keskiviikko 20. maaliskuuta 2013

What a beautiful morning.

Noin neljän ja puolen tunnin unet takana, näillä mennään! Tuijottelin taas tv:tä vähän turhan myöhäseen, sitten kesti vielä jonkin aikaa nukahtaa, ja aamulla heräsin jo ennen puoli kuutta isän noustessa ylös. Harvoin mä näin aikaisin herään ilman kelloa! Yritin siinä sitten saada uudelleen unta, mutta eihän se sitten onnistunut. Vähän ennen seitsemää laitoinkin sitten valot päälle ja kömmin takaisin sänkyyn näiden kanssa; 


Piirtelin sydämiä niiden vaatteiden kohdille, jotka kaikista eniten haluaisin vaatekaappini täytteeksi. Loppujen lopuksi niitä sydämiä tuli kuitenkin vähän joka vaatteen kohdille..:D 

Vitsit että ulkona oli valoisaa! Eipä oo tullut tätä päivän pitenemistä huomattua näin aamuisin, kun on nukkunut niin paljon myöhäisempään. 



Puoli kasin maissa aamupalaa: omena, appelsiini ja kuumaa kaakaota. Siinä sitten rauhassa lueskelin Keski-Pohjanmaata ja hörpin kaakaota, oi mikä ihana aamu! 


Kohta lähdetäänkin Rockyn ja äidin kanssa vähän lenkkeilemään, sitten saan Jonin kylään, ja kolmen maissa pitää lähteä lukiolle biisiharkkoihin. Sieltä sitten suoraan kuulemaan enkun alustavat tulokset....jäiks! Pitäkääpä peukkuja. :)

Pari naamakuvaa viime päiviltä: 



tiistai 19. maaliskuuta 2013

Leivontavimma.

Makoisien unien jälkeen Jonin kainalosta herättyäni mä sen keksin: tänään leivotaan! Tai no, oikeastaan tuo ajatus kyti päässä jo eilen. Aamupalan jälkeen lähdettiin kipin kapin kauppaan, josta ostin pari purkkia rahkaa ja säilykepersikoita. Siitä sitten Joni heitti mut kotiin ja yhden maissa aloinkin leikkiä leipuria. 

Tämmöistä hyvää syntyi! Aivan hirveen hyvää persikkarahkapiirakkaa, jonka ohje löytyy jostain vanhasta reseptikirjasta, jonne ihmiset on aikoinaan saaneet lähettää omia hyviksi havaittuja reseptejään. Täytyy kyllä kehaista, että jo viime vuonna tästä tuli aika huippuhyvää! Ja oon melkein varma että nyt jopa parempaa, kun korvasin maitorahkan sitruunanmakuisella. :) 

Mua harmittaa vietävästi kun nämä kuvat on tosiaan tätä kännykkakameramatskua. Mutta ei syytä huoleen, sillä 1. Aivan pian ostan sen uuden puhelimen, jossa saa luvan olla parempi kuvanlaatu ja 2. Sisko vie kohtapuoliin kameran itselleen noin kuukaudeksi, joten se järkkärin hankinta taitaa olla edessä myös suht. pian...aion tosin aluksi etsiskellä käytettyjä, mutta tietenkin täysin toimivia järkkäreitä, siinäkin säästäisi. Mutta jollei sopivaa löydy, niin täytyypä tässä kuukauden sisällä lähteä metsästämään mun ensimmäistä ikiomaa kameraa (jollei lapsuuden kertakäyttökameroita lasketa, haha!) ihan tuolta lähikaupungista. 

Nyt herkuttelemaan, heipat! :)

lauantai 16. maaliskuuta 2013

Enkunkirjoituskriisiavautumista.

Nyt se on ohi! Ainakin tältä keväältä siis, sillä en osaa yhtään varmuudella sanoa, meneekö koko enkku ees läpi. Että älkäähän ihmiset ainakaan mun kuullen marisko ettette saa sitä ällää, E:lläkin pääsee varmasti jonnekkin kouluun. Tottahan mäkin parempaa arvosanaa toivon kuin A, mutta eipä tainnu onnistua tällä kertaa. Nyt yritän kuitenkin olla murehtimatta ainakin siihen asti, kunnes saan alustavat tulokset. Eli ens viikkoon. Toki ne tulokset saattaa siitä muuttua jonkin verran, mutta haluan silti tietää suurin piirtein miten mulla meni. Monivalinnat ja avot tarkistin eilen abitreeneistä, monivalinnoista meni about puolet oikein ja avoista melkein kaikkiin vastasin edes jotain oikein. Mutta joo, sitten toiseen asiaan.

Sain mischievous mixture-blogin Elisalta haasteen, jollaiseen oon kyllä jo vastannut aikaisemmin. Mutta koska mulla ei vissiin raksuttanu sillon ihan täysillä tai joka tapauksessa ymmärsin koko haasteen väärin, tehdäämpä nyt uusi yritys! :D

Ohjeet

Tämän haasteen tarkoitus on löytää uusia blogeja ja auttaa huomaamaan heitä, joilla on alle 200 lukijaa. 

1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään. 
2. Pitää vastata myös haastajan 11 kysymykseen 
3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille 
4. Heidän pitää valita 11 bloggaajaa, joilla on alle 200 lukijaa.
5. Sinun pitää kertoa, kenet olet haastanut.
6. Ei takaisin haastamista. 


11 asiaa minusta 

1. Jännitän hirveesti esiintymisiä, esim. puheen pitämistä luokan edessä, yleisölle laulamista ja musateatteriharjoituksissa muiden edessä näyttelemistä.
2. En osaa nukkua päiväunia, ellen oo ihan rättipoikkiväsynyt tai sairaana.
3. Oon vilukissa ja palelen tosi usein. 
4. Kuuntelen tosi sekalaista musiikkia; Apulannasta Eminemiin ja Adelesta Raappanan kautta vanhoihin kotimaisiin. Lähes kaikki menee, lukuunottamatta örinäheviä. 
5. Oon laiska laittamaan kynsiä, koska en osaa paikoillani kynsien kuivumisen ajan, vaan onnistun lähes aina sotkemaan ne. 
6. Mulla ei oo varmaan ikinä ollut näin pitkä juurikasvu kuin nyt; noin 6-7cm, mittasin! 
7. En osta trendikkäistä vaatteita jotka ei oikeasti miellytä, koska en käyttäisi niitä enää niiden mennessä muodista.
8. Pelkään piikkejä, hammaslääkärissä käyntiä, jopa hemoglobiinin mittausta sormenpäästä. Lyhyesti sanottuna pelkään siis kipua. 
9. Itken helposti leffoja katsoessa. Viimeksi nousi tunteet pintaan Tyttö sinä olet tähti-elokuvan loppukohtauksen kohdalla. :D
10. Mulla on muutama sellainen ystävä, joita tapaan harvoin, mutta juttua riittää siitä huolimatta. :) 
11. Tahtoisin alkaa keräilemään jotakin astiasarjaa näin valmiiksi, mutta kun ne on niin himskatin kalliita. 

Haastajan kysymykset 

1. Lempivärisi pienenä? 
Vaaleansininen, suurin osa vaatteista oli sen värisiä! 
2. Jos saisit olla päivän ihan kuka tahansa, kuka olisit? 
Vaikea kysymys. En tiedä haluaisinko edes olla kukaan, koska sitten paluu omaan elämään voisi ärsyttää :D Ei vaiskaan. Varmaan joku oikein kuuluisa, näkispä ainakin millaista se elämä oikeasti on. 
3. Mikä on blogin pitämisen huonoin puoli?
Jaa-a. Joskus tuntuu, kuin kirjoittelisi vain itselleen, kun kommentteja tulee harvoin ja lukijakuntakin on pieni. Mutta suurimmaksi osaksi omaksi iloksenihan mä tätä kirjoittelen. :) 
4. Saatko paljon negatiivista palautetta anoilta? 
Ei ole tullut vielä kertaakaan. Mutta varmasti sekin päivä koittaa, siihen oon kyllä varautunut!
5. Nukutko ilman sukkia vai sukat jalassa?
 Vaihtelee. Kotona yleensä pörrösukat jalassa, koska mun huoneessa on hirmu kylmä. Jonin kanssa nukkuessa usein ilman sukkia, kun ei tarvi hytistä. :) 
6. Isac Elliot vai Robin? 
Oonko nolo jos en tiiä kuka on Isac Elliot? :D Mutta vastaan Robin, koska onhan se aika supersöpö.
7. Mitä odotat eniten tulevalta kesältä?
Kaikkia mahdollisia reissuja, sekä tietenkin aurinkoa ja lämpöä. :)
8. Oletko omasta mielestäsi optimisti, realisti vai pessimisti?
Jotain realistin ja pessimistin väliltä. Ehkä enemmän kuitenkin realisti, mutta saatan kärjistää joitain asioita vähän pessimistiseen suuntaan. 
9. Ihminen, jolle voit puhua kaikesta? 
En mä ihan kaikesta puhu kenellekkään, mutta tiedän, että Jonille pystyn puhua kaikesta luottamuksella.
11. Ranne- vai kaulakorut? 
Hmm..vaikea tämäkin, mutta vastaan kaulakorut, koska käytän niitä enemmän. 

Kysymykset haastetuille 
1. Vappu vai pääsiäinen? 
2. Mikä on paras piirre sinussa? 
3. Mikä on huonoin tapasi?
4. Paras muisto viime kesältä? 
5. Mihin olet koukussa? 
6. Lemppari vaatekauppa?
7. Luottotuote (esim. hiustenlaitto- tai kosmetiikkatuote)?
8. Lempi hedelmä?
9. Mukavin liikuntamuoto?
10. Yksi unelmasi?
11. Paras rentoutumistapasi?

Haastan kaikki halukkaat, joilla on alle 200 lukijan blogi. 

Eilisillasta asti kiusannut pääkipu on helpottanut jo sen verran, että taidan häippästä lenkille tästä koneen äärestä. Kun on kerran noin kaunis sää, niin eihän siitä viitsi olla nauttimatta! Mutta heitelkääpä tosiaan ideoita pari päivää sitten tehtyyn aiempaan postaukseen, kiitos :) 








torstai 14. maaliskuuta 2013

Nyt kuumottaa.

Enää päivä enkun kirjoituksiin, ja mä kerkeen käydä läpi ehkä neljän kurssin asiat. Eihän tän näin pitäny mennä? Vähän jo kuumottelee, tai oikeastaan aika julmetusti, mutta onhan tässä vielä tämä päivä aikaa päntätä tietoa päähän...vaikka viimeisenä päivänä pänttäämistä ei suositellakkaan. Huomisen jälkeen se on sitten finito! Kun nyt oikein ajattelee niin oon erittäin onnellinen siitä, että kirjoitin psykan ja ruotsin jo viime syksynä. Ja sen terveystiedon viime keväänä. Koska jos nyt olisin joutunut lukemaan enkun lisäksi vielä psykaakin, en olisi varmasti jaksanut keskittyä enkkuun tämänkään vertaa. 

Tämä aamu näytti tältä: 


 
1. Ankea, harmaa maisema ikkunan takana


2. Valtavina tukkoina satava lumi


3. Enkun lukemista



4. Yöhousuissa hengailua. Ja kyllä, oon edelleen täällä yöhousut päällä ja pörrösukat jalassa, kasvot pesemättä ja hiukset likaisina.


Tämänhetkisestä auringonpaisteesta huolimatta viihdyn erittäin hyvin täällä sisätiloissa, koska ulkona on mun makuun liian kylmä ja väsymys painaa. Ja haluan oikeasti päästä tästä enkusta edes läpi huomenna, joten pikku pakko pysytellä sisällä kirjan kera. Vaikka kirjoitukset huomenna mun osalta päättyykin, ajattelin ottaa ihan rauhallisesti ja viettää laatuaikaa Jonin kanssa, sillä raukka toipuu silloin edelleen tämänpäiväisestä leikkauksesta. Juhlimisen aika koittaa sitten viikon tai parin päästä, oli sitä juhlan aihetta tai ei! Nyt ruokaa naamaan ja sitten takaisin lukemaan, heipsan! :)

tiistai 12. maaliskuuta 2013

Mitä saisi olla?

Heipsansaa! Viikon ensimmäiset päivät ovat kuluneet pääasiassa kirjoituksiin lukien ja harjoitellen. Eilen suuri osa iltapäivästä kului musikaalibiisien läpimenossa ja sen jälkeisissä tanssiharkoissa, tänään puolestaan vietin koko päivän kotona. Lukuunottamatta noin tunnin lenkkiä äidin ja Rockyn kanssa, jäätävässä tuulessa. Unikin tuumasi maistua tänään iltapäivällä Jonin ollessa meillä, nää muka varhaiset heräämiset ei vaan taida olla mun juttu...:D Hassua, pienenä sitä nousi viikonloppuisinkin aikaisin, joskus ihan vain nähdäkseen auringonnousun tai ehtiäkseen pihalle muiden vielä nukkuessa. Oliskin vielä yhtä reipas!

Huomenna mä kuitenkin aion olla reipas. Ylös pitää nousta viimeistään ysiltä, alkaa heti aamupalan jälkeen lukemaan enkkua, sitten yhden maissa lähteä kohti lukiota biisiharkkoihin, sieltä muutamaksi tunniksi takaisin kotiin lukemaan, takaisin lukiolle tanssiharkkoihin, sieltä Jonille ja illaksi töihin. HUH! On se vaan kiireistä tämä abinkin arki...Mutta tämän viikon jälkeen helpottaa! Täytyy vaan toivoa ja tehdä tosissaan töitä sen eteen, että perjantaina menee enkun kirjalliset sen verran hyvin, että pääsen läpi. Pitäkääpä mulle sitten peukkuja, onnea nimittäin tarvitaan!



Oon jo kauan aikaa listannut ylös postausideoita, koska viimeisimmästä "erikoispostauksesta" on jo aikaa. Siispä, mitä saisi olla? Lempivaatteet-, luottomeikit-, tai huonepostaus? Epätoivoinen yritys kampauspostauksen tapaisesta? "Päivä kuvina"-postaus? Vai jotakin aivan muuta? Nyt saa esittää ehdotuksia (ja tietysti aina muulloinkin, kun tulee jokin idea mieleen), mä voin jopa toteuttaa ne! Eli ei muuta kuin ehdotuksia kehiin, ihmiset. :) Nyt hyvät yöt ja kauniita unia itse kullekkin! Meikä koettaa malttaa pikkuhiljaa poistua tästä koneen äärestä petiin. :)

sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

Eilisen asu ja sunnuntain kuulumisia.

"Kirjoituksia edeltävänä päivänä kannattaa sitten vain rentoutua." Kutakuinkin näin totesi viisas äikänopemme, ja minähän tottelin! Tänään syöpöteltiin Jonin kanssa Rollsissa, sen jälkeen tulin laittautumaan kotiin ja sitten lähdettiin porukoitten kanssa kohti Kokkolaa. Tiedossa oli nopea shoppailureissu, jolta mukaan tarttui Biozellin hopeashampoo, Aussien minihoitoaine ja valkoinen perustoppi H&M:ltä. Ei siis mitään ihmeempiä, mutta eipä ollut aikomuksenakaan. :) Ripsiseerumin oon tosin uhonnut ostavani, ja viikko-pari sitten kysyinkin Emotionissa käydessäni myyjältä, mitä hän suosittelisi. Talikan 36 euron ripsiseerumi tuntui silloin kuitenkin turhan isolta rahanreiältä, joten jätin ostamatta. Nytkin sen ostaminen vähän jäi, koska haluaisin varmistua siitä, että tuloksia on oikeasti nähtävissä. Jotain näille hennoille, vaaleille ja ohuille ripsille täytyy olla tehtävissä, right? Ja pliis jotain muuta kuin ripsienpidennykset. Joten jos jollakin on tietoa/kokemusta ripsiseerumeista ja niiden toimivuudesta, infotkaa! :) 

Eilispäivänä auringonlasku oli sen verran ihana, että teki hirmuisesti mieli päästä kuvattavaksi ulkoilmaan. Tämmöistä oli päällä;

Takki/H&M
Kengät/Brandos

Paita ja housut/H&M

Kello/o.n.e
Sormus saatu lahjaksi

Nuo siskon vanhat tekonahkahousut ovat lepäilleet vaatekaapin uumenissa jo kauan aikaa, eivätkä ole päässeet omaan käyttööni vielä kertaakaan. Onhan nuo edelleen vähän pitkät lahkeista, mutta ei se niin nuukaa oo. :) Auringonpaisteessa seisoskellessa huomasi, miten paljon aurinko jo lämmittää, vaikka muuten onkin vielä kovin talvista. Eiköhän se kevät sieltä kuitenkin pikkuhiljaa tule. :) Nyt heipat ja hirmuisesti onnea tuleviin kirjoituksiin jokaiselle, jolla ne ovat tänä keväänä edessä!

perjantai 8. maaliskuuta 2013

Uusi lemppari on löytynyt!

Oon tainnut löytää sen oikean - nimittäin lemppari vaatekaupan! :) Kyseessä on siis BikBok, jonka nettivalikoimasta tekisi mieli ostaa lähes jokainen vastaan tuleva vaate ja koru, eivätkä hinnatkaan pahasti kirpaise. :) Putiikki on esiintynyt viime aikoina ahkerasti seuraamissani blogeissa, ja niiden kautta mä tästä kaupasta innostuinkin. Harmi vaan, että lähin BikBok taitaa olla Kuopiossa, ja sinne päin tulee harvoin asiaa. Mutta kunhan tässä kevään aikana ehtii, aion ottaa suunnan siskolle Helsinkiin, ja sitten kuulkaa tyhjenee BikBokit ja Cubukset sun muut! ;) Shoppailureissua odotellessa voin kuitenkin vain kuolata netin valikoimaa. 




Katsokaa nyt itsekkin, vitsit mitä ihanuuksia. :) Oispa näistä edes jotain jäljellä sitten, kun itse pääsen kaupoille...

Eilispäivä oli sanalla sanoen tehokas. Pänttäsin enkkua Open Roadin harjoitusten avulla, kävin pitkän lenkin auringonpaisteessa äidin ja Rockyn kanssa, kerkesin pyörähtää mummullakin päiväkahveilla ja kävimpäs vielä salillakin! Tänään oon sitten ottanut rennommin, istuskellut lähinnä koneella ja leikittänyt pikkukissoja Jonin kanssa. Sen verran oon liikkunut, että käytin koiraa naurettavan lyhyellä lenkillä. Mutta pitäähän näitä hölläilypäiviäkin olla. :) Ai niin, ja sain mä tuolta yhdeltä ihanalta naistenpäiväsuklaatakin. :) <3 

Nyt laittautumaan, sillä enää alle pari tuntia ja pitää olla taas töissä. Ihanaa naistenpäivää! <3