O-ou...näin ne päivät vain juoksee! Taas on vierähtänyt jo tovi viime postauksesta, nöyrimmät anteeksipyyntöni. Mua oikeasti harmittaa ihan hirveästi se, miten vähän aikaa mulla nykyään on blogille. Koulupäivien jälkeenkin on yleensä niin paljon hommaa, että vaikka kotiin ehtisikin käymään ja koneelle istahtamaan, ei postaukselle jää aikaa. Oma vikani, mitäs en varasta sitä aikaa joltakin muulta hommalta. Tällä hetkellä koulu, ihmissuhteet ja liikunta ovat vaan elämässä ne tärkeimmät asiat, ja niihin se aika oikeastaan kuluukin. Niin että mistäs sitä aikaa sais lisää?
Lauantai. Ei tunnu siltä. Harmaa, pimenevä ilta kotona koneen ääressä. Kun tästä kämpille pääsen, pakotan varmaan Jonin mukaan kauppaan hakemaan illaksi jotain mässyä. Sitten sohvalle makoilemaan, telkkari auki ja jonkun kivan leffan pariin. Hassua viettää lauantaita näin, viimeiset about pari kuukautta oon ollut joka ikinen lauantai menossa, joko baarissa tai vain kavereiden kanssa kylällä, tai sitten meillä on ollut porukkaa istumassa iltaa. Ihan hyvä kuitenkin näin, tuleepahan ainakin mentyä aikaisemmin nukkumaan.
Huomenna on sikäli merkittävä päivä, että Joni lähtee ensimmäistä kertaa meidän seurustelun aikana ajoreissulle Suomen rajojen ulkopuolelle. Hirvittää, vaikka eihän tässä tarvitse olla erossa kuin pari päivää. Mutta kun alkaa oikein miettimään, ollaan oltu viimeksi Jonin kanssa niin kauan erossa yli vuosi sitten. Saapahan pitkästä aikaa tuntea miltä oikea ikävä maistuu! Onneks on vertaistukea saatavilla, sillä Jonin veli lähtee samalle reissulle ja tämänkin tyttökaveri jää Kaustiselle. Seuraavalle parille päivälle tiedossa siis lenkkeilyä, kuntosalia ja kotona oleilua. Ehkä ehdin pian taas bloginkin pariin, kun maanantai on koulusta vapaa. :) Mielessä olisikin pari juttua blogin ulkoasuun ja postauksiin liittyen...pysykäähän ajan tasalla! :-) Nyt kävelemään tuonne harmauteen ja kämppää kohti, heipat ja mukavaa lauantai-iltaa!
lauantai 21. syyskuuta 2013
tiistai 17. syyskuuta 2013
Kun aurinko paistaa.
Aurinko paistaa, monessakin merkityksessä. Oon nyt vaan niin hyvällä tuulella, vaikka kouluhommia taas vaihteeks useampi työn alla, tietsikka tuumaa hajota käsiin ja koulukyydit on edelleen jokapäiväinen stressinaihe.
Eilen mun iltaa piristi ihana Jenny, jonka kanssa ollaan tutustuttu vasta ihan hiljattain. Pitkä iltalenkki ja kunnon höpötykset sai niin hyvälle mielelle! Oon myös saanut lisää virtaa liikkumiseen, tai sitten virtaa just siitä liikkumisesta. Who knows! Lyhkäsillä koulupäivillä on tietysti vaikutusta, mutta oon ihan tietoisestikin koittanut ottaa itseäni niskasta kiinni ja pakottaa liikkumaan. Ja siitäkös vasta hyvä olo tulee. :-) Kaiken lisäksi eilen Kela yllätti iloisesti antamalla mulle sen kauan odotetun opintotuen. Tänään samaisesta paikasta tullut kirje yllätti vieläkin iloisemmin. Taitaapa tulla shoppailureissu, nyt kun olisi ihan oikeasti kaikkea tärkeää ostettavaa. Ensimmäiseksi joudun varmaan käydä etsiskelemässä ihka ensimmäistä omaa tietsikkaa, ja jos hyviä ehdotuksia löytyy, otan niitä kiitollisena vastaan! Nyt kiitoskortteja valkkailemaan ja sitten kämpälle päin, palaillaan! :)

maanantai 16. syyskuuta 2013
Yo-fiilistelyä.
Maanantaivapaa pärähti käyntiin pitkästä aikaa kaurapuuroaamiaisella, siihen päälle reipas aamusali ja vielä kotiin pyöräily kauhiassa vastatuulessa. Kotiin päästyä suoraan koneelle kouluhommiin ja pari päivää sitten näpsittyen yo-kuvien muokkailua. Tehokasta!
Lauantaina pidettiin tosiaan pienet kuvaussessiot täällä kotona siskojen kanssa. Sain vihdoin ja viimein matskua niihin kiitoskortteihin, jotka valtaosa kevään ylioppilaista ja valmistuneista on varmasti lähettänyt jo kauan sitten. Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan, eiks je?! Onneks sattui olemaan lämmin päivä, ei tarvinut hirveästi hytistä ulkosalla vähissä vaatteissa. Tosin tälle orastavalle flunssalle se ei tainnut tehdä hyvää, joka aamu ääni painoksissa, päätä särkee vähän väliä, viluttaa, väsyttää ja nuhakin kiusaa...mutta eiköhän se tästä, kuumaa juotavaa ja lisää C-vitamiinipommeja hedelmien ja marjojen muodossa naamaan vaan, niin eiköhän tämä sillä helpotu! Onneks on saanut viikonloppuna ainakin nukkua kunnolla, ja huomisesta alkava kouluviikkokin näyttää ihan hyvältä, myöhäisiä aamuja ja lyhkäisiä päiviä. :-) Mutta ainiin, niihin yo-kuviin!
...ja tottakai, pelleilyksihän sekin lopulta meni! Tässä oli siis vain murto-osa kuvista, mutta mikä oli teidän mielestä paras otos, nimenomaan kiitoskorttikuvaksi? :-) Ehdotuksia kehiin, täällä kärsitään valinnan vaikeudesta!
<3: Essi
torstai 12. syyskuuta 2013
Valmistujaiskuvia ja kuulumisia.
Viikonloppu jo niin lähellä, mutta silti niin kaukana. Vielä on pitkä ilta ja yks luento edessä. Sen jälkeen mahdollisimman äkkiä Kokkolasta veke, sitten salille ja kotiin esseetä jatkamaan. Tällaista ainakin suunnitelmissa, mutta pahoin pelkään että väsymys vie taas vaihteeks voiton ja jää liikunnat sikseen. Ei vaiskaan, nyt on oikeesti jo korkea aika selättää tuo jokapäiväinen, kurja uupumus ja pakottaa itsensä liikkeelle! Mutta miten? Löytyykö keneltäkään hyviä ideoita?
Poikkesin nyt kotiin koneelle pääsyä varten, pitäisi aloitella esseetä, kurkata sähköpostia ja tulimpa samalla päivittämään blogiakin. Viime päivät on olleet pääasiassa yhtä tuskaa; järkyttävää pääkipua, stressiä, kiirettä, ja kuten mainitsinkin, väsymystä. Jopa eiliset Eka Kerta Kokkola-bileet jäi tästä syystä käymättä, vaikka alunperin olinkin menossa. Kuumeinen olo ja väsymys saivat mut kuitenkin lähtemään kotiin heti koulun jälkeen, ja vaikka kyyti takaisin Kokkolaan olisi ollutkin, jäin ennemmin kämpille leffaa katsomaan. Vähän kaduttaa näin jälkikäteen, mutta tuleehan noita pirskeitä. Ja tulipahan tienattua, sillä nuortenillat alkoivat eilen, ja arvatkaapa kuka otti fiksuna tyttönä paikan vastaan, vaikka jo nyt raskaalta vaikuttavat amk-opinnot ovat vasta käynnistyneet...?
Nyt kuitenkin höpötykset sikseen, pakko aloitella tuota esseetä. Nyt itse postauksen pääjuttuun, elikkäs Jonin lauantaisien valmistujaisten kuvapläjäykseen.
Ja of course piti saada muutama kuva itsestäki :-)
Että tämmöistä! Nyt sen esseen kimppuun, sitten Rockyn kanssa lenkille jos vaan suinkin ehdin, kämpille tiskaamaan ja siivoamaan, telkkarin ääreen ja nukkumaan. Yyh, miks päivät on näin lyhyitä?!
Poikkesin nyt kotiin koneelle pääsyä varten, pitäisi aloitella esseetä, kurkata sähköpostia ja tulimpa samalla päivittämään blogiakin. Viime päivät on olleet pääasiassa yhtä tuskaa; järkyttävää pääkipua, stressiä, kiirettä, ja kuten mainitsinkin, väsymystä. Jopa eiliset Eka Kerta Kokkola-bileet jäi tästä syystä käymättä, vaikka alunperin olinkin menossa. Kuumeinen olo ja väsymys saivat mut kuitenkin lähtemään kotiin heti koulun jälkeen, ja vaikka kyyti takaisin Kokkolaan olisi ollutkin, jäin ennemmin kämpille leffaa katsomaan. Vähän kaduttaa näin jälkikäteen, mutta tuleehan noita pirskeitä. Ja tulipahan tienattua, sillä nuortenillat alkoivat eilen, ja arvatkaapa kuka otti fiksuna tyttönä paikan vastaan, vaikka jo nyt raskaalta vaikuttavat amk-opinnot ovat vasta käynnistyneet...?
Nyt kuitenkin höpötykset sikseen, pakko aloitella tuota esseetä. Nyt itse postauksen pääjuttuun, elikkäs Jonin lauantaisien valmistujaisten kuvapläjäykseen.
Ja of course piti saada muutama kuva itsestäki :-)
maanantai 9. syyskuuta 2013
Valmistujaisissa.
Hirrrveen hyvää ruokaa, kuvailua, viini-sprite-sekoituksia, ihania ihmisiä ja vieläpä mahtavassa säässä! Illalla kämppä täynnä kivaa porukkaa, vähän lisää syömistä ja etenkin juomista, BB:tä ja jutustelua. Yöllä lisäksi muutama tunti Konstan tanssilattialla. Onnistuneet juhlat, ja yks parhaista illoista piiiitkään aikaan!
Onnea vielä kulta <3 :-)
Lisää kuvia myöhemmin, nyt taas vaihteeks kiirettä pitää, joten pitääpä tästä mennä. Heipat!
torstai 5. syyskuuta 2013
Torstain kuulumisia.
Pikakuulumiset ennen kuin uppoudun jälleen tuohon superjännittävään Elinikäisen oppimisen hyvät käytännöt-opukseen. Kuulostaa ratkiriemukkaalta, eikö vain? :-) Voin kertoa, että tämän päivän tunnit on kyllä olleet aika ratkiriemukkaita. Vaikka koulu alkoi vasta 10 kieppeillä, olin aamulla aivan sairaan väsynyt, ja sen kyllä varmaan huomasivat muutkin. Tietotekniikan tunnilla en tiennyt olisiko pitänyt itkeä vai nauraa, kun Word-ohjelmakin tuntui aivan liian hankalalta. Päädyin sitten kuitenkin tuohon jälkimmäiseen. Että tervetuloa vaan ne Powerpoint-projektit, innolla odotan, terveisin tekniikan ihmelapsi!
Viestinnän puolitoistatuntinen mateli vielä paljon hitaammin kuin tuo tietotekniikka. Piirtely ja muistiinpanojen kirjoittaminen saivat kyllä ajan kulumaan edes pikkuisen nopeammin. Tunnin kohokohta oli, kun osasin kirjoittaa sanan Ruotsin-matka oikein. Pisteet siitä!
Mun onneks huominen päivä on lyhkäsempi, ylös tarvii valitettavasti jo kuuden maissa, mutta viimeinen tunti päättyy jo 11.25. Kotiin jo puolen päivän aikaan, mitä luksusta. :-) Viimeistään huomenna aionkin kunnolla nauttia joutenolosta (siis sen aikaa kun raaskii, kouluhommat alkavat nimittäin kohta jo painaa päälle) ja suunnata pitkälle lenkille. Kyllä näitä viikonloppuja ja lyhyitä koulupäiviä osaa taas arvostaa, kun on taas palannut arkeen. Kivaa loppuviikkoa kaikille!

sunnuntai 1. syyskuuta 2013
Happy.
Jos onnellisuutta voisi mitata, tämänhetkinen onnellisuusindeksini olisi melkoisen korkea. Mitään erikoista ei ole sattunut, mutta silti olotila on jotenkin ihanan positiivinen ja rauhaisa. Tuo onnellisuuden tunne iski jo kämpiltä kotiin päin lähtiessä, ja sen kun voimistui Rockyn kanssa auringonpaisteessa kävellessä.
Kesä on kääntymässä syksyksi, mutta kuten oheiset kuvat kertovat, ihana väriloisto jatkuu vielä. Edes jo vähän viilenneet ilmat eivät pahemmin haittaa, vaikka eilen tulikin hytistyä aika lailla Kokkolan yössä. Viikonloppuaamuisin on ihan mahtavaa lähteä lenkille, kun syksyisen vilpoinen ulkoilma oikein pakottaa hereille. :) Ja kaiken hyvän päälle, ärsyttävät ötökkäät on selvästi vähentyneet, joten lenkkeily sujuu huomattavasti mukavammin!
Sain koulupaikan ensimmäisestä hakuvaihtoehdosta, ja siitä vasta sietäisikin olla onnellinen. Luokalla on hyviä, tutustumisen arvoisia tyyppejä, ja tulevat kouluaineet kuulostaa tosi kiinnostavilta. Vaikka 8 tunnin koulupäivät särähtävätkin vähän korvaan, eikä herääminen ennen 6:tta kuulostakkaan kovin houkuttelevalta, oon ainakin tähän asti jaksanut herätä joka ikinen aamu kouluun. Ja eipä tuolta paljon siedäkkään olla pois, paljon mieluummin istun tunneilla ja tutoriaaleissa itse mukana, kuin opiskelen asiat yksin kotona ja teen korvaavia tehtäviä. Täytyy vaan opetella tekemään hommat ajallaan ja aikatauluttamaan menoja, niin opiskelujen pitäisi sujua ilman hermoromahdusta. :D Niin ja ihan vain mainitakseni, meidän Fazer Amica-opiskelijaravintolasta saa ihan huippuhyvää ruokaa naurettavan halvalla! (Opiskelijahinta vain 1,97e)
Yhteiselo Jonin kanssa sujuu hyvin, ja viimeks tänään olin niin tyytyväinen ja onnellinen siitä, että mulla on niin ihana poikaystävä. En oo riidoissa kenenkään kanssa, kotona menee hyvin ja oon saanut lähipiiristä uusia kavereita. Ei liiemmin valittamista siis! Tänään otetaan vielä ilo irti upeasta ilmasta lenkkeilemällä ja leipastaan minttusuklaamuffinsseja Jonin tuleviin valmistujaisiin. Mitähän muuta sitä vielä keksisi ja kerkeäisi? Kivaa illanjatkoa ja onnellista alkavaa viikkoa kaikille!
Ps. Huominen koulupäivä näyttää siltä, että hyvältä näyttää. Se taitaa olla vapaapäivän paikka!

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)