tiistai 2. heinäkuuta 2013

Reissu eläinpuistoon.

Taas on mennyt aika niin vauhdilla, että huhhuh. Luulin ja toivoin jo, että kun tämä heinäkuun työrupeama alkaa, aika jotenkin "hidastuu" ja aika tuntuu ihan matelevan. Kesäkuu kun mennä hujahti niin nopeasti, että ihan kauhistuttaa. Ihan kuin en olisi ehtinyt nauttia kesästä ja lomasta ollenkaan! Mutta vielä mitä, aika tuntuu kuluneen ihan yhtä nopeasti kuin aiemminkin. Ellei vielä nopeammin. Työpäivät ovat olleet pääosin hommaa täynnä, ja töiden jälkeen on aina ollut jotain tekemistä. Milloin salia, milloin uuden kameran tutkailua ja käytön opettelua. Ehkä tää tästä vielä hidastuu. 

Kuvista puheenollen, viime sunnuntaina tehtiin reissu Kälviän kotieläinpuistoon. Siellä käyminen on ollut meidän perheelle ikäänkuin traditio, varmaan kymmenen vuotta meni että käytiin siellä joka kesä. Viime vuosi oli poikkeus, jotenkin se(kin) kesä vain meni niin nopeasti, että eläinpuistossa käynti vähän unohtui. Nyt kun sain vihdoin sen järkkärin, olin senkin vuoksi innokas lähtemään, että pääsisin oikeasti kuvaamaan jotakin. 

Menomatkalla vähän sateli, mutta sade loppui sopivasti kun päästiin perille. :)

Mitä karvakasoja! <3





Jättiluppakorvakani vei mun sydämen. Tuommonen mun pitää ehdottomasti saada vielä joskus! 






Eläinpuiston yhteydessä toimii myös talonpoikaismuseo. Ympäri puistoa on erilaisia vanhoja vempeleitä, tavaroita, kulkuneuvoja ynnä muuta. :)




Sisäänpääsy eläinpuistoon ja museokylään yht. vain 7e/hlö, kannattaa käydä! :)

perjantai 28. kesäkuuta 2013

Pikku ylläri.



Maha kipeänä mansikoista. Uusi Nikon-rakas vieläkin muovissa, muistikortti ei kuulunutkaan pakettiin. Lähestyvä festariviikko melko lailla täyteen ahdettu. Näistä pikku vastoinkäymisistä huolimatta mun elämään kuuluu tällä hetkellä melkeimpä pelkkää hyvää. Oon innostunut salilla käymisestä ihan hirmuisesti, tänään viitsin jopa jäädä töiden jälkeen tekemään lyhyen salitreenin. Jo kolmas kerta tälle viikolle, ja sunnuntaina sitten neljättä kertaa! Joni onkin todennut, että mulla näyttää riittävän virtaa nykyään. En tuumaa pysyä hetkeäkään paikallaan, koko ajan pitäisi olla tekemistä. Uskompa että se johtuu nimenomaan tästä lisääntyneestä liikkumisesta. :) Myös yksi superkiva juttu lähestyy festareiden ohella huimaa vauhtia, mutta siitä en hiisku täällä vielä hetkeen. ;)

Se juttu, mikä mut sai ihan pari päivää sitten entistä paremmalle tuulelle, oli valtaisa ylläri, joka mua odotti sähköpostissa.

Hei,
Voitit Uinon blogissa itsellesi(+1 avec) ilmaisen sisäänpääsyn 
vapaavalintaisiin Summer Heat bileisiin.
Milloin haluaisit tulla? Laita minulle koko nimesi ja päivämäärä.


Miten siistiä! Mä en oikeasti meinannut ihan heti uskoa koko viestiä. Tässä kohtaa tulisi varmaan taivastella, että "miten tää on mahdollista, enhän mä voita ikinä mitään!" En aio kuitenkaan tehdä niin, koska jos tarkemmin muistellaan, niin oonhan mä voittanut elämäni aikana arvonnoissa kaikenlaista. Suurimmaksi osaksi krääsää, mutta silti. Fanta-aurinkovarjon, kynttilänalusliinan (jota ei koskaan edes noudettu) ja Lambi-pehmolelun. Erityisesti tuosta viimeisimmästä olin tuolloin tosi onnellinen. :-) Nyt siis pitäisi vaan päättää, milloin mää noihin ko. kekkereihin osallistuisin. Näillä näkymin heinäkuun aikana kuitenkin. Kylläpä muuten kannatti ostaa se kamera nyt, ompahan vähän laadukkaampi vehje millä ikuistaa tulevat pirskeet. ;) Nyt koneelta veks, ja laittautumaan iltaa varten. Tiedossa vähän ällösöpöstelyleffamässäilyparisuhdeiltaa kera Jonin! <3 Ihanaa viikonloppua teillekkin! :)

maanantai 24. kesäkuuta 2013

Iloa, valoa ja energiaa!

Iloa, koska 

~ saan tänä iltana käsiini uuden, kauan odotetun Nikonin.
~ takana rankka salitreeni siskon kanssa, sen jälkeinen hyvä olo on jotain niin mahtavaa!
~ sain kesätöitä urheiluseuralta, joten huomisesta pari viikkoa etiäppäin mut voi bongata urheilukentän maastossa ruohonleikkuussa :D 
~ työ tietää lisää rahhaa, mikäs sen mukavampaa ;) 

Valoa, koska on ollut aivan supermahtavanaurinkoinen päivä, ja onhan tää mun olotilakin nyt aika "valoisa", jos niin voi sanoa. :D Energiaa toi mukanaan tuo salilla hikoiltu reilu tunteroinen, ja nyt tekiskin kovasti mieli päästä joko uimaan tai kävelylenkille Jonin kanssa. Vaikka vastahan mä sieltä lenkiltä Rockyn kanssa tulin..:) Tällaisia päiviä lisää!

Juhannuksen ajan sallin itselleni herkuttelun, ja ai että tuntui hyvältä palata taas normaaliin arkeen. Nyt on makkarakiintiö täynnä taas hetkeksi aikaa, ja ylipäätään mikään grillattava ei taida maistua hetkeen...Eipä siinä, onhan tuo juhannus muuten mukavaa aikaa. :) Tällä viikolla taitaa olla sinänsä aika rankkoja päiviä edessä, että vietellään sekä äitin että veljen synttäreitä, ja pitäis koittaa silti pysyä kohtuudessa noiden herkkujen kanssa...:D Nyt naamanlaittoon ja sitten äkkiä jotain tekemistä, kiitos!



Seuraavan postauksen kuvat saattaakin olla jo näpsäisty Nikonilla....can't wait!! 

sunnuntai 23. kesäkuuta 2013

Kalajoki.


No niinhän siinä sitten kävi, että Kalajoki kutsui. En kyllä pistänyt ollenkaan pahakseni, ihan mielelläni lähdin tsiikailemaan meininkiä. :-) Ennen lähtöä aloiteltiin iltaa Jonilla terassilla minä + pojat-yhdistelmällä, varsin kiinnostavat oli puheenaiheet taas kerran. :D Lähtö viivästyi totuttuun tapaan, mutta päästiin loppujen lopuksi onneksi matkaan noin 8 aikoihin. Järkyttävä sade menomatkalla sai pelkäämään pahinta, eli kaatosadetta paikan päällä, mutta sopivasti sade loppui juuri kun päästiin perille. Suurin osa ajasta pyörittiin Hennan, Jonin ja Mikan kanssa, mutta muitakin kavereita tuli nähtyä ihan mukavasti. Väsymys kuitenkin alkoi kiusaamaan jo varhaisessa vaiheessa, eikä sitten jaksettu innostua edes Dyynistä muiden mukana olleiden sisarusten ja kyytiläisten lähtiessä jatkamaan iltaa sinne. Nälkä ajoi mut ja Jonin loppuillasta syömään abc:lle, eivätkä jonot onneksi olleet kovin kummoiset. Syömisen jälkeen aloin pian keräämään meidän autokööriä kasaan, ja päästiin lähtemään kotia kohti muistaakseni puoli kahden aikoihin. Kaikenkaikkiaan kiva ilta, mutta mua vähän huolestuttaa seuraava asia; oon ollut täysi-ikäinen vasta alle vuoden, mutta nyt jo myöhään baareissa kukkuminen ja juhliminen väsyttää ihan eri tavalla kuin ennen. Suunnitteluvaiheessa jaksaa vielä innostaa, mutta kun sen juhlinnan sitten aloittaa, väsymys iskee aika pian. Ei mulle ennen näin käynyt! Hyh, ei kait se tästä vanhenemisesta voi johtua?! 

Tälläkin hetkellä väsyttää, mutta väsyttäköön. Meikä harkitsikin suuntaavansa tuohon pihanurmelle auringonottoon, kunhan se aurinko nyt tulisi tuolta pilven takaa takaisin esiin. Ehkä otan pikku päikkärit siinä samalla, ettei tämä vanhus ihan kohtuuttomasti väsähdä. ;) Mitä parhainta sunnuntaipäivän jatkoa kaikille! 

lauantai 22. kesäkuuta 2013

Juhannusaaton tunnelmia.

Nyt sitä juhannusaattoa vähän yksityiskohtaisemmin, olkaapa hyvät!

Etenkin viimeisimmät vuodet meidän juhannusperinteisiin on tiiviisti kuulunut savusauna. Tänäkin vuonna mummulan savusauna lämmitettiin, joten lähdettiin Sallan ja Riikan kanssa mummulaan löylyihin. Ennen saunareissua ehdittiin tietenkin vähän kuvaillakkin.



Naapuritalon suloisuus kävi moikkaamassa meitä ja Rockya mummulassa. :)



Mummu kantoi limsaa ja keksejä terassille, myöhemmin saunan jälkeen grillasi makkaraakin. Kyllä kelpasi! :) Pari tuntia vierähti mummulassa, ja sen jälkeen lähdettiin kotiin päin jatkamaan grillailua. Ihanan sään ansiosta saatiin syödä ulkona auringonpaisteessa. Aamupäivällä valmiiksi väsätyt miniluumutomaatti-paprika-punasipuli-grillijuusto-grillitikut, perinteiset Atrillit, Jalapeno-juustomakkarat ja kylmä limsa maistuivat koko köörille, mutta herkuttelu ei suinkaan loppunut siihen. ;) Juhlapäiviinhän kuuluu olennaisesti herkuttelu ja hyvä ruoka, ja oltiinkin päivää aikaisemmin leipaistu ihana vadelmajuustokakku, sekä juhannuksen että äidin ja isän lauantaisen hääpäivän kunniaksi. Tänään siis vietetään juhannuspäivän lisäksi äidin ja isän 28-vuotishääpäivää, onnea. <3 Kakku korkattiin kuitenkin jo eilen, ja hyvin näytti kaikille maistuvan. Myös äitin tekemät mokkapalat, suomalaiset mansikat ja vaahtokarkit tekivät kauppansa. Hieman oli ähky olo kaiken tuon syöpöttelyn jälkeen, mutta juhannushan on vain kerran vuodessa. ;) Niinkuin ne sata muutakin juhlapäivää...


Ilta jatkui vielä hetkisen kotosalla kuvaillen ja ulkona oleskellen, yritettiin myös ottaa järkeviä sisaruskuvia, mutta pelleilyksihän se jälleen meni. Illemmalla huristelin vielä Jonilla iltaa jatkamaan, katsottiin leffaa ja oltiin vain kahdestaan. Takana aurinkoinen, ihana ja rauhallinen juhannusaatto!






Tämän päivän suunnitelmat ovat edelleen auki. Vähän väliä tulee vettä, kuskia ei ole ja fiiliskin on vähän niin ja näin harmaan ja tuulisen kelin takia. Mutta jospa tämä tästä. Illallahan se nähdään kuinka käy, kutsuuko Kalajoki, vai meneekö tämäkin päivä rauhallisemmin Kaustisella. Joka tapauksessa, ihanaa juhannuksenjatkoa teille! <3







perjantai 21. kesäkuuta 2013

Juhannusta!








Vähän juhannusmaistiaisia. :-) Tänään ollaan hikoiltu mummulan savusaunassa, saatu mahat täyteen grilli- ja makeita herkkuja, nautittu auringosta ja räpsitty vähän juhannuskuvia. Nyt suuntaan Jonille viettämään rauhallista iltaa ihan vaan kahden kesken, huomenna sitten vähän eri meiningeissä. Ihan parasta juhannusta kaikille! <3

keskiviikko 19. kesäkuuta 2013

Tehokas päivä & juhannuskiharat.

Oon ollut niin tehokas tänään, että hetken tietsikan ääressä istuskelu sallittakoon. ;) Aamulla Joni toi mut kotiin jatkamaan unia kuuden jälkeen, kun itse lähti töihin. Sain kuin sainkin unen päästä vielä kiinni ja otin siinä parin tunnin nokoset, ennenkuin nousin taas ylös. Aamupala naamaan, treenivaatteet päälle ja kuskaamaan pikkusisko töihin. Samalla reissulla jäin sitten salille ja kutsuin Sallankin mukaan. 



Kyllä huomas, että maanantain salitreeni oli vaikuttanut....varsinkin vatsalihakset oli jo valmiiksi ihanan hellänä, mutta niin vain meikäläinen veti vatsalihaspenkissä 10kg painot sylissä 100 kertaa, ja siihen päälle vähän lankkua sun muuta. Kävin samalla alakropan läpi, ja kyllä nyt tuntuu! Lopuks juoksumatolla n. 5 minuuttia, ja sen jälkeen yritin vähän venytelläkkin, mutta eipä sitä tahtonut malttaa. 

Kaupan kautta kotiin syömään, sen jälkeen suihkuun ja sitten aloinkin ahkerana siivoamaan. Olkkarin ja oman huoneen pölypallerot sai kyytiä, kun meikä heilui imuri kädessä täynnä energiaa! Jonnekkin se energia sitten katosi, ja päätin pitää pikku tauon. Välipalaksi Profeel-mansikkarahka kesän ekoilla mansikoilla, njam. <3 


Herkkuvälipalan jälkeen jaksoi taas jatkaa siivousta. Siivouksen jälkeen ehdin vielä meikkailla ja harjoitella vähän rennompia kiharoita vaikkapa juhannusta varten.





Pahoittelen heikkolaatuisia kännykällä näpsittyjä kuvia, mutta eiköhän noista jonkinlainen kuva tule. :) Odotan aina vaan enemmän sen kameran saapumista, tulis jo!!