torstai 21. helmikuuta 2013

Nyt sitä energiaa, kiitos.

Huomenia vaan! Vaikka ollaanhan tässä oltu hereillä jo jonkin aikaa. Taas vaihteeks mua häiritsee tämä oma saamattomuuteni; pitäis tehdä ruokaa, lenkittää koira ja lukea sitä enkkuakin jos meinaan ylioppilaaksi tänä keväänä päästä. Mutta ei jaksais kiinnostaa sitten millään. Varmaan tuolla harmaalla ilmalla on jonkinlainen vaikutus, sillä eilen ei ollut pahemmin vaikeuksia lähteä ulos tai alkaa leipomaan auringon paistaessa. Voi, kun pääsisi opiskelemaan tai töihin ulkomaille jonnekkin lämpimään, kyllä luulisi tuloksia syntyvän! Tai sitten siinä kävisi vain niin, että eläisin vähän liiankin lunkisti ja makoilisin vain rannalla päivät pitkät. Mutta haaveilut sikseen, sillä nyt pitää oikeasti terästäytyä ja alkaa hommiin. Enkun CV:n oon saanut jo päivitettyä, mutta vielä pitäis saada se tulostettua jossain. Jotain oon siis saanut aikaan jo tälle aamulle! Nyt sitä ruokaa laittamaan, sitten on pakko siirtyä mukavuusalueeni ulkopuolelle, eli tuonne ulos kylmään. Heippahei ja energistä torstaita! Huomennahan se loma jo alkaakin ainakin täällä päin, mitäs suunnitelmia teillä on lomaksi? :) 


keskiviikko 20. helmikuuta 2013

Helpot & herkulliset mustikkamuffinit!

Heissan! Aivan ihana ilma pakotti ulos ja liikkeelle flunssasta huolimatta. En tiedä oliko fiksua vai ei, mutta ainakin olo on nyt ihan hyvä. :) Eipä olekaan tullut lenkkeiltyä tai ylipäätään liikuttua kuin viimeksi viikko sitten, jollei maanantain tanssitreenejä lasketa. Jotenkin viime viikonlopun jäljiltä energia on ollut vähän hukassa, mutta kummasti tuo aurinko onnistui jälleen kerran piristämään!

Ennen lenkkiä tein yksinkertaista ruokaa; munakasta paprikalla ja juustoraasteella.





Mausteiksi käytin suolaa, paprikajauhetta ja oreganoa. Vähän kuin pitsaa, kyllä vaan maistui ja vatsa täyttyi! :) Lenkin jälkeen leipaisin mustikkamuffinit, ja ajattelin vinkata helposta ja hyvästä reseptistä teillekkin. Kas tässä:

2 kananmunaa
1½-2 dl sokeria
100g voisulaa
1 dl kermaa (myös maito käy hyvin, kokeiltu on!)
3 dl venhäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1-2 dl tuoreita mustikoita

Itse käytin pakastemustikoita, joten käytin vähän vähemmän sokeria. Heitin myös sekaan 1 tl vaniljasokeria.

1. Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen.

2. Sekoita jauhot ja leivinjauhe (+ vaniljasokeri) keskenään kulhossa.



3. Riko toiseen kulhoon kananmunat ja lisää sokeri. Vatkaa vaahdoksi.



3. Lisää muna-sokerivaahtoon voisula ja kuivat aineet. Sekoita.



4. Lisää lopuksi mustikat ja kääntele ne mukaan taikinaan.



5. Lusikoi taikina muffinivuokiin muffinipellille ja paista 200 asteessa 15-20 minuuttia.



Resepti jättää kertomatta, missä vaiheessa tuo kerma/maito lisätään, mutta yleensä olen lisännyt sen voisulan ja kuivien aineiden lisäyksen jälkeen. Tällä kertaa onnistuin kuitenkin unohtamaan sen kokonaan taikinasta. :D Mutta ei kerrota kellekkään, hyviä tuli ja hyvin näytti myös muille maistuvan!

Lopuksi koristele muffinit halutessasi. Itse käytin koristeluun tomusokerista ja vedestä tehtyä kuorrutetta sekä mustikoita.



Voilà!

tiistai 19. helmikuuta 2013

Pienet päivien piristäjät

Tiedättekö mikä on faktajuttu? Se, että lemmikki saa varmasti paremmalle mielelle, vaikka päivä olisi muuten mennyt päin honkia. Varsinkin nämä meidän kissanpennut saavat niin helposti kohennettua olotilaa. <3 Tänään kuvasinkin näitä pikkuisia, mutta aika kehnoin tuloksin. Salamaa en hirveästi viitsinyt käyttää, se kun ois voinut häiritä ja vaikka säikäyttää. :( Lisäksi söpöliinit osasivat hienosti juuri kuvaushetkellä muuttaa asentoa niin, että kuva varmasti heilahti...Mutta katsokaa nyt itse, voiko tällaisia suloisuuksia tapittamalla olla enää huonolla tuulella?
Kuten kuvista voi huomata, yksi pennuista innostui kuvaamisesta muita enemmän! 

En oo varma oonko muistanut mainita, että yksi neljästä pennusta, pikku Väinö,  menehtyi jo muutaman päivän ikäisenä. :( Pahinta oli, että oltiin jo niin varmoja että kaikki nämä pennut jäävät henkiin, niin hyvällä mallilla kaikki näytti olevan. Tossun aikaisemmat pennut ovat kaikki menehtyneet ihan pieninä johtuen siitä, että Tossu ikäänkuin hylkäsi ne. Tällä kerralla Tossu on kuitenkin ollut oikein esimerkillinen emo, ensimmäisinä päivinä se poistui pentujen viereltä vain korkeintaan syömään. Senkin vuoksi oltiin niin varmoja siitä, että kaikki menee hyvin. Mutta toisin kävi. Onneksi nämä kolme muuta söpöläistä ovat kuitenkin yhä hengissä ja voivat hyvin. <3 Jos tiedätte jo nyt jonkun, joka kovasti kaipailisi kissaa itselleen ja olisi valmis tarjoamaan sille hyvän kodin, niin ilmoitelkaahan!

Vie mut aurinkoon

Pikkusen innostais repästä ja varata nyt heti äkkilähtö jonnekkin lämpimään. Kirjoitusten ja musateatterin jälkeen mulla ei muuta olisikaan kuin aikaa, ja olisihan se mukava saada vähän rusketusta ennen yo-juhlia. :) Mutta koska en yksin viitsi lähteä, pitää odotella sopivampaa ajankohtaa. Ja onhan tässä kevään aikana tulossa vielä monia rahanreikiä; uusi kännykkä pitäisi ostaa, kampaaja-aika olisi myös tarpeellinen ja kamerankin ostoa oon suunnitellut jo pitkään. Ei auta kuin säästää, säästää ja vielä vähän säästää, karsia turhimpia rahanmenoja ja odottaa sitä parempaa ajankohtaa.

Oon tämän talven aikana tutkaillut ja vertaillut paljon uusia ja vanhoja lomakohteita sekä tarkastellut hintoja. Siltikään yhtä lempparia ei meinaa millään löytyä, vaan tekisi mieli tehdä reissu useampaan maahan samalla kertaa. Se ei kuitenkaan taida olla vielä mahdollista. Joka tapauksessa tämän vuoden aikana, mieluiten ennen syksyä, aion jonnekkin päin maailmaa matkustaa. Lomakohteelle mulla on aika paljon kriteerejä:

1. En mielellään tahtois istua lentokoneessa hirveän montaa tuntia. Vaikka matkanteko onkin aina niin jännittävää, pitkästyn helposti lentokoneessa. Enkä voi kieltää etteikö lentäminen mua vähän pelottais.

2. En halua matkustaa mihinkään hirveään turistirysään, koska a) en välitä nähdä kännisiä (suomalaisia)turistijoukkoja ja b) kun lomakohde elää turismista, sen kyllä huomaa. Näkisin mieluummin sitä oikeaa, paikallista elämää.

3. Lomakohteessa on oltava hyviä rantoja, aurinkoa ja lämpöä. Eri asia tietenkin on, jos matkustan ihan toisenlaiseen ympäristöön. Muun muassa Islannissa haluaisin joskus käydä. :) Rantalomakohteessa tuon kolmikon täytyy kuitenkin olla kunnossa.

4. Tietysti lomakohteeseen pitää olla myös turvallista matkustaa.

5. Jotain elämääkin kohteesta olisi hyvä löytyä. Pelkkä rannalla löhöily ja uiskentelu ei mulle riitä, joten plussaa olisi, että kohteesta löytyisi edes muutama illanviettopaikka ja mukavia kauppoja.

Onneksi tässä on nyt vielä aikaa mietiskellä sopivaa lomailupaikkaa. Jos teillä on heitellä ehdotuksia, niin otan niitä mieluusti vastaan! :)


maanantai 18. helmikuuta 2013

Sairastelua & penkkarikuvia

Mä niin tiesin tän. Kiireisen ja stressaavan viikon, pari päivää kestäneen juhlinnan ja liian vähäisten unien seurauksena järkyttävä kurkkukipu iski muhunkin. Puhua sentään vielä pystyy, mutta alan pikkuhiljaa muistuttaa Paula Koivuniemeä. Kurkkukivun takia laulutunti jäi tänään välistä, mutta jos totta puhutaan, ei olisi edes kiinnostanut mennä. Olo on muutenkin hirveän nuutunut ja tekis mieli vain nukkua. Lupasin eilen siskolle, että lähdettäis tänään lenkille, mutta saa nähdä tuleeko siitäkään mitään. Nyt sitä energiaa jostain ja äkkiä!

Sain aikaiseksi muokattua niitä vähäisiä penkkarikuvia, ja kokosin niistä kollaasin:


Hah, näin vähänkö näitä julkaisukelpoisia kuviako tosiaan tuli?! Kuorma-auton lavalla palellen ei mielellään ottanut hanskoja käsistä pois ja alkanut kuvaamaan, joten siinä suurin syy kuvien vähyyteen. Nyt se on sitten loppu. Enää laulutuntien, musateatterin ja kirjoitusten takia pitää lähteä käymään lukiolla, muuten saakin sitten lomailla koko kevään. Kirjoituksista tulikin mieleen: mun enkun kuuntelut meni alustavien tulosten mukaan aivan surkeasti. Siis oikeasti surkeasti. Pitää siis tehdä oikeasti töitä sen eteen, että saisin kirjallisista riittävän hyvät pisteet. En todellakaan halua viivästyttää ylioppilaaksi pääsemistä. Äikän tekstitaito puolestaan meni hyvin, pisteiksi tuli alustavasti 3/6, 3/6 ja 5/6. Riittää mulle! Laskesteltiin bussissa risteilyllä mennessä, että about 30 pisteellä saisi jo M:n. Tässähän vois alkaa tavoittelemaan sitä E:tä...:) Nyt syömään, toivottavasti olo tästä tokenee päivän mittaan!

sunnuntai 17. helmikuuta 2013

Abiristeily kuvina.

Ristus mikä reissu, mutta hengissä ollaan! Siitäkin huolimatta, että tällä viikolla on tullut valvottua ja juhlittua reippaasti enemmän kuin keskivertoviikkona, ja nukuttua aivan liian vähän. Abiristeily meni erittäin mukavasti ja sopivassa olotilassa, hyvässä seurassa. Tuli tanssittua jalat kipeiksi, syötyä masu liiankin täyteen sekä iltapäivän buffetissa että aamiaispöydässä ja laulettua niin, että ääni alkaa tässä pikkuhiljaa lähteä. Kertakaikkiaan huippuhyvä reissu! Kuviakin otin vähän väliä, mutta ymmärrettävästä syystä ihan kaikki eivät olleet julkaisukelpoisia...:) Parhaat keräsin kollaasiksi, olkaapa hyvä!


Kuvat eivät kyllä tosiaankaan riitä kertomaan, kuinka hupaisaa meillä oli. Takaisintulomatkakin oli varsin hilpeä ja kului suurilta osin porukalla lauleskellen. Kaustiselle päästyä pääsin Jonin kyydissä kotiin nukkumaan, ja kyllä vain tulikin uni nopeasti ja helposti! 

Tänään käytiin Jonin kanssa nopea reissu Kokkolassa, mulle tarttui mukaan vain valokuva-albumi, jolle on ollut tarvetta jo kauan. Nyt saakin alkaa teettää kuvatiedostojen tuhansien kuvien joukosta parhaimpia valokuviksi, jee! Ja kuvista puheenollen, sain lisättyä penkkarikuvatkin vihdoin koneelle, kun sain veljeltä kameran johdon käyttöön. :-) Vielä on osa muokkaamatta, joten kuvia tiedossa aikaisintaan huomenna. Nyt kuitenkin mitä parhainta illanjatkoa, ja kivaa alkavaa viikkoa kaikille! :)

torstai 14. helmikuuta 2013

TJ 0!


Viime yö vietettiin koululla näytelmää väsäten, biisiä tehden ja koulua sotkien. Päästiin myös vierailemaan rehtorin kotona ja käytiin vähän häiriköimässä asuntoloilla. Nukkumaan päästiin siinä puoli kuuden jälkeen, mutta eipä siitä mitään tullut. Tuntui tyhmältä makoilla laululuokan lattialla patjalla kuudelta aamulla yrittäen saada unen päästä kiinni, ja kaiken lisäksi rakas Laura nousi ylös ja sai mutkin luopumaan unensaantiyrityksestä. :) Koko porukasta ei nukkunut kuin muutama tyyppi, loput höpisi keskenään ja söi varhaista aamupalaa. Me puolestaan kulutettiin aikaa muun muassa facebookin avulla.

Näytelmä ja biisi päästiin esittämään aamupäivällä, ja sitten saikin alkaa valmistautua penkkariajeluun. Käytiin morjenstamassa kirkonkylän ylä- ja ala-astelaisia, ja käytiin myös kunnantalolla, sekä järvelän ja puumalan kouluilla. Kuorma-auton kyydissä sai palella, mutta olihan se sen arvoista. :-) Tällä hetkellä järkyttävä väsymys vielä piinaa, mutta parin tunnin päästä ois tarkotus olla jo unessa, joten eiköhän asia sillä korjaannu. Suht. aikaisin joutuu mennä nukkumaan myös siksi, että huominen bussimatka kohti Helsinkiä starttaa pelimannitorilta klo 08.00. Helsingistä sitten abiristeilylle Viron vesille, jauu! On muuten mun ensimmäinen kerta risteilyllä, vähän jänskättää. :) Koska pakkaaminen on vielä vaiheessa, taidan tästä siirtyä sitä laukkua täyttelemään ja sen jälkeen telkkarin ääreen. Heipat ja yöt! <3

P.s. niitä penkkarikuvia luvassa myöhemmin, luultavasti viikonlopun aikana!