteä kotiin jo 9 aikaan. Mutta mitäs pienistä, harvoimpa mä viikolla oon missään myöhään, joten tämä lipsahdus sallittakoon. ;) Eipä tainnu silti jäädä viimeiseksi arki-illan baarireissuksi, tuo oli nimittäin aikamoinen piristysruiske keskellä viikkoa! Lauantaina sitten uudestaan, vaan ei Peltsuun tällä kertaa. Vitsi mä tykkään tästä täysi-ikäisen elämästä! :)
  Tänä aamuna olo ei ollut ihan parhaimmasta päästä, jos ymmärrätte mitä tarkoitan.... Heräsin jo puoli kuudelta sateeseen ja ihmeelliseen "jyrinään," jota fiksuna tyttönä aluksi luulin ukkoseksi. Ukkosta lämpötilan ollessa n. 5 astetta? Hyvä minä! Joka tapauksessa, tuon heräämisen ja vessassakäynnin jälkeen en saanut enää millään unta, vaan makoilin jossain unen ja valveen välimaastossa. Kellon herättäessä olo oli niin rättiväsynyt, että mun oli pakko torkuttaa kerran ennen ylös nousemista. Väsysyksestä ja aamun vähän heikosta olotilasta huolimatta koulupäivä oli ihan jees, johtuen varmaan siitä, ettei tuntejakaan ollut kuin 2 plus liikunta. Liikuntatunnin loppu 45 minuuttia saatiin käyttää kuntosalilla, jeij! Tässä joku päivä voisin ihan tosissani käydä ostamassa sen 10 kerran kuntosalikortin, kun intoa ja kiinnostusta näyttää vielä riittävän. Toivottavasti tämä sama innostus tulee myös jatkumaan, vaikka päivät lyhenee ja illat pimenee. 



keskiviikko 26. syyskuuta 2012

Finito!

Nyt se on ohi! <3 Tämän syksyn kirjoitukset on vihdoin takanpäin, nyt saa lopettaa stressaamisen hetkeksi ja alkaa valmistautua koeviikkoon. Vai jaksaako sitä..? Salissa istuin tänään melkein kahteen asti ja tekstiä tuli ihan mukavasti, mutta silti mä vähän jännitän pääsenkö edes läpi. Läpipääsyraja on 9-12, eli kaikista kuudesta tehtävästä pitäis saada 2, että pääsisin varmasti läpi. Tosi vaikea sanoa miten meni, kun en tiedä mitä asioita mihinkin kysymykseen vaaditaan pisteen saamiseksi. Kirjoituksista ei nyt sen enempää, haluaisin vaan unohtaa ne ja keksittyä johonkin ihan muuhun.
  Tässä lähiaikoina on tulossa monenlaista mukavaa; tänään Jonin synttärikaffit, lauantaina baariin, ensi viikolla alkaa työt ja tienaaminen, ja enää muutama viikko (?) syyslomaan! Heti loman alettua lähetään Jonin kanssa Kalajoelle kylpylään ja hotelliin yöks, mikä on Jonille synttärilahja multa. :) Nämä viimeiset kouluviikot ennen syyslomaa onkin varmaan helppo jaksaa, kun tietää mitä kaikkea kivaa on luvassa!

maanantai 24. syyskuuta 2012

Tukkatoiveita ja hiusunelmia

Heissan! Tämän päivän musateatteritreenit oli niin kivat, että tuskin maltan oottaa ens viikkoa. Kannatti ehdottomasti valita musateatteri tällekkin vuodelle, vaikka kurssit ois tullut täyteen ilmankin. :) 8.05 starttasi jo tämän vuoden Maajussille morsian, joten hirveesti en ehdi tällä kertaa lörpöttelemään. Tällä hetkellä fiilis on ihmeen hyvä, ilman mitään sen erikoisempaa syytä. Musateatterilla taitaa olla jonkinlainen piristävä vaikutus? Koulupäiväkin oli tosin tavallista rennompi, vain 2 tuntia joista toisella laulutunti (joka jäi tosin lyhyeksi kurkkukivun takia, ja lopputunti menikin lintsatessa) ja toisella oli bilsankoe. Koe meni kyllä ihan totaalisesti penkin alle, vaikka empä mä siihen ollut lukenutkaan. Lukuunottamatta tämänaamuista noin 15 minuutin pänttäystä ja eilisillan muistiinpanojen selailua. Edes huonosti mennyt koe ei nyt jaksa masentaa, eikä edes keskiviikon psykankirjoitukset. Mistähän päin nyt oikein tuulee?!
  Se, mistä mun oli tarkoitus tulla tänne höpöttelemään, on mun hiukset. Viimeisin kampaajakäynti oli toukokuussa, minkä jälkeen en oo värjännyt enkä leikannut hiuksiani ollenkaan. Sen on kyllä näköisetkin. Juurikasvua on vähintään 6 senttiä, latvat huonossa kunnossa ja väri kellertynyt. Hyi olkoon. Suunnitelmissa olisikin varata viimeistään syyslomalle kampaaja-aika, mutta ongelma on, mitä mä tahdon hiuksilleni tehdä? Muutama kriteeri mulla on. Ensimmäinen on se, että en todellakaan halua hiuksista pituutta pois. Latvoista kuivia pois maksimissaan pari senttiä. Toinen kriteeri on, että en halua tummempia. Mieluusti vaaleammat, muttei kuitenkaan platinanvaaleita. Kolmas kriteeri; ehdottomasti kylmän sävyiset hiukset. Tässä vähän osviittaa siitä, minkä väriset hiukset olisi hakusessa;



Ehkä lähimpänä toivomaani väriä olisi jompikumpi kahden alemman kuvan hiuksista. Voi kun kampaajakäynti kerrankin onnistuisi, ja saisin toivotun väriset hiukset. Onneksi lomaan ei ole enää pitkä aika!! :) Nyt telkkarin ääreen, heips!

sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Viikonlopun viettoa.

Tältä viikolta onkin postailu jäänyt vähän vähemmälle. Tehtävää ja menoa on tuntunut vaan olevan niin paljon, etten ole oikein koneen ääreen ehtinyt. Perjantain ruotsinkirjoitukset oli ja meni, mutta on aika paha sanoa vielä, miten ne meni. Monivalintatehtävät meni luultavasti suht. hyvin, mutta kirjoitustehtävät vähän heikommin. Nyt saakin sitten alkaa ihan toden teolla jännittää sitä psykan yo:ta, hyi kamala....
  Perjantain kirjoitusten jälkeen innostuttiin lähtemään Jonin kanssa vähän viihteelle. Illalla istuttiin aluks Jonin veljellä ja myöhemmin kaverilla, ja about puolenyön aikaan otettiin suunnaksi lukion asuntolat. Ihan mukiinmenevä ilta hyvässä seurassa, kuohuviini maistui ja sitä rataa. :) Oli aika positiivinen yllätys tuo Fragola-kuohuva! Ensi viikonloppuna meno on kuitenkin vielä paljon hurjempi, kun juhlitaan kullan 18-vee synttäreitä...:)
   Kello oli varmaan puoli 3 ennenkuin nukahdettiin, ja lauantaiaamuna saatiin herätä kivasti ennen kymmentä, kun äiti soitti ja ilmoitti, että tunnin päästä lähdettäisiin Kokkolaan syömään ja shoppailemaan. Eipä siinä auttanut kuin nousta ylös ja valmistautua kotiinlähtöön. Onneksi olo oli kuitenkin hyvä väsymystä lukuunottamatta. Kokkolaan päästyämme Halppiksessa ruoka maistui, mahat tuli täyteen ja päästiin näkemään siskoa, joka oli tullut käymään Helsingistä. Kokkolasta ei löytynyt kuin kortti ja pieni kastajaislahja kaverin vauvelille, vaikka kenkiä ja takkeja tultiin lähinnä etsimään.

Kermaperunoita, riisiä ja kanafilee tomaattikastikkeessa. Kyllä maistui!



Tämän näköisenä lähdettiin Kokkolaan;
Jakku H&M
Toppi H&M
Farkut MICK's
Kello o.n.e


 Illemmalla käytiin mummulassa saunassa kodin remontin takia, katottiin Jonin kanssa leffaa ja mentiin ihan ihmisten ajoilla nukkumaankin.
  Tämä(kin) päivä on mennyt lähinnä syödessä, kun käytiin Jonin kotona syömässä älyttömään hyvää tortillasalaattia, päivällä kahviteltiin jäätelön kera kotona ja iltaruuaksi on pitkästä aikaa äitin tekemää lasagnea...:D Onneksi liikuntaakin on tullut harrastettua; perjantaina käytiin Rockyn kanssa lenkillä, tänään Jonin kanssa ja reilun tunnin päästä lähdetään Hennan kanssa jälleen kuntosalille! Loppuillan ja huomisaamun pyhitän, tai ainakin yritän pyhittää psykan lukemiselle. Mä niin toivon että syksyn kirjoitukset ois jo ohi! Kunhan tämän tulevan viikon vielä jaksaa, niin sen jälkeen stressikin laantuu ja saa alkaa odotella tulevaa syyslomaa. Kuulostaa melkeimpä liian hyvältä! <3





tiistai 18. syyskuuta 2012

Quite a boring day.

Vihdoin on se psykan lukeminen saatettu ihan tosissaan alkuun. Koulun jälkeen luin mummulla 2½ tuntia ja pääsin noin ykköskirjan puoleenväliin. Tällä vauhdilla saan luettua ehkä just ja just 4 kirjaa kirjotuksiin mennessä, toivotaan että se riittää. Saattaa tosin olla, että luen vaan 2 ekan kurssin kirjat ja siihen päälle vaan kertauskirjan ja vanhoja muistiinpanoja. Tällä hetkellä lukemismotivaatio on aika lailla nollassa, mutta ehkä se tässä iltaa myöten kasvaa. Toivottavasti.
  Lukemisen jälkeen en oo oikeestaan kuin syönyt ja istunut kotona. Käytiin tuossa äsken kaupassa, ja sain suostuteltua äipän ostamaan luonnonjogurttia, jee. :) Ompahan nyt taas hetken jotain vähän terveellisempää välipalaa tarjolla. Tämän päivän liikunnat jäi sitte aika olemattomiin tuon lukemisen ja sateen takia. Huomenna kuitenkin taas salille Hennan kanssa ja hiki pintaan! Huomenna alkaakin koulu onneks vasta 12, joten kerkeän mukavasti lukea aamulla ennen kouluunlähtöä, ja jos into riittää, niin vielä tänään illalla, kun on tuo myöhäinen aamu. Tällä hetkellä popitan Jujun vanhoja biisejä ja koitan lähinnä tappaa aikaa, seuraavaksi käväsen katsomassa H&M:n nettisivuilta, löytyisikö sieltä samoja ihanuuksia kuin tänään saadusta kuvastosta. Hope so, löysin nimittäin aivan ihanan talvitakin ja vaikka mitä muuta, mitä on pakko laittaa tilaukseen tai vaihtoehtoisesti päästä kokeilemaan ihan liikkeeseen.

Loppuun vielä kuvakooste tältä päivältä:






maanantai 17. syyskuuta 2012

Takaisin sateeseen.

Huhhuh, nyt on liikuttu riittävästi tälle päivälle! Koulun jälkeen kävelin sen n. 1½ kilsaa Jonille ja odottelin siellä musateatterin alkamista. Viideltä alkoi musateatteri, jonne pääsin onneksi Jonin kyydissä. Noin 45 minuutin ajan kuunneltiin, kun ohjaaja kertoi itsestään ja tämän vuoden musikaalista, ja lopuksi saatiin jonottaa yli puoli tuntia, että päästiin vastaamaan muutamaan kysymykseen. Hitsi, ois vaan pitänyt rynniä sieltä salista heti ekana pois ja jonon etummaisten joukkoon, niin ei olisi tarvinut odotella ja seisoskella. Ehkä olisin siten välttynyt myös 5 kilsan kotimatkalta kävellen vesisateessa. Eipä ollut kaukana, etten nostanut peukkua pystyyn tien laidassa, mutta jätin sen sitten kuitenkin tekemättä. Toivottavasti tämä flunssa ei tästä enää pahene, kirjotukset on jo sen verran lähellä, ettei ois oikein varaa sairasteluun.
  Tämän vuoden musikaali yllätti erittäin positiivisesti, oikeastaan se on just sen tyyppinen, kuin toivoinkin. Ja kaiken lisäksi entuudestaan tuttu! Nyt pitää vaan jännätä, osuisko mun kohdalle mitään nimiroolia. Ei auta kuin antaa kaikkensa ja toivoa.
  Tänä iltana mun oli tarkoitus istua nätisti nenä kiinni psykankirjassa, mutta miten kävikään? Jos nyt loppuillasta jaksais, vaikka vain tunnin ajan. Huomisilta saa luvan mennä kokonaan kirjoituksiin lukien, vaikka salille olisikin kova hinku. Eiköhän huomispäivästä riitä kuitenkin aikaa kumpaankin. Nyt vaan kirja käteen ja virkistämään muistia, illanjatkot! (:

Ps. Jos keksitte mulle jonkin hyvän suom./engl.kielisen biisin laulettavaksi Taiteiden yöhön, saa (ja pitää) ehdottaa! :)




sunnuntai 16. syyskuuta 2012

Mennäänkö viettämään epäterveellistä elämää?


No siinäpä se viikonloppu taas meni, ja menikin nopeasti! Perjantaina kun Pinja oli lähtenyt, lähdettiin kuin lähdettiinkin käymään siellä Kokkolassa. Nilkkureita ja kännykkää mä alunperin lähdin sinne katsomaan, mutta sen sijaan mukaan tarttui jotain aivan muuta. Nimittäin ihana pitsipaita H&M:ltä!


Kaulassa ihana Pinjalta saatu korukello! <3 

Mitäs tykkäätte paidasta? :) Ite ihastuin kovasti ja paita olikin käytössä heti lauantaina. Taitaa tämä paita päästä päälle myös parin viikon päästä, kun juhlistetaan Jonin 18-vee synttäreitä! Can't wait! ;) Kokkolassa kierreltiin kauppoja noin ysiin asti, kunnes suunnattiin purjelavan ääreen katsomaan tanssiesitystä. Esityksen jälkeen pyörähdettiin vielä ginassa ja lähdettiin sitten takaisin Kaustista kohti. Mentiin Jonin kanssa meille yöksi, ja taidettiin olla kumpikin unessa jo ennen kahtatoista. Arkipäivien aikaiset heräämiset ja shoppailu vievät vaan aikalailla voimat.
  Oltiin jo perjantaina päätetty, että lauantaina tehtäisiin pitkästä aikaa tortilloja, ja siksi suunnattiinkin kauppaan jo aamupäivällä. Pikaisen kauppareissun jälkeen Joni heitti mut kotiin ja päästiin aloittamaan kokkailu. Ai että oli hyvää! :d Lauantaipäivä jatkui kävelylenkillä siskojen ja koirien kanssa, iltapäivällä toinen isosisko tuli käymään ja illalla meninkin Jonille yöksi. Pyörähdettiin kylälläkin hetki, mutta koska koko keskustan alueella liikkui vain muutama auto, lähdettiin jo pian takaisin Jonille. Loppuilta kuluikin mukavasti tv:n ääressä. Vasta hetki sitten oon oppinut oikeasti nauttimaan tällaisista rauhallisista viikonlopuista tv:n katselun, saunomisen ja liikunnan merkeissä. Ihan onnistunut viikonloppu takana siis, vaikkei ihan koko viikonloppu mennytkään hymyssä suin. Tulevan viikon perjantaina onkin jo ruotsin yo, hyi kauhia. Tekis mieli olla vain ajattelematta koko kirjoituksia, vaikka järkevää olisi alkaa tehdä niiden eteen jotain, jos tahtoo pärjätä. Suunnittelin vähän, että olisin tänään linnoittautunut mummulaan lukemaan, mutta porukat saivat idean lähteä pitsalle. Kun lähtö venähti ja kello oli jo yli puoli 7 kun oltiin syöty, päätin lukemisen sijaan jäädä suoraan Jonille viettämään iltaa. Hei haloo, missä mun itsekuri? Nyt sitä tarvittaisiin, etenkin noiden lähestyvien kirjoitusten, mutta myös mun vähän väliä käsistä riistäytyvän herkuttelun takia. Toivottavasti tämä liikuntainto sentään pysyy päällä. Huomenna alkaa musiikkiteatteri, joten taitaa lukeminen jäädä huomiseltakin aika vähälle, ainakin jos myöhään menee. Ilokseni huomasin, että koulu alkaa vasta 12, joten saanpahan ainakin nukkua pidempään, ja kerkeän käydä lenkilläkin ennen kouluunlähtöä. Hyvää yötä kaikille, ja energistä tulevaa viikkoa! :)

...niin ja jaksoimpa pitkästä aikaa värjätä kulmatkin lauantaina, ihan hyvät tuli! :>

Lauantain asua;
Neule MICK'S
Farkut GT
Paita & toppi H&M