maanantai 14. tammikuuta 2013

Elloksen tilauksen sisältöä.

Huh, nyt saa tää ostosten tekeminen riittää hetkeksi. Oikein hävettää, miten paljon on tullut viime aikoina osteltua. Aamupäivällä tehtiin äidin kans tilaus Ellokselle, ja jo tällä viikolla mua pitäis odotella postissa kaksi paria nilkkureita. Kuten äidillekkin totesin, on vähän liiankin helppoa tilata tuotteita netistä, kokeilla rauhassa kotona ja jos ei ole tyytyväinen, lähettää takaisin. Siinä samalla ainakin omalla kohdallani kynnys ostamiselle pienenee, kun ei joudu konkreettisesti käymään kassalla maksamassa. Mutta voi että mä odotan varsinkin toisia näistä nilkkureista saapuvaksi, oli nimittäin ainakin kuvassa niin mun mieleen! Toiset nilkkurit, jotka tilasin, eivät olleet läheskään niin mukavan näköiset, ja hintakin kirpaisi. Kysympähän vaan itseltäni, että miks ihmeessä menin edes tilaamaan ne?! Joka tapauksessa, tässä niitä kenkiä teidänkin nähtäväksi.

Nämä Elloksen nilkkurit löytyi itse asiassa alesta, hintaa oli vain reilut 41 euroa, alkuperäinen hinta 59,00. Lukemieni kommenttien perusteella kengät ovat mukavat jalassa ja vielä paremman näköiset kuin kuvassa. Toivotaan että näin tosiaan on! 

Toiset nilkkurit olivat, kuten sanoinkin, reilusti kalliimmat, eivätkä edes omasta mielestäni yhtä kivan näköiset kuin nuo ylemmät. Suoraan sanottuna toivon, että näistä kengistä löytyy sen verran vikaa, etten niihin ihastu sen kummemmin. Näin kalliita kenkiä kun en tosiaankaan haluaisi ostaa.

Kohta kutsuu sauna, sen jälkeen kouluhommat ja vielä myöhemmin illalla joudun vaikean valinnan eteen; katsoako Iholla vai Jopet-show? Kumpikin ohjelma alkaa klo 22.00, ja kumpikin kiinnostaa. Luultavasti teen kompromissin, ja hyppelen kanavalta toiselle yrittäen nähdä ja kuulla mahdollisimman paljon kummastakin ohjelmasta. Huomenna on ihanan myöhäinen herätys, kun koulu alkaa vasta 12, joten eipä ole nukkumaankaan mikään hirmuinen kiire. Ah, tiistaiaamut. <3

Nyt sinne saunaan, kivat illanjatkot! :)

sunnuntai 13. tammikuuta 2013

Eilisen ostoksia.

Eiliseltä shoppailureissulta tarttui mukaan jotain aivan muuta, kuin mitä suunnitelmissa oli. Yritin ihan tosissani etsiä niitä nilkkureita, joille olisi jo aika kova tarve, mutta yksiäkään ostamisen arvoisia ei löytynyt. Meinasin jo hairahtaa ostamaan yhdet kiilakorkonilkkurit, jotka eivät edes olleet semmoiset, mitä hain. Onneksi en ostanut! Mä nyt vaan aion odottaa siihen saakka, kunnes löydän itseäni oikeasti miellyttävät kengät. Mutta nyt niihin ostoksiin: H&M:ltä ostin vähän heräteostoksena elämäni ensimmäisen farkkupaidan, johon ihastuin syvästi. Paita pääsi päälle jo heti eilen illalla, ja on päälläni tälläkin hetkellä. Ihanan mukava paita, ja vielä nättikin! Paidan lisäksi löysin sen, mitä en uskonut enää H&M:n valikoimasta löytäväni: valkoisen nahkatakin, josta oon selostanut täällä blogin puolella useampaan otteeseen. Voi sitä onnea, kun satuin hoksaamaan valkoiset takit rekissä eri paikalla, kuin viimeksi ne nähdessäni. Täytyy kyllä myöntää, että ihan hyvä etten ostanut takkia, kun sen ensimmäistä kertaa näin. Tuolloin kokeilin kokoa 34, joka tuntui ihan hyvältä päällä. Lieneekö joulunajan herkuttelulla ollut osuutta asiaan, mutta tällä kertaa 34 vaikutti sen verran piukalta päällä, että ostin sitten kokoa isomman takin. Onneksi tuo 34 ei kuitenkaan puristanut mahan kohdalta, siinä tapauksessa olisi varmaan itku päässyt sovituskopissa. :D Joka tapauksessa, nyt mulla on takki valmiina kevääksi, kesäksi ja vielä syksyksikin. <3 Voi että mä ootan niitä kelejä, kun pääsee ensimmäistä kertaa ottamaan tuon takin käyttöön!

Yritettiin epätoivoisesti ottaa kameralla parit asukuvat, ennenkuin lähes tyhjät paristot pääsisivät loppumaan. Yritys kova, mutta tulos täydellisen epäonnistunut. Tässä ainut julkaisukelpoinen kuva:




 Huomenna starttaakin uusi, raskas viikko. Yritän lohduttautua sillä, että koulua on tosiaan jäljellä enää niin hirmuisen vähän. Vielä historian viikkotehtävät, postmodernin kirjan lukeminen loppuun, siitä mainospuhe äikälle ja kolmeen kokeeseen luku edessä, sitten päästäänkin jo lukulomalle! :)

keskiviikko 9. tammikuuta 2013

Viimeisiä viikkoja viedään.

Yli neljä tuntia istumista, takapuolen puutumista, epätoivoon vaipumista, välillä myös onnistumisen kokemuksia - elämäni viimeinen preli takanapäin! Nyt sitä vasta oikein kunnolla tajuaa, että hitsi vieköön, enää muutama viikko koulua ja se ois sitte kirjoituksia vaille siinä. :) Nämä viimeiset viikot on kyllä hommaa täynnä, eikä koulu jaksais sitten yhtään kiinnostaa. Onneksi oon sentään pikkuhiljaa pääsemässä takaisin normaaliin rytmiin joululoman jäljiltä, joten jospa se aikaisin herääminenkin alkais tuntua vähän luontevammalta näiden viikkojen aikana. 

Moni mieltä painanut asia on viime aikoina selvinnyt, ja niistä viimeisin - penkkaripukupulma - selvisi tänään. Nyt siis tiedän, minkä näköisenä pompin penkkaripäivänä karkkeja heitellen ja minkä näköisenä saan hytistä traktorin lavalla. Seuraavana pulmana mulla ois yrittää miettiä, mitä keksin toiseen historian sarjakuvaan, jonka palautuspäivä oli tänään - hups. Ensimmäinenkään ei ole vielä valmis, vaikka monta tuntia oon jo värkännyt sen parissa. Voin vaan kuvitella, millainen ilta mulle tänään tulee...Nuortenillat alkaa taas tänään, ja osan ajasta ajattelinkin käyttää noiden sarjakuvien tekemiseen. Pitäisi myös lukea musateoriaa ja ennen töitä ehtiä kirjastoon lainaamaan joku postmoderni kirja luettavaksi. Thank God, että tässä on enää muutama viikko jäljellä! 

maanantai 7. tammikuuta 2013

Kun elämä hymyilee

Musateorian kurssiin liittyvät ongelmat selvitetty. Jonin kanssa menee hyvin. Koulua jäljellä enää muutama viikko. Muitakaan suurempia ongelmia ei ole. Pitkästä aikaa elämä tuntuu hymyilevän. :--) Aina löytyy silti jotain valitettavaa; kuulin yhden kouluhomman palautuspäivästä (joka on keskiviikkona) vasta eilen, ja mulle tulee hirveä kiire. Lisäksi en tahdo saada öisin unta, joudun aina pyöriä sängyssä vähintään tunnin, ennen kuin uni tulee. Tämän takia ylös nouseminen aamuisin on ihan kamalaa. Että tämmöistä.

Selasin nelly.comin alea äsken ja vähän petyin. En löytänyt ainoitakaan mieluisia kenkiä! Sen sijaan ihastuin söpön pinkkiin toppiin ja pariin pikkulaukkuun. Tässä, olkaa hyvät; 





Musateatteri alkaa reilun tunnin päästä, sinne pitäis vielä jaksaa hilata itsensä. Tänään oli taas aika naurettava, yhden oppitunnin mittainen koulupäivä. Tämä on tätä abin elämää, yhden ainoan tunnin takia joutuu nousta aikaisin. Koulun jälkeen palaveerattiin open ja Tainan kanssa, vihdoin sain selvyyden kauan vaivanneeseen asiaan. Voi että mikä olo mulla olikaan sen keskustelutuokion jälkeen! :) Reippaana kävelin sitten kotiin, tai no puolivälissä matkaa sain lenkillä olevalta äiskältä potkukelkan, äiti sen sijaan käveli takaisin kotiin Rockyn kanssa. Olin varmaan aika huvittava näky potkutellessani ihan täysiä kotiin, kelkka välillä tökkien hiekoitetun tien ansiosta. :D Kotona otin itseäni niskasta kiinni ja aloin väsätä historian sarjakuvaa, jonka palautuspäivä tosiaan koittaa jo ylihuomenna. Oon vasta ihan alussa, ja keskiviikoks pitäis olla tehtynä kaksi sarjakuvaa. Eipä pääse vahingossakaan tulemaan tylsää, kiitos näiden kouluhommien ja oman tyhmyyteni. Aina sitä lupailee itselleen että "tässä jaksossa en jätä kouluhommia viime tinkaan". Joopajoo. Mutta mikäs siinä, pääasiahan että ne hommat tulee kuitenkin tehtyä, mielellään myös ajoissa. Ja ajoissa olemisesta puheenollen, nyt on aika poistua koneelta ja lähteä lueskelemaan vuorosanoja, kun musateatteri pian alkaa. Oompas taas ajoissa, hih. 

sunnuntai 6. tammikuuta 2013

Synttäreiden viettoa & laiska sunnuntai.

Heipat vaan sinne ruudun toiselle puolen! Eilen oli niiiin kiva päivä tyttöjen kanssa, vieteltiin viimeinkin meidän täysi-ikäistyneen pikku-Lailan synttäreitä. <3 Aloitettiin syömällä Alavetelin Maggie's:ssa, oli muuten sairaan hyvää ruokaa! Itse en sitten tyytynyt vähempään kuin lehtipihviin kera lohkoperunoiden. Olihan annoksella hintaa, mutta kyllä kannatti ostaa! Syöpöttelyn jälkeen lähdettiin Hennan kämpille, jossa sitten jatkettiin iltaa lautapelien merkeissä. Illan aikana myös laiteltiin vähän Lailan tukkaa ja naamaa. :) Mä lähdin kekkereistä jo yheksän maissa, sen sijaan suurin osa tytöistä suuntasi myöhemmin Kokkolan yöelämään.

Taisi olla ihan hyvä vaihtoehto jäädä viettämään rauhallista iltaa Jonille, pääsipä ainakin suht. aikasin aamulla ylös. Siltikään en oo hirveästi saanut aikaiseksi tänään - oon katellut tv:stä Hairspraytä, tehnyt tilauksen H&M:lle, käynyt Jonilla kahvittelemassa ja kohta lähdetään syöpöttelemään Nesteelle. Liikunnat on tältä päivältä valitettavasti jäänyt oman laiskuuden ja osittain tämän kylmyyden takia, mutta muuten oon liikkunut erittäin ahkerasti koko tammikuun ajan. Tiistaina ois kuitenkin tarkoitus kävästä pitkästä aikaa salilla treenaamassa, viime kerrasta onkin jo liian pitkä aika!

Tälle päivälle pitäis vielä jaksaa vääntää vihdoin se historian ensimmäinen viikkotehtävä....miksi sen aloittamisen pitää olla niin hirveän vaikeaa?! Kyllähän sitä tekstiä yleensä alkaa syntymään, kun vaan viitsisi ottaa sen kynän käteen, aineiston ja tyhjän paperin esiin ja alkaa ajattelemaan. Pakko yrittää tänään. Oikein kivaa sunnuntai-iltaa ja alkavaa viikkoa kaikille! :)

perjantai 4. tammikuuta 2013

Minä sydän biker-takit.

Tilipäivä, tai oikeammin sanottuna tukipäivä! Senkin takia aattelin nyt tehdä tilauksen H&M:lle, kun oon sitä jo jonkin aikaa suunnitellut. H&M:ltä yritin turhaan etsiskellä Kokkolan H&M:stä löytämääni valkoista tekonahkatakkia, mutta eipä löytynyt. Oon tainnut vähän ihastua näihin biker-mallisiin takkeihin, sillä huomaan katseen tarrautuvan etenkin vaaleaan tai mustaan sellaiseen.

Mitäs te tykkäätte näistä biker-mallisista takeista? :)

Voi, kun sitä valkoista nahkatakkia olisi vielä saatavilla, mä niin mielelläni ostaisin sen omakseni! H&M:n lisäksi Nellyn nettikauppa houkuttelisi, sen verran mukava ale siellä näytti olevan. Esim. yksi jo aikaisemmin ihailemani pikkulaukku löytyi -71% alennuksella.

Tämän päivän suunnitelmissa olisi myös katsella ah-niin-ihanaa Mamma Mia!-leffaa, joka sattuu tulemaan mtv3:lta. Pistäkääpä siis tv:t auki klo 19.30, jollei mitään parempaa tekemistä ole! :) Tuo on kyllä niiiin hyvänmielenleffa, kuin olla voi. Huonona puolena tosin se, että kyseinen leffa taitaa vaan pahentaa matkakuumetta; Mamma Mia! on nimittäin kuvattu Kreikan Skopelos-saarella. Oon tässä laskeskellut, että jos vaan pystyn jatkamaan nuorteniltojen pitämistä siihen toukokuun loppuun saakka ja kontrolloimaan rahankäyttöäni, mulla olisi helposti varaa maksaa viikon mittaisesta ulkomaanmatkasta. Pitäisi vaan vielä saada tuo toinen osapuoli innostumaan ja myöntymään lähtöön, se voikin olla rahan keräämistä vaikeampi tehtävä...;) Haha, just lomalta päästy ja taas vain loma mielessä!


keskiviikko 2. tammikuuta 2013

Jännittäviä aikoja.

Oujee, töiden osalta lomailu jatkuu vielä tämän viikon, vasta ensi viikolla palataan takaisin nuokkien pariin. Tämä päivä käynnistyi vähän kankeasti noin viiden tunnin yöunien jälkeen räntäsateessa liukastelemalla. Päätin eilen lähteä tänään kävelten kouluun, kun kerta lupasin alkaa liikkua enemmän ja koulukin alkoi vasta 10.10. Niinpä siinä vartin yli yheksän aikoihin lähin tallustamaan kohti kirkonkylää, enkä meinannut matkan aikana kaatua kuin ehkä kolmesti. Itse koulupäivä ei ollut muutenkaan kovin mieluisa, silmät meinasivat ensimmäisellä tunnilla painua väkisin kiinni, ja oli muutenkin hirveän vastahakoista istua taas koulunpenkillä. Jospa se tästä, kun taas saisi unirytmin kohdilleen ja motivaatiota jollain ihmeen konstilla kasvatettua.

Kohtapuoliin oon lähdössä Jonille, lisäksi pitäis saada tehtyä tänään historian viikkotehtävä pois alta ja lueskella vähän musiikin teoriaa, on nimittäin pikku pakko päästä se kurssi tällä kerralla läpi. Oonkin sanonut, että jos mun lukion läpäisy ja ylioppilaaksi pääseminen jää jostain kiinni, niin se on tuo typerä musateorian kurssi tai enkun kirjoitukset. Eletään siis jännittäviä aikoja. Senkin takia, että musikaalin ensi-ilta lähestyy lähestymistään, ja kaikki on vielä tosi keskeneräistä. Tai ainakin musta tuntuu siltä. Onhan tässä tosin vielä muutama kuukausi aikaa. :)

Viime päivinä oon muun muassa haikaillut etelän lämpöön äkkilähtöjä ja uusia matkakohteita kurkkien, ihastellut H&M:n kevätkuvaston valikoimaa ja rakastunut entistä syvemmin joululahjaksi saamaani kaulahuiviin - kiitosta vaan, Salla! ;)


H&M:ltä aion tässä joku päivä tilatakkin ainakin muutaman vaatteen, edes kokeille. En vaan kestä, jos kaikista ihanimmat vaatteet myydään loppuun ennen kuin saan omani. (Tai ennen kuin pääsen varmistumaan siitä, ettei ko. vaate olekaan niin ihana, kuin se kuvassa näytti.) Nyt syömään ja sitten Jonille päin, heips!