Nyt on tämän tytön ajatukset viimisen päälle sekoitettu. Vielä eilen touhasin innokkaana, että päästäisin Mary Kay-konstultin tänne meille pitämään ihonhoitoiltaa, ja saisin siitä itse tuntuvan korvauksen, eli lahjakortin Mary Kaylle. Lueskelin kuitenkin äsken keskustelupalstoilta ajatuksia ja kokemuksia kyseisestä firmasta, enkä enää tiedä mitä uskoa. Pyramidifirma? Avonin, Lancomen ynnä muut päihittävä merkki? Huijausta? Joku fiksu oli kuitenkin onneksi todennut, että "kaikki tuotteet eivät sovi kaikille." True that. Mutta mitäs jos nuo Mary Kayn tuotteet ei sovikkaan mulle? Ei auta kuin toivoa, jos nyt päädyn samaan tulokseen kuin vielä eilen ajattelin. Ja ainakin konsultin mukaan tuotteet on oikeus vaihtaa tai palauttaa, mikäli ne ei omalle iholle sovi tai jos ei ole tyytyväinen. Rahatkin saa palauttaessa takaisin. Jotenkin nuo keskustelupalstojen kommentit jäivät kuitenkin kummittelemaan päähän, joten pää on nyt ihan totaalisesti sekaisin. Kertokaapa te kokemuksia Mary Kaysta, jos teillä sellaisia on! :)
Asiasta kukkaruukkuun. Tässä viime aikoina oon miettinyt ammatinvalintajuttuja ihan pakostakin, kun viikko-pari sitten oli AVO-aika. Opon kanssa sitten mietittiin mulle sopivaa ammattia ja kouluja, joihin sitten tulevana keväänä haen. Sopivilta aloilta tuntuivat sosiaaliala ja liikunta-ala, yliopistoista haen luultavasti aloille, joilta voi valmistua liikunnanopettajaksi ja luokanopettajaksi. Oon jo kauan aikaa - itse asiassa jo yläasteella - leikitellyt ajatuksella, että mitäs jos musta tulisikin maskeeraaja. Tykkään laittaa sekä omaa että muiden naamaa ja kauneudenhoito kiinnostaa muutenkin, joten se ala kuulostais mulle sopivalta. Ongelmana on, että töitä tuskin tulis saamaan täällä päin, enkä kuitenkaan hirveen kauas haluais lähteä töiden perässä. Hakuun on enää reilut pari kuukautta, joten pikkuhiljaa pitäis alkaa päätöksiä syntymään. Äh, voi että kun pitää olla niin monta kiinnostavaa alaa ja ammattia?!
Meikkaamisesta ja naamanlaitosta puheenollen; viime aikoina oon alkanut suosimaan ns. "kissansilmärajausta," tässä mun versio:
Hassua, että mun meikkaustyyli on pysynyt niin samanlaisena ylä-asteelta asti! Enää en tosin peitä huulia meikkivoidekerroksella, meikkaa ripsistä hämähäkin jalkoja muistuttavia (ainakaan tarkoituksella!) ja harvemmin meikkaan alaripsiä. Muuten meikkaustyyli on lähes sama kuin yläasteikäisenäkin. Mitäs tykkäätte? :) Nyt ylös koneen ääreestä, liikuntavaatteet päälle ja äitin kanssa lenkittämään Rockya, heipsan!
maanantai 26. marraskuuta 2012
sunnuntai 25. marraskuuta 2012
Mary Kay & mukava sunnuntaipäivä.
Erikoisen kiva sunnuntaipäivä takana! Aamupäivällä lähdettiin porukalla mökille paistelemaan makkaraa ja ihan vaan viettelemään sunnuntai-aamupäivää. Mukaan lähti vanhempien lisäksi siskoista 2, siskon poikakaveri ja tämän siskonpoika, sekä tietysti Rocky. Oi että oli ihanaa nähdä pitkästä aikaa, miten pikku kulta nautti vapaana juoksentelusta. <3 Kovin kauaa ei mökillä vietetty, muun muassa sen takia, että mulla oli taas vaihteeks kiire. Kolmelta starttas Mary Kay-ihonhoitoilta (tai tässä tapauksessa päivä) yhdellä kaverilla, jonne olin saanut kutsun. Puoli kolmen maissa äiti kuskas mut Hennalle, josta lähdettiin sitten yhdessä kohti kaverin asuntoa.
Mary Kay oli mulle ihan uusi tuttavuus. Vasta tänään sain kuulla, että se on yksi maailman suurimmista ihonhoito- ja kosmetiikka-alan yrityksistä ja että sen perustaja Mary Kay Ash lasketaan 20 vaikutusvaltaisimman amerikkalaisen joukkoon. Wau! Just tuossa netistä luin, että kyseinen merkki on myös yksi mm. Amerikan ja Ruotsin suosituimmista. Tosi hassua etten ole kuullut tästä aikaisemmin. Konsultti tosin kertoikin, että yhdessä Ruotsin kaupungissa voi olla yhtä monta Mary Kay-konsulttia kuin puolessa Suomessa, joten se selittää osaltaan tätä merkin "tuntemattomuutta." Niin ja lisäksi, tätä merkkiä ei mainosteta missään, vaan ainut tapa saada informaatiota on juuri nämä Mary Kay-illat.
Ihan ekana saatiin täytellä vähän lappusia ja kertoa vähän itsestämme. Pari päivää aiemmin konsultti oli soitellut ja kysellyt ihotyypistä, allergioista jne. Päästiin jo pian levittämään ihanan täyteläinen käsivoide, joka todella kiitettävästi pehmensi käsien ihon. Käsivoiteen päälle levitettiin sitten käsikuorinta, joka oli elämäni ensimmäinen. Käsienpesun jälkeen laitettiin vielä kevyt käsivoide, joka kuulemma kestäisi käsienpesun. Oli muuten pehmoiset kädet kaiken tuon hemmottelun jälkeen!
Sitten olikin kasvojen vuoro. Kasteltiin kasvot ja levitettiin puhdistusaine. Aine pyyhittiin pois ja kasvot huuhdeltiin. Tämän jälkeen saatiin pieni määrä mikrokuorintavoidetta, johon ihastuin. Konsultti kertoi Oprahin sanoneen; "Joka ei käytä mikrokuorintaa, ei tiedä mitä tekee." :D Mä en sitten vissiin tiedä, koska en ole aikaisemmin kuullutkaan mistään mikrokuorinnasta. Kasvot oon kyllä kuorinut, mutta en läheskään niin usein kuin pitäisi. Pitääpä ottaa itseään niskasta kiinni ja kävästä ostamassa uusi kuorinta-aine, vanha on nimittäin jo ihan lopussa. Mikrokuorinta teki kasvoista ihanan pehmeät, ja oli lisäksi tosi riittoisaa, sillä se levitettiin kasvoille veden avulla. Kuorinnan poispesun jälkeen saatiin valita joko kevyempi tai kosteuttavampi kosteusvoide. Itse valitsin tuon kevyemmän, joka sopii ihotyypilleni paremmin. Lopuksi saatiin vielä kasvoille oikean värinen foundation, jonka koostumuksen sai valita itse; mattapintainen tai kosteuttavampi. Mattainen foundation antoikin ihan mukavan mattapinnan, mutta ei ollut mun mieleen tarpeeksi peittävä. Foundationin kerrottiin kuitenkin suojaavan saasteilta, pölyltä ja lialta ilman, että se tukkii ihohuokoset. Tästä syystä kiinnostuin tuosta tuotteesta ja on mulla suunnitelmakin, jonka avulla voisin saada tuon melko hintavan tuotteen itselleni. ;) Kaverini nimittäin ryhtyi konstultiksi ja suunnittelin pitäväni samanlaisen illan täällä kotonani. Siitä hyvästä saisi nimittäin 80 euron lahjakortin Mary Kaylle, mikä on mun mielestä enemmän kuin reilu hinta! Jos tämmöisen illan onnistuisin järjestämään, olisi aika vaikea päättää mitä foundationin lisäksi lahjakortilla hankkisin. No, ehkä on syytä ensin järkätä se ilta ja mietiskellä sitten! Joka tapauksessa, oli erittäin mukava, onnistunut ja kiinnostava hemmotteluhetki. :)
Loppupäivä kului mukavasti Jonin mummulassa kahvitellen ja myöhemmin Jonin kotona. Illalla kotiin tultuani pääsin herkuttelemaan vasta paistetuilla joulutortuilla ja kuumalla glögillä, kyllä tuli jouluinen olo. <3
Nyt tv:n ääreen loppuillaksi, heippahei! :)
lauantai 24. marraskuuta 2012
Last few days.
En oikein käsitä miten mulla on voinut olla tällä viikolla jatkuva kiire, vaikka mitään erityisiä menoja ei ole ollut. Aamuisin on saanut kiirehtiä kouluun, päivisin on ollut välillä montakin rautaa tulessa ja illoillekkin oon keksinyt jotain menoa tai tekemistä. Mä vaan oon niin hirveen huono rentoutumaan. Mulle 'rentoutuminen' tarkoittaa sitä, että saan tehdä mitä haluan, välittämättä kellosta. Sen ei tarvitse tarkoittaa päikkäreitä, sängyssä makoilua tv:tä katsellen tai jalkakylpyä. Oon sen verran energinen ja aktiivinen ihminen, että en mielelläni vietä tv:n ääressä koko päivää. Sen sijaan lenkkeily, saunominen ja dataaminen ovat mulle parhaita rentoutumiskeinoja. Varsinkin saunoessa mun on helppo unohtaa kello. Silti musta tuntuu, että elämä on yhtä aikatauluttamista. Edellisenä päivänä suunnitellaan jo seuraavan päivän ohjelmaa, kävelylenkillä saa välillä mennä puolijuoksua ehtiäkseen milloin mihinkin ja ruokakin syödään usein hotkimalla, kiireen takia. Milloin tässä on näin päässyt käymään? Nyt seuraa haaste kaikille yhtä huonoille rentoutujille, helposti stressaantuville ja kiireisille immeisille; koettakaa vähentää sitä aikatauluttamista ja tehdä asioita hetken mielijohteesta. Ja venyttäkää niitä rentoutumishetkiä. Mä ainakin aion yrittää. :)
Eilinen oli mulla yhtäkuin vapaapäivä, sillä koeviikko alkoi ja mulla onnekkaalla ei ollut koetta eikä oppituntejakaan. Niinpä nukuin pitkään, lähdin puolenpäivän aikoihin äitin ja mummun kans meijerille johkain joulutapahtumaan, ja jäin sieltä suoraan Jonille. Tämä oli edellisiltana kotiutunut Oulusta rankan päivän jälkeen, joten pitihän mun jotain tuliaisiakin viedä. :)
Loppupäivä oli aika kiireinen. Käytiin Rockyn kanssa lyhyehkö lenkki, laittauduin, ja pian ruuan jälkeen saikin lähteä jo palauttamaan lainassa ollutta autoa takaisin Jonille. Jonilta lähdin melkein heti kaupan kautta töihin. Tämä päivä on sen sijaan ollut mukavan rauhallinen.
Noin viikko sitten sain kutsun Mary Kay-ihonhoitopäivään. Huomenna olisikin siis luvassa käsikuorintaa, kasvonaamioita, itselle sopivan meikkivoiteen etsiskelyä ynnä muuta mukavaa! Sitä odotellessa..:) Tähän loppuun vielä pieni kooste viime päivistä, olkaapa hyvät!

tiistai 20. marraskuuta 2012
Tired Tuesday & hiustenlaittoa.
Voin kertoa että tänään en liikahda täältä neljän seinän sisältä minnekkään. Tai no korkeintaan kauppaan, jos tarve tulee. Enkun hommat on tehty ja liikuttukkin tälle päivälle on, joten voin hyvillä mielin koomailla loppupäivän. Väsymys on nimittäin aika järkyttävä. Luulin meneväni viime yönä aikasin nukkumaan, mutta en kait sitte mennytkään. Kännykällä pelaamisessa vierähti vissiin liikaa aikaa. Mulla olisi ollut tänään aamuvapaa, mutta tiesin joutuvani lähtemään kouluun taksilla ja heräämään normaaliaikaan. Niinpä laitoin herätyksen seittemäks, eli itse asiassa vähän tavallista aikaisemmaksi. Aattelin, että olisin ehtinyt rauhassa heräillä ja syödä aamupalaa, kun herätys olisi edes vartin aikaisemmin. Vielä mitä.
Unisena aamutoimista ei meinannut tulla mitään, meikkaamiseen kului liikaa aikaa ja lopulta en kerennyt syödä aamupalaa ollenkaan. Lähdin puolijuoksua bussipysäkille, mutta koulutaksi oli taas vaihteeksi myöhässä. Arvatkaa vaan ottiko päästä, kun sai seistä tihkusateessa odottamassa koulukyytiä nälkäisenä, vain koska se saakelin taksi ei voi olla ikinä ajoissa?!
Ensimmäisen tunnin ajan istuskelin oppilaskunnan huoneessa ja koneella. Onneks tunti, tai siis 75-minuuttinen meni suht. nopeaa. Enkuntunnilla jatkettiin ja valmisteltiin kukin omaa hommaamme huomiseen "radiolähetykseen," jossa joudutaan jokainen lukemaan kirjoittamamme pätkä koneelta ihmisoikeuksiin liittyen. Tämä kaikki sitten äänitetään. Oon tässä koulun jälkeen koittanutkin harjoitella lausumaan vaikeimpia sanoja ja lauseita, koska se mitä eniten pelkään, on että alan kesken lauseen sönkkäämään tai lausun jonku sanan ihan miten sattuu. Tätä mulle sattuukin usein etenkin enkun kielellä. Esimerkiks tästä syystä en todellakaan odota huomista enkuntuntia innoissani. Suunnittelin jo skippaavani sen, mutta yritän väkisin vääntäytyä kouluun ja tehdä parhaani. Eiköhän sen pitäis riittää.
Enkun jälkeen en jaksanut lähteä syömään, vaan jäin lojumaan Hennan kans oppilaskunnanhuoneeseen. Vartin yli 12 lähin laulutunnille ja sain uuen biisin. Tää onkin viimeinen iskelmä, sitten on kaikki tarvittavat iskelmät kerättynä laulututkintoa varten. Lauleskelun jälkeen olis ollut joku teatteriesitys salissa ja sen jälkeen kuoro, mutta päätin lähteä vähin äänin kotia. Jouduin kävellä, mutta saipahan ainakin vähän liikuttua tälle päivälle.
Eilen jaksoin panostaa hiuksiin vähän tavallista enemmän. Tällainen oli tulos;
Hätäisesti käänsin vaan otsatukan ja ensimmäiset sivuhiukset (?:D) suoristusraudalla ulospäin. Osa hiuksista oli valmiiksi luonnonkiharoilla, kuten ekasta kuvasta voi huomata. Vois tosiaan tässä joku päivä, tai jos kiinnostusta riittää niin ehkä jo tänään, kokeilla värkätä hiuksiin erilaisia kampauksia. Olis jo korkea aika opetella tekemään muutakin kuin tavallinen poninhäntä! :D

maanantai 19. marraskuuta 2012
Tahdon muun muassa kaiken.
Okei, otsikko oli ehkä pientä liioittelua. Mutta joka tapauksessa, tämä tyttö tahtoo nyt yhtä sun toista! Tässä muutama esimerkki;
1. Tahdon järkkärin. Inhoan epätarkkoja kuvia, eikä meidän 10 mp:n kameralla kovin kummoisia saa. Kertokaa ihmeessä, jos jollain on myynnissä toimiva, mutta suht. halpa käytetty järkkäri!
2. Tahdon blondit hiukset takaisin. En niitä liki valkoisia hiuksia, jotka mulla oli joskus ysin ja lukion 1. vuoden aikana. Mutta semmoset kylmän sävyiset, kuitenkin tätä nykyistä väriä vaaleammat. Syyslomalla kävin kampaajalla ja nyt jo kyllästyttää ja ärsyttää. Miks kampaajakäynnin pitää maksaa niin tuhottoman paljon?
3. Tahdon rahaa. Sitähän mä kyllä tienaan nuorteniltoja pitämällä, mutta kun se ei riitä. Haluan sen verran rahaa, että pystyn ostaa oikeasti tarpeellisia juttuja niin, että jäis rahaa myös hauskanpitoon. Samalla yritän kerätä rahaa tulevaisuuden vuokranmaksuihin. Mulla ei kuitenkaan aika riitä työssä käymiseen tämän enempää, joten ei auta itkeä.
4. Tahdon pitkät kynnet. En kuitenkaan rakennekynsiä, vaan haluan että mun ihan omat kynnet kasvaa niin, että niistä saa lakattua nätimmät. Onhan ne ihan mukavasti kasvaneetkin nyt, kun olen malttanut jättää ne rauhaan.
5. Tahdon ulkomaille. Katoin tänään ja eilen viime kesän Kreikan-matkan kuvia ja tuli kauhee kaipuu lämpimään. Mun rusketus on haihtunut lähes olemattomiin, vihreä maa vielä marraskuun loppupuolella ärsyttää, inhoan kylmyyttä, koulunkäynti ei jaksa kiinnostaa ja lisääntyvä pimeys masentaa. Siinä muutama syy, miksi mää niin tahtoisin päästä jonnekkin nauttimaan auringosta ja lämmöstä. Oon ehtinyt tänä aamuna osallistua jo liki kymmeneen eri matkakilpailuun, parempi ois että jostain tulis voitto!
Onneks joulu - ja samalla myös joululoma - lähestyy kokoajan. Joulun jälkeen voi jo alkaa laskea päiviä siihen, että mun lukiotaival päättyy! Tänään(kään) ei kiinnostanut lähteä kouluun. Maha oli vähän kipeä, joten se sai olla riittävä syy siihen, että jäin taas vaihteeks kotiin. Illalla on kuitenkin pikku pakko mennä musateatteriin. Sieltä en vaan halua lintsata, koska a) voisin jäädä aika pahasti jälkeen, b) meidän ohjaaja ei kattois hyvällä, c) haittaisin samalla muiden harjoittelua, kun muut ei pääsisi etenemään ja d) siellä tulee kuitenkin olemaan hauskaa. Niinkuin aina. Nyt päivällä aion piristää itseäni laittamalla huonetta vähän jouluisempaan kuntoon ja samalla järjestelemällä.
1. Tahdon järkkärin. Inhoan epätarkkoja kuvia, eikä meidän 10 mp:n kameralla kovin kummoisia saa. Kertokaa ihmeessä, jos jollain on myynnissä toimiva, mutta suht. halpa käytetty järkkäri!
2. Tahdon blondit hiukset takaisin. En niitä liki valkoisia hiuksia, jotka mulla oli joskus ysin ja lukion 1. vuoden aikana. Mutta semmoset kylmän sävyiset, kuitenkin tätä nykyistä väriä vaaleammat. Syyslomalla kävin kampaajalla ja nyt jo kyllästyttää ja ärsyttää. Miks kampaajakäynnin pitää maksaa niin tuhottoman paljon?
3. Tahdon rahaa. Sitähän mä kyllä tienaan nuorteniltoja pitämällä, mutta kun se ei riitä. Haluan sen verran rahaa, että pystyn ostaa oikeasti tarpeellisia juttuja niin, että jäis rahaa myös hauskanpitoon. Samalla yritän kerätä rahaa tulevaisuuden vuokranmaksuihin. Mulla ei kuitenkaan aika riitä työssä käymiseen tämän enempää, joten ei auta itkeä.
![]() |
5. Tahdon ulkomaille. Katoin tänään ja eilen viime kesän Kreikan-matkan kuvia ja tuli kauhee kaipuu lämpimään. Mun rusketus on haihtunut lähes olemattomiin, vihreä maa vielä marraskuun loppupuolella ärsyttää, inhoan kylmyyttä, koulunkäynti ei jaksa kiinnostaa ja lisääntyvä pimeys masentaa. Siinä muutama syy, miksi mää niin tahtoisin päästä jonnekkin nauttimaan auringosta ja lämmöstä. Oon ehtinyt tänä aamuna osallistua jo liki kymmeneen eri matkakilpailuun, parempi ois että jostain tulis voitto!
![]() |
Onneks joulu - ja samalla myös joululoma - lähestyy kokoajan. Joulun jälkeen voi jo alkaa laskea päiviä siihen, että mun lukiotaival päättyy! Tänään(kään) ei kiinnostanut lähteä kouluun. Maha oli vähän kipeä, joten se sai olla riittävä syy siihen, että jäin taas vaihteeks kotiin. Illalla on kuitenkin pikku pakko mennä musateatteriin. Sieltä en vaan halua lintsata, koska a) voisin jäädä aika pahasti jälkeen, b) meidän ohjaaja ei kattois hyvällä, c) haittaisin samalla muiden harjoittelua, kun muut ei pääsisi etenemään ja d) siellä tulee kuitenkin olemaan hauskaa. Niinkuin aina. Nyt päivällä aion piristää itseäni laittamalla huonetta vähän jouluisempaan kuntoon ja samalla järjestelemällä.
sunnuntai 18. marraskuuta 2012
Joulun odotusta.
Tänään iski joulufiilis! Aamulla kun mentiin Jonin kanssa keittiöön aamupalalle, pöydässä paloi kynttilät ja ikkunoihin oli vaihdettu jouluverhot. Tuli jotenkin hirveen hyvä mieli ja nyt ootan joulua entistä innokkaampana. Huolimatta siitä, että ulkona on vielä vihreä maa ja se saa illat näyttämään vielä pimeämmiltä. Kaikki joululahjat mulla on vielä ostamatta, mutta kerrankin mulla on ajoissa tiedossa, mitä kenellekkin meinaan ostaa. Ihan kaikkia lahjoja mulla ei tosin ole mietittynä, mutta suurin osa. Mielihän voi toki vielä muuttua, mutta ainakin on jotain ideaa, jos ei muutakaan keksi. :) Mietiskelin tässä muuten hetki sitten, että miten joku voi keksiä parin-kolmenkymmenen avioliittovuoden jälkeen vielä jotain ostettavaa toiselle? Eikö kaikki hyvät lahjaideat ole jo siihen mennessä käytetty?! :D Tästä voi saada sellaisen kuvan, että mulle joulussa tärkeintä olisi lahjat. Tottakai tykkään saada ja ostaa muille lahjoja, mutta niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin, mulle joulussa tärkeintä on yhdessäolo ja perinteet. :)
Eilen aamupäivällä päästiinkin jo nauttimaan jouluruuasta Jonin isovanhempien luona. Kyllä oli hyvää! Pian syömisen jälkeen lähdettiinkin porukoitten kanssa Kokkolaan, vaikka mitään erityistä ostettavaa ei oikeastaan ollut. Tai no oikeastaan mun piti katsella uusia nilkkureita, mutta eipä mulla niille ihan akuuttia tarvetta ole ja osa kaupoista meni jo varhain kiinni, joten se kenkien etsiskely sitten jäi. Mukaan Kokkolasta ei lähtenyt kuin mavalan kynsilakka, sävy 52 Toulouse. Aivan ihana väri ja ihan mukavasti levittyvä lakka, parilla kerroksella sai jo hyvin peittävän lopputuloksen. Pitääpä ottaa ja lisätä kuvaa kunhan ehtii! Lauantai-ilta vietettiin Jonilla saunoen ja tv:tä katellen. Ihanan rentouttava lauantai-ilta. <3 Unikin tuli jo sen verran aikaisin, että kerettiin nukkua varmaan semmoset 10 tuntia. :) Herätys oli puoli 11, koska meidän piti lähteä jo 12 maissa mummun synttärikahveille. Loppujen lopuks päästiin lähtemään vasta vähän ennen yhtä. Nopeasti vierähti pari tuntia ja kotiin tulin vähän ennen puolta neljää. Sen jälkeen oonkin kuvaillut, käynyt Rockyn ja Jonin kanssa lenkillä ja kerettiinpä kattoa Jonin kanssa leffakin. Vielä pitäis jaksaa vääntää enkunjuttuja koneella, mutta saa nähdä miten käy. Veikkaampa että saan pari riviä kirjotettua ja sitten vie väsymys voiton. Mutta tässäpä nyt tämän päivän kuvailun tulosta, toivottavasti viikko pyörähtää käyntiin mukavasti! :)

| Tämmöistä päällä; Toppi H&M Farkut Dr. Denim/nelly.com Korvikset Glitter Kello o.n.e/Kultajousi |
perjantai 16. marraskuuta 2012
Elämäni täydellisimmät farkut.
Parisuhteessa ollessa ei aina jaksa panostaa ulkonäköön, se on tullut huomattua monta kertaa. Tämä saattaa johtua siitä, että ei yksinkertaisesti ole enää tarvetta tehdä vaikutusta toiseen, kun tietää suhteen olevan vakaalla pohjalla. Yleensä mä silti todella nautin laittautumisesta, koska silloin tunnen itseni kauniimmaksi ja olo on sen takia itsevarmempi. Viime vuoteen verrattuna oon ollut tänä vuonna paljon ahkerampi laittautumaan kouluunkin. Eikä ihme, onhan mulla monena päivänä koulu alkanut vasta 10.10 tai 12.00, jolloin on ollut aikaa ja intoa meikata. Hiusten kanssa mä oon silti edelleen aika saamaton. En vaan osaa tehdä hienoja nutturoita, eikä mun ohuesta tukasta kovin kummosia saiskaan. Kiharatkaan ei omasta mielestäni näytä tällaisessa puolipitkässä tukassa kovin kivalta. Sitä paitsi niiden tekemisessä on iso työ! Sen oon kuitenkin päättänyt, että tässä lähiaikoina aion ottaa asiaksi opetella muutaman iisin kampauksen, jotta tukka ei olisi aina samalla tavalla - suorana auki tai pompulalla. Kun hetki sitten kävin kampaajalla, otsatukan pituudesta lähti sentti tai pari, ja nyt sen laittaminen tuntuu entistä vaikeammalta. Ei tuumaa sitten millään pysyä pinnillä sivussa! Mutta pysykäähän kuulolla - tai siis käykäähän kurkkaamassa - sillä jonkinnäköinen kampauspostaus saattaa olla tulossa! ;)
Alkuviikosta sain itselleni odottamani farkut, joista oon täällä blogin puolella selittänytkin jo pariin otteeseen. Kyseessähän on Dr. Denimin Kissy-farkkulegginssit, ja näiden parin viime päivän käytön perusteella voin sanoa, että parhaat omistamani farkut! Uskomattoman joustavat ja kireät, matalavyöräröiset ja ihanan yksinkertaiset. Ehkä parasta näissä farkuissa, jotka mulla nytkin on päällä on se, että ne istuvat niin ihmeellisen hyvin. Otin farkuista pari kuvaa, harmi vaan että farkut eivät näy niissä kokonaisuudessaan. Niistä ei myöskään käy ilmi se, kuinka tiukat farkut ovat vielä nilkkojenkin kohdalta.
So, what do you like? :) Kohta on aika lähteä kaupan kautta nuorteniltaan, jälleen kerran! Täytyy kyllä sanoa, että oon viihtynyt tuossa työssä erittäin hyvin. Rahan takiahan mä sitä teen, mutta ei oo tainnut vielä kertaakaan ärsyttää lähteä töihin.
Työn mieluisuutta lisää se, että mulla on ihan mahtava työpartneri! ;) Mutta joo, nyt valmistautumaan lähtöön ja illalla tv:n ääreen kera tumman suklaan, nam!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)