tiistai 7. elokuuta 2012

Täällä taas!

Heipparallaa! Lomailuviikko Kreikan lämmössä vierähti loppujen lopuksi vähän liiankin nopeasti. Olisihan sinne lämpöön ja aurinkoon ollut aivan ihanaa jäädä, mutta kaikki kiva loppuu aikanaan. Ainakaan ei enää tarvitse ikävöidä, kun pääsi takaisin kullan ja meidän karvakorvien luokse. <3 Jotenkin musta tuntuu että oon niin rakastunu tuohon paikkaan, että palaan sinne aina uudelleen ja uudelleen. :) Maisemat, ruoka, lämpö, iltaelämä, ihmiset ja aurinko tekevät Pargasta niin erilaisen paikan kuin Suomi! Jos vaan saisin kaikki rakkaat mukaan, voisin jopa kuvitella muuttavani sinne joku päivä.
  Nyt pitäis jälleen osata palata arkeen, mikä tuntuu olevan mulle aina yhtä vaikeaa. Mä niin mielelläni vain makoilisin auringossa, valvoisin myöhään ja rentoutuisin altaalla tai rannalla. On vain hyväksyttävä joitakin rasittavia tosiasioita; koulu alkaa reilun viikon kuluttua, kirjoituksiin lukeminen pitäisi olla jo käynnissä, teoriakokeeseen pitää alkaa tosissaan harjoittelemaan ja synttäreitä järjestelemään. Tuo viimeinen ei tosin oo mikään rasittava asia, vaikka työtähän sekin vaatii. :) Mua masentaa nyt jo tuleva syksy, pimeys ja lämmön katoaminen, enkä oikein tiedä miten päin olla. Sanoinkin porukoille, että voisin mielelläni nukkua talven yli Muumien tapaan, vaikka en ihan tosissani ollutkaan. Mulle talvi on suurimmaksi osaksi ärsyttävä välivaihe kesän ja tulevan kevään välillä, vaikka kyllähän sinne mukaviakin juttuja mahtuu. Nyt en kuitenkaan halua edes ajatella pimeyttä ja kylmyyttä, vaan suunnata katseen hetkeksi taaksepäin, ihanaan viikkoon Pargalla. Kiinnosti teitä tai ei, aion tehdä oman postauksen kustakin päivästä Pargalla, jotta saisitte jonkinlaisen kuvan sen viikon tapahtumista. 
  Aloitetaan siis päivästä 1 eli sunnuntaista, jolloin heräsimme ensimmäistä kertaa Bella Vista-hotellimme huoneista. Lauantai-iltana meitä oli vastassa vain kreikkaa ja vähän saksaa puhuva nuori nainen, joka ei siis ymmärtänyt meidän puheesta oikeastaan mitään. Saatiin sentään huoneet, vaikka alun perin meillä piti olla yksi iso huoneisto. Kuumuus häiritsi nukkumista, sillä kyseinen nainen ei ymmärtänyt, kun porukat yrittivät kysyä, miten ilmastointi saadaan toimintaan. Joka tapauksessa saatiin lopulta unen päästä kiinni. Vaikka illalla tuskailin ja pelkäsin, millainen viikko karun näköisessä hotellissa tulisi olemaan, aamulla kaikki oli jo paremmin. Auringon paistaessa aamulla hotelli näytti paljon paremmalta, vaikka asukkaita ei ollutkaan paljoa. Oikeastaan se oli vaan hyvä, eipähän ollut ryysistä uima-altaalla. :) Koska matkan hintaan ei kuulunut ollenkaan aterioita, lähdettiin heti ensimmäisenä aamuna puoli 10 aikoihin minibussilla kaupunkiin ostamaan ruokaa.
Keskustaan tämän näköisenä, liki 40 asteen helteessä :)
Paita Seppälä
Shortsit Mick's 


Jälleennäkeminen Pargan kaupungin kanssa oli jotain niin ihanaa, vähän niinkuin olisi kotiin tullut. :) Sallan ja Riikan kanssa käytiin syömässä rantakadun varrella olevassa ravintolassa, sillä aikaa kuin äiti ja isä kiertelivät kauppoja.

Kreikkalaista pitsaa, njam! :p



Pargan kaupungissa sijaitsevalla Krionerin rannalla oli aikamoinen ruuhka. 
Syömisen ja sen jälkeisen kaupungilla kiertelyn jälkeen palattiin minibussilla hotellille ja siirryttiin melkein suoraan altaalle uimaan ja ottamaan aurinkoa. Suurin osa rusketuksesta taitaakin olla peräisin tuolta ensimmäiseltä päivältä, kun lämpöä oli varmaan lähemmäs 40 astetta ja vietettiin päivän kuumin aika altaalla ja läheisellä Lichnoksen rannalla.




Ensimmäinen päivä Pargalla sisälsi siis myös tutustumista Lichnoksen rantaan, jonne oli linnuntietä matkaa alle kilometri, mutta kiemurtelevaa tietä pitkin varmasti lähemmäs 1,5km. Alas rannalle kulku ei ollut erityisen raskasta, mutta jyrkkä nousu takaisin hotellille oli järkyttävää sellaisessa helteessä. Huh! Kyllä on kumma, jossei reisilihakset kehittyneet tuon viikon aikana! :)


?


 Illemmalla käytiin vielä uudemman kerran keskustassa kiertelemässä. Baareilemaan ei kuitenkaan lähdetty, vaan sunnuntain myöhäisilta tuli vietettyä hotellilla, ja saatiimpa se ilmastointikin toimintaan!

Pienestä Pargan kaupungistakin sai älyttömän hyvää frozen yoghurtia. Kokeilkaa ihmeessä!:)

Ennen keskustaan lähtöä vähän ruokaa hotellihuoneen terassilla..:)


Pargan pikkukaduilla tavattiin melkein liian söpöjä kissanpentuja. <3
Valtos Beach <3


Tällaista siis ensimmäisenä lomapäivänä. :) 

perjantai 27. heinäkuuta 2012

"Siin on helvetisti järkeä et on koko ajan ikävä"

Inhoan hyvästejä. Vaikka tiedän, että oon lähdössä monen tuhannen kilometrin päähän vain viikoksi (ellei mitään odottamatonta satu), meinas itku tulla Jonia hyvästellessä. Kavereista, porukoista tai lemmikeistä viikon verran erossa oleminen ei tee kovin tiukkaa, mutta jos en näe Jonia yhtenä päivänä, on jo hirveä ikävä. Voitte siis varmaan kuvitella, miten raskasta on olla viikko erossa. Vaikka voihan viikon erilläänolo tehdä ihan hyvääkin. Joni kerkeää viettää enemmän aikaa kavereidensa kanssa ja saa varmasti nukuttuakin pidempään aamuisin, kun mä en ole herättelemässä. :D Minä sen sijaan ehdin viettää aikaa perheen kanssa ja rentoutua, mikä tekee varmasti hyvää. Suomessa tuntuu olevan hirveän vaikea viettää stressitöntä - tai ainakin vähän kiireettömämpää elämää. Joten mikäli hyvin sattuu, palaan takaisin Suomeen levänneenä ja rentoutuneena, mikä ei varmasti ole pahitteeksi parisuhteellekkaan. Kun viikon kestäneen matkan jälkeen sitten näkee oman kullan, sitä myös tajuaa paremmin miten tärkeä toinen onkaan. Huomaatteko, mustahan on tullut paaaljon positiivisemmin ajatteleva?! :) 
  Koska ikävä kuitenkin painaa osan ajasta, on hyvä, että kännykässä on kuvia sekä Jonista että lemmikeistä. Tarkoituksena ois myös ladata vähän musiikkia kännykkään. Nimenomaan sellaisia biisejä, joista tulee Joni ja hyviä muistoja mieleen. Toivottavasti nuo biisit eivät vaan pahenna ikävää...:s Nyt alankin siirtämään sitä musiikkia, joten heipat! Koittakaa nauttia tästä Suomen kesästä! :)







Rakas <3 
 

Take me back to summer paradise!









Kulunut viikko on ollut täynnä semmosta menoa ja meininkiä, etten oo pahemmin koneella ehtinyt istuskelemaan. On ollut ajotunti ja liukkaanajo, oon nähnyt tyttöjä, käynyt ottamassa passikuvat, viettänyt aikaa Jonin kanssa, lenkkeillyt, sovittanut Ellokselta tulleita vaatteita, tehnyt puutöitä mummulle ynnä muuta. Ja koska tekemistä on ollut näinkin paljon, mulla on ollut hyvä syy olla aloittamatta kirjoituksiin lukua. Kirjoitukset sen kun lähestyy ja mä en ole vielä edes aukaissut ruotsin tai psykan kirjaa, vaikka vakuuttelin itselleni keväällä, että aloitan lukemisen kesäloman aikana. No, onhan tässä vielä pari viikkoa aikaa...
  Yllä olevat kuvat ovat suurimmaksi osaksi kuluneelta viikolta. Kaksi alimmaista kuvaa ovat keskiviikolta, jolloin istuttiin iltaa Minnalla. Jossain vaiheessa iltaa päätettiin lähteä Viiperille kokeilemaan, jos joku meistä uskaltautuisi uimaan. Jätettiin auto monttujen taakse ja huomattiin, että uimapaikoille vievät tiet olivat veden peitossa. Se ei kuitenkaan meitä estänyt, vaan lähdettiin kahlaamaan pitkä matka kohti parempia uimapaikkoja. Tuli huomattua, kuka on meidän porukan "neiti"...limainen pohja ja vedessä uiskenteleva hauenpoikanen ei oikeen olleet mun mieleen, ja ilmaisinkin asian selkeästi. :D Loppujen lopuksi päästiin uimapaikoille ja minä uskaltauduin uimaankin, tosin vain pieneksi hetkeksi. Veden peitossa olevia teitä pitkin kulkeminen ja kompastelu sai tuntemaan, kuin olisi ollut mukana jossain reality-tv-sarjassa! Yksi mukana ollut ystäväni keksikin, että mehän oltiin ihan kuin Viidakon tähtöset. :')
  Tiistaina mulla oli heti aamusta liukkaanajo, jota vähän jännitin etukäteen. Turhaan. Yllätyinkin, miten hauskaa radalla liukastelu oikeasti olikaan, ja vähän harmitti kun ajo loppui. Oisin ihan mielelläni jäänyt ajamaan rallia vähän pidemmäksikin aikaa! Ajattaja kutsuikin mua "mahottomaks rallikuskiks" tai jotain sinnepäin, saa nähdä tuleeko talvikelillä sitten liukasteltua vähän lisää. ;D Keskiviikkonakin oli aikainen herätys, koska mulla alkoi ajotunti Kokkolassa klo 12. Ajo meni suurimmaksi osaksi hyvin, vaikka virheitäkin tuli tehtyä. Oon kuitenkin kehittynyt ajajana, varsinkin vaihteidenvaihto ja ratinkäyttö ovat kyllä parantuneet huomattavasti siitä, mitä ne ihan aluksi olivat. Eiköhän musta vielä ihan kelpo kuski tule jonain päivänä.
  Huomenna on koko viikon aikaisin herätys, ylös pitäis nousta jo 6 tai viimeistään puoli 7 maissa. Veikkaan kuitenkin, että herääminen ja sängystä ylös nouseminen käy aika ripeästi, koska luvassa on jotain pitkään odotettua. Auto starttaa kasin kieppeillä ja lähdetään ajamaan kohti Helsinkiä, josta kone lennättää meidät Kreikan Prevezaan. Huomisiltana ois tarkoitus saapua Pargalle, eli samaan matkakohteeseen kuin viime vuonnakin. Siellä alkaa viikon kestävä rantaloma ja kesäloman huipennus, kera kahden siskon ja porukoiden! Luvassa ainakin ihanaa kreikkalaista ruokaa, lämpöä ja aurinkoa, illanviettoa baareissa, auringonottoa, kävelyä paahtavassa auringonpaisteessa jne. Ollaan haluttu pitää matka salassa ihan näihin päiviin asti, ettei tarvitsisi sitten selitellä jos matka olisi vaikka peruuntunut. Suurin osa tavaroista on jo pakattu, mutta Rocky, kisulit ja Joni vielä hyvästelemättä. Voin vain kuvitella, miten raskas viikko tulee olemaan ilman Jonia. Vaikka varmasti paikan päällä tekemistä riittää niin paljon, ettei kovin paljoa ehdikkään ikävöidä. Onneksi on puhelin keksitty. :) Tämmöistä siis tiedossa huomisesta viikko eteenpäin, toivottavasti saan mahdollisimman paljon väriä pintaan ja vältyn ainakin pahasti palamiselta. Postausta näillä näkymin luvassa vasta matkan jälkeen. Siihen saakka, αντίο! ;)
 

maanantai 23. heinäkuuta 2012

Pienissä häissä

Aamun (muka) aikaisen herätyksen jäljiltä mua on väsyttänyt vähän pitkin päivää. Oon kuitenkin saanut aikaiseksi yhtä sun toista; puoli 12 aikaan lähdin ottamaan passikuvat ajokorttia varten, päivällä käytiin äidin ja Rockyn kanssa lenkillä ja käveltiin mummulle puutöihin, iltapäivästä iltaan asti kerkesin nähdä Jonia ja vasta vähän ysin jälkeen tulin juoksu/kävelylenkiltä. :) Takana kaikenkaikkiaan hyvä päivä, lukuunottamatta Jonilta saatua kadonnutta korvakorua. Jotenkin onnistuin pudottamaan ja hukkaamaan sen, vaikka vain hetkeä aikaisemmin suunnittelin ottavani korvakorut pois. :( Toivotaan, että koru löytyy! Huominen sais luvan olla vähintään yhtä onnistunut päivä kuin tämä, sillä heti aamusta pitää lähteä Kemoralle liukkaanajoon. Jännitys on kova, toivottavasti saan sentään nukuttua...Tämän postauksen tarkoituksena oli tarjota teille kuvapläjäys Jennan & Jarnon lauantaisista häistä, joten nyt asiaan. Nauttikaa. :')







Sisko & sen sisko



"Hetiku joku julkkispariskunta" :D




sunnuntai 22. heinäkuuta 2012

Hölläilypäivä

Aika ottaa itseään niskasta kiinni! Äskettäin vaa'alla käydessäni vaaka todisti sen, mitä oon pelännytkin. Oon lihonut, ja se ei käy päinsä! Tulevan viikon yritänkin liikkua tavallista enemmän ja syödä terveellisemmin ihan tosissani, vaikka on mulla tällaisia yrityksiä ollut ennenkin - ja yrityksiksi ne ovat myös jääneet. Mutta kerta nyt paljastin aikomukseni täälläkin, mun on pakko onnistua!
  Tämän päivän oon viettänyt kokonaan kotona. Väsymys on ollut sen verran suurta, etten jaksanut edes suunnitella lähteväni minnekkään. Sisko tuli poikakaverinsa ja Nella-hauvelin kanssa käymään, ja koirien kanssa leikkiessä vierähtikin osa päivästä. Kyllä elämä oiskin tylsää ilman noita ihania nelijalkaisia. <3 Myöhemmin illalla innostuin leipomaan ja saatiin iloisena yllätyksenä kummit kylään pitkästä aikaa. Päädyin tekemään mustikkamuffinsseja ja koska mustikoita ei ollut, jouduin lähteä keräämään. Aika ei onneksi käynyt pitkäksi, kun Tossu tuli mun seuraksi. :)







Mmm, kyllä tuli taas hyviä muffineja. :) Loppuillan oon koittanut vaan tappaa aikaa. Kuvailin vähän pihalla ja illemmalla katoin mm. Koiran vuosi-elokuvan, joka sattu tulemaan tv:stä. Ei ollut taas kaukana, etten alkanut itkemään. :D Kannattaa katsoa, ainakin kaikkien eläinten ystävien! Kohta saa datailu tältä päivältä riittää, ja suuntaan tv:n ääreen. Lopuksi vielä kuvaussession tulosta. Hyvät yöt kaikille! <3


Kuvassa äidin mulle vahingossa tilaama toppi Ellokselta. :>





<3

Rocky-reppana loikoili autotallissa ukkosta paossa. <3





Ps. Alan olla yhä tyytyväisempi ostamaani Maybellinen Illegal Lenght-maskaraan, vaikka aluksi ripsari ei oikein vakuuttanut. Mutta kärsivällisen taivuttamisen tuloksena mun ripset ei oo varmaan ikinä näyttänyt näin pitkiltä!