Voi mikä ihana sää! <3 On näitä kelejä koko pitkä talvi ja kolea kevät odotettukin. :) Viime päivät oonkin yrittänyt olla mahdollisimman paljon ulkosalla, ja tänäänkin ulkona vierähti parisen tuntia ikkunoita pesten ja Rockya lenkittäen. Lisäksi ollaan suunniteltu ylppäreiden menuta, jälleen kerran. :D Siitä ei vain tunnu tulevan ollenkaan valmista, kokoajan löytyy uusia kivoja reseptejä ja tulee mieleen sellaisia herkkuja, joita tahtoisi välttämättä juhliin. Ehkä tää tästä vielä..:) Onneks ollaan kuitenkin muutan ihan suht. aikataulussa, siivoilut on käynnissä, tarvittavat herkut tilattu ja osa pöydän antimista leivottu. Huomenna pääsen myös vihdoin hakemaan mun ihanan ylppärimekon ompelimosta kotiin, jeee! :)
Kohta suuntaan Jonin luokse käymään, mutta illemmalla huristellaankin tyttöporukalla viettämään tortillailtaa! Upea sää, ulkoilu, Joni ja nämä ihanat naiset; aika täydellinen päivä, sanoisinko!
Ps. Tiedättekös mikä muu on aika täydellistä? Tuo mun uus mekkoihanuus H&M:ltä. Vieläkin lämpimämpiä kesäkelejä odotellessa..;)
torstai 16. toukokuuta 2013
maanantai 13. toukokuuta 2013
Hengähdystauko
Huh, laulututkinto onnellisesti ja onnistuneesti ohi, eli viime aikojen suurin stressinaihe on nyt poissa! Ihan yllätyin miten hyvää palautetta opettajilta tuli, oon kyllä tosi tyytyväinen sekä omaan että bändin suoritukseen. :) Nyt saakin sitten hengähtää hetkeksi, vaikka kovaa kyytiä pitäisikin alkaa tehdä tänne niitä juhlia, eihän niihin ole enää kuin pari hassua viikkoa! Jos siis ne juhlat tulee, vähän nimittäin kuumottelee virallisten kirjotustulosten julkistaminen....:D Huomenna matka käy kohti Jyväskylää, ja pitääkin olla kohta jo sängyssä jos meinaa päästä ajoissa ylös. Pääsykoe liikuntatieteellisen liikuntapedagogiselle puolelle, elikkäs liikunnanopettajan koulutusohjelmaan, alkaa jo klo 10, joten joudutaan lähteä köröttelemään jo varhain. Hassua kyllä, mua ei tuo pääsykoe juurikaan stressaa (ainakaan vielä), mutta tuota tutkintoa jännitin ihan tosi paljon. :D Saas nähdä miten menee, toivottavaahan se olisi että pääsisin seuraavaan vaiheeseen, koska kyllä tuo vaikuttaa ihan mukavalta alalta. Vaikka toisaalta, mieluumminhan mä tänne vähän lähemmäs jäisin, ettei tarvitsisi ikävöidä kokoajan...:D Mutta näitähän nyt on turha murehtia etukäteen. Nyt iltapalalle ja sitten telkkarin ääreen, heipähei ja hyvät yöt! :)
lauantai 11. toukokuuta 2013
Nahkaa ja ketjua - täydellinen clutch!
Muutama päivä on taas viime postauksesta vierähtänyt, joten varautukaa vähän tavallista pidempään postaukseen! Ihan ekaksi haluan esitellä keskiviikkoisen ostokseni, joka kyllä kieltämättä pisti aluksi kaduttamaan. Mietin, että olisiko pitänyt sittenkin ostaa toisenlainen yksilö Lindexiltä, mutta nyt oon jo täysin varma siitä, että kyllä tää Seppälästä ostettu on sittenkin upeempi. <3
Mitäs tykkäätte? :) Oon kyllä niin tyytyväinen, että vihdoinkin löysin upean, monikäyttöisen juhlalaukun, joka oli kaiken lisäksi vielä suht. edullinenkin. :) Pari päivää sitten löysin pari muutakin upeutta, jotka kiikutin kotiin H&M:ltä, mutta niistä lisää ehkä seuraavassa postauksessa!
Viime päivät ovat kuluneet pääasiassa ylppäreitä suunnitellen, tutkintobiisejä harjoitellen ja Jonin kanssa oleillen. Vasta nyt alkaa tuo tutkinto kunnolla stressata, eihän siihen ole enää kuin pari päivää...onneksi voin lohduttautua sillä, että se on sitten ohi ja saa alkaa kunnolla keskittymään pääsykokeisiin ja tuleviin juhliin. :)
Keskiviikkoaamuna olin reipas ja nousin ylös jo 7 aikaan, vain jotta ehtisin kokeilla muffinireseptiä ylppäreitä varten. Ihan hyvin muffinssit - eiku anteeksi kuppikakut - loppujen lopuksi onnistuivat, mutta pinkistä kuorrutteesta tuli munkin makuun pikkusen liian ällömakeaa. Saimpahan varmistuksen, että kuorrutteen värjääminen kannattaa hoitaa elintarvikevärillä, ei mansikanmakuisella tomusokerilla..:D Pitääpä kokeilla tehdä toisenlainen kuorrute tässä lähipäivinä, kunhan vain löytyisi riittävästi aikaa jollekkin päivälle. Onneksi pursottimet on nyt hankittu, jotta ei tarvitse enää taiteilla veitsen ja lusikan kanssa!
Nyt koneelta veks ja telkkarin ääreen katsastamaan tämän vuoden Euroviisu-biisejä. :) Kivaa illanjatkoa!
tiistai 7. toukokuuta 2013
Koomailupäivä & kuvapläjäys
Takana varhainen herääminen, monta tuntia autossa istuskelua ja vähän lisää istuskelua Terveystalon käytävällä. Aamuviideltä oli tosiaan tänään herätys, koska olin päättänyt kerrankin lähteä Jonin mukaan Ouluun fysioterapiakäynnille. Unen saaminen oli viime yönä jostain syystä niin hirveän vaikeaa, että yöunet jäivät vain 4-5 tunnin mittaisiksi. Herätyksen soidessa tuntuikin siltä, kuin olisi herännyt keskellä yötä vain hetken nukkumisen jälkeen. :s Yllättävän helposti pääsin kuitenkin ylös ja sain meikattuakin suht. nopeasti. Sitten nopeasti aamupalat nassuun ja kohti Oulua! :)
Kauppoja ei tällä kertaa jääty kiertelemään, vaikka Zeppelin olikin matkan varrella ja Cubuksen ja Dinskon nimet osuivat kauppakeskuksen kyljistä sopivasti silmiin. Ehkä sitten ensi kerralla! Kotiin päästyäni yritin tehdä jotain hyödyllistä, ja sainkin hyllyköstä pölyt pyyhittyä ja sen järjestettyä. Lenkillekkin oli tarkoitus lähteä, mutta laiskotti sen verran, että annoin itselleni luvan jäädä neljän seinän sisälle. Huolimatta siitä, että ilma oli aika upea. Onneksi Joni tuli vielä piristämään tätä väsähtänyttä tyttöä ja käytiimpä käveleskelemässä lyhyt lenkki. Hetkeksi sain lisää energiaa, mutta nyt se on jo kadonnut jäljettömiin.
Loppuilta kulukoon Angry Birdsiä pelaten ja telkkua tuijottaen. Ja tänään yritän ihan tosissani mennä ajoissa nukkumaan, eilen se nimittäin jäi pelkäksi yrittämiseksi..:D Aamulla kymmenen maissa sitä taas mennään, tällä kertaa & taas vaihteeksi kohti Kokkolaa! Loppuun vielä kuvapläjäystä viime päiviltä, var så god!

sunnuntai 5. toukokuuta 2013
Newlookin ihanuuksia
Mun pitäis varmaan vähän rajoittaa tätä nettikauppojen selailua, eihän tässä ole enää järjen häivää! Pari päivää sitten löysin nimittäin Newlookin uutuuksista taas vaikka ja mitä, ja kokosin lempparini kollaaseiksi.
Lyhyet napapaidat ja ilmavat topit ovat parasta kuumalla kesäsäällä. Haasteena olisikin saada kesään mennessä paras pari napapaidalle; masu, jota kehtaa esitellä uimarannoilla. Salitreenit ja lenkkeilyt ovat kiireisen kevään aikana vähän jääneet, mutta eiköhän tässä vielä ehdi jonkinlaista tulosta saavuttaa..:)
Newlook on peplumtaivas. Sen huomasin heti ensimmäisellä kerralla, kun ko. sivustolla vierailin. Katsokaa nyt itse!
Multa uupuu monikäyttöinen kesämekko, mutta valinnan tekeminen on vaikeaa. Sifonkinen maksimekko, söpö pitsimekko ja kivan klassinen raitamekko kun houkuttavat kaikki niin paljon!
Newlook on peplumtaivas. Sen huomasin heti ensimmäisellä kerralla, kun ko. sivustolla vierailin. Katsokaa nyt itse!
Varoitus! Jos kärsit rahanpuutteesta, itsekurisi ei ole ihan vahvinta luokkaa tai tiedät edessä olevan useita välttämättömiä rahanreikiä, kannustan kiertämään tämän nettikaupan kaukaa. Voi nimittäin käydä niinkin hassusti, että newlook.comissa vierailtuasi haluat tarvitset vähän sitä, tätä ja tuota. :)
perjantai 3. toukokuuta 2013
Vuosipäivän viettoa
Tänään koitti mun ja Jonin 3-vuotispäivä, jonka kunniaksi lähdettiin syöpöttelemään Maggie'siin. Hetken soutaamisen ja huopaamisen jälkeen päädyin possupihviin aurakastikkeella ristikkoperunoiden kera, kerrankos sitä vaan herkutellaan. ;) Osoittautui kyllä nappivalinnaksi, loppujen lopuksi sain kiskoa ruokaa väkisin naamariin vaikka maha oli jo täynnä, kun en halunnut herkkupihvin joutuvan turhaan roskikseen.
Vatsat täynnä jatkettiin sitten matkaa Kokkolaan shoppailemaan. Cubus yllätti iloisesti uusilla tulokkaillaan, mutta päätin säästää rahaa ja odotella ensi viikkoon, koska silloin tulee kuitenkin taas käytyä Kokkolassa. Jos samat jutut kiinnostaa vielä silloin yhtä kovasti, joudun luultavasti tuhlata rahaa ainakin yhteen ihanaan toppiin, upeaan kaulakoruun, kivaan pikkulaukkuun jajajaja...:) Koko reissulta mukaan lähti vain pari sidukkaa iltaa varten, vähän kokista janonsammuttajaksi ja jo hetken himoitsemani Tangle Teezer, elikkäs kampaamoista saatava "ihmeharja," joka on erityisen hellävarainen hiuksille ja silti tehokas takkujen kesyttäjä. Mulla ei yleensä kovin helpostu tukka takkuunnu, mutta hellävarainen harja on silti hyvä olemassa, että voi huoletta sukia hiuksia päivän mittaan. :) Värin valinta ei ollut vaikeaa; pinkki sen olla pitää!
Päivän asuksi valikoitui tällä kertaa tällaista;
![]() |
Nyt istuskelen vielä hetken kotosalla, ja sitten suuntaan Jonin kanssa jonnekkin päin viettelemään perjantai-iltaa kera parin hassun siiderin. Leppoinen ja mukava päivä takana, toivottavasti ilta jatkuu yhtä mukavasti. :) Kivaa perjantai-iltaa teillekkin! <3
torstai 2. toukokuuta 2013
Vappumeininkejä
Toivottavasti teidän vappu meni yhtä mukavasti kuin mulla! Vappuaattona vieteltiin iltaa Jonin kaverilla ja suunnattiin myöhemmin Anteroon, illan aikana saatiin myös uusia tuttavuuksia. Hilpeän illan jälkeisenä aamuna olo ei ollutkaan enää yhtä hilpeä, päinvastoin. Surkeana yritin väkisin meikata lattialla istuen, koska piti lähteä vappuriehaan katsomaan siskon tanssiesitystä, joka oli kyllä tosi näyttävä!
Olo onneksi tokeni raittiiseen ilmaan päästyäni, ja parani aina vain ihanien tyttösten kanssa pidetyn vappubrunssin myötä. Tuuli oli kova ja itse kukin joutui vähän väliä hytisemään kylmästä, mutta siitä huolimatta meidän brunssi oli erittäin onnistunut. Tytöille jo sanoinkin, että jokaisen juhlitun yön jälkeen pitäisi pitää brunssi, niin kivasti olo tokeni kunnon mätön jälkeen. ;)
Vappuna ehdittiin myös käymään jätskeillä ja ajelulla Pinjan kanssa, sekä samoilla asioilla porukoitten kanssa! Onneksi tyydyin kuitenkin siihen yhteen jätskiin.
Huomenna juhlitaan taas, sillä Jonille ja mulle tulee täyteen 3 vuotta yhteistä taivalta. <3 Hassua miten nopeesti aika onkaan kulunut, mutta niinhän sitä sanotaan, että aika kuluu nopeasti hyvässä seurassa. :) Huomenna siis juhlistetaan tätä merkkipaalua käymällä syömässä hyvin, ja sen jälkeen näillä näkymin shoppailemalla. Kuvamatskua mahdollisesti tulossa, mikäli ylipäätään muistan näpsiä kuvia...se tuppaa usein unohtumaan!

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)