torstai 7. maaliskuuta 2013

Mekkounelmia.

Eilen enkun pänttääminen keskeytyi vähän väliä facebookin ja etenkin eri sivustojen mekkovalikoiman selailun takia. Mutta koska harjoituksia tuli kuitenkin tehtyä ihan mukavasti, annan itselleni anteeksi. :) Sitäpaitsi, tänään on uusi päivä, ja tarkoitus olisi viettää se lähes kokonaan enkun kirjoituksiin valmistautuen! Liikunta on jäänyt viime aikoina niin kamalan vähälle, että sallin itselleni kuitenkin salireissun. Ehkä sen jälkeen jaksaa sitten keskittyä taas paremmin. :)

Eilisen mekkojen selailun syynä oli tässä pikkuhiljaa lähestyvät, mahdolliset ylppärijuhlat. Perinteisestihän ylppärimekko on ollut usein valkoinen, mutta en sulje muitakaan vaihtoehtoja pois. Kokovalkoista mekkoa en kovin mielelläni haluaisi, sillä tiedän että sille ei omalla kohdallani olisi käyttöä enää myöhemmin. Siitäkin huolimatta, että tuleva kevät on kokovalkoiseen pukeutumisen aikaa. :--) Mä oon vaan sen verran arka valkoisen käyttäjä, että kaipaisin siihen mekkoon vähintäänkin jotakin tehosteväriä, tai vaihtoehtoisesti hankin aivan eri värisen mekon. Yllättävää kyllä, vaaleat ja valkoiset mekot pääsivät kuitenkin huomattavan suureen osaan kollaaseissa jotka kokosin!


Alarivin keskimmäinen mekko zalando.fi, muut mekot nelly.com.

Mekkojen joukkoon pääsi kuin pääsikin myös pari väripilkkua! Mustavalkoinen mekko zalando.fi, muut mekot nelly.com.
Musta tuntuu, että hukkuisin kokopitkään maximekkoon, mutta tuollaiset edestä lyhyemmät maximekot eivät saisi näyttämään siltä. :) Hirveän vaikea sanoa lemppareita kummastakaan kollaasista, niin ihania kaikki!

Mekon lisäksi valkolakkikin on vielä hankkimatta, mutta päätin odottaa siihen saakka, kunnes alustavat tulokset tulevat...tuo enkku niiiiin jännittää! Siispä nyt lukemaan, vaikkakin tuo auringonpaiste houkuttelis vähän ulkoilemaankin. Pakko vaan yrittää pitää itseni Open Roadin harjoituksissa tai vaihtoehtoisesti kirjassa kiinni. Kivaa torstaita teille!

tiistai 5. maaliskuuta 2013

Ura-ahdistus.

No voi nyt sentään, amk-haku alkoi eilen ja mä oon vielä ihan hukassa. Onhan noita vaihtoehtoja joo, mutta vain neljään paikkaan voi hakea ja ne neljä pitäisi vielä laittaa mieluisuusjärjestykseen. Jotenkin niin hassua, että vaikka lukion piti jotenkin selkeyttää mun ajatuksia jatko-opintojen suhteen, en vieläkään tiedä mitä haluan tulevaisuudessa tehdä työkseni. Pelkään, että jos pääsen opiskelemaan jotakin hakemaani alaa, en sitten tykkääkkään siitä. Ja miks kaikki kiinnostavat opiskelupaikat on niin perkuleen kaukana?! En tosiaankaan tahtois lähteä mihinkään Rovaniemelle tai ylipäätään tämänhetkistä asuinpaikkaani pohjoisempaan, mutta en myöskään ihan itä-Suomeen tai Helsinkiin asti....:D Näyttää vähän siltä, että multa loppuu pian hakupaikat kesken! Sen verran vähän mua kiinnostavia kouluja lähiseuduilla on. No, onneksi on tosiaan vielä kuukausi aikaa mietiskellä, vaikka pyrinkin tekemään haun jo hyvissä ajoin, ettei paniikki iske. Sitten olis vielä jäljellä haut yliopistoihin ja perustutkintoihin. Yhyyy tätä valinnan vaikeutta!

Eilinen "koulupäivä" venyi pitkäksi; aluksi lauleskeltiin laulutunnilla, sen jälkeen oli pari tuntia vapaata (jonka aikana daim-muffinssi maittoi Annissa!), sitten sai lauleskella vähän lisää musikaalibiisin harjoituksissa, sitten nopeesti Jonilla käymään, ja koska en ehtiny syödä, nälkäisenä, säälittävillä eväillä varustautuneena musateatteriin. Musateatterin jälkeen jäätiin vielä harjottelemaan yhen kohtauksen tanssia. Huh, mikä päivä! Hassua, että tuo kaikki ei siltikään tuntunut koululta, jotenkin sitä vaan tiedostaa olevansa lukulomalla :D Lukemisesta puheenollen, seuraavat pari päivää on omistettu suurimmaksi osaksi lukemiselle, sillä Joni lähtee pariksi päiväksi koulujuttujen perässä Pudasjärvelle saakka. Nyyh! :'< Mutta jos tästä jotain hyvää koettaa etsiä, niin jääpähän mulle tosiaan aikaa lukemiselle, ilman minkäänlaista kiirettä. Paitsi että huomiselle on tiedossa äikänopettajan jotain esseeharjoittelua kirjoituksia varten, vain 2½ tunnin verran.....:) Mutta parempi mennä, koska preppaamisesta on varmasti valtavasti hyötyä maanantain (siis jo ensi maanantain!!!) kirjoituksissa.

Reilun parin tunnin päästä saa taas mennä, aluksi tanssiharkkoihin ja sieltä suoraan biisiharkkoihin. Oikein ällöttää, miten tässä kiireessä, kokoajan niin sanotusti monta rautaa tulessa, on vähän unohtanut itsensä. Kynnet on lakattu viimeksi ennen abiristeilyä, hiuksia en ole jaksanut laittaa sen kummemmin, kulmatkin rehottu vielä pari päivää sitten kunnes sain aikaiseksi tehdä niille jotain, ja liikkuminenkin on vähän jäänyt. Jospa sitten kirjoitusten jälkeen olisi enemmän aikaa omistautua itselleen. Mutta nyt etsiskelemään koulutusvaihtoehtoja, ja koska kuviakaan ei ole tullut omasta pärstästä näpsittyä, tarjoan kuvapläjäyksen meidän ihanista kissavauvoista. Niihin ei voi kyllästyä, eihän? :)


lauantai 2. maaliskuuta 2013

Viikon menoja ja meininkejä.

Koko viikko on ollut menoja täynnä, mutta nämä hiihtoloman pari viimeistä päivää aion viettää rauhallisesti kotosalla ja Jonilla. Tällä viikolla lenkkeilin upeassa säässä, kävin ennätysaikaisen shoppailukierroksen Kokkolassa (ei enää koskaan 8lta aamulla shoppailemaan!), leikin meidän pikkuvauvelikissojen kanssa, söin vatsan liian täyteen Raxissa, olin töissä, näin ihania tyttöjä ja vieläpä monena päivänä, matkustin tyttösten kanssa Perhoon yökylään sekä tietysti vietin aikaa Jonin kanssa. :)


Muuten ihan onnistunut loma, mutta liikunta on jäänyt turhan vähälle samoin kuin enkun lukeminen, ja kotona en ole ehtinyt olemaan kuin lyhyitä pätkiä. Neljä yötä putkeen vietin poissa kotoa, ja suuri osa illoistakin meni jossain muualla kuin täällä. Onneksi mun "loma" jatkuu koko pitkän kevään, joten ehkä ehdin ottaa vahingon takaisin ja viettää aikaa kotosallakin. :)

Tälle päivälle luvassa ihan vain oleilua ja löhöilyä, sillä kylmä ja harmaa ilma ei oikein innosta ulkoilemaan ja flunssakaan ei ole pahemmin helpottanut. Kohtapuoliin lähdetään kuitenkin porukoiden kanssa käymään vähän ihmisten ilmoilla, kutsuu kaffila Anni! Mukavaa viikonloppua! <3

tiistai 26. helmikuuta 2013

Cubuksen kevättä.

Aurinkoisia talvipäiviä ei pitäisi viettää neljän seinän sisällä kirjoituksiin lukemalla. Tästä aion ottaa opiksi, ja viettää auringonpaisteiset päivät fiksummin. Ne kurjat, harmaat loskakelit ja paukkupakkaset voi hyvillä mielin viettää vaikka nenä kiinni kirjassa. Tässä viimeiset pari tuntia - ellen jopa kauemminkin - olen tosiaan istunut koneen ääressä Open Road-kirjasarjan nettisivuilla pyörien. Kait niistä harjoituksista jonkin verran apua on. Ainakin huomattavasti mukavampaa touhua kuin kirjasta pänttääminen! Pieni paniikki iski, kun huomasin tämän parin tunnin harjoittelun jälkeen olevani yhä 1.kurssin asioissa, enkä päässyt edes kielioppiin asti. Että joo, yli seitsemän kurssin asiat vielä käsittelemättä ja reilut pari viikkoa aikaa, hyvä minä! Mutta tästä on hyvä jatkaa, ja eipä mulla pahemmin muuta olekaan kuin vapaa-aikaa. Kun vain nyt pysyisi terveenä, että jaksaisi panostaa tuohon lukemiseen.

Terveenä pysyminen tuntuu kuitenkin yhä epätodennäköisemmältä. Kuten aiemmin mainitsinkin, suurin osa perheenjäsenistä ovat jo sairastaneet, joten täytyy mun kropalla olla ihmeen hyvä puolustuskyky jos säästyn kuumeelta. Tänään aamupäivällä käytiin Hennan kanssa salilla ja sai kyllä huomata, että ihan kunnossa en oo. Onhan tässä toki niistetty ja köhitty jo kauan aikaa, mutta nyt aloin hikoilla ja väsyä ihan ennätysnopeasti. Tuskin kuntokaan on päässyt rapistumaan näin järkyttävästi viikon-parin tauon jälkeen. :D Ei siis muutakuin vitamiineja naamaan, kunnon yöunet kunniaan ja koetetaan vältellä vilustuttamasta itseään, eiksjuu?!

Tänään on ollut taas aivan supermukava päivä, salinjälkeistä kehnoa oloa lukuunottamatta. On tullut liikuttua, syötyä Jonin laittamaa herkkuruokaa, istuskeltua koneella ja jaksettu lukeakkin. :) Aamulla ennen salille lähtöä käväsin Cubuksen nettisivuilla ja löysin niin paljon kaikkea ihanaa. Tarkoitus oli koota näistä löydöistäni kollaasi, mutta koska Picasa ei suostunut avaamaan kyseisiä kuvia, saatte tyytyä yksittäisiin kuviin! Lemppareiden joukkoon pääsivät...



 1. Peplumhelmaiset paidat


2. Kuviollinen neule

3. Maastokuvioiset farkut.


 4. Upeat kaula- ja korvakorut



 sekä 5. Ihanat pikkulaukut!




Voi vitsi, toivottavasti pääsen kevään aikana käväsemään siskon luona Helsingissä, pääsis samalla koluamaan kauppoja oikein kunnolla! Muun muassa tuolla Cubuksella tahtoisin niiiin käydä, pitääpä ottaa oikein asiaks  ja alkaa suunnittelemaan reissua. :) Nyt lähden leipasemaan pannukakun ja illalla suuntaan luultavammin Jonille yöksi, koska aamulla tehdään nopea reissu Kokkolaan. :) Heipat!

maanantai 25. helmikuuta 2013

Nahkatakkifiilistelyä.

Oijoi, ompa vain ollut onnistunut päivä! <3 Herättiin Jonilla puoli 11 aikoihin, kerrankin oli aikaa heräillä ja ihan vain olla rauhassa. :) Katsottiin muun muassa aivan tosi hyvää Ted-leffaa, joka jäi kuitenkin valitettavasti kesken. Syömisen ja laittautumisen jälkeen Joni heitti mut Hennalle, josta lähdettiin kahvila Anniin. Kyllä vaan mokkapala maistui! Hyvässä seurassa aika kului nopsaan, ja puoli neljän aikaan lähdin isän kyydissä kotiin. Auringonpaiste innosti ulkoilemaan, ja melkein heti kotiin päästyäni vaihdoinkin lenkkivaatteet ylle. Tuli kierrettyä semmoinen 4 kilsan lenkki Rockyn kanssa upeasta ilmasta nauttien. Illemmalla Joni saapui kyläilemään, ja myöhemmin saatiin myös sisko ja siskon poikakaveri käymään. Ilta on vierähtänyt nopeasti jutustellen ja koneella istuskellen, kohta onkin aika siirtyä telkkarin ääreen seuraamaan leffaa - vielä en oo tosin päättänyt, valitsenko Bondin vai katsonko sen sijaan Perhe on painajainen. Ei siinä, molemmat on kyllä nähty monen monta kertaa!

Tänään sää oli sen verran keväinen, että innostuin sovittamaan valkoista iiihanaa nahkatakkia, jonka ostin H&M:ltä noin pari kuukautta sitten. Kertaakaan ei takki ole vielä päässyt käyttöön kylmän kelin takia, mutta kevättä odotellessa..:) Ehdin jopa näpsästä pari kuvaa kameralla, ennen kuin paristot loppuivat. Var så god!



Ignooratkaa kengät, kiitos! :D Ja voi hitsi, näistäkin kuvista huomaa, miten kipeästi tarttisin sitä järkkäriä! Ei auta ku jatkaa säästämistä... Kivaa illanjatkoa kaikille! <3

sunnuntai 24. helmikuuta 2013

Päivän kuulumiset ja randomkuvia.

Täällä sitä kovasti yritetään taistella flunssaa vastaan, mutta vähän vaikuttaa siltä, että kuume saa kohta mustakin otteen. Eipä olis mikään ihme, sillä melkein kaikki perheenjäsenet on sairastanut jo ja osa sairastaa edelleen. Joten aikamoinen ihme, jos täällä tautipesässä selviää pelkällä nuhalla ja kipeällä kurkulla! Nyt ois kuitenkin vähän huono aika sairastaa, onhan tässä enää pari viikkoa kirjotuksiin ja kuumeessa lukeminen on kamalaa.

Tänään oon istunut ahkerasti tietsikan ääressä, herkutellut itse tehdyillä kaurasuklaapalloilla, viettänyt aikaa Jonin kanssa ja lässyttänyt kissanpennuille. Aika perus sunnuntai siis! Suunnittelin vielä tänä iltana käppäileväni Jonille yökuntiin, siitä on sitten hyvä lähteä huomenna kylää kohti. Huomiselle on nimittäin tiedossa rakkaiden tyttösten treffailua kahvittelun merkeissä, ihanaaaa. <3 :) Mutta sen mä kyllä sanon, että enkunkirja saa matkata Jonille mukaan tänään, eihän tästä muuten mitään tule!


Välillä kuvat tuppaa jäämään puhelimeen, miksi niitä on niin paljon vaikeampaa muistaa ja jaksaa siirtää koneelle kuin kamerasta? Anyways, yllä randomkuvia viime ajoilta. Huomatkaa säälittävät kampauskokeilut, on meinaan harvinaista että meikäläinen laittaa hiuksia muuten kuin ponnarille tai suoristaa ja jättää auki. :D Nyt jatkan unelmointia vielä hetken finnmatkojen sivuja selaten ja lähden sitten Jonille päin, heipähei! :)

lauantai 23. helmikuuta 2013

Conssikuumetta.

Oh no, välillä tuppaa lähtemään mopo käsistä näiden viikonloppujen suhteen. Eilinenkin oli taas sellaista tuhlailua ja valvomista että huhhuh, joten tämä päivä saa luvan mennä hyvin rauhallisissa merkeissä. Paino sanalla hyvin. Tässä olotilassa en nimittäin taida jaksaa lenkillekkään, sen verran heikko olo on ja väsyttääkin niin hirveesti. Eikä ihme, nukuin ehkä 5-6 tunnin unet. Tämä päivä taitaa vierähtää ihan vain sisätiloissa, onneksi meillä on noita pieniä söpöläisiä joiden seurassa voi tappaa aikaa. Lukeakin vois ja pitäis, jos vain saisin itseni pakotettua kirjan kimppuun. Jotain kivaa on silti tiedossa tälle koomailupäivälle: Putous! Lauantai-illan varma piristäjä ja ainoa sarja, jota jaksan aktiivisesti seurata. Kun tähän lisää vielä jotain hyvää mässyä ja hyvää seuraa, lauantai-ilta on pelastettu!

Oon tässä jo jonkin aikaa kuolaillut uusia ja vanhoja Converse-värejä ja -malleja. Tulevana keväänä mä niin tahtoisin tepastella Conssit jalassa, ne on kyllä sellaiset jokapaikanjalkineet! Ja vaikka samannäköisiä tennareita onkin saatavilla halvemmalla eri merkkisinä, on Converseissa vaan oma viehätyksensä. 




Eniten mua miellyttävät nuo pinkit, sekä valkoiset, nahkaiset Converset. Perus-valkoiset kankaisetkin olis jees! Mutta kuten oon sanonut, rahanreikiä tähän kevääseen riittää vielä monta, joten taidan tyytyä ainakin vielä pari kuukautta vain haaveilemaan täydellisistä tennareista....:)