Tämmönen kuvapläjäys ihanan rentouttavasta mökkireissusta! Nyt mentiin taas->
torstai 11. heinäkuuta 2013
Mökillä.
Oho, oikein hävettää kun katson viime postauksen päiväystä..Jotenkin tää festariaika on vaan ollut niin täynnä tekemistä ja menemistä, ettei koneelle oo hirveän pitkäksi aikaa ehtinyt istahtaa. Lisäksi nyt kun on tuo järkkäri käytössä, kuvia tulee otettua enemmän ja kuvien lataaminen koneelle kestää huomattavasti kauemmin kuin muutaman kuvan siirtäminen puhelimesta koneelle. Pahoitteluni. :-( Mutta nyt asiaan; viime perjantaille suunniteltu mökkireissu siirtyikin lauantaille, ja lauantai-iltapäivänä lähdettiinkin aluksi vain äidin, isän ja Rockyn kanssa autolla mökille. Perässä tulivat sitten 2 kappaletta siskoja ja siskon poikakaveri lättyjauhoseoksen, limsojen ynnä muiden herkkujen kanssa. Paisteltiin makkaraa, äiti ja isä kävi saunassa ja jopa uimassakin, ja herkuteltiin muurinpohjalätyillä. Rockykin oli ahkerasti mukana syömistouhuissa, ja näytti nauttivan niin paljon irrallaan juoksentelusta. :)
lauantai 6. heinäkuuta 2013
Kesähameessa.
Eilisillalle suunniteltu mökkireissu perheen kanssa vähän jäi, ja tekemisen puutteessa lähdettiin Riikan kanssa pihalle kuvailemaan. Löysin vaatekaapin kätköistä siskon vanhan kesähamosen, ja keksin yhdistää sen keväällä hankkimaani lyhyeen pitsipaitaan. Tadaaaa!
Pikkusiskokin pääsi kuvattavaksi, ja jos multa kysytään, kuvat onnistu jälleen aivan mahtavasti. :)
Riikan laittaessa balettitossuja jalkaan kuvaussessiota varten, paikalle saapunut Surku-kissa äkkäsi kivannäköiset nauhat.
| * valmistautuu hyökkäykseen * |
| Hyökkäys onnistui! |
Tossu tyytyi seuraamaan tilannetta vähän kauempaa..:)
Loppujen lopuksi kyse taisi olla vain huomion kaipuusta...voi noita söpöläisiä. :')
torstai 4. heinäkuuta 2013
Ekat kuvat (ja kiirestressihoppuavautumista)
Tällaisia kuvia näissä aloittelijan kätösissä saatiin aikaan! (Pari viimeistä kuvaa tosin nappasi sisko, kiitokset!) Vielä on paljon opeteltavaa, mutta eiköhän tässä vielä opi, kunhan vaan saisin jostain lisää aikaa. Huomenna viimeinen työpäivä KP-V:llä ja sen jälkeen saakin hengähtää pari päivää, maanantaina sitten taas uusiin töihin...Äiti tais olla ihan oikeassa, kun sanoi ettei kannata haalia liikaa töitä kesälle. Hyvähän se on tienata, kun rahanmenojakin on tiedossa, mutta kyllä tämä kiire alkaa jo pikkuhiljaa niin sanotusti tympästä. Mä kun niin mielelläni kävisin aamusalilla, tekisin pitkiä lenkkejä koiran kanssa, meikkaisin, valkkaisin vaatteita, laittaisin hiuksia, näkisin kavereita, päivittelisin blogia ynnä muuta ilman tätä inhottavaa kiirettä. Tämänpäiväinen tapaaminen tyttöjen kanssa jäi väliin pääasiassa siksi kun ei ollut kyytiä, mutta osasyynä oli myös töiden jälkeinen väsymys. Oli sellainen olo, että on vaan pakko saada nollata ja ihan vaan olla rauhassa. Hassua, koska eipä mun tämä parin viikon työrupeama ole mitään järjettömän raskaita työtehtäviä sisältänyt, mutta silti on ollut melkein kokoajan stressi päällä. Pitäisi varmaan vain opetella ottamaan iisimmin. Vuorokauteen kun ei saa lisää tunteja, vaikka kuinka haluaisi. Nyt taidankin tästä siirtyä tsekkaamaan, mitä keittiön kaapeista löytyy. Jospa sitä leipasis pitkästä aikaa muffinssit, ihan rauhassa ja ilman minkäänlaista hoppua. Kiireetöntä tulevaa viikonloppua kaikille! <3
tiistai 2. heinäkuuta 2013
Reissu eläinpuistoon.
Taas on mennyt aika niin vauhdilla, että huhhuh. Luulin ja toivoin jo, että kun tämä heinäkuun työrupeama alkaa, aika jotenkin "hidastuu" ja aika tuntuu ihan matelevan. Kesäkuu kun mennä hujahti niin nopeasti, että ihan kauhistuttaa. Ihan kuin en olisi ehtinyt nauttia kesästä ja lomasta ollenkaan! Mutta vielä mitä, aika tuntuu kuluneen ihan yhtä nopeasti kuin aiemminkin. Ellei vielä nopeammin. Työpäivät ovat olleet pääosin hommaa täynnä, ja töiden jälkeen on aina ollut jotain tekemistä. Milloin salia, milloin uuden kameran tutkailua ja käytön opettelua. Ehkä tää tästä vielä hidastuu.
Kuvista puheenollen, viime sunnuntaina tehtiin reissu Kälviän kotieläinpuistoon. Siellä käyminen on ollut meidän perheelle ikäänkuin traditio, varmaan kymmenen vuotta meni että käytiin siellä joka kesä. Viime vuosi oli poikkeus, jotenkin se(kin) kesä vain meni niin nopeasti, että eläinpuistossa käynti vähän unohtui. Nyt kun sain vihdoin sen järkkärin, olin senkin vuoksi innokas lähtemään, että pääsisin oikeasti kuvaamaan jotakin.
| Menomatkalla vähän sateli, mutta sade loppui sopivasti kun päästiin perille. :) |
| Mitä karvakasoja! <3 |
| Jättiluppakorvakani vei mun sydämen. Tuommonen mun pitää ehdottomasti saada vielä joskus! |
Eläinpuiston yhteydessä toimii myös talonpoikaismuseo. Ympäri puistoa on erilaisia vanhoja vempeleitä, tavaroita, kulkuneuvoja ynnä muuta. :)
Sisäänpääsy eläinpuistoon ja museokylään yht. vain 7e/hlö, kannattaa käydä! :)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)