Kuuntelut ohi ja huonosti meni. Tai no mistä sitä vielä tietää, kyllähän lottoaminenkin joskus kannattaa...:) Mutta ainakin on nyt jälleen yksi stressinaiheuttaja vähemmän! Nyt saakin alkaa sitten täysillä keskittyä penkkareihin. Vielä takki pitäis jostain löytää, joten taidankin vielä tänään ottaa suunnan kohti kirpputoreja. Kokeilin eilen muilta osin valmista penkkaripukua ja hyvä siitä tulee! Tänään sain vielä toisetkin kengät lainaan, ja nyt pitää sitten puntaroida, kummat on paremmat. Voi vitsi, alkaa jo jännitys kasvaa! Päätin muuten semmoisen asian, etten paljasta mun penkkariasua etuajassa. Saatte siis vasta torstaina tai viimeistään viikonlopun aikana nähdä sen täällä blogin puolelta. ;D
Huomenillalla on potkijaiset ja kakkosten valmistama potkijaisnäytelmä, minkä jälkeen jäädään koululle yöksi tekemään meidän omaa näytelmää ja valmistelemaan muitakin penkkarijuttuja. Torstaiaamuna olis tarkoitus esittää tämä näytelmä ja järjestää muutakin ohjelmaa, aamupäivällä päästäänkin sitten traktoreiden kyytiin heittämään vähän rundia keskustaan ja sivukylien kouluille. Sitten saadaan todistukset ja otetaan yhteiskuva, ja päivällä käydään vissiin Peltsussa penkkaripukeissa. Kauheen kiireinen, väsyttävä ja ihana päivä siis tiedossa, jee! Ja perjantaina onkin aikainen herätys ja lähdetään kohti Helsinkiä, sillä abiristeily kutsuu.
Eilisellä Kokkolan-reissulla oli hämmästys suuri, kun Jim&Jillissä silmiini osui jotain uskomattoman ihanaa. Siinä ne olivat, kahdella eri tasolla riveissä; ne iki-ihanat Dr. Denimit! En meinannut aluksi edes uskoa sitä, sillä tietääkseni niitä ei missään muualla Kokkolassa myydä. Oli mustaa, mustansinistä, sinistä, vaaleansinistä ja punaista. Kissyä ja plentyä. Ihan kaikkia värejä ja malleja ei kuitenkaan löytynyt. Voi että mä oon onnellinen siitä, ettei enää ole välttämätöntä tilata farkkuja nellyltä ja odotella niiden saapumista. Vaikka eivätpä nuo nellyn toimitusajat turhan pitkät ole, esimerkiksi H&M:n tilauksissa kestää paaaljon kauemmin.
Tämän kevään yhtenä trendinä näyttää olevan erilaiset kuviot. Kuviollisia farkkuja ja legginsejä onkin tullut varsinkin nettikauppojen valikoimiin aika runsaasti. Keräsin omat lempparit nellyn valikoimasta. :)
Täytyy myöntää, että mä en oikein noista kuviollisista housuista syty. Lukuunottamatta tietysti noita maastokuvioisia, joista kummatkin ottaisin vaatekaappini asukeiksi. :) Myös nuo mustavalkoiset roiskekuviolliset jollain tavalla kiehtoo, kuten myös tiikeri/seeprakuvioiset...eli eivät nämä kuviolliset housut ilmeisesti olekaan niin paha juttu kuin aluksi ajattelin? :D Kummatkin valkoiset ovat kuitenkin mun makuun jo liian huomiotaherättävät. Entäs te, mitä mieltä olette? :)
tiistai 12. helmikuuta 2013
maanantai 11. helmikuuta 2013
Kevään "must"-lista.
Puolisen päivää vaivannut pääkipu on hellittänyt ja lämmin sauna tehnyt tehtävänsä, joten tälle päivälle näyttää tulevan ihan mukava lopetus. :) Huominen enkunkuuntelu tosin stressaa vähän, johtuen tiesti siitä etten ole juurikaan valmistautunut. Ehkä tämäniltainen tv:n katselu auttaa hitusen, tai sitten ei. Iltapäivää lukuunottamatta tää päivä on mennyt mukavasti. Aamulla nousin aikaisin ja lähdin koulutaksin kyydissä kylälle, ja heti perille päästyäni suuntasin Hennalle. Sieltä lähdettiinkin ysin maissa salille, kyllä vain oli tehokas treeni! Niinkuin Hennakin sanoi, aamukuntosalissa on järkeä; paitsi että siinä säästää joka kerta sen 2 euroa, on myös paljon motivoituneempi ja energisempi oikeasti tekemään jotain. Iltapäivisin olo on usein niin nuutunut, ettei kunnon treenistä tahdo tulla mitään.
Salin jälkeen laittauduin ja söin nopeesti Hennalla ja lähdin sitten poikkeukselliselle laulutunnilla. Nyt alkaa mun yksinlaulubiisi Hairsprayssä olla jo aika hyvällä mallilla, ainakin lauluopen mukaan. :) Pian saakin alkaa keskittyä kevään tutkintoon, pitäis kai se bändikin jossain vaiheessa hommata? :D Anyway, laulutunnin jälkeen lähin takaisin Hennalle ja pian sen jälkeen lähdettiin Hennan ja yhden toisen kaverin kanssa käymään Kokkolassa, taas vaihteeks. Tytöt löysikin vaikka mitä, mutta mä tyydyin ostamaan vain euron maksavat kullanväriset pallokorvikset sekä Arnoldsin tuplasuklaamuffinssin ja limun. Taivaallista! Kotimatkalla mun päätä alkoi jostain syystä särkeä ihan älyttömästi, joten päätin jättää musateatterin suosiolla väliin. Toivottavasti en nyt ihan hirveesti jäänyt jälkeen. Myös musateatterin jälkeiset tanssireenit jäivät siis mun osalta väliin, hmph. :/
Tällaista siis tänään, mutta nyt siihen, mitä mun piti alunperin tulla selostamaan; nimittäin tulevan kevään must-hankintoja! Jos totta puhutaan niin uskon, että läheskään kaikkea en tule itselleni hankkimaan, mutta mä vaan niin tykkään haaveilla ihanista vaatteista.
1. Farkkushortsit. Omistan vain parit käyttökelpoiset, joten näille on oikeasti tarvetta.
2. Tekonahkahousut/-legginsit. Näitä olen etsiskellyt jo jonkin aikaa, mutta en ole vielä raaskinut tilata. Pitääpä tehdä tässä kevään aikana tilaus vaikkapa H&M:lle, josta kuvan housutkin ovat kotoisin. :)
3. Juhlava sifonki-/satiinipusero. Mieluusti ensiksi mainittu sifonkinen, ja kuvan yksilö on todella mun mieleen. Mulla noita juhlavempia pitkähihaisia on tosi vähän, ja tuollaiselle kyllä löytyisi käyttöä!
4. Ballerinat. Hassua, etten ole koko elämäni aikana omistanut yksiäkään ikiomia ballerinoja. Viimeiset pari-kolme kesää on kävelty gladiaattorisandaaleilla, mutta nyt oon alkanut innostua enemmän ballerinoista. Varsinkin kuvan kaltaisista niittikoristelluista.
5. Conversen tennarit. Valkoisena, mustana, harmaana tai pinkkinä, tai nahkaisena valkoisena....niin paljon vaihtoehtoja! Omistin yläasteen alkupuolella yhdet conversen lyhytvartiset tennarit, ja ne olisivat ihan käyttökelposet edelleen ainakin pohjien puolesta. Kangas sen sijaan alkoi repeillä jo varsin pian. Joka tapauksessa, tällaiset olisi saatava!
6. En oo aiemmin ollut mikään maastokuvion ylin ystävä, enkä olisi aiemmin voinut kuvitellakkaan, että tahtoisin maastokuvioiset farkut. Näin kuitenkin kävi. Nyt mä sitten kuolaan kuvan kaltaisia maastokuvioisia, matalavyötäröisiä pillifarkkuja.
Tämmöistä multa löytyy kevään "must"-listalta, entäs teiltä? :)
sunnuntai 10. helmikuuta 2013
Hulinaviikko edessä.
Täällä ollaan taas, muutaman päivän hiljaiselon jälkeen. :) On yksinkertaisesti ollut niin paljon menoa, että ei ole hirveesti ehtinyt koneen ääreen istua! Edessä on raskas viikko, josta ei menoa ja meininkiä puutu. Huomenna heti aamusta Hennan kanssa salille viime viikon tapaan, sieltä laulutunnille ja sen jälkeen shoppailemaan Kokkolaan. Viideltä musateatteri, sen jälkeen yhden kohtauksen tanssiharkat ja sitten kotiin ja aikaisin nukkumaan, sillä jo tiistaina on edessä enkun kuuntelu. Keskiviikkona potkijaiset, yö koululla näytelmää tehden, torstaina penkkarit ja perjantaina alkaakin jo abiristeily! Huh huh, ei voi muuta sanoa. Onneksi tällaisia viikkoja on harvassa, ihan näin täyteen ahdetuista viikoista en tykkää.
Penkkariasu on takkia vaille valmis, ja takki haetaan luultavasti tiistaina kirppikseltä. Se asia on siis kutakuinkin hoidossa, toisin on noiden kuunteluiden suhteen. En oo juurikaan treenannut niitä varten, mutta jospa sitä huomenna ehtis jossain välissä? Toivotaan näin. Nyt tietokone kiinni ja telkkari auki, hyvät yöt kaikille! <3

keskiviikko 6. helmikuuta 2013
Laiskottelukeskiviikko.
Tervehdys vaan täältä näytön toiselta puolelta! Mua on kiusannut tämän päivän ajan jonkinlainen saamattomuus; aamulla teki hirmuisesti mieli jäädä vain sänkyyn köllöttelemään vaikka kello oli jo vaikka mitä, aamupäivän lenkille lähtö venyi ja venyi, enkä ole koskenutkaan äikänkirjaan vaikka tekstitaidon yo on jo ylihuomenna. Huominen päivä saa siis luvan kulua nenä kiinni kirjassa, tai jos ei koko päivää niin ainakin muutama tunti. Nimimerkillä "On sitä ennenkin kirjoituksissa pärjätty lähes lukematta". Älkää ottako oppia.
Jotain oon kuitenkin saanut aikaiseksi. Pakotin itseni sinne lenkille, ja kierrettiin lopulta Rockyn kanssa koko tämä pieni sivukylä. Kovasti kyllä houkutti oikoa ja lyhentää näin matkaa melkein parilla kilometrillä, mutta terästäydyin. Kotona siirryin sitten aika pian koneen ääreen penkkariasusivustoja tutkailemaan ja oonkin löytänyt yhden tarvittavan osan asuuni - ai mitä, minäkö muka myöhässä? Onneksi en, sillä ainakin sivuston ja kuulemani mukaan ko. nettikaupasta tilaus saapuu postiin ihan parissa päivässä. Joten hyvinhän tässä vielä ehtii! Ennen tilausta mun pitää enää varmistaa, ettei tätä löytämääni osaa ole sattumalta saatavilla ihan lähipiiristäni. Sitten puuttuukin enää sopivat kengät ja takki, joita pitäisikin metsästää ensin täältä Kaustisen kirpputoreilta ja mummulasta, ja jollei mitään löydy, lauantaina yhdeltä Kokkolan kirppikseltä. Onneksi mun ei ole hirveästi tarvinut stressata tulevista penkkareista - joihin on enää reilu viikko - sillä tämä mun hahmo on aika simppeli koota ihan kotoa ja lähipiiristä saatavista jutuista.
Tälle päivälle tiedossa vielä tanssitreenit musikaalia varten, sieltä sitten suoraan töihin ja kotiin vasta ilta10 jälkeen. Ihan vain virkistävää, että mulla on näin lomalla välillä jotain tekemistäkin, sillä päivät joudun joka tapauksessa istuskelemaan kotona, kun ei ole kulkupeliä. Ja minä kun en ole sitä tyyppiä, että tykkäisin istua tv:n ääressä tai olla ylipäätään tekemättä juuri mitään koko päivää. Mutta nyt koneen äärestä veks ja odottelemaan Jonia, heipat!

tiistai 5. helmikuuta 2013
Eläimellistä menoa.
Eilisen tavoin tämäkin päivä starttasi liikkumalla, mutta tällä kertaa äidin kanssa hiihtoreissun merkeissä! Oli muuten vasta toinen hiihtokerta tälle talvelle, mutta niin vain jaksoin about kuuden kilsan lenkin. :) Rocky oli menossa mukana myös, ja näytti kyllä niin nauttivan irti juoksentelusta. Pitäisipä ottaa oikein tavaksi aloittaa päivä liikkumalla!
H&M:n paketti, josta kerroinkin eilen, sisälsi valkoisen t-paidan pitsiraidoilla, ja ihastuin kyllä heti. Tällaiselle monikäyttöiselle t-paidalle onkin ollut tarvetta. Näin lukulomalla mulla on enemmän aikaa kuvien näpsimiseen, ja oonkin tänään näpsinyt aika ahkerasti. Ensin paidasta...
...ja sitten meidän pikku kissavauvoista. <3
Myös Rocky pääsi kuvattavaksi. :)
Tämmöinen kuvapläjäys-postaus näin vaihteeksi! Nyt syömään ja sitten loppupäiväksi Jonille, heips!
H&M:n paketti, josta kerroinkin eilen, sisälsi valkoisen t-paidan pitsiraidoilla, ja ihastuin kyllä heti. Tällaiselle monikäyttöiselle t-paidalle onkin ollut tarvetta. Näin lukulomalla mulla on enemmän aikaa kuvien näpsimiseen, ja oonkin tänään näpsinyt aika ahkerasti. Ensin paidasta...
...ja sitten meidän pikku kissavauvoista. <3
Yksi pennuista lepäili Tossun kainalossa niin piilossa, että hänestä oli vähän vaativampaa saada yhtäkään selvää kuvaa. Lopputulos oli tämä;
Myös Rocky pääsi kuvattavaksi. :)
maanantai 4. helmikuuta 2013
Saatiin perheenlisäystä!
Kylläpä on ollut onnistunut päivä! Aamu lähti käyntiin kuntosalin merkeissä Hennan kanssa, uskallan väittää että aamulle ei parempaa aloitusta olekaan kuin urheilu ja hyvä seura! Sen jälkeen kiirehdinkin laulutunnille, jossa pääsin harjoittelemaan tulevan musikaalin ainoaa biisiä, jonka pääsen laulamaan yksin. Käväsin vielä Hennalla laulutunnin jälkeen, ja pääsin sitten Hennan kyydissä kotiin. Olin ollut yötä Jonilla, ja kotiin tullessa odottikin melkoinen yllätys; meidän Tossulle oli syntynyt neljä pientä pentua! <3 Ensimmäisestä kuulin kyllä jo eilen illalla tekstiviestin muodossa, mutta koska Tossu on aina "hylännyt" aikaisemmat pennut, en tohtinut uskoa että nämä pennut se hoitaisikin hyvin. Mutta kuinka ollakkaan, kotona odotti neljä hyvinvoivaa karvakasaa. :) Voin jo kuvitella, miten nuo pikkuset juoksentelee ympäri taloa sitten kuukauden-parin päästä!
Nyt lähden tutkiskelemaan vasta postista haetun H&M:n paketin sisältöä, loppuilta taitaakin kulua telkkarin ääressä....:) Illanjatkot!
Nyt lähden tutkiskelemaan vasta postista haetun H&M:n paketin sisältöä, loppuilta taitaakin kulua telkkarin ääressä....:) Illanjatkot!
![]() |
| Kuvia viime päiviltä. |
lauantai 2. helmikuuta 2013
Lauantain kuulumisia
Helou! Eilen pyörähti viikonlopun lisäksi se odotettu lukuloma käyntiin, jeij! Ilta kului töissä ja käväsin nopeasti myös abien järjestämissä pippaloissa, mutta jo n. 10 minuutin jälkeen lähdettiin Jonin kanssa meille yöksi. Oli kauhea väsy, joten katseltiin vain tv:tä ja alettiin sitten nukkumaan joskus puoli yhen aikaan.
Väsymys painaa edelleen aamupäivän lenkistä huolimatta. Kumpa en nyt vaan menis sairastumaan, olisi niin paljon tärkeämpää tekemistä! Yleensä lenkkeilyn jälkeen on tosi pirteä olo, mutta tänään ei näin ollut, vaan väsähdin ihan täysin. Sen jälkeen oonkin ollut ihan vaan neljän seinän sisällä, laittanut naamaa ja lueskellut. Tässä iltapäivän aikana otan suunnan Jonille päin, ja luultavasti vietetään ihan vaan "rauhallinen koti-ilta". Suunnitelmat voi tosin vielä muuttua, sillä yksi kaveri viettää synttäreitään tänään. :) Mutta saapa nähdä, mitä ilta tuo tullessaan! Loppuun vielä vähän kuvia eiliseltä, viettäkääpä kiva viikonloppu!

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)