keskiviikko 21. joulukuuta 2011

Kolme yötä jouluun on...

Vaikka loma alkoi jo maanantaina, toisinku monissa muissa kouluissa, en oo kerenny "lomailla" paljo yhtään. Tiistaina aamupäivällä lähettiin Sallan kans Kokkolaan hakemaan viimeisiä joululahjoja. Nyt on ihanan huojentunu olo, ku kaikki lahjat on ostettu ja suurin osa paketoitu. : )
  Tänään nousin ennen 8 ja lähin äitin kyydissä Sallalle, josta suunnattiin sitte mummulle siivoamaan kera Nellan. Kotona siivoaminen jatkui, ku innostuin imuroimaan oman huoneen cd-soitinta myöten. En oo varmaan ikinä imuroinu niin tarkasti kun tänään. :D Saimpas vielä yhenki huoleenaiheen pois harteilta tälle päivälle: otettiin vanhojentanssipuvun mitat ja lähetettiin eteenpäin. Nyt vaan odottamaan mun unelmapukua. ♥ Tämän illan aattelin olla kokonaan kotona, koska en vaan jaksais alkaa laittautumaan. Sen verran jaksoin kuitenki ulkonäöstäni huolehtia, että värjäsin ripset ja kulmat ja kuorin kasvojen ihon. Kohta Joni tulee kuitenkin tänne, joten pitääpä pikkuhiljaa lopetella. Huomisesta kuitenki sen verran, että pääsen taas leipomaan joulutorttuja ja ehkä pipareita, sekä luultavasti leivon Jonin porukoille jotain jouluks. Nyt kuitenkin heissan!

keskiviikko 7. joulukuuta 2011

Viikon paremmalla puolella.

Itenäisyyspäivää:




Tulihan sitä lunta, vihdoin!



Vaikka huominen tulee olemaan raskas päivä, oon onnellinen, että huomenna todella on jo torstai. Se tarkoittaa, että ollaan taas vähän lähempänä viikonloppua! Viime viikonlopun olin melkein kokoajan menossa, mutta tulevasta viikonlopusta en voi sanoa samaa. Näyttää vähän siltä, että saan vain olla ja tehä kaikkea joulujuttuja koko viikonlopun. :) Lauantaiaamuna meinataan leipoa pipareita ja jossain vaiheessa viikonloppua aattelin askarrella joulukortteja. Ai että kuulostaaki rentouttavalta. ♥
  Tänään lähin iltaruuan jälkeen Jonille jatkamaan meidän projektia, eli piparkakkutalon koristelua. Tuli muuten tooosi hieno, ainaki niistä osista jotka Joni koristeli. :) Loppuillan oonkin tässä istunut lähinnä koneella. Tänään oon myös stressannu vaikka ja mistä, mutta onneks stressi on vähän helpottanu iltaa kohti.
  Eilisen itsenäisyyspäivän vietin lähinnä kotona joulutorttuja leipoen ja tv:tä katsellen. Ja jaksoin kassoa Tuntemattoman sotilaan melkein kokonaan! Iltapäivällä käväsin pari tuntia Jonilla koristelemassa ja kokoamassa piparkakkutaloa, ja katsottiimpa siinä vähän aikaa Poika ja ilves-elokuvaa. Illalla katoin itsenäisyyspäivän vastaanottoa vähän niinkuin "perinteen mukaan" ja vaihoin mieltäni vanhojentanssipuvun mallin ja värin suhteen. Tällä hetkellä näyttää siltä, että päädynkin vähemmän prinsessamaiseen malliin, mutta väriltään vaaleanpunaiseen. Voi tosin olla, että vaihan mieltäni vielä tämänki jälkeen. Tulee vaan kohta kiire tuon puvun kanssa.
  Huomenna mulla alkaa aamulla koulu normaaliaikaan ja 12.45-14.55 ois vapaata, mutta koska ei oo kyytiä kotiin, joudun luultavasti istumaan sen ajan koululla. Jollen sitte lähe mummulle istuskelemaan siks aikaa, mikä on ihan varteenotettava vaihtoehto. Joka tapauksessa 14.55 alkaa tämän kurssin toisiks viimeiset liikuntatunnit. Vähän haikea olo, koska en varmaan valitse enää ens vuodelle liikuntaa, koska oon kohta ne pakolliset 2 kurssia käyny, ja vanhojentansseista tulee kolmas kurssi. Mutta voipi olla, että innostun vielä ens vuonnaki liikunnalle. Huomenna tosiaan liikuntatuntien jälkeen on tunti vapaa-aikaa, minkä jälkeen alkaa musateatteri. Tämä tarkoittaa sitä, että oon aamusta iltaan asti menossa. Onneks perjantaina on kampaaja, pääsen eroon tästä juurikasvusta ja saan aloittaa viikonlopun ihanan rentouttavasti. :)

sunnuntai 20. marraskuuta 2011

Party rock is in the house tonight!

Party rock is in the house tonight
Everybody just have a good time
And we gonna make you lose your mind
Everybody just have a good time

Party rock is in the house tonight
Everybody just have a good time
And we gonna make you lose your mind
We just wanna see ya shake that

Huomaa että on kihlajaisia vietetty. Tämä aamu oli kamalin pitkään aikaan, mutta ei se mitään, koska eilen oli hauskaa! :) Pitkästä aikaa vietettiin iltaa samalla kokoonpanolla ku "vanhoina hyvinä aikoina." Kihlajaisjuhlan jälkeen lähettiin siis jatkoille, joissa vierähti muutama tunti. Syötiin, juotiin, kuunneltiin musiikkia ja laulettiin karaokea! Oon vähän sitä mieltä, että bileet ilman karaokea ei oo kunnon bileet. Tosiaan, yöllä 1 maissa ilmeisesti pyörittiin Jonille ja jossain vaiheessa päädyttiin nukkumaan. Tänään oli sitte tosi hubaa syödä kakkua mummun synttäreillä ja kaiken huippu oli se, kun mummu yritti väkisin saada mut maistamaan jotain likööriä tms. Hyi saakeli.
  Nyt pitäis varmaan tehä jotain hyödyllistä, ennen ku lähen Jonille. Aattelin kirjottaa enkun tiivistelmän (joka onkin vasta reilu viikon myöhässä) tai jatkaa terveystiedon tutkimuksen työstämistä (joka pitääkin olla ens perjantaina valmiina). Tiiän, että viimeistään tulevan viikon puolivälissä iskee kauhia stressi, ku tajuan, että on vaikka mitä koulujuttuja tekemättä. Mutta valittelu ei tässä tilanteessa auta, joten rupean nyt tekemään jotain koulujuttuja. Tässä teille vielä vähän sunnuntai-illan piristystä, kuvat siis lauantaisista kihlajaisista. :)










Että semmosen bileet. 

lauantai 19. marraskuuta 2011

Girls' Night!

Ai että oli kiva ilta eilen. Siis nimenomaan ILTA. Muuten lähes koko eilinen päivä tuntu olevan aivan syvältä. Ilta siis vietettiin Minnan kotona, tyttöjenillan merkeissä. Syötiin, kerrottiin kauhujuttuja, juoruiltiin ja juteltiin vähän kaikesta. Niin ja syötiin vähän lisää. Onneks tajusin ottaa kameran mukaan, sillä saatiin taas niiiin onnistuneita kuvia! :D Kotiin lähin siinä kymmenen maissa, minkä jälkeen Joni tuli vielä meille yöks. Niijoo, ja näin pitkästä aikaa viime yönä jotain painajaisenkaltaista.
  Kello on jo yli puoli 12, enkä millään haluais hätäillä koneen ääreltä pois. Mutta sen joudun kuitenkin tekemään, koska ennen viittä pitää mm. käydä lenkillä, käydä suihkussa, valita 2 vaatekertaa kihlajaisia ja niiden jatkoja varten, meikata ja hoidella vähän bisneksiä. ;) Ennen koneelta lähtöä aion kuitenki selailla muutamaa blogia, miettiä illan meikin ja lisätä sekä tänne että naamakirjaan vähän kuvia eiliseltä.
  Tuli tässä ihan by the way mieleen, että mikä oikeus ihmisillä on sanoa ja luvata toista ja tehä sitte aivan toisin? Semmosesta tulee aika petetty olo. Nyt kuitenki heipat teille. Ja ihanaa viikonlopun jatkoa!






I love these girls. ♥

perjantai 11. marraskuuta 2011

Häähumua.

Määki haluan naimisiin. Tuo oli yksi niistä ajatuksista, jonka koin tämänpäiväsissä häissä. Itse meidän esitys meni vissiin hyvin, koska saatiin kehuja ja jopa morsian itkemään. :') Itekki kyllä liikutuin melkein kyyneliin häävalssin aikana. Kahden kappaleen esittämisestä saatiin palkaks hyvää ruokaa, hyvä mieli ja jopa rahapalkkio. Kannatti siis mennä! Ja ihme kyllä, en kokenu mitään hirveitä suorituspaineita tai jännitystä, johtuen ehkä kotoisasta tunnelmasta ja aika pienestä yleisömäärästä. Valitettavasti 'häälookistani' en yhtään kovin hyvää kuvaa saanu, vaikka kerranki oli aika onnistuneet meikit, vaatteet ja jopa hiukset. Tai sitte oon vaan liian nirso.

Häävaatteet. Anteeksi kuvanlaatu, kuva otettu tosiaan kännykällä.
Vihreä paita ja hame H&M, bolero siskolta, korvakorut Glitter.

Hiukset kiharsin korkkiruuvikihartimella, ja lopputulos oli ihan jees.
  Häät sai mut jotenki tosi hyvälle tuulelle, mutta eipä se kauaa kestäny. Nyt ärsyttää taas vaihteeks vähän kaikki, mutta eniten se, että mulle kiukutellaan syyttä suotta. Tiiän, että otan monesti pikkuasiatki turhan raskaasti, mutta jotenki tuntuu, että kaikki paska sysätään aina mun niskaan. Vaikka oisin kuinka syytön tahansa.
  Onneks pääsen tänään Jonille yöks, saapahan (ainaki toivon mukaan) jotain muuta ajateltavaa. Toinen hyvä jutska on, ettei mun tarvi enää tälle illalle pahemmin laittautua noiden häiden ansiosta. Huomenaamuna lähen sitte suoraan Jonilta kaupan kautta Sallalle tekemään isänpäiväkakkua. Nyt lähen kuitenki pikkuhiljaa Jonille päin. Hyvin pienellä todennäköisyydellä saatan myös eksyä illan aikana Konstaan, alaikäisten diskoon, jossen parempaa keksi. :D Saas nährä.

torstai 10. marraskuuta 2011

Jännitys tiivistyy...hääkeikka on jo huomenna ja vaikka laulut menee jo aika hyvin, niin pelkään taas kerran, että mokaan. Ja vaikka miten hokisin itelleni että 'kukaan ei oo täydellinen' tai 'kaikki tekee virheitä' niin silti mua ärsyttää suunnattomasti jos laulan sitte jotenki väärin. Raivostuttavaa.
  Tänään oli sählyturnaus raviopistolaisia ja kansanopistolaisia vastaan. Ja vaikka oli osittain tosi mukavaa ja hauskaa, niin täytyy sanoa, että hermot meinas mennä joihinki pelaajiin. En nimittäin ymmärrä, miks hyvä fiilis pitää pilata räyhäämällä ja miks täytyy ottaa joku koulujenvälinen sählyottelu niin perkuleen tosissaan. Tarkoitan tällä muunmuassa sinua, eräs raviopistolainen tyttö, joka et ole varmaan saanut minkäänlaista kasvatusta. Toivottavasti hävettää.
  Vaikka mua on raivostuttanu tänäänki erittäin moni asia, niin ei tää päivä ihan pilalla ole. Kohta ajattelin kokeilla huomista varten, miten korkkiruuvikiharoiden tekeminen onnistuu. Tuossa seiskan maissa pidetään sitten hääesityksen 'kenraaliharjotukset' lukiolla, minkä jälkeen lähen varmaan loppillaks Jonille. Oon näin by the way huomannu, miten laulaminen auttaa pahaan oloon. Kannattaa kokeilla!
  Huomenna lähen koulusta aamun tuplatunnin jälkeen kotiin laittautumaan, koska kyyti häihin lähtee n. puoli 1. Tiedossa siis ihan lepponen 2 tunnin koulupäivä, tosin matikan merkeissä. Tänä iltana pitäis vielä kokeilla häävaatteita ennen nukkumaanmenoa, kunhan vain muistais. Nyt lähen kuitenki kihartamaan hiuksia, joten morjensta! :) Loppuun vielä yks hyväksi havaittu Eminemin kappale, jonka bongasin tuossa joku aika sitte. Biisi ei sitte tosiaan liity koko postaukseen mitenkään. :D

keskiviikko 9. marraskuuta 2011

Pahin takanapäin.

Kerkesimpäs kirjoittelemaan! Nyt ois viikon raskain päivä takanapäin. Ja voi mikä helpotuksen tunne! Koulupäivä tosiaan alkoi siinä puoli 10 jälkeen, ja vasta vartin yli 7 pääsin lähtemään Jonille päin. Semmonen lähes 10 tunnin koulupäivä siis, mutta onneks se on nyt ohi. Onneks viikonloppu lähestyy kokoajan, saapahan sillon edes vähän levähtää. Vaikka tylsää tuskin tulee olemaan: perjantai-iltana meen Jonille yöks, lauantaiaamuna pitäis lähteä siskon luo leipomaan isänpäiväkakkua ja sunnuntaina onkin jo isänpäivä, joten se päivä menee luultavammin kotosalla.
  Huomenna on vähän tavallista mukavampi torstaipäivä koulussa. Puoli 2 lähetään kesken koulupäivän urhikselle, missä valmistaudutaan 14.30 alkavaan sählyturnaukseen, joka tapahtuu siis Kansanopistoa ja Raviopistoa vastaan. Viime vuonna Musiikkilukion joukkue hävis koko kisan, joten tällä kerralla asiaan on parempi tulla muutos! Sählyturnauksen takia joudutaan valitettavasti olla pois normaaleilta liikuntatunneilta, just ku liikunnalla sattuis olemaan uintia. ;< Harmi vaan, että joudutaan korvaamaan tuo uintikerta suorittamalla vapaa-ajalla uinticooperin. En oo kovin hyvä uimari, joten pelkästään tuo 12 minuutin yhtäjaksoinen uinti vähän jänskättää. Kaiken lisäks en tiiä yhtään, mikä on uinticooperissa sellanen keskivertotulos, joten ei oo mitään, mihin tähdätä.
  Nyt en kuitenkaan jaksa vielä stressata siitä uinnista, enkä kyllä mistään muustakaan. Vaikka pakko myöntää, että vähän jännittää se perjantain hääesitys, mutta onneks en oo yksin laulamassa. :) Oon muuten saanu sellasta viestiä jo muutamalta henkilöltä, että kommentoiminen mun blogiin ei onnistu. Oon koittanu korjata ongelman, mutta en oo onnistunu, kun en tosiaan oo mikään tekniikan ihmelapsi. Mutta jos osaatte neuvoa, mistä saisin muutettua asetuksia siten, että kommentointi onnistuis, niin kertokaapa vaikka Facebookissa. Olis nimittäin tosi kiva saada jonkinlaista kommenttia. Tässä lopussa vielä joitaki kuvia kuvastaen tämän hetken fiiliksiä, (mitkä varmasti kiinnostaa teitä ihan sikapaljon).


♥

Tekis mieli lähteä jonnekki lämpimään, missä kaikki inhottavat ihmiset ja kylmyys ois musta mahdollisimman kaukana.

Aika taas rientää, joten pitänee varmaan lähteä nukkumaan päin. Pitäkääpä peukkuja huomista peliä varten! ;) Öitä. ♥