maanantai 5. elokuuta 2013

Kreikka-postaussarja: DAY 1

Heipat vaan! Täällä ollaan taas, turvallisesti Suomenmaalla. Viikon reissu Pargalla onnistui erittäin hyvin, lämpöä riitti joka päivä yli +30 astetta, parhaina (tai pahimpina) päivinä jopa yli +40 astetta ja isommilta katastrofeilta vältyttiin. Joka päivä saatiin nauttia lämmön lisäksi ihanan kirkkaasta ja sopivan viileästä merivedestä, altaalla löllöilystä ja hyvästä kreikkalaisesta ruuasta.

Lauantai-aamuna lähdettiin ajelemaan puoli 7 aikaan kohti Helsinki-Vantaata. Koko matka lentoparkkiin asti päästeltiin peräkanaa porukoiden kanssa, oltiin siis liikkeellä kahdella autolla.


Lentokentällä ehdittiin siemailla irkkubaarissa yhdet ennen lentoon lähtöä.


Lentoon päästiin vähän etuajassa ja koko lento sujui mukavasti. Ihme ja kumma, mulla ei särkenyt korvia/päätä koko lennon aikana sitten yhtään!

Viimeisiä kuvia ennen lähtöä!

 Perillä Prevezan lentokentällä päästiin heti lähtemään bussilla kohti Pargaa. Tuon bussimatkan varrella maisemat on aivan upeita!

Oltiin korkealla! :-)



Meidän Lemon Tree-hotellille päästyämme lähdettiin melkein heti hakemaan lähimarketista vettä ja aamupalaa seuraavaa aamua varten. Nukkumaan mentiin aikaisin, väsyneenä pitkästä päivästä.

Seuraavana aamuna aamupalan jälkeen lähdettiin kiertelemään meille muille jo tuttuja maisemia, Joni taas näki Pargan upeat maisemat ensimmäistä kertaa.







Päivä jatkui altaalla aurinkoa ottaen ja uiskennellen, välillä käytiin syömässä itse tehtyä ruokaa hotellihuoneessa ja sitten lähdettiin jälleen keskustaan. Frozen Yogurt maistui, ja on muuten paljon parempaa kuin mikään Arnoldsin versio! ;)


Illemmalla lähdettiin kaupungille syömään. Päälle valikoitui valkoista ja pinkkiä;



Tuossa vaiheessa oltiin vielä melkoisen valkoisia, mutta kyllähän viikon aikana jonkin verran väriä tarttui. :-) Ruuan jälkeen jatkettiin istumaan iltaa mukavan oloiseen baariin rantakadun varrelle, ja löydettiin ihana, vanha tuttu: Kiss-drinksu!



Ruuan ja juoman jälkeen alkoi unettamaan sen verran, että päätettiin lähteä aikaisin nukkumaan. Eka päivä mukavasti purkissa!

perjantai 26. heinäkuuta 2013

1 night left!

Tätä on odotettu keväästä saakka. Huomenna starttaa meidän matka lämpimään, ihanaan Kreikkaan ja suloiseen pikkukaupunki Pargaan. Herätys puoli 6 aikoihin, laukut autoon ja Järvelän kautta matkaan kohti Helsinki-Vantaata, josta koneen ois tarkoitus lähteä klo 15 aikaan kohti Pargaa. Vitsit miten ihanaa!! Vielä paremmaksi matkan tekee se, että saan Jonin mukaan. Voin siis entistä paremmin rentoutua, kun ei tarvitse ikävöidä ja miettiä, onkohan toisella kaikki varmasti hyvin. :-) Rockystä ja kisuista sen sijaan kantaa huolta väkisinkin, kun reppanat jäävät tänne keskenään. Onneksi viikon ajaksi on kuitenkin useampi henkilö heitä hoitamassa. :-) 

Eilinen oli oikea epäonnen päivä, ja senkin takia tuota lomaa odottelen niin kovasti alkavaksi. Epäonnisuus alkoi, kun aamulla käväisin siskon kanssa lenkillä. Toinen koirista oli karkuteillä, joten jouduttiin lähteä matkaan vain yhden koiran kanssa, samalla etsiskellen toista. Jossain vaiheessa tien yli luikahti musta kissa, ja sisko totesikin sen tuottavan huonoa onnea. Eipä tainnut mennä kuin viitisen minuuttia, kun puhelinta esiin kaivaessani ote lipesi, ja kännykkä tipahti suoraan asfaltille. Takakuori lensi, ja pelkäsin pahinta. Niinpä siinä kävi, että näyttö oli aivan sirpaleina, ja vaikka puhelin lähti kyllä päälle ja jopa hälytti jonkun soittaessa, ei kosketuksella ollut enää mitään vaikutusta. Huonoa tuuria vaan tiesti, mutta aika jännä sattuma, että se kissa päätti kipittää tien yli just hetki ennen! :D Harmitti niin vietävästi, että kämpille päästyäni aloinkin heti pillittämään. "Miks just ennen matkaa!" Vaikka, parempihan on että tuo tapahtui nyt, eikä kesken matkan. Oon niin huono sietämään pettymyksiä, että kännykän hajoaminen silloin olisi melko varmasti pilannut koko päivän. Jonin töiden takia meillä oli muutenkin asiaa Kokkolaan päin, joten poikettiin sitten Gigantissa ja Expertillä katsomassa mulle heti uutta puhelinta. Kiikuttaessani naurettavan pikkuista Samsungin Pocket Plus-puhelinta kassalle, korttimaksu ei kuitenkaan onnistunut. Siinä vaiheessa ketutti jo aivan vietävästi, halusin vain pois ja hoidettua koko puhelinasian pois alta. Ei muuta kuin nostamaan rahaa. Onneksi Joni sai mut kuitenkin viimein ylipuhuttua autossa, ja päätin lainata väliaikaista puhelinta Jonin porukoilta. Onneksi näin, sillä tuo Xcover on ainakin tähän asti toiminut moitteettomasti ja nettikin on nopeampi kuin edellisellä Famella. Ja suoraan sanottuna, en edes tykännyt koko Pocket Plussasta, joten parempi näin! Matkan jälkeen taitaa siis olla tiedossa uuden puhelimen osto. Päivään mahtui muitakin vastoinkäymisiä, mutta niistä en ala nyt tilittämään. Onneksi tämä päivä on alkanut paremmin, ja toivottavasti vaikeuksilta vältytään ainakin koko seuraavan viikon ajan. 

Asiasta toiseen, taisi olla toissapäivänä, kun huristeltiin Riikan kanssa skootterilla kämpille kuvia ottamaan. Heti alussa naapurin kissa saapui häiritsemään, mutta hetken silittelyjen jälkeen kisu otti hatkat. :)



Kuva-asun innoittajana toimi tuleva ulkomaanmatka - tämän tyylistä pukeutumista tullaan näkemään paljon! Rentoa, yksinkertaista, paljon kirkkaita värejä, ja alla pääasiassa bikinit. 




Toppi/GT
Korvikset/H&M
Shortsit/DIY



Koru/Cubus (lainassa siskokullalta!)
Toppi/GT




Hetken kuluttua meidän tykö saapui uusi hellyydenkipeä vieras. 




Kivoja naapureita meillä! <3 

Tälle päivälle on vielä vaikka ja mitä tekemistä; loppujen tavaroiden pakkaaminen, kämpän imurointi, kaupassa käynti, kulmien värjäys, Rockyn lenkkeilytys, mahdollisesti mummulassa käynti ynnä muuta. Tekemistä siis riittää, joten nyt on vähän pakkokin lopetella. Luultavasti palailen blogin pariin vasta viikon päästä, mutta kannattaa toki käydä tsekkaamassa, jos olisin ehtinyt blogin äärelle lomankin aikana. Mukavaa viikkoa teillekkin!! :) 

<3:lla Essi 

tiistai 23. heinäkuuta 2013

Kutsumaton ilonpilaaja.

Ikävän harmaa aamu vaihtui ihanan aurinkoiseksi iltapäiväksi, jota kuitenkin varjostaa eräs kutsumaton vieras; inhottava stressimörkö. Pienet vastoinkäymiset ovat kasaantuneet ja tällä hetkellä hermoja kiristää, ärsyttää ja ketuttaa. Oma vikani, itseppä en ole hoitanut esim. opiskelupaikan vastaanottamista varten tarvittavia työtodistuksia ajoissa, tai ylipäätään ottanut koko kyseisen paperin täyttöä asiaksi ennen eilistä. Voi jos olisin sen tehnyt, niin olisin luultavammin tällä hetkellä oikein iloinen ja rentoutunut. Tai sitten en.


Jotenkin tuntuu, että vaikka hetken aikaa kaikki tuntuisi just täydelliseltä ja elämä mahtavan huolettomalta, kohta jostain saapuu joku tumma pilvi pilaamaan tai ainakin vähän ankeuttamaan hyvän päivän. Niin kävi tänään, ja niin käy luultavasti myös huomenna. Pessimisti ei pety, vai miten se meni..?


Välillä mä niin toivon, että osaisin nauttia elämästä enemmän ja paremmin, jostain syystä en vain tunne olevani kykenevä siihen. Ne pienetkin vastoinkäymiset onnistuvat pilaamaan mun päivän ja mustaamaan mielen, vaikka kaikki olisi muuten hyvin. Oonkin itse asiassa kateellinen niille, joiden elämä vaikuttaa välillä lähes ärsyttävän leppoisalta, vain koska he osaavat ottaa rennosti ja olla turhia murehtimatta.

Luultavasti tämä munkin työtodistus-soppa selvenee ajoissa, ja loppu hyvin, kaikki hyvin. Silti en vaan saa sitä kauhukuvaa pois päästäni, että mitä jos. Ehkä typerää, mutta tällä hetkellä päässä pyörii ajatus siitä, että mulle luvattu opiskelupaikka annetaankin jollekin toiselle, kun en ajoissa todista olleeni todella töissä mainitsemissani paikoissa. Vaikka eihän se taida noin mennä. Ihan varmasti ne päättäjät tms siellä amk:n puolella ovat ihan vaan ihmisiä, jotka antaisivat lisäaikaa ja ymmärtäisivät. Miksi mä sitten edes vauhkoan tällaisesta asiasta?! Nyt oon ainakin voitavani tehnyt, eli soitellut ympäri pitäjää ja pyytänyt saavani tarvitsemani työtodistukset mahdollisimman pian. Luultavasti saan niistä ainakin osan jo huomenna. Joten nyt Essi hyvä, relax! Nyt on kesä ja loma ja koska ulkonakin on aivan mahtava keli, aion nauttia siitä ja unohtaa tämän typerän stressimörön. Siispä kiitos ja näkemiin.

Huh, kylläpä helpotti. Toivottavasti teillä on ollut vähän parempi päivä? :)


maanantai 22. heinäkuuta 2013

Kuvatuksia kännykän syövereistä.

Kännykällä näpsityt kuvat on alkaneet jäädä ikävästi tietsikan kuvakansioihin tai jopa puhelimeen talteen, kiitos sen ihanan järkkärin. <3 Siispä ajattelinkin jakaa muutamat kännykkäkuvat täällä bloginkin puolella, osa niistä onkin jo monen viikon takaisia.


1. Mökillä pari viikkoa takaperin
2. Mansikoita & vaniljajätskiä päiväkaffilla - parasta kesäherkkua!
3. Festarilookkia
4. Moukarikarnevaaleille mars!
5. ..ja lisää festareita... (sekä kerrankin onnistuneet kiharat!)
6. Viimeinen työpäivä KP-V:llä.
7. ...ja vielä vähän festareita!
8. Lisää mökkeilyä.

Tämmöistä! Ai vitsit että olinkin tyytyväinen tuon 5. kuvan kiharoihin, harvoin onnistuu tältä amatööriltä tukanlaitto noin hyvin. :-) Mutta nyt asiasta kukkaruukkuun ja naamanlaittoon, kohta nimittäin suunnataan auton keula kohti Kokkolaa! Mukavaa viikon alkua! :)

sunnuntai 21. heinäkuuta 2013

Kesäsuunnitelmia & fiilistelyä.

Enää 6 päivää matkaan- vitsit että tää kesä on kulunut huikeaa vauhtia, ihan pelottavan nopeesti! Koulun alku senkun lähestyy, mutta vielä on reilu kuukausi kesälomaa jäljellä. Eilen iltaa istuessamme mietittiinkin tyttöjen kanssa, että pitäisi keksiä jotain kivaa vielä tälle kesälomalle, vaikka ihan keskelle viikkoa. Joku pikku roadtrip länsirannikkoa pitkin lämpimänä päivänä houkuttelis ainakin mua, kunhan ilmat vain olisi suotuisat. Välillä pysähdyttäis jätskeille ja uimatauolle jollekkin ihanalle hiekkarannalle, otettais aurinkoa ja jatkettais taas matkaa. Miksei myöskin shoppailureissu vaikkapa Ouluun, Vaasaan tai Tampereelle, tai jonkun pienemmän vaellusreitin kiertäminen (musta tuntuu, että ainakaan yksi ihanista tyttösistä ei innostuisi tästä viimeisestä vaihtoehdosta...tunnistat varmaan itsesi ;D). Mutta onhan tässä vielä aikaa mietiskellä ja suunnitella, vaikka usein ne parhaat reissut on just jotain extempore-reissuja. ;)

Meidän Pargan-matkaan on tosiaan enää alle 6 päivää aikaa. Huomenna suunnataan Jonin kanssa Kokkolaan etsiskelemään viimeisiä tarpeellisia juttuja matkaa varten, vaikka reissun pääsyynä onkin mun kampaaja-aika. Pian on taas tyvikasvu piilossa! Ehkä sitten syksyllä raaskii laittaa päätä vähän tummemaksi, ettei tarvitsisi olla jatkuvasti värjäämässä. (Tätähän ollaan yritetty ennenkin, mutta aina siihen blondiin on vaan tullut palattua..) Ja kun kerta Kokkolaan ollaan menossa, pyörähdetään varmasti samalla myös Eurooppalaisella ruokatorilla, joka taitaakin olla huomenna pystyssä viimeistä päivää.

Keskiviikollekin on tiedossa jotain kivaa matkaa ajatellen - nimittäin ripsipermanentti, josta mainitsinkin jo aiemmin.

Omistan liki piikkisuorat, ohuet ja kaikin puolin hankalat ripset. Päivittäisessä meikkaamisessa eniten aikaa mulla meneekin ripsien taivutukseen, niin vänkyrät ja suorat ripset mulla on. Uskallankin toivoa, että ripsipermiksestä saan melkoista helpotusta meikkaamiseen. Varsinkaan Pargalla ei hirveästi viitsisi kuluttaa aikaa naamanlaittoon, joten taitaa tuo keskiviikon aika osua juuri oikeaan saumaan. Ripsipermanentin hintaan kuuluu myös ripsien värjäys, jeee!



Jos jollakin teistä on kokemusta ripsipermiksestä, niin kertokaa ihmeessä. :-) Nyt hus pois koneen äärestä, kivaa sunnuntainjatkoa! <3


lauantai 20. heinäkuuta 2013

Blueberry cupcakes







Oikeen kunnon muffinssipäivä! Aamulla pyöräytin illan tupareita varten minttusuklaamuffinssit, ja siskon aloitteesta leipastiin mustikanpoimintareissun päätteeksi mustikkamuffinit ihanalla kuorrutteella. Maistuis varmaan teillekki :---) Nyt kaupan kautta kämpälle tekemään vielä viime hetken siivoiluja, laittamaan tukkaa ja odottelemaan ihmisiä. Toivotaan kivaa ja onnistunutta iltaa sekä meille että teille! :)

perjantai 19. heinäkuuta 2013

Tiistain heräteostoksia.

Kesän viimeinen työpäivä takana, jihuu! Viikonloppu pyörähtää käyntiin reippaalla lenkillä Rockyn kanssa, sen jälkeen tiedossa vähän muuttohommia ja illalla rentouttavaa saunomista ja oleilua Jonin kanssa. Välillä tämmöisiä hölläilypäiviä ihan odottaa, varsinkin tällaisina aikoina kun tekemistä tuntuu olevan koko ajan. Paljon muutakin kivaa on tiedossa lähiaikoina, sillä huomenillalla pidetään pieniä tupareiden tapaisia, ens maanantaille on luvassa kampaajakäynti Kokkolassa ja keskiviikkona suuntaan Rockin' Cherryyn ripsipermanenttiin elämäni ensimmäistä kertaa! Kesän odotetuin juttu on kuitenkin vielä edessä, sillä reilun viikon päästä suunnataan porukoiden, parin siskon ja Jonin kanssa Kreikan lämpöön! <3 Lomakohteena jo kolmatta kertaa Parga, samainen ihastuttava pikkukaupunki missä ollaan viihdytty kahtena edellisenäkin kesänä. Suosittelen lämpimästi! :-) Nyt saan ensimmäistä kertaa Jonin mukaan, ja oon niiiiin innoissani! Osittain tätä tulevaa reissua varten se järkkärikin tuli hankittua. Ostettavaa on vielä yksien shortsien, vähintään yhden topin ja jaloissa mukavien kenkien verran, sillä Pargalla korkeuseroja on jonkin verran ja käveltyä tulee paljon. Ostoslistalla on tällä hetkellä toki paljon muutakin, mutta nuo nyt on niitä akuuteimpia asioita.

Viime tiistaina tehtiin shoppailureissu Kokkolaan juurikin tätä Kreikan-matkaa varten, mutta kuinka ollakkaan, just nämä tärkeimmät ostokset jäi ostamatta. Mustia, vähän juhlavampia shortseja, oikean mallista ja väristä väljää toppia ja sopivia kenkiä ei tuntunut löytyvän mistään kaupasta. Sen sijaan tein pari heräteostosta, eikä edes kaduta!


Statementkoru/Cubus



Bikinit/H&M

Kerrankin jotain värikästä! Harvoin löydän alennusmyynneistä mitään, mutta nyt ilokseni nappas. Bikiniylä- ja alaosa maksoivat kumpikin 5e, eli yhteishinnaksi tuli vain 10e. Statement-korun hinta oli 6,45, alkuperäinen hinta muistaakseni melkein 15e. Ihan kelpo ale-ostoksia siis, ja kummallekkin noista tulee ihan takuuvarmasti käyttöä! Yritin metsästää tuon korun löytämisen jälkeen vielä samansävyistä lyhythihaista paitaa, mutta eipä vaan löytynyt...noh, maanantaina uusi yritys! Ihanaa & rentouttavaa viikonloppua! :-)