lauantai 16. maaliskuuta 2013

Enkunkirjoituskriisiavautumista.

Nyt se on ohi! Ainakin tältä keväältä siis, sillä en osaa yhtään varmuudella sanoa, meneekö koko enkku ees läpi. Että älkäähän ihmiset ainakaan mun kuullen marisko ettette saa sitä ällää, E:lläkin pääsee varmasti jonnekkin kouluun. Tottahan mäkin parempaa arvosanaa toivon kuin A, mutta eipä tainnu onnistua tällä kertaa. Nyt yritän kuitenkin olla murehtimatta ainakin siihen asti, kunnes saan alustavat tulokset. Eli ens viikkoon. Toki ne tulokset saattaa siitä muuttua jonkin verran, mutta haluan silti tietää suurin piirtein miten mulla meni. Monivalinnat ja avot tarkistin eilen abitreeneistä, monivalinnoista meni about puolet oikein ja avoista melkein kaikkiin vastasin edes jotain oikein. Mutta joo, sitten toiseen asiaan.

Sain mischievous mixture-blogin Elisalta haasteen, jollaiseen oon kyllä jo vastannut aikaisemmin. Mutta koska mulla ei vissiin raksuttanu sillon ihan täysillä tai joka tapauksessa ymmärsin koko haasteen väärin, tehdäämpä nyt uusi yritys! :D

Ohjeet

Tämän haasteen tarkoitus on löytää uusia blogeja ja auttaa huomaamaan heitä, joilla on alle 200 lukijaa. 

1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään. 
2. Pitää vastata myös haastajan 11 kysymykseen 
3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille 
4. Heidän pitää valita 11 bloggaajaa, joilla on alle 200 lukijaa.
5. Sinun pitää kertoa, kenet olet haastanut.
6. Ei takaisin haastamista. 


11 asiaa minusta 

1. Jännitän hirveesti esiintymisiä, esim. puheen pitämistä luokan edessä, yleisölle laulamista ja musateatteriharjoituksissa muiden edessä näyttelemistä.
2. En osaa nukkua päiväunia, ellen oo ihan rättipoikkiväsynyt tai sairaana.
3. Oon vilukissa ja palelen tosi usein. 
4. Kuuntelen tosi sekalaista musiikkia; Apulannasta Eminemiin ja Adelesta Raappanan kautta vanhoihin kotimaisiin. Lähes kaikki menee, lukuunottamatta örinäheviä. 
5. Oon laiska laittamaan kynsiä, koska en osaa paikoillani kynsien kuivumisen ajan, vaan onnistun lähes aina sotkemaan ne. 
6. Mulla ei oo varmaan ikinä ollut näin pitkä juurikasvu kuin nyt; noin 6-7cm, mittasin! 
7. En osta trendikkäistä vaatteita jotka ei oikeasti miellytä, koska en käyttäisi niitä enää niiden mennessä muodista.
8. Pelkään piikkejä, hammaslääkärissä käyntiä, jopa hemoglobiinin mittausta sormenpäästä. Lyhyesti sanottuna pelkään siis kipua. 
9. Itken helposti leffoja katsoessa. Viimeksi nousi tunteet pintaan Tyttö sinä olet tähti-elokuvan loppukohtauksen kohdalla. :D
10. Mulla on muutama sellainen ystävä, joita tapaan harvoin, mutta juttua riittää siitä huolimatta. :) 
11. Tahtoisin alkaa keräilemään jotakin astiasarjaa näin valmiiksi, mutta kun ne on niin himskatin kalliita. 

Haastajan kysymykset 

1. Lempivärisi pienenä? 
Vaaleansininen, suurin osa vaatteista oli sen värisiä! 
2. Jos saisit olla päivän ihan kuka tahansa, kuka olisit? 
Vaikea kysymys. En tiedä haluaisinko edes olla kukaan, koska sitten paluu omaan elämään voisi ärsyttää :D Ei vaiskaan. Varmaan joku oikein kuuluisa, näkispä ainakin millaista se elämä oikeasti on. 
3. Mikä on blogin pitämisen huonoin puoli?
Jaa-a. Joskus tuntuu, kuin kirjoittelisi vain itselleen, kun kommentteja tulee harvoin ja lukijakuntakin on pieni. Mutta suurimmaksi osaksi omaksi iloksenihan mä tätä kirjoittelen. :) 
4. Saatko paljon negatiivista palautetta anoilta? 
Ei ole tullut vielä kertaakaan. Mutta varmasti sekin päivä koittaa, siihen oon kyllä varautunut!
5. Nukutko ilman sukkia vai sukat jalassa?
 Vaihtelee. Kotona yleensä pörrösukat jalassa, koska mun huoneessa on hirmu kylmä. Jonin kanssa nukkuessa usein ilman sukkia, kun ei tarvi hytistä. :) 
6. Isac Elliot vai Robin? 
Oonko nolo jos en tiiä kuka on Isac Elliot? :D Mutta vastaan Robin, koska onhan se aika supersöpö.
7. Mitä odotat eniten tulevalta kesältä?
Kaikkia mahdollisia reissuja, sekä tietenkin aurinkoa ja lämpöä. :)
8. Oletko omasta mielestäsi optimisti, realisti vai pessimisti?
Jotain realistin ja pessimistin väliltä. Ehkä enemmän kuitenkin realisti, mutta saatan kärjistää joitain asioita vähän pessimistiseen suuntaan. 
9. Ihminen, jolle voit puhua kaikesta? 
En mä ihan kaikesta puhu kenellekkään, mutta tiedän, että Jonille pystyn puhua kaikesta luottamuksella.
11. Ranne- vai kaulakorut? 
Hmm..vaikea tämäkin, mutta vastaan kaulakorut, koska käytän niitä enemmän. 

Kysymykset haastetuille 
1. Vappu vai pääsiäinen? 
2. Mikä on paras piirre sinussa? 
3. Mikä on huonoin tapasi?
4. Paras muisto viime kesältä? 
5. Mihin olet koukussa? 
6. Lemppari vaatekauppa?
7. Luottotuote (esim. hiustenlaitto- tai kosmetiikkatuote)?
8. Lempi hedelmä?
9. Mukavin liikuntamuoto?
10. Yksi unelmasi?
11. Paras rentoutumistapasi?

Haastan kaikki halukkaat, joilla on alle 200 lukijan blogi. 

Eilisillasta asti kiusannut pääkipu on helpottanut jo sen verran, että taidan häippästä lenkille tästä koneen äärestä. Kun on kerran noin kaunis sää, niin eihän siitä viitsi olla nauttimatta! Mutta heitelkääpä tosiaan ideoita pari päivää sitten tehtyyn aiempaan postaukseen, kiitos :) 








torstai 14. maaliskuuta 2013

Nyt kuumottaa.

Enää päivä enkun kirjoituksiin, ja mä kerkeen käydä läpi ehkä neljän kurssin asiat. Eihän tän näin pitäny mennä? Vähän jo kuumottelee, tai oikeastaan aika julmetusti, mutta onhan tässä vielä tämä päivä aikaa päntätä tietoa päähän...vaikka viimeisenä päivänä pänttäämistä ei suositellakkaan. Huomisen jälkeen se on sitten finito! Kun nyt oikein ajattelee niin oon erittäin onnellinen siitä, että kirjoitin psykan ja ruotsin jo viime syksynä. Ja sen terveystiedon viime keväänä. Koska jos nyt olisin joutunut lukemaan enkun lisäksi vielä psykaakin, en olisi varmasti jaksanut keskittyä enkkuun tämänkään vertaa. 

Tämä aamu näytti tältä: 


 
1. Ankea, harmaa maisema ikkunan takana


2. Valtavina tukkoina satava lumi


3. Enkun lukemista



4. Yöhousuissa hengailua. Ja kyllä, oon edelleen täällä yöhousut päällä ja pörrösukat jalassa, kasvot pesemättä ja hiukset likaisina.


Tämänhetkisestä auringonpaisteesta huolimatta viihdyn erittäin hyvin täällä sisätiloissa, koska ulkona on mun makuun liian kylmä ja väsymys painaa. Ja haluan oikeasti päästä tästä enkusta edes läpi huomenna, joten pikku pakko pysytellä sisällä kirjan kera. Vaikka kirjoitukset huomenna mun osalta päättyykin, ajattelin ottaa ihan rauhallisesti ja viettää laatuaikaa Jonin kanssa, sillä raukka toipuu silloin edelleen tämänpäiväisestä leikkauksesta. Juhlimisen aika koittaa sitten viikon tai parin päästä, oli sitä juhlan aihetta tai ei! Nyt ruokaa naamaan ja sitten takaisin lukemaan, heipsan! :)

tiistai 12. maaliskuuta 2013

Mitä saisi olla?

Heipsansaa! Viikon ensimmäiset päivät ovat kuluneet pääasiassa kirjoituksiin lukien ja harjoitellen. Eilen suuri osa iltapäivästä kului musikaalibiisien läpimenossa ja sen jälkeisissä tanssiharkoissa, tänään puolestaan vietin koko päivän kotona. Lukuunottamatta noin tunnin lenkkiä äidin ja Rockyn kanssa, jäätävässä tuulessa. Unikin tuumasi maistua tänään iltapäivällä Jonin ollessa meillä, nää muka varhaiset heräämiset ei vaan taida olla mun juttu...:D Hassua, pienenä sitä nousi viikonloppuisinkin aikaisin, joskus ihan vain nähdäkseen auringonnousun tai ehtiäkseen pihalle muiden vielä nukkuessa. Oliskin vielä yhtä reipas!

Huomenna mä kuitenkin aion olla reipas. Ylös pitää nousta viimeistään ysiltä, alkaa heti aamupalan jälkeen lukemaan enkkua, sitten yhden maissa lähteä kohti lukiota biisiharkkoihin, sieltä muutamaksi tunniksi takaisin kotiin lukemaan, takaisin lukiolle tanssiharkkoihin, sieltä Jonille ja illaksi töihin. HUH! On se vaan kiireistä tämä abinkin arki...Mutta tämän viikon jälkeen helpottaa! Täytyy vaan toivoa ja tehdä tosissaan töitä sen eteen, että perjantaina menee enkun kirjalliset sen verran hyvin, että pääsen läpi. Pitäkääpä mulle sitten peukkuja, onnea nimittäin tarvitaan!



Oon jo kauan aikaa listannut ylös postausideoita, koska viimeisimmästä "erikoispostauksesta" on jo aikaa. Siispä, mitä saisi olla? Lempivaatteet-, luottomeikit-, tai huonepostaus? Epätoivoinen yritys kampauspostauksen tapaisesta? "Päivä kuvina"-postaus? Vai jotakin aivan muuta? Nyt saa esittää ehdotuksia (ja tietysti aina muulloinkin, kun tulee jokin idea mieleen), mä voin jopa toteuttaa ne! Eli ei muuta kuin ehdotuksia kehiin, ihmiset. :) Nyt hyvät yöt ja kauniita unia itse kullekkin! Meikä koettaa malttaa pikkuhiljaa poistua tästä koneen äärestä petiin. :)

sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

Eilisen asu ja sunnuntain kuulumisia.

"Kirjoituksia edeltävänä päivänä kannattaa sitten vain rentoutua." Kutakuinkin näin totesi viisas äikänopemme, ja minähän tottelin! Tänään syöpöteltiin Jonin kanssa Rollsissa, sen jälkeen tulin laittautumaan kotiin ja sitten lähdettiin porukoitten kanssa kohti Kokkolaa. Tiedossa oli nopea shoppailureissu, jolta mukaan tarttui Biozellin hopeashampoo, Aussien minihoitoaine ja valkoinen perustoppi H&M:ltä. Ei siis mitään ihmeempiä, mutta eipä ollut aikomuksenakaan. :) Ripsiseerumin oon tosin uhonnut ostavani, ja viikko-pari sitten kysyinkin Emotionissa käydessäni myyjältä, mitä hän suosittelisi. Talikan 36 euron ripsiseerumi tuntui silloin kuitenkin turhan isolta rahanreiältä, joten jätin ostamatta. Nytkin sen ostaminen vähän jäi, koska haluaisin varmistua siitä, että tuloksia on oikeasti nähtävissä. Jotain näille hennoille, vaaleille ja ohuille ripsille täytyy olla tehtävissä, right? Ja pliis jotain muuta kuin ripsienpidennykset. Joten jos jollakin on tietoa/kokemusta ripsiseerumeista ja niiden toimivuudesta, infotkaa! :) 

Eilispäivänä auringonlasku oli sen verran ihana, että teki hirmuisesti mieli päästä kuvattavaksi ulkoilmaan. Tämmöistä oli päällä;

Takki/H&M
Kengät/Brandos

Paita ja housut/H&M

Kello/o.n.e
Sormus saatu lahjaksi

Nuo siskon vanhat tekonahkahousut ovat lepäilleet vaatekaapin uumenissa jo kauan aikaa, eivätkä ole päässeet omaan käyttööni vielä kertaakaan. Onhan nuo edelleen vähän pitkät lahkeista, mutta ei se niin nuukaa oo. :) Auringonpaisteessa seisoskellessa huomasi, miten paljon aurinko jo lämmittää, vaikka muuten onkin vielä kovin talvista. Eiköhän se kevät sieltä kuitenkin pikkuhiljaa tule. :) Nyt heipat ja hirmuisesti onnea tuleviin kirjoituksiin jokaiselle, jolla ne ovat tänä keväänä edessä!

perjantai 8. maaliskuuta 2013

Uusi lemppari on löytynyt!

Oon tainnut löytää sen oikean - nimittäin lemppari vaatekaupan! :) Kyseessä on siis BikBok, jonka nettivalikoimasta tekisi mieli ostaa lähes jokainen vastaan tuleva vaate ja koru, eivätkä hinnatkaan pahasti kirpaise. :) Putiikki on esiintynyt viime aikoina ahkerasti seuraamissani blogeissa, ja niiden kautta mä tästä kaupasta innostuinkin. Harmi vaan, että lähin BikBok taitaa olla Kuopiossa, ja sinne päin tulee harvoin asiaa. Mutta kunhan tässä kevään aikana ehtii, aion ottaa suunnan siskolle Helsinkiin, ja sitten kuulkaa tyhjenee BikBokit ja Cubukset sun muut! ;) Shoppailureissua odotellessa voin kuitenkin vain kuolata netin valikoimaa. 




Katsokaa nyt itsekkin, vitsit mitä ihanuuksia. :) Oispa näistä edes jotain jäljellä sitten, kun itse pääsen kaupoille...

Eilispäivä oli sanalla sanoen tehokas. Pänttäsin enkkua Open Roadin harjoitusten avulla, kävin pitkän lenkin auringonpaisteessa äidin ja Rockyn kanssa, kerkesin pyörähtää mummullakin päiväkahveilla ja kävimpäs vielä salillakin! Tänään oon sitten ottanut rennommin, istuskellut lähinnä koneella ja leikittänyt pikkukissoja Jonin kanssa. Sen verran oon liikkunut, että käytin koiraa naurettavan lyhyellä lenkillä. Mutta pitäähän näitä hölläilypäiviäkin olla. :) Ai niin, ja sain mä tuolta yhdeltä ihanalta naistenpäiväsuklaatakin. :) <3 

Nyt laittautumaan, sillä enää alle pari tuntia ja pitää olla taas töissä. Ihanaa naistenpäivää! <3 

torstai 7. maaliskuuta 2013

Mekkounelmia.

Eilen enkun pänttääminen keskeytyi vähän väliä facebookin ja etenkin eri sivustojen mekkovalikoiman selailun takia. Mutta koska harjoituksia tuli kuitenkin tehtyä ihan mukavasti, annan itselleni anteeksi. :) Sitäpaitsi, tänään on uusi päivä, ja tarkoitus olisi viettää se lähes kokonaan enkun kirjoituksiin valmistautuen! Liikunta on jäänyt viime aikoina niin kamalan vähälle, että sallin itselleni kuitenkin salireissun. Ehkä sen jälkeen jaksaa sitten keskittyä taas paremmin. :)

Eilisen mekkojen selailun syynä oli tässä pikkuhiljaa lähestyvät, mahdolliset ylppärijuhlat. Perinteisestihän ylppärimekko on ollut usein valkoinen, mutta en sulje muitakaan vaihtoehtoja pois. Kokovalkoista mekkoa en kovin mielelläni haluaisi, sillä tiedän että sille ei omalla kohdallani olisi käyttöä enää myöhemmin. Siitäkin huolimatta, että tuleva kevät on kokovalkoiseen pukeutumisen aikaa. :--) Mä oon vaan sen verran arka valkoisen käyttäjä, että kaipaisin siihen mekkoon vähintäänkin jotakin tehosteväriä, tai vaihtoehtoisesti hankin aivan eri värisen mekon. Yllättävää kyllä, vaaleat ja valkoiset mekot pääsivät kuitenkin huomattavan suureen osaan kollaaseissa jotka kokosin!


Alarivin keskimmäinen mekko zalando.fi, muut mekot nelly.com.

Mekkojen joukkoon pääsi kuin pääsikin myös pari väripilkkua! Mustavalkoinen mekko zalando.fi, muut mekot nelly.com.
Musta tuntuu, että hukkuisin kokopitkään maximekkoon, mutta tuollaiset edestä lyhyemmät maximekot eivät saisi näyttämään siltä. :) Hirveän vaikea sanoa lemppareita kummastakaan kollaasista, niin ihania kaikki!

Mekon lisäksi valkolakkikin on vielä hankkimatta, mutta päätin odottaa siihen saakka, kunnes alustavat tulokset tulevat...tuo enkku niiiiin jännittää! Siispä nyt lukemaan, vaikkakin tuo auringonpaiste houkuttelis vähän ulkoilemaankin. Pakko vaan yrittää pitää itseni Open Roadin harjoituksissa tai vaihtoehtoisesti kirjassa kiinni. Kivaa torstaita teille!

tiistai 5. maaliskuuta 2013

Ura-ahdistus.

No voi nyt sentään, amk-haku alkoi eilen ja mä oon vielä ihan hukassa. Onhan noita vaihtoehtoja joo, mutta vain neljään paikkaan voi hakea ja ne neljä pitäisi vielä laittaa mieluisuusjärjestykseen. Jotenkin niin hassua, että vaikka lukion piti jotenkin selkeyttää mun ajatuksia jatko-opintojen suhteen, en vieläkään tiedä mitä haluan tulevaisuudessa tehdä työkseni. Pelkään, että jos pääsen opiskelemaan jotakin hakemaani alaa, en sitten tykkääkkään siitä. Ja miks kaikki kiinnostavat opiskelupaikat on niin perkuleen kaukana?! En tosiaankaan tahtois lähteä mihinkään Rovaniemelle tai ylipäätään tämänhetkistä asuinpaikkaani pohjoisempaan, mutta en myöskään ihan itä-Suomeen tai Helsinkiin asti....:D Näyttää vähän siltä, että multa loppuu pian hakupaikat kesken! Sen verran vähän mua kiinnostavia kouluja lähiseuduilla on. No, onneksi on tosiaan vielä kuukausi aikaa mietiskellä, vaikka pyrinkin tekemään haun jo hyvissä ajoin, ettei paniikki iske. Sitten olis vielä jäljellä haut yliopistoihin ja perustutkintoihin. Yhyyy tätä valinnan vaikeutta!

Eilinen "koulupäivä" venyi pitkäksi; aluksi lauleskeltiin laulutunnilla, sen jälkeen oli pari tuntia vapaata (jonka aikana daim-muffinssi maittoi Annissa!), sitten sai lauleskella vähän lisää musikaalibiisin harjoituksissa, sitten nopeesti Jonilla käymään, ja koska en ehtiny syödä, nälkäisenä, säälittävillä eväillä varustautuneena musateatteriin. Musateatterin jälkeen jäätiin vielä harjottelemaan yhen kohtauksen tanssia. Huh, mikä päivä! Hassua, että tuo kaikki ei siltikään tuntunut koululta, jotenkin sitä vaan tiedostaa olevansa lukulomalla :D Lukemisesta puheenollen, seuraavat pari päivää on omistettu suurimmaksi osaksi lukemiselle, sillä Joni lähtee pariksi päiväksi koulujuttujen perässä Pudasjärvelle saakka. Nyyh! :'< Mutta jos tästä jotain hyvää koettaa etsiä, niin jääpähän mulle tosiaan aikaa lukemiselle, ilman minkäänlaista kiirettä. Paitsi että huomiselle on tiedossa äikänopettajan jotain esseeharjoittelua kirjoituksia varten, vain 2½ tunnin verran.....:) Mutta parempi mennä, koska preppaamisesta on varmasti valtavasti hyötyä maanantain (siis jo ensi maanantain!!!) kirjoituksissa.

Reilun parin tunnin päästä saa taas mennä, aluksi tanssiharkkoihin ja sieltä suoraan biisiharkkoihin. Oikein ällöttää, miten tässä kiireessä, kokoajan niin sanotusti monta rautaa tulessa, on vähän unohtanut itsensä. Kynnet on lakattu viimeksi ennen abiristeilyä, hiuksia en ole jaksanut laittaa sen kummemmin, kulmatkin rehottu vielä pari päivää sitten kunnes sain aikaiseksi tehdä niille jotain, ja liikkuminenkin on vähän jäänyt. Jospa sitten kirjoitusten jälkeen olisi enemmän aikaa omistautua itselleen. Mutta nyt etsiskelemään koulutusvaihtoehtoja, ja koska kuviakaan ei ole tullut omasta pärstästä näpsittyä, tarjoan kuvapläjäyksen meidän ihanista kissavauvoista. Niihin ei voi kyllästyä, eihän? :)