lauantai 6. lokakuuta 2012

Komiaa.



Takana aivan mahtava ilta mahtavien tyttöjen kanssa! <3 Menomatkalla väsymys vähän vaivas, mutta kyllähän se siitä hellitti kun viihteelle päästiin. Nost3 & Protro veti aivan upean shown, ja kyllä mieluusti menisin uudestaankin kattomaan. Tunnelma oli katossa, tanssijalkaa vipatti ja väkeäkin oli mukavasti liikkeellä. :)  Varmaan paras baarireissu tähän mennessä! Hyvä puoli on myös se, että tällä kertaa otin vähän (tai oikeastaan aika paljonkin) iisimmin ja huono olo ei vaivannut edes tänä aamuna. :) Ensimmäistä kertaa oltiin tuolla kokoonpanolla liikkeellä, mutta ei varmasti jää viimeiseksi! 
  Viiden tunnin yöunilla pötkitään jo pitkälle. Ainakin toivon niin. 10 maissa aamulla heräsin, enkä nukkunut sen jälkeen kuin pari lyhyttä pätkää. Kotiin päästyäni lähdin kuitenkin melkein heti Rockya kävelyttämään, ja kampasin reppanan turkin. Raukan turkin seasta pilkisti rumasti useampi karvatuppo, ja vihdoin ja viimein sain aikaiseksi kammattua sen. Tämän illan otan luultavasti ihan rennosti tv:n ääressä Jonin kanssa, jollei mitään erikoisempaa ilmene. Ensi viikonloppu sisältää myös rentoilua, muun muassa kylpylän merkeissä. Tiedossa siis kolmas kerta, kun juhlitaan Jonin täysi-ikäistymistä! En malta oottaa, oon varmaan enemmän innoissani kylpylälomasta kuin Joni. :D Nyt kahville, kivaa lauantaita! 




Nämä kaikki lasit on siis 5 ihmisen jäljiltä, eikä tuossa ollut edes vielä kaikki!

Ah, niin ihana mustikkashotti ja vielä paljon ihanampi Hennaseni. <3 

Näinhän siinä sitten taas kävi....tequilaa, yh. 

Tämä varmasti kaikkien tuntema biisi soi illan aikana todella useaan otteeseen. Enjoy! :'D


torstai 4. lokakuuta 2012

Jakso loppuu, bileet paranee.

Voi että mä oon onnellinen että huominen on tämän jakson viimeinen päivä! Syksyn kirjoitukset ja työläät kurssit ovat tehneet tästä jaksosta erityisen hankalan, vaikka en tiedä voiko tätä edes verrata viime vuoden täysiin jaksoihin...Onneks se kaikki on jo ohi! Joten; tervetuloa kahden vapaalinjan kurssi ja ihanat aamuvapaat. <3
  Tiistaina pidettiin aivan mahtava ilta kera mahtavien tyttöjen. Juhlittiin Janikan täysi-ikäistymistä aluksi Hennalla, jossa syötiin vähän välipalaa ja laitettiin Janika juhlakuntoon. Viiden aikaan lähdettiin kohti Kokkolaa ja juhlinta jatkui keilailun ja myöhemmin kiinalaisen ruuan merkeissä. Oli muuten mun ensimmäinen kerta kiinalaisessa ravintolassa. Ihan positiivinen kokemushan se oli, vaikkakin annokset oli hirveen isot ja multa jäi melkein puoli lautasellista nuudeleita ja kanaa syömättä. Mahat täynnä lähdettiin takaisin Kaustista kohti ja perillä oltiin vasta iltayhdeksän maissa. Janikan yllätykseksi kerrottiin, että tässä ei kuitenkaan ollut vielä kaikki; huomenna suunnataan porukalla Komiaan, jossa esiintymässä Nost3 ja Protro. :D Saa nähdä mitä siitäkin tulee! Kaiken kaikkiaan oli tosi mukava ilta, tuntuu että nämä yllätyssynttärit senkun vaan paranee. :)
  Tämä ilta pitäis malttaa istua kotona bilsan oma eliö-työn ääressä. Just tänään lueteltiin kaverin kanssa, mitkä kaikki aineet ei kiinnosta sitten vähääkään, ja itsellänikin tämä biologia pääsi tuolle listalle. Oikeasti, solujen energiatalous ja risteytystehtävät - ketä kiinnostaa? Eipä auta marista, pakkohan tämä 5 sivun raportti on tehtävä, jollen halua kurssinumeroksi ihan vitosta. Kokeet meni nimittäin niin penkin alle, että tää on mun ainoa keino selvitä kurssista edes melkein kunnialla. Onneks voin tosiaan lohduttautua sillä, että huominen todella on jakson viimeinen päivä, perjantai ja illaksi on kivaa tekemistä.


Allaolevat kuvat eiliseltä.



keskiviikko 3. lokakuuta 2012

Saisiko olla lisää tukkaa?

Kaikki pitkistä hiuksista unelmoivat; nyt osoitteeseen  http://uino.indiedays.com/2012/10/02/hiuksille-tarvetta/ ja ohjeita noudattaen osallistumaan arvontaan, jossa voitte voittaa valitsemanne RapunzelOfSwedenin pidennykset! :) Itse valkkasin tämmöiset; http://www.rapunzelofsweden.fi/clip-on-pidennykset/rapunzel-original-suora/613-clip-on-hiustenpidennys-60cm-(110g). Toivottavasti onni suosis, oon niin kauan unelmoinut pitkistä hiuksista ja koittanut kasvattaa, mutta en oo päässyt edes lähelle toivomaani tulosta. Nämä hiukset tuntuu vaan jämähtävän tuohon yläselän paikkeille, mistä ne ei tahdo jatkaa kasvuaan sitten millään. Siispä, kaikki kohtalotoverit tai muuten vaan pidempien hiusten perään haikailevat; nyt mars osallistumaan!


kuvat google.com

maanantai 1. lokakuuta 2012

Viikonloppukuvia.

Musateatteritreenit takana ja valtava väsy! Siitä huolimatta pitäis jaksaa tehä vielä psykan työtä ja jos viitsii, niin lukea myös huomiseen bilsankokeeseen. Tästä viikosta on tulossa ihan hirveen stressaava ja täyteenahdettu. Työt alkaa, on palautuspäiviä, kokeita ja kaikenlaista menoa. Voi onneks jakso vaihtuu tämän viikon jälkeen ja syyslomakin häämöttää jo.

Tässä nyt kuitenkin sitä, mitä aiemmin päivällä lupasin lisätä tänne blogin puolelle; kuvia lauantailta!


Toppi, paita & korvikset H&M
Farkut JC
Vyö KappaAhl
Jakku Seppälä

Kuvien jakku vaihtui juuri ennen lähtöä nahkatakkiin, kun tajusin, että saatan joutua kävelemään yöllä nukkumapaikkaan. Niinhän siinä sitten kävikin. 


Konstan peili on kaveri.

Lazy day(s).

Tämä viikko lähti liikkeelle mukavan rennosti, nimittäin vapaapäivän merkeissä. :) Tai no, ois mulla yks tunti psykaa ollut iltapäivällä, mutta koska lähen kohtapuoliin ajelemaan Kokkolaa kohti ja hakemaan Jonia koulusta, skippaan tunnin. Tänä aamuna oli ihan hirveä väsy, mikä melko varmasti johtui la-su yön baareilusta valomerkkiin saakka ja sunnuntaiaamun myöhäisestä heräämisestä. Sitä se juhliminen teettää! Lauantai-ilta menikin pääpiirteissään hyvin, mutta eipä sitä ikinä draamaltakaan vältytä, kun lähtee porukalla liikkeelle. Reckless love oli jees, seura vielä paljon parempaa ja Konstassa yllätyksekseni enemmän porukkaa kuin vielä koskaan, kun oon siellä ollut. Valomerkin jälkeen lähdettiin kävelemään Jonille päin, mutta päädyttiinkin Jonin veljelle yöksi. Päästiin onneksi majoittumaan vuodesohvalle, ja oli muuten hyvät unet! Aamulla, tai oikeastaan aamupäivällä kävästiin Jonilla ja lähdettiin aika pian Nesteelle syömään. Oltiin varmaan huvittava näky; väsynyt, varmasti hemaisevan näköinen kolmikko mättämässä roskaruokaa naamariin sunnuntaina aamupäivällä.
  Eilispäivä menikin sitten koomaillessa, väsymys painoi, enkä jaksanut tehdä oikeastaan mitään. Nyt olo on huomattavasti energisempi, vaikka väsymys jatkui tähän päivään saakka. Ehkä iltapäivän musiikkiteatteri piristää tapansa mukaan? Hope so. Mikäli illalla kerkeen vielä koneelle, luvassa on kuvamateriaalia lauantai-illalta. Nyt pitää kuitenkin kiiruhtaa kohti Kokkolaa, tällä kertaa tämän näköisenä;


Paita ja toppi H&M
Farkut MICK's

lauantai 29. syyskuuta 2012

Time to go!

Ihan pian lähtö Jonille ja sieltä kaverille illanviettoon. Enää vaatteiden vaihto, hiusten viimeistely ja tavaroiden pakkaaminen edessä ennen lähtöä. Tämän näköisenä mennään;



Koitin tuossa kuunnella muutaman biisin Reckless Lovea että sais vähän osviittaa siitä, mitä on luvassa, kun eipä oo tullut aikaisemmin pahemmin kuunneltua. Ihan hyvältähän tuo kuulosti, vaikkei ihan mun tyylistä musiikkia ookkaan. :) Näillä näkymin illasta on tulossa vallan mainio, toivotaan että nää tuntemukset pitää paikkansa! Huomenna luvassa mahdollisesti kuulumisia ja kuvia tästä illasta, siis mikäli julkaisukelpoisia löytyy. :D Hyvät lauantai-illan jatkot kaikille! <3

Busy saturday.

Huh, kiirettä pitää näin viikonloppunakin! Just äsken heitin Jonin kotiin ja kävin vähän ostoksilla iltaa varten, kohtapuoliin saa luvan alkaa operaatio huoneen siivous, sen jälkeen lenkille Rockyn kanssa, nopea suihku ja hiustenpesu, laittautumien, kynsien lakkaus ja sitten kaverille aloittelemaan iltaa. :) Tänään tosiaan pitkästä aikaa Konstaan, luonnollisesti hyvässä seurassa! ;) Eilen koulupäivän jälkeen kuulin, että porukat oli lähdössä Kokkolaan pikapuoliin. Päätin sitte lähteä mukaan, vaikkakin lyhyellä varoitusajalla, kun oli mahdollisuus vihdoin ja viimein hakea se mun ajokortti katsastusasemalta Kokkolasta. Nopean laittautumisen jälkeen päästiinkin lähtemään ihan hyvissä ajoin ja kerkesin hakemaan ajokortin ennen sulkemisaikaa. Tämän näköisenä lähdettiin kohti Kokkolaa:


Farkut MICK's
Jakku, toppi  ja kaulakoru H&M
Vyö KappAhl
Laukku Seppälä


Tarkoitushan oli etsiä samalla reissulla myös kenkiä ja takkia, kuten viime kerrallakin, mutta taaskaan ei mitään löytynyt. Tai no, kokeilinhan mä yksiä kiilakorkonilkkureita, jotka jätin kuitenkin ihan suosiolla kauppaan. Korkoa oli nimittäin varmasti reilut 10cm, mitähän siitäkin tulisi, jos mä sellaisilla koroilla lähtisin viihteelle viikonloppuna?! :D Kenkien katselu jäikin sitten vähän vähemmälle, kun laukut ja ginan uutuudet veivät huomion  ja osa kaupoista alkoi jo sulkeutua. Parempi onni ensi kerralla, ainakin toivotaan näin! Ginasta löytyi tämmöinen ihanuus, joka sekin jäi loppujen lopuksi kauppaan;



Ihanan pehmoinen, mutta valitettavasti myös jotenkin muodoton neule. Eikä mulla nyt varsinaista tarvetta uudelle neuleelle olisi, niitä on kaappi täynnä, mutta en voi siltikään olla ihastelematta jokaista upeaa vastaantulevaa yksilöä. 





Ylläolevista laukuista alarivin keskimmäinen sytytti, olisin niin mielelläni ottanut sen mukaan! Sekin jäi kuitenkin kauppaan, kun ei mulla todellista tarvetta tuollaiselle laukulle ole. Se juhlavampi laukku, joka mun piti jo kesällä hankkia, on edelleen ostamatta, ja sille vasta olisikin tarvetta! Ehkä nyt kuitenkin yritän sinnitellä siihen asti, että oon saanut hankittua ne kengät ja takin. Sitäpaitsi, syyslomalla saatetaan tehdä reissu Vaasaan shoppailemaan, joten on varmaan järkevää odotella siihen asti.

 Nyt tämä tyttö lähtee siivoilemaann, heissan! :)