sunnuntai 31. maaliskuuta 2013

Pääsiäishöpinää.


Eilisiltana istuttiin iltaa Peltsussa, kun kumpikin muualla asuvista sisaruksista olivat pitkästä aikaa Kaustisella viikonloppuna. Empä mä tosin kauaa ehtinyt siellä iltaa viettää, kun Pinja jo sai mut taivuteltua Konstaan. Noin 45 minuutin jonotuksen jälkeen päästiin viimein kädet ja jalat jäässä sisälle, mutta ei odottelu siihen loppunut. Tiskillä saatiin odottaa varmaan parikymmentä minsaa ennen kuin päästiin tilaamaan. Nyt täytyy kyllä sanoa, että oli aika turha reissu. Kauhea määrä ihmisiä, pitkät jonot tiskille, vessaan ja jopa pelkästään Anteron puolelta Konstan puolelle, täpötäysi tanssilattia ynnä muut seikat saivat mut sen verran turhautuneeksi, että katsoin parhaaksi lähteä pois jo ennen Cheekin esiintymistä. Eikä edes kaduta jälkeenpäin. :D Joni pääsi onnekseni hakemaan mut pois, ja noin tunteroinen istuttiin iltaa (tai yön puoltahan se jo oli..) Jonin veljellä. Nukkumaan ei kuitenkaan päästy vielä aikoihin, sillä Joni toimitti kuskin virkaa aamupuoleen yötä saakka. Ei ois muuten pitänyt jäädä yksin tyhjään taloon Jonin lähtiessä kuskaamaan, liika pelottavaa! :D 

About 5 tunnin unilla ollaan tämä päivä pärjätty, aamupäivällä piti nimittäin nousta jo puoli 11 jälkeen, sillä tiedossa oli ruokailua Kansanlääkinnässä. Ihan hyvä vaan että eilinen Konstareissu loppui niin lyhyeen, ainakin ruoka maittoi ja olossakaan ei ollut valittamista! Lisäksi olin niin reippaalla päällä iltapäivällä, että innostuin lähtemään juoksulenkille. Suunnittelin juoksevani sen verran kuin jaksan, mutta oletin että parin kilsan jälkeen luovuttaisin ja jatkaisin kävellen. Mutta vielä mitä! Minä tyttö hölkkäsin koko matkan, yhteensä noin 5km, ja kotiin päästyäni olin niin ylpeä itestäni! En oo aikoihin ollut niin poikki lenkin jälkeen, mutta ihmekkös tuo. Viimeks oon juossut tuollaisen matkan ehkä viime kesänä? Mietin jo, että pitäisikö ottaa tämä oikein tavaksi, mutta katsotaan nyt miten käy...:) Myöhemmin käytiin vielä Jonin kanssa kävelemässä vähän matkaa,  kyllä on tälle päivälle nyt liikuttu tarpeeksi! 

Nyt sitten vaan nautiskellaan pääsiäisloman viimeisistä päivistä ennen raskasta kaksiviikkoista. Huh, jännitys tiivistyy ja treenaustahti kovenee...muistakaahan varata lippuja musikaaliin ajoissa! :) 

lauantai 30. maaliskuuta 2013

Glad påsk!




Pääsiäisen aikaan on sisältynyt muun muassa munien maalausta, keltaisia tulppaaneja, pajunkissoja, rairuohon kasvattamista sekä tietenkin pääsiäiskarkkeja. Tämän päivän suunnitelmat ovat vielä auki, mutta parin tunnin kuluttua saadaan nauttia äidin tekemästä herkkuruuasta (koskenlaskijalla täytettyjä kanafileitä curry-ananaskastikkeen ja riisin kera<3) ja kuudelta olisi pääsiäiskokkokin tuossa muutaman sadan metrin päässä. Tänään on myös pitkästä aikaa koko perhe kasassa. :) Näin sen pääsiäisen kuuluukin mennä, hyvässä seurassa, aurinkoisessa säässä ja herkkuruuan voimin!

Tiistaihin asti yritän pitää stressitason mahdollisimman matalana, sillä silloin alkaa musateatterin loppurutistus. Huomatkaa sana yritän, tähän mennessä se on onnistunut aika heikolla menestyksellä. Mä en vaan osaa ottaa rennosti. Yrittää silti aion, onhan tässä vielä reilut pari päivää aikaa. Pitäkäähän mukava ja leppoisa pääsiäisloma! <3 

torstai 28. maaliskuuta 2013

Blond again!

Ei vitsit miten tapahtumarikas päivä takana, sekä hyvässä että huonossa mielessä! Aamulla nousin aikaisin ja odottavaisin mielin ylös, sillä tiedossa oli kampaajakäynti ja näin ollen juurikasvusta eroon pääseminen - vihdoinkin! Kampaajan tuoliin pääseminen oli kuitenkin yksi tuskien taival.

Äitin ollessa pankissa käppäilin siitä kampaajalle, mutta ovi oli lukossa eikä sisällä näkynyt ketään. Siinä sitten juolahti mieleen, että jospa olin sekoittanut päivän tai ajan, ja koska saldo on taas vaihteeksi loppu, lähdin hätääntyneenä kävelemään takaisin pankille päin. Yritin jostain syystä oikaista jonkun jättimäisen vesilammikon ylitse, ihan niinkuin kiertämällä matka olisi muka ollut paljon pidempi. Samalla tutkailin kännykästä jotain, muistaakseni tarkistin, olinko varmasti menossa kampaajalle oikeana päivänä. Yhtäkkiä kengät eivät enää pitäneetkään, ja keskellä lätäkköä kaaduin suoraan eteenpäin, ja siinä sitä oltiin rähmällään n. 5cm syvässä vesilammikossa. Eikä siinä vielä kaikki, vaan puhelin lensi tietysti sinne kuraveden pimentoon. Siinä ylös noustuani yritin hädissäni etsiä puhelinta, mutta tuloksetta. Onneksi äiti sattui juuri silloin tulemaan autolla vastaan, ja tuli hätiin. Itkuhan siinä pääsi, ja taisipa päästä muutama ruma sanakin, kun ei puhelinta meinannut millään löytyä. Lopulta pysäytin jonkun autoilijan, ja autosta nousi vanhempi mies jolle selitin tilanteen. Hän suostui soittamaan puhelimeeni, jos se sillä tavalla saataisiin löydettyä. Mutta eipä sieltä lammikon seasta alkanut Nokian tunnaria kuulumaan. Äiti keksi lähteä etsimään jotakin jolla kaivaa puhelin esiin, ja onnistui löytämään lumikolan. Pysäyttämäni vanha mies alkoi sitten kolaamaan puhelintani esiin, ja kyllähän se lopulta löytyi. Kiittelin siinä kovasti, ja vaatteet märkinä lähdettiin kohti kampaajaa, joka olikin onnekseni tullut jo paikalle. Vähän myöhässähän sitä oltiin, mutta kiva kampaaja ymmärsi ja toi pyyhkeenkin, johon sain purettua puhelinta kuivatella. Loppuajasta pääsin oikein föönillä kuivailemaan erikseen jokaisen osan, mutta eipä auttanut. Puhelin taitaa olla entinen, mutta saatiimpahan uusi tukka!

Tässä havainnollistavat ennen- ja jälkeen-kuvat:


Kovin on valkea tukka taas, vaikka en mä ihan näin vaaleissa hiuksissa edes viihdy. Mutta aika mahdoton tätä olisi ollut toisen väriseksi vetää tuolla juurikasvulla, olisi tullut aika kirjava lopputulos. Joten näillä mennään. Ennen lakkiaisia sitten vähän luonnollisempaa sävyä päähän!

Illalla sain kuulla yllättävän kysymyksen, johon vastasin heti myöntävästi. Näillä näkymin taidan siis päästä haastateltavaksi Prasu-lehteen koskien tulevaa musikaalia, jänskää! :--) Niin ja semmoinenkin kommellus kävi kampaajalla ollessa, että musta saattaa tulla Oriflamen konsultti. Hups, hups ja hups. Kommelluksien päivä takana, mutta silti hyvä päivä! Nyt odottelemaan Jonia saapuvaksi ja sitten vähän leffaa. :) Ihanaa pääsiäistä kaikille!

tiistai 26. maaliskuuta 2013

Lähitulevaisuuden rahanrei'ät ja muita huolia.

Ou jea, mikä tuuri mulla! Odotellessani seuraavia biisiharjoituksia alkavaksi käväsin kunnantalolla viemässä tuntilistan, joka viime kuussa myöhästyi. Mutta kuinkas kävikään: olin jälleen myöhässä! Aikaisemmin tänään oli pistetty listat jo etiäppäin, joten ei auta kuin odotella. Kunnantalon mukava rouva tosin lupasi yrittää saada mulle palkan ensi kuun puoliväliin mennessä, mutta saas nähdä miten käy. Ei tässä muuten mitään hätää, mutta sisko pakkaa laukut ensi viikolla ja muuttaa noin kuukaudeksi Brysseliin vieden kameran mennessään, ja ensi-iltaan on enää reilut kaks viikkoa (!!!). Siihen mennessä mun olisi tarkoitus ostaa ihan ikioma kamera, mutta mitenhän se onnistuu jollen saa palkkaa ajoissa? Voi jestas sentään...

Toinenkin hintavampi ostos on edessä, nimittäin se puhelin. Uutta luuria käytiin metsästämässä Gigantissa viime perjantaina, ja päädyin malliin, jota ei ollut juuri silloin saatavilla. Viikonlopun aikana sain kuitenkin tarjouksen: iPhone 4 hintaan 170e! Ollut käytössä jonkin aikaa, kahdellakin eri omistajalla, mutta kuulemma ihan toimiva. Oon aikaisemmin ollut niiiiin näitä hipsterkännyköitä vastaan, mutta viime aikoina on alkanut kieltämättä kiinnostamaan. Varsinkin, kun huomasin miten hyvälaatuisia kännykkäkuvia kyseisellä puhelimella saakaan. Nyt vain iskee valinnan vaikeus: ostaakko käytetty iPhone 4, jo kauan päässä pyörinyt Samsung Galaxy Ace, vaiko LG Optimus L5 E610, jota olisi saatavilla Gigantista 9.4 alkaen? Kertokaahan kokemuksia edellä mainituista, jos sellaista löytyy! :)

Kohta otan suunnan Jonille päin, sillä huomenna taas varhain Kokkolaan. Jonilla fysioterapia, mutta mä suuntaan Cubukselle antamaan vähän palautetta ostamistani korviksista. Vasta eilen ne ostin ja hehkutin niistä täälläkin, ja vain hetkeä myöhemmin KTK:lla toinen korviksista napsahti poikki koittaessani irrottaa huivista irronneita hapsuja korviksista pois. Voitte vain kuvitella mun ärtymyksen määrää! Onneksi on kuitti ja kaikki tallella, parempi ois antaa mulle uudet korvikset tilalle! Ei ole aivan normaalia, että upouusi koru hajoaa noin helposti.

Nyt mä lähden fiilistelemään pääsiäisen tuloa, eli kylvämään rairuohoa, mikä onkin ollut jokavuotinen perinne. :) Heipähei vaan!

maanantai 25. maaliskuuta 2013

Viikonloppua & heräteostos Cubukselta.

Viikonloppu vierähti taas huisin nopeesti, mutta eipä se mitään, sillä mullahan tämä loma sen kun jatkuu. Tänään tosin musateatteri, ja biisiharjoituksia koko alkuviikon. Envi viikolla alkavatkin jo nämä ns. "tappoviikot", eli tiedossa musateatteriharjoituksia KTK:n homeluolassa joka ikinen arkipäivä. Huoh ja voih, mutta vähän myös jee. Nyt jo vähän jänskättää, mutta voin vain kuvitella millainen jännitys on sitten enskariviikolla..aapuuuva! 




Lauantai-iltaa vietin aluksi siskon ja tämän kavereiden kanssa, myöhemmin siirryin sitten ihanan Pinjan seurassa Konstaan. Tosi kiva ilta ja ensimmäinen kerta baarissa Pinjan kanssa! :) Ihan valomerkkiin asti en viitsinyt olla, mutta nukkumaanmeno venyi silti melkein viiteen asti, kun kuskattiin kaveria ja aloitettiin katsomaan surkeaa Salkkarit-leffaa. Oikeasti aivan naurettava elokuva, mutta voikohan Salatut elämät-leffalta muuta odottaakkaan? :D 

Seuraava aamuna herätys oli jo puoli 11, mutta lopulta nousin vasta 11 jälkeen. Puolen päivän aikaan lähdettiin nimittäin kohti Ullavaa, jossa pikkusiskolla oli isoiseksi siunaaminen. :) 


Häikäisi.

Yksi nimeltä mainitsematon herkkis meinasi alkaa niiskuttamaan ihan pikkujutuista, mutta minkäs sille voi. Pääkipukin hellitti siinä päivän mittaan, ja loppupäivä vierähti Jonilla ja kotosalla. 

Tämänpäiväiseltä reissulta Kokkolaan löytyi sentään jotain, vaikka eipä tarkoitus ollutkaan ostaa mitään: kunnon blingbling-korvikset hintaan 9,90! Ihan niinku mulla ei näitä kimaltelevia ihanuuksia olisi jo tarpeeksi...:) Mietin jonkin aikaa kirkkaansinisten ja hopeisten välillä, mutta kallistuin lopulta hopeisiin. Ehkä mä ne sinisetkin vielä hankin, oli sen verran ihanat! Kotiin lähtiessä huomasin kuitenkin, että toisen korvikset tapista oli pinta kulunut kokonaan pois, ja siksi korvista oli vaikea saada laitettua. Kait nämä olisi vielä voinut palauttaa ja saada vaihdettua uusiin, mutta en millään malttanut olla laittamatta näitä korviin. Muuten erittäin ihanat korvikset, ihanan kevyet ja mun makuun juuri sopivan kimaltelevat. ;) Nyt ruokaa naamaan ja sitten kohti KTK:ta, heido! 

lauantai 23. maaliskuuta 2013

Talikan ripsiseerumi - tuloksia odotellessa!


Kauppojen kiertelyä Kokkolassa, aurinkoisesta säästä nauttimista, iiihania kissanpentuja, mäkkiruokaa, kasvaneiden hiusten fiilistelyä, lenkkeilyä ja muuta mukavaa ja vähemmän mukavaa. Enimmäkseen ihan mukavaa.

Mukavaa oli se, että ostin eilen Kokkolasta sen, mitä oon jo kauan suunnitellut: ripsiseerumin. Talikan ripsiseerumia on sekä kehuttu että moitittu, mutta otin riskin ja päätin kokeilla, millainen vaikutus sillä omiin ripsiini olisi. Ostin siis Talikan tyyriimmän ripsiseerumin, joka lupaa pidentää, tuuhentaa, tummentaa ja taivuttaa. Kuulostaa niin oikealta tuotteelta mun aika olemattomille, hennoille, harvoille, vaaleille ja suorille ripsille. Hintaa oli vähän alle 38 euroa, toivottavasti en nyt sitten maksa turhasta. Turvallinen Talikan seerumin kuitenkin pitäisi olla, kysyin sitä vielä erikseen myyjältä ja hän sanoi, ettei heidän liikkeessään (Emotion) myydä näitä "kohuripsiseerumeita." Siis näitä silmänvalkuaisen tummentumista, ripsien sisäänpäin kasvamista, pysyvää näön heikentymistä ynnä muuta ihanaa mahdollisesti aiheuttavia ripsiseerumeita. Muutaman kerran on jo tullut käytettyä, ja yksi vaikutus on jo nähtävissä. Tai voihan se olla ihan sattumaakin; laitettuani ripsiseerumia ripsiin ja annettua sen kuivua, taivutin ripset ja lisäsin ripsivärin. Ei ole muuten aikoihin ollut niin kaarevat ripset! Ainakin siis ripsivärin alla toimii kivasti, sama oltiin huomattu jossain toisessakin blogissa. Nyt jäädään sitten vain odottamaan tuloksia, toivottavasti 28 päivän käytön jälkeen on edes jonkinlaisia muutoksia nähtävissä!

Mukavaa on myös se, että tänään kutsuu pitkästä aikaa Konsta. Viime kerrasta onkin vierähtänyt jo melkein 3 kuukautta, jollei Anteron puolella käymistä lasketa. :D Nyt vaan hyvää musaa soimaan, naamaa laittamaan ja vaatteita valitsemaan, siiderit on jo kylmässä. ;) Toivotaan mahtavaa lauantai-iltaa sekä mulle että teille!


ps. kyllähän tässä onkin syytä juhlaan, nimittäin meikästäkin tulee kuulemma ylioppinut! :)

torstai 21. maaliskuuta 2013

Ihana kirpparilöytö ja muuta mukavaa.

Mahtavat pari päivää takana, siitäkin huolimatta että biisiharkat oli eilen jo loppu kun pääsin lukiolle (hyvä minä, ehkä pitäis opetella sitä tarkkaa lukemista?), ja enkunope sairaana joten enkun tulokset on vielä arvailun varassa. Jonin kanssa löhöily, hyvä ruoka ja myöhään valvominen tietäen, ettei seuraavana aamuna ole kiire ylös, ovat vaan niin parasta. Ja tietty hyvä musiikki, jota riitti eilisessä bändikonsertissa!

Tämän näköisenä lähdettiin!
Vaikka kuuntelenkin enimmäkseen sitä peruspoppista, hipitihoppia ja sen semmoista, rockmusiikkkikin kuulosti eilen mun korvaan erittäin hyvältä. Johtuen ehkä meidän koulun superlahjakkaista soittajista. Osa laulajistakin yllätti positiivisesti. :) Kannatti mennä, vaikka oli jo lähellä etten perunut koko konserttiin lähtemistä seuran puutteen vuoksi. Onneksi pikkusisko pelasti. <3 Konsertista siirryinkin sitten suoraan urhikselle, missä toinen sisko oli tuurannut mua reilun tunnin. Loppuilta vierähtikin töissä, ja sitten painuinkin kotiin ja melkeimpä suoraan petiin. Ei ollut kuulkaa unensaannissa vaikeuksia, päinvastoin! Töllötinkin jäi päälle kun multa lähti yllättäen taju, ja aamulla 10 aikaan oli se tv edelleen päällä...hups!

Herättyäni äiti tuli kysymään, että lähdettäiskö mummun kanssa Kansanlääkintään syömään. Kyllähän mulle hyvä ruoka kelpas. :) Tämän näkösenä lähdettiin;

Kun syömästä päästiin oli maha ehkä täydempi kuin koskaan, mutta ainakin tuli syötyä koko rahan edestä! Kävästiin parilla kirpparilla etsiskelemässä mulle mekkoa musikaaliin, mutta ainuttakaan sopivaa ei löytynyt. Sen sijaan löytyi jotain muuta:



Mintunvihreät kahvikupit ja -lautaset, kuuden parin setti, vain 4e! Tuosta alemmasta kuvasta saa jo vähän vihiä väristä, mutta aika heikko esitys kieltämättä. Sitä järkkäriä odotellessa...Mutta kerrankin mä löysin jotain kirpparilta, harvinaista! Meinasin ostaa myös kuudet kuohuviinilasit, mutta pinttyneen lian takia jätin ostamatta. Mutta jeee, nyt mulla on ihan ikioma ja oikea kahvikuppi + lautaset-setti valmiina omaan kämppään. :)

Reilun tunnin päästä ois tarkoitus lähteä tuon koirulin kanssa vähän lenkille kylää kohti. Siitä sitten suoraan Jonille yöksi, ja Rocky porukoiden kyydissä kotiin. Huomenaamuna suuntana Kokkola, seuraa shoppailureissu kera Jonin. :) Suunnitelmissa ois ostaa vihdoin ja viimein se uusi puhelin, sekä etsiä parhaat palat H&M:n kevätuutuuksista, jos niitä olisi jo liikkeeseen saapunut. Ja jos ei, niin aion tilata ainakin osan ihanuuksista. Pitääpä käydä myös katsastamassa Jim&Jillin Dr. Denim-valikoima, ripsiseerumikin olisi kiva, ja uudet tennarit, ja pikkulaukku, ja ja ja...Toivottavasti en innostu liikaa! ;D Tämä kilometripostaus loppuu tähän, kiitos, anteeksi ja näkemiin.