tiistai 18. joulukuuta 2012

Välipäiviä odotellessa - mekkotestin tulos.

No kyllä taas ärsyttää heti niin paljo että! Suunnitelmat peruuntuu, mutta eipä voi mittään. No, onneksi huomenna pääsen kaverin täysi-ikäistymisen sijaan juhlimaan pikkusiskon 15-vee synttäreitä! Niin ja tietysti myös joululoman alkua! Oikeestaan parempi näin, oisin muuten joutunut skippaamaan siskon synttärikaffit. Tänään oon muun muassa tuskaillut koulun takia, vaihtanut mummulle verhoja, odottanut koulutaksia kädet jäässä, tuijottanut tv:stä supertehtaita ynnä muuta, hortoillut halppiksessa pariin otteeseen ja paketoinut vähän lisää lahjoja. Miten musta tuntuu, että viime aikoina nämä päivät on menny aika lailla saman kaavan mukaan? :D

Tällä viikolla haluaisin ehtiä vielä kerran Kokkolaan, mutta ei kai se ihan välttämätöntä oikeasti ole. Stressaan vissiin vähän liikaa joululahjojen kans, vaikka ne eivät olekaan tärkeintä joulussa. Ois vaan kiva onnistua ilahduttamaan muita ihan kunnolla. :) Viimeistään joulun jälkeen aion kuitenkin antaa itsellenikin lahjan - luvan tilata jotain kivaa vaikkapa uudenvuoden aattoa varten. Siitäkin huolimatta, että uudenvuoden suunnitelmat on vielä täysin auki. Oon jo käynyt ihailemassa nellyn mekkovalikoimaa, mutta täytyypä koettaa pitää järki mukana. En kai mä oikeasti mitään paljettimekkoa tarvitse, sehän jäis vaan kaappiin lojumaan! Ihan vaan kiinnostuksesta tein nellyn sivuilla testin "Mikä mekko olet?" Sen mukaan valitsisin uudenvuoden juhliin tämän;


Kieltämättä kaunis ja varmasti monikäyttöinen mekko! Sequin Open Back Dress 59,95. Nyt mä taidan lähteä kattomaan Putousta ja jatkamaan samalla paketointia, heipat! :>

maanantai 17. joulukuuta 2012

Joulun odotusta on täynnä maa.

Enää pari hassua päivää koulua, sitten pääsee joululoman viettoon! On sitä lomaa odotettukin, ei pelkästään koulun vaan ihan kaiken muunkin hulinan takia. Mä niin nautin lahjojen paketoimisesta iltasella, kiireettömistä kävelylenkeistä ja jouluisten ohjelmien katselusta pitkin päivää. Taitaa tuo kiireettömyys olla nykyään aika luksusta, harvalla näyttää olevan siihen varaa. Varsinkin näin ennen joulua. Näin on myös mun kohdalla; koko viimeisen viikon oon ollut taas menossa, enkä oo edes koneelle ehtinyt. Koulukin on pistänyt ketuttamaan muun muassa tänään, kun koko mun lukion läpäisy olikin yhtäkkiä vaakalaudalla. Kiitos oman tyhmyyteni ja tosi "kannustavan" opettajan.

Ei mulla kuitenkaan ihan surkea viikko ole ollut, vaikka sellainen käsitys tuosta mun vuodatuksesta saattoi tulla. Paljon kivaakin siihen on mahtunut; ilon ja ylpeyden kyyneleitä 'tanssin ja liikunnan päivänä', pikkujouluilua siskon kämpillä, Asteen keikka Konstassa, antoisa joululahjojen ostosreissu Kokkolaan, sekä tietysti laatuaikaa Jonin kanssa. :) Niin ja löysimpäs tuossa äskettäin kauan kadoksissa olleen kännykän johdonkin, sain vihdoinkin lisättyä kuvia koneelle!


 
Vielä muutama lahja on ostamatta ja pitäisi huonekkin siivota joulukuntoon. Fiksuna tyttönä siivosin huoneen jo pari viikkoa sitten, arvatkaa vaan onko pölypallot sun muut palanneet? :D Niinpä jätän tuon siivoamisen joko torstaille tai perjantaille, jos vaikka siisteys sitten pysyis joulun yli. :) Tänään kerkeen vielä paketoida jonku verran, mutta sitä ennen pitää tehdä äikän essee loppuun. Onneks alkaa koulu vasta klo 12, saa valvoa hyvillä mielin vähän myöhempään ja nukkua mukavan pitkään. <3 Nyt vähän teetä ja sitten esseen kimppuun,  energistä viimeistä viikkoa (tai muutamaa viimeistä päivää) ennen loman alkua!

torstai 13. joulukuuta 2012

Nellyn Lempparilaukut.

Äh, miten turhauttavaa on olla ilman kameraa. Maanantaina muutuin tosiaan takasin blondiks, vain raitojen avulla! Juurikasvu tosin jäi, mutta kyllä sen kans nyt jonkin aikaa elää. Lupailin lisätä kuvaa sitten kampaajakäynnin jälkeen heti kun saan kameran, mutta se on edelleen siskolla. Ei oo kauaakaan, kun osallistuin johonkin kilpailuun, jossa osallistujien kesken arvottaisiin joku järjestelmäkamera. Voi että miten toivon, että arpaonni suosis mua! Tympäsee niin tämmönen. Ehkä ens vuoden puolella repäsen ja ostain jostain järkkärin, vaikka sitte käytettynä. Tällä hetkellä ois kyllä TopTenissä tarjouksessa joku Canonin järkkäri, jonka hinta ei ollut ollenkaan paha, kun on kuitenkin järkkäri kyseessä. Voi että kun raaskis ostaa!
  Oman kameran lisäksi multa uupuu vieläkin kirjekuori/juhlalaukku. Siskon laukulla on menty tähän asti, ehkä ois jo aika korjata sekin asia? :D Viikko-pari sitten katoin nelly.comin laukkuvalikoimaa ja kokosin omat lempparit kollaasiksi, vähän hintojakin silmällä pitäen. ;)



Jos alkaisin tässä tilausta tekemään, olis kyllä hirveen vaikee päättää, minkä laukun haluaisin. Niin ihania kaikki. <3
  Tänään tiedossa ainakin vähän jouluostosten tekoa Halpa-Hallissa, joulukorttien askartelua ja jos jaksan, esseen kirjoittamista. Vasta hetki sitten oon tajunnut, että voin aivan ostaa osan joululahjoista Halppiksesta, kun Kokkolan marketeissa ja Halppiksessa on lähes samat tavarat. Kaikkia lahjoja en kuitenkaan Kaustiselta saa, ja hyvällä tuurilla pääsenkin tulevana sunnuntaina Kokkolaan hakemaan loput lahjat. Yhtään sen myöhempään en mielelläni jättäis, mä niin inhoan olla viime tingassa.

Nyt mä lähen valmistautumaan Jonille lähtöön, mukavaa päivänjatkoa kaikille! :)


maanantai 10. joulukuuta 2012

Alelöytöjä H&M:ltä.

Nyt kipin kapin H&M:n nettikauppaan, sillä siellä on alkanut ale! Omat lempparini löysin alevalikoimasta tosi nopeasti, tässäpä näitä;



Pinkkiä, valkoista, eikä lainkaan mustaa! Edistystä havaittavissa siis. ;) Tuon alakulman valkoisen paidan bongasin viime perjantaina Kokkolan H&M:stä, siellä hinta oli 19,95. Kokeilin paitaa ja jätin varaukseenkin päivän ajaksi, vaikkei mulla ollut aikomustakaan lähteä lauantaina uudestaan Kokkolaan. Ostamatta siis jäi tämäkin löytö, nyyh! Nyt H&M:n alesta tämän kultaisella yksityiskohdalla koristetun paidan sais hintaan 10e, vähän tekis mieli pistää tilausta tulemaan. :) Myös muhkea, kirkkaanvärinen huivi ja lämmin neule kelpaisivat. Ja korviksiahan ei koskaan voi olla liikaa, vai mitä?! ;) Saa nähdä, onnistunko pitämään itseni kurissa! Mites on teidän laita? Käykäähän kurkkaamassa, aleen pääsette tästä.

sunnuntai 9. joulukuuta 2012

Lomakuulumisia.

Heippahei! Tässä sitä on vietelty reilun neljän päivän lomaa. Itsenäisyyspäivän vietin kotosalla perheen parissa, leivottiin joulutorttuja ja talven ensimmäiset piparit.



Vasta illalla Joni tuli hakemaan ja jäin sitten Jonille yöksi. Linnanjuhlat meni mun osalta vähän ohi, jostain syystä mua ei oikeastaan edes kiinnostanut, millaisia pukuja ihmiset on päälleen valinnut. Lähes aina ennen oon katsonut edes osan linnanjuhlien lähetyksestä, mutta tänä vuonna taisi tulla ennätys; yhteensä n. 5 minuuttia. Perjantai-aamuna olikin aikainen herätys, nousin jo ennen seittemää ja jätin Jonin nukkumaan Sallan tullessa hakemaan mua niille. Siinä sitten laittauduttiin, syötiin vähän aamupalaa, ja lähdettiin hakemaan myös Riikka kyytiin. Sitten lähdettiinkin kohti Kokkolaa, omana tarkoituksenani ostaa ainakin osa joululahjoista. :) Kyllähän sieltä jotain löytyikin ja olisi löytynyt enemmänkin, ellei aika olisi ollut niin kortilla. Jouduttiin lähteä jo ennen 12 kotiin päin, koska Sallan piti töihin. Tulevalla viikolla pitäis kuitenkin päästä uudemman kerran ostoksille, jollei Kokkolaan niin sitten perjantaina Ouluun, kun Joni lähtee ottamaan kipsiä pois. :)
  Perjantai-itana kutsui muakin työt, mutta onneks ilta meni aika nopeasti. Tehtiin nuorten - ja joo, meidänkin - iloksi joulutorttuja. Partnerini mainiosta ehdotuksesta tehtiin myös minijoulutorttuja, ai että oli söpöjä! Töiden jälkeen ilta jatkui Jonin ja kavereiden seurassa aluksi kylällä pörräten, myöhemmin Jonin ja Mikan kanssa Konstassa. Täytyy kyllä sanoa, että oli harvinaisen turha reissu; vaikka paikalla oli esiintyjä, Konsta oli lähes tyhjä, eikä mulla ollut edes tanssiseuraa. Eipä sillä, ei mua loppuillasta pahemmin tanssittanutkaan... Liian swingin juonnin, yhden paukun ja parin drinkin jälkeen olo ei ollut ihan parhaasta päästä. Lähdettiinkin nukkumaan jo joskus kahden jälkeen, mukavasti taksilla. Jos tästä jotain opin, niin 1. Älä lähde Konstaan perjantaina, ellei porukkaa ole varmasti menossa. 2. Älä lähde Konstaan ilman tanssiseuraa. 3. Älä juo liikaa ennen baariin menoa. Eilispäivän jälkeen muistan ainakin tuon kolmannen kohdan varmasti! Meni nimittäin koko päivä sängyssä makoillen ja tv:tä katsellen, syödä pystyin vasta iltapäivällä ja silloinkin väkisin. Onneksi Joni pelasti mun illan ja tuli meille yöksi, katottiin muun muassa Taru sormusten herrasta, joka nyt sattui tulemaan tv:stä. Nyt aamulla oli sitten sen verran parempi olo, että lähdin melkeimpä heti Jonin lähdettyä lenkille Rockyn kanssa. Kohta ajattelin kehittää jotain muutakin tekemistä kuin koneella istuskelua, jos vaikka lähtis kirkonkylää kohti Jonille. Tässä vielä vähän kuvia itsenäisyyspäivältä;



Tällaista päällä. :)
Paita ja toppi / H&M
Korvikset / Glitter
Farkut / JC


Huomenna tiedossa muun muassa kampaajakäynti, toivottavasti tukka muuttuu raitojen avulla mukavasti vaaleammaksi. :) Kuvaa tulee, heti kun kamera kotiutuu!

keskiviikko 5. joulukuuta 2012

Hytistelyä ja naamanlaittoa.

Ei mee enää kauaa, kun saa taas lähteä töihin kaitsemaan nuoria. Meneepä ainakin ilta talteen rahaa tienatessa! Tämä viikko on edennyt ihan hurjaa vauhtia jo puoliväliin. Kylmyyttä on riittänyt, mutta ei saa valittaa, sillä kunnon talveahan tässä on toivottukkin. Ja nyt on sitä luntakin. <3 Kun vaan pysyis maa näin valkoisena jouluun saakka, niin pysyis myös joulumieli yllä. Joulusta puheenollen, joululahjat on vieläkin hankkimatta. Hups, tässähän tulee kohta kiirus! Aattelinkin, että pitäis saada viikonloppuna shoppailuseuraa (+auto) ja suunnata Kokkolaan ostoksille. Onneks lisää - ainakin tässä vaiheessa hyviltä vaikuttavia - ideoita tulee jatkuvasti mieleen. Ostoksille päästessä taitaakin iskeä sitten valinnan vaikeus. :D
  Tänään on muun muassa hytisty kädet ja jalat jäässä liki 25 asteen pakkasessa, nautiskeltu harvinaista herkkua (=juustopaistia) ruokailussa, itkestelty ylioppilas- ja itsenäisyyspäivän juhlassa sekä harrastettu meikkailua. Aamulla meikatessani taisin vihdoin oppia häivyttämään luomivärin kunnolla, jes! Iltapäivällä, hiustenpesun jälkeen jouduin meikkaamaan uudestaan ja kokeilin sitten, onnistuisiko meikki yhtä hyvin. Oon kyllä ihan tyytyväinen lopputulokseen!


Ensimmäisessä kuvassa luomet pohjustettu meikkivoiteella ja puuterilla. 2. kuvassa lisätty valkoinen luomiväri, 3. kuvassa musta varjostus. Tämän jälkeen häivytys, itse koin helpoimmaksi häivyttää sormenpäällä. Viimeisessä kuvassa sitten valmis meikki. :) Nyt laittamaan tukkaa ja sitten töihin, mukavaa iltaa ja hyvää tulevaa itsenäisyyspäivää teille! :)

lauantai 1. joulukuuta 2012

Pienissä jouluissa & lahjatoiveita.

Pikkujouluista selvitty! Olipas kyllä hauska ja onnistunut ilta, vaikka mukaan juhlintaan pääsinkin vasta töiden jälkeen kymmenen maissa. Vieteltiin siis abien pikkujouluja "viininmaistajaisten" merkeissä, aluksi tytöt ja pojat erillään. Puoli yhdentoista aikaan kämppä oli täynnä porukkaa ja meininki oli kuin kotibileissä. Tai no, tavallaanhan se kotibileet olivatkin. :D Tanssittiin hyvän musan tahtiin, juotiin, herkuteltiin muun muassa suklaalla, cake popseilla ja coctailpaloilla ja tietysti jutusteltiin keskenämme. Joskus puoli yhden aikaan lähdettiin häiriköimään asuntoloille, jossa oli vissiin kans jonkinlaiset kemut meneillään. Biletys jatkui mun osalta vähän yli puoli kahteen, siinä main sain kyydin kotiin. Kyllä uni maistui! :)
  Joulukuu alkoi siis mukavissa merkeissä, mutta aamulla en saanutkaan avata ekaa luukkua suklaakalenterista. ;( Jonin äiskä oli nimittäin ostanut mulle kalenterin, jota aattelin säilyttää Jonilla. Ja siellä se nytkin on. Pitääpä varmaan kiikuttaa se joku päivä kotia. Nyt kun on joulukuu, alkaa olla pikkuhiljaa kiire lahjojen oston kanssa. Väkisinkin tulee myös vastaan kaupoissa kiertäessä tai nettikaupoissa surffaillessa kaikenlaista, mitä kyllä mieluusti kelpuuttaisin lahjaksi - itselleni! Muistan, miten pikkusena selailtiin joulun lelulehtiä ja valkattiin ihanimpia pehmoleluja, barbeja ja barbinhevosia, jotka sitten lisättiin lahjatoivelistaan. Kerran ihastelin kaupassa laatikkoa, joka sisälsi barbinuken lisäksi dalmatiankoiralelun, jota pystyi "syöttää ja juottaa" ja se sitten päästeli oikeita ääniä. En kuitenkaan jostain syystä kirjoittanut sitä toivelistaan. Jouluna sain kuitenkin lahjaksi juuri saman barbin ja koiran, ja olin aika ihmeissäni. Miten joulupukki saattoi tietää että halusin juuri kyseisen barbi-koira-yhdistelmän, kun se ei ollut listassa? Vanhempana sitten hoksasin, että ehkä olin ihastellut kaupassa ääneen vanhempien kuullen tai toitottanut asiasta kotona. Tai sitten oli tontut asialla. ;)
  Sittemmin joululahjatoiveet ovat luonnollisesti muuttuneet. Kokosin vähän kollaasia siitä, mitä kivaa voisin pukilta toivoa, jos en tietäis että ne lahjarahat menee läheisten lompakoista. :D


Koruja, meikkejä, kynsilakkoja, hiustuotteita, urheiluvaatteita, lahjakortteja....Tällaista mä ottaisin mieluusti vastaan! Ainahan on tietenkin vaarana se, että esim. lahjaksi saatu hiustenhoitoaine ei sovikkaan omalle hiustyypille. Itse tarvitsen korjaavia ja ravitsevia hiustuotteita, jotka eivät kuitenkaan latista hiuksia. Aina toimiva lahja on tuo lahjakortti, kunhan tietää, mihin liikkeeseen sen ostaa. Joo, onhan se aika kulunut ja tylsä lahjaidea, mutta ilahduttais ainakin mua. Eipähän tule virheostoksia! ;) Mutta tämmöistä mulla, onkos teillä jotain erityisiä lahjatoiveita? :)