Helou! Hirveän aamun ja väsyneen päivän jälkeen on ihanaakin ihanampaa, että tietää viikonlopun olevan käsillä. Aamulla heräsin ihan järkyttävän väsyneenä, eikä väsymys ole haihtunut vieläkään minnekkään. Ajatus pätki ja pätkii edelleen, tunneilla istuminen tuntui raastavalta ja onnistuin aamulla kippaamaan kaakaomukinkin pöydälle. What a great day! Koulun jälkeinen kaupoilla kiertely kuitenkin piristi vähän, mutta kieltämättä tympäisi kun olisi löytänyt kaikkea ihanaa, mitä ei todellakaan löydy tämänhetkiseltä ostoslistalta. Sinne jäivät korupuu, ihana collegepaita ja monet nätit juhlatopit! Sen sijaan niitä talvikenkiä ei tahtonut löytyä vieläkään, vaikka niille on ollut tarvetta jo kauan aikaa. "Ihan kivoja" jalkineita kyllä löytyi, vaan ei sellaisia, jotka vetäisin mielelläni jalkaan päivittäin. Vaikuttaa vähän siltä, että oon alitajuisesti päättänyt ostaa ne kauan haaveilemani Conversen nahkatennarit, vaikka hinta kirpaiseekin eikä ne varsinaisesti mitkään talvikengät ole. Mutta jos vaikka ostais kunnon talvipakkasille sitten jotkut halvemmat ja lämpimämmät kenkulat. Nää kun ois melkein pakko saada. <3
Rakkautta. <3 Nyt kuitenkin haaveilut sikseen ja pian takas kämpille viettämään iltaa ja korkkaamaan viikonloppu käyntiin. ;) Muuten viikonloppu kuluukin sitten niiden miljoonien koulutehtävien ja kaksipäiväisten isänpäiväjuhlintojen merkeissä! Have a nice weekend, ja muistakaahan ihania isiänne! :-)
perjantai 8. marraskuuta 2013
torstai 7. marraskuuta 2013
Nyt iski sisustusvimma!
Hyi mikä stressi jälleen kerran, monta ryhmätyötä työn alla ja siihen vielä itsenäisesti tehtävät työt päälle. Tän viikon pbl-vastauskin on vasta aloitettu, onneks on kuitenkin aikaa siihen maanantaihin saakka...Tenttikirjatki on vielä hukassa ja pelkäämpä pahoin ettei niitä Kaustisen kirjastosta löydy, eikä kyllä hirveästi innostais ostaa kalliita kirjoja yhtä tenttiä varten. Mutta ei tämä elämä onneks pelkkää koulua ja siitä aiheutuvaa stressiä ole, pääpiirteissään ihan kiva viikko takana. :-)
Viime lauantaina vieteltiin superhauskoja halloween-partyja kavereitten kesken, sunnuntaina pääsin jännäämään pikkusiskon tanssiesitystä (joka meni aivan tosi hyvin, taas itkua tihrustettiin..) ja alkuviikko kului varsin liikunnallisissa merkeissä. Maanantaina lenkkeilyä, tiistaina kuntosalia ja eilen hikinen zumbatunti! Tänään oon jättänyt liikunnat vähemmälle, pyöräilin vain aamulla bussille ja Kokkolaan päästyäni matkahuollolta kauppojen kautta kouluun, ja koulusta lähtiessäni sama juttu. Toissapäivän treeni ja laiska venyttely sai nimittäin aikaan jumiutuneet lihakset ja eilinen zumba taisi vielä pahentaa asiaa, niin että ei hirveästi innostanut lenkillekkään lähteä.
Vaikka muutosta on jo monta kuukautta, en oo vieläkään saanut sisustettua meidän kotia mun (tai siis kröhm, meidän) näköiseksi. Syksyn aikana on vaan ollut niin kaikenlaista, uusi koulu kiireineen ja paljon muita rahanreikiä. Kiireestä huolimatta oon kuitenkin ehtinyt tässä viime aikoina suunnittelemaan kämpän sisustusta. Jonin kanssa tuossa jokin aika sitten mietiskeltiin, että mitä värejä tahdottais kämpän sisustukseen. Näillä näkymin ne hallitsevat värit tulee olemaan valkoinen ja vaaleanharmaa, vaikka kovasti oisin tykännyt harmaan sijaan beigestä. Mutta koska kämpässä on jo valmiiksi enemmän harmaata ja siihen sopivia juttuja, taidetaan pitäytyä siinä. :) Ostoslistalla on ihan etunenässä uusi sohva, tv-taso, parit verhot ja lisäksi tahtoisin kaikenlaisia pieniä sisustusjuttuja kotia koristamaan...kiva kun tää sisustusvimma iskee nyt, kun joulukin on tulossa, mikä tietää aina vain lisää rahanmenoa! :D
Ai että, voisin niin kuvitella nuo ylläolevat jutut meidän kämppään! Jos nyt kuitenkin koitettais löytää meille se sohva ensin, niin pystyis sitten alkaa ostelemaan noita pienempiä juttuja...:-) Nyt kotia kohti ja pian nukkumaan, heipat!
Viime lauantaina vieteltiin superhauskoja halloween-partyja kavereitten kesken, sunnuntaina pääsin jännäämään pikkusiskon tanssiesitystä (joka meni aivan tosi hyvin, taas itkua tihrustettiin..) ja alkuviikko kului varsin liikunnallisissa merkeissä. Maanantaina lenkkeilyä, tiistaina kuntosalia ja eilen hikinen zumbatunti! Tänään oon jättänyt liikunnat vähemmälle, pyöräilin vain aamulla bussille ja Kokkolaan päästyäni matkahuollolta kauppojen kautta kouluun, ja koulusta lähtiessäni sama juttu. Toissapäivän treeni ja laiska venyttely sai nimittäin aikaan jumiutuneet lihakset ja eilinen zumba taisi vielä pahentaa asiaa, niin että ei hirveästi innostanut lenkillekkään lähteä.
Vaikka muutosta on jo monta kuukautta, en oo vieläkään saanut sisustettua meidän kotia mun (tai siis kröhm, meidän) näköiseksi. Syksyn aikana on vaan ollut niin kaikenlaista, uusi koulu kiireineen ja paljon muita rahanreikiä. Kiireestä huolimatta oon kuitenkin ehtinyt tässä viime aikoina suunnittelemaan kämpän sisustusta. Jonin kanssa tuossa jokin aika sitten mietiskeltiin, että mitä värejä tahdottais kämpän sisustukseen. Näillä näkymin ne hallitsevat värit tulee olemaan valkoinen ja vaaleanharmaa, vaikka kovasti oisin tykännyt harmaan sijaan beigestä. Mutta koska kämpässä on jo valmiiksi enemmän harmaata ja siihen sopivia juttuja, taidetaan pitäytyä siinä. :) Ostoslistalla on ihan etunenässä uusi sohva, tv-taso, parit verhot ja lisäksi tahtoisin kaikenlaisia pieniä sisustusjuttuja kotia koristamaan...kiva kun tää sisustusvimma iskee nyt, kun joulukin on tulossa, mikä tietää aina vain lisää rahanmenoa! :D
![]() |
| Verhot, lamppu, kynttiläkipot ja tyyny täältä, lyhdyt täältä ja tv-taso ja tyynyt täältä |
torstai 31. lokakuuta 2013
Treeni kotona.
Varhainen herätys vapaapäivänä, kävellen lenkin kautta kuntosalille, ja mikä pettymys. Kortin ostettuani yksi kaveri käveli vastaan ja ilmoitti salin olevan ihan tupaten täynnä, ja kurkatessani saliin sain todeta saman. Valtava joukko jotain koululaisia ja melkein jokainen laite käytössä. Luovutin suosiolla, ja lähdin kylmän rauhallisesti kotiin päin, vaikka sisällä kyllä hieman kiehui. Mutta ei hätiä mitiä; onnistuuhan se treenaus kotonakin! Kaiuttimet päälle, musa soimaan ja kyykkäämään! Kyykkyjen lisäks tein pari youtubesta löytyvää vatsalihastreeniä, tässäpä linkit jos kiinnostaa;
Tätä ensimmäistä treeniä käytän lähes aina, kotona ja joskus salillakin. Sopivan mittainen ja todellakin tuntuu! http://www.youtube.com/watch?v=vkKCVCZe474
Tämän löysin vasta tänään, mutta en ehtinyt tehdä loppuun saakka, kesto yli 35min. Tää ei vaikuttanut ihan yhtä rankalta, mutta koska ohjaajana on Suurimmasta pudottajastakin tuttu Jillian, täytyy toimia! ;) http://www.youtube.com/watch?v=ZJ8Zdj0OPMI
Tais tehota, sillä ainakin jalat on ihan muusina ja kyllä vatsalihaksissakin tuntuu. Ja ompahan nyt valmiiks kortti lauantai-aamulle, jee! Nyt tulin taas vaihteeks kotiin, suunnitelmissa ainakin lenkittää Rocky, kahvitella mamman ja kotona sairastavan pikkusiskon kanssa ja ajella sitten vihdoin ja viimein pyörällä takasin kämpille. Ois jo aikakin saada joku kulkuväline sinne, jokapäiväinen kävely salille, tb:lle, kauppaan etc. alkaa jo vähän kyllästyttää. :D Sen sijaan tuo saleilu ei kyllästytä sitten yhtään (pitääpä koputtaa puuta...), jos mulla ois enemmän vapaapäiviä niin oisin varmaan joka ikinen aamu salilla!
Onneks koulukin on alkanut kuitenkin kiinnostamaan vähän enemmän, ehkä koska ollaan taidettu päästä vihdoin ja viimein meidän alaa koskeviin juttuihin. Huominen 6 tunnin koulupäivä sisältää 2 työpajaa ja tunnin tietotekniikkaa, niiden jälkeen sitten viikonlopun viettoon. :-) Lauantaille onkin tiedossa mukavaa illanviettoa kavereiden kesken, Halloween-naamiaisten muodossa! Nyt on vaan kauhea asukriisi, nimittäin en tiedä yhtään miksikä pukeutuisin. Heittäkääpä ehdotuksia jos jotain juolahtaa mieleen. :D Nyt koneen äärestä hus, ihanaa ja aurinkoista loppuviikkoa!

tiistai 29. lokakuuta 2013
Riviera Maison-unelmointia
Päivä kulunut koulun jälkeen vain kotona löllöillessä, koulutehtävien parissa ja blogeja selaillen. Nyt tulin porukoille käymään ja juomaan iltakaffit niinku ennen vanhaan kotona asuessa. :-) Sekä eilen että toissapäivänä oon hikoillut salilla, ja sen kyllä huomaa. Vatsalihakset oli kipeät jo eilen toissapäivän kovasta treenistä, ja nyt on myös käsivarret hellänä, kiitos eilisen. Alun perin oli tarkoituksena käydä tänään vähän lenkkeilemässä, mutta koska päivä hujahti ohi niin nopeasti, lupaan itselleni vapaapäivän. Huomenna kuitenkin edessä tehokas tunteroinen zumban merkeissä! Ehkäpä käväsen illalla vielä kotona hakemassa Rockyn ja kävelen meille kämpille yöksi pikku söpöläisen kanssa, joten eiköhän sitä liikuntaa oo tiedossa riittävästi huomisellekkin. Torstaina vapaapäivä, joten luultavasti salille kerkeää seuraavan kerran silloin. Myönnettävä on, että kova hinku ois päästä salille vaikka heti, mutta jottei ilta venyis kovin pitkäks, jätetään toiseen kertaan.
Viime aikoina oon kuolannut ihania sisustusjuttuja tavallista enemmän. Jouluvalot, astiat, näppärät säilytysratkaisut, matot ja kynttilät on vieneet huomion niin kaupoissa, näyteikkunoissa kuin postilaatikoista löytyneiden lehtien sivuillakin. Yksi päivä Kokkolassa koulusta bussiasemalle kävellessäni hoksasin aivan ihanan näyteikkunan, ja koska aikaa oli, poikkesin sisään. Kyseessä oli Riviera Maison, ja hetken kierreltyäni tajusin, että haluaisin kyseisestä kaupasta melkein kaiken! Tässä muutamia ko. kaupan sivuilta löytyneitä ihanuuksia:
Nyt ei ehkä oo paras hetki shoppailulle, mutta ainahan sitä haaveilla saa...tällä viikolla aion kuitenkin hankkia Anttilasta sen kauan kaipaamani korupuun, niin saan ainakin korut vihdoin ja viimein järjestykseen! Nyt kauppaan ja sitten kämpille päin, kivaa viikonjatkoa! :)

sunnuntai 27. lokakuuta 2013
I can do it!
Heipähei! Kiva rentoiluviikonloppu, kerrankin! Viimeisimmät viikonloput on kuluneet pääasiassa kavereiden seurassa milloin missäkin, illat on venähtäneet ja aamuisin tullut nukuttua puoleenpäivään. Eilen kuitenkin sanoin Jonille, että en tosiaankaan jaksa mihinkään vaan aion viettää koko illan vain kämpillä, ja niimpä me sitten katsottiin vuorotellen Up - Kohti Korkeuksia Neloselta ja Burleskia TV5:ltä. Täytyy kehaista, että oli melkoisen menevä ja hyväntuulen leffa tuo jälkimmäinen, alko oikein tanssijalkaa vipattamaan! :D Eli eipä siskot ole turhaan kehuneet!
Illasta ei tietenkään selvitty herkuitta, joten kauppareissulta tarttui syömisiksi mukaan viinirypäleitä ja jätskiä. Herkuista tulikin mieleen, että oon viime keskiviikosta asti vältellyt karkkia ja sipsejä tarkoituksenani elellä ilman niitä joulunaikoihin saakka, mutta saa nähdä miten onnistuu...kieltämättä teki vähän tiukkaa Jonin napostellessa sipsejä vieressä ja mun mussuttaessa viinirypäleitä, mutta onnistuin! Tänään jouduin jo kieltäytymään suklaasta pariin otteeseen. Voitte kuvitella miten kärsin, tämmöinen suklaanrakastaja kun olen...Myönnettäköön, että ei tästä ihan täydellisesti oo selvitty. Eilen kerkesin napsia pari sipsiä kotona käydessäni, kunnes sitten kauhukseni huomasin mitä olinkaan tekemässä. Muutaman tervaleijonapastillin söin ihan tietoisesti, mutta eikös ne ole enemmänkin kurkkupastilleja, vai mitä? ;) Joka tapauksessa oon aika ylpeä itsestäni, sillä mitään kauheita tuskia mulla ei ole ollut, vaan hedelmät, pähkinät ja jätski on riittäneet mulle ihan hyvin. Jos tosiaan selviän näin jouluun saakka, niin kyllä on voittajafiilis!
Mahtavaa alkavaa viikkoa kaikille! :-)
Ps. Oon ollut viime aikoina paaaljon aktiivisempi tuolla Instagramin puolella, joten käykääpä kurkkaamassa. Mut löytää nimimerkillä valonpisara.

lauantai 26. lokakuuta 2013
Kesä 2013 - parhaat muistot
Postausideoiden puutteessa päätin monen muun bloggaajan tapaan toteuttaa kesä 2013-postauksen. Tarkoituksena oli muutenkin tehdä katsaus viime kesään jossakin vaiheessa, joten miksei juuri nyt? Kesää on jo kamala ikävä, joten eiköhän revitä haavat auki.
Mitä sitten jäi käteen kesästä 2013?
~ Kesäloman aloituspäivä, eli ne kauan odotetut ylppärit ja hiukan epäonnistuneet ylppärijatkot.
Itkua ja ahdistusta siitä, että ihan mahtavat lukiovuodet on nyt takanapäin ja vuosikurssi hajoaa ympäri Suomea. (Eilen koettiin onneksi jälleennäkemisen riemua lukion Taiteiden yössä, voitte kuvitella miten ihanaa oli nähdä vanhoja luokkakavereita pitkästä aikaa!) Toisaalta myös valtava helpotuksen tunne, kun lukio oli vihdoin lusittu läpi, kesäloma edessä ja syksyllä aivan uudet kuviot.
~ Juhannus
Se perinteinen savusauna mummulassa, grillaamista, rentoilua kotona, herkuttelua, illalla illan istumista kavereiden kanssa ja visiitti Kalajoelle. Lyhyesti sanottuna aika perus juhannus,
~ Järjestelmäkameran hankkiminen ja ensimmäiset kuvat eläinpuistoreissulta.
Soutaaminen ja huopaaminen loppui viimein siihen, että tilasin oikeasti sen järkkärin. Voi sitä riemua! Eläinpuistoreissu ei itsessään ollut niin erityinen kokemus, siitä kun on muodostunut jo lähes jokavuotinen perinne. Mieleenpainuvaksi sen teki varmaankin juuri se, että sain järkkärin ekaa kertaa mukaan jonnekkin ja pääsin näpsimään kuvia oikein urakalla.
~ Festarit
Kavereita, Anna Puu & siskojen tanssiesitys (josta ei tietenkään selvitty ilman itkun tihrustamista..), Jesse Kaikuranta, skumppaa, myöhään venähtäneitä iltoja, Stigin aivan huikea keikka...kerrassaan mahtava viikko!
~ Pargan-matka
Sama kohde jo kolmatta vuotta peräkkäin, mutta en kyllästy vieläkään. Parga on jo kuin toinen koti, välillä haaveilen eläkepäivien viettämisestä siellä lämpimässä, upeissa maisemissa. Kesän ehdottomasti paras puisto! Kävelyä tulikuumalla hiekalla, yli 40 asteen hellettä, uintia Panagian pikkusaarelle, venelaiturilta turkoosiin veteen pomppimista, shoppailua pikkuputiikeissa, herkkuruokaa, baareilua, sekä ihka ensimmäinen ulkomaanmatka yhdessä Jonin kanssa! Unohtamatta tietenkään sitä järkyttävää meriretkeä veneellä Paxoksen & Antipaxoksen saarille...päästiimpähän näkemään huikeat Siniset luolat, hyppimään veneestä uskomattoman kirkkaaaseen meriveteen Antipaxoksen edustalla, näkemään Paxoksen saari ja kaunis Gaioksen kylä, sekä kokemaan se hirvittävä merenkäynti...kokemus sekin!
~ Pikku karhunkierros
Varhainen herätys aamulla ja lähtö kohti Kuusamoa kera pikkusiskon ja veljen. Aivan mahtava kokemus, pakko päästä joskus kiertämään vielä se kunnon Iso karhunkierros, niin upeat oli maisemat. Ja mikä voittajafiilis, kun ne muutama sata rappusta oli kavuttu! Kaatosade kallion huipulla teki pelkästään hyvää, makkara maistui ehkä paremmalta kuin koskaan parin tunnin kävelyn jälkeen ja mieli lepäsi.
Vaikka kesä on ohi ja kohta syksykin, oon jotenkin onnistunut nauttimaan myös näistä kylmemmistä päivistä ja pimenevistä illoista. Mikäs sen mukavampaa, kuin lähteä aamukävelylle kirpsakkana syysaamuna, tai vetäytyä viltin alle katsomaan hyvää leffaa, kun ulkona on jo pimeä. Lenkkeilykin sujui alkusyksystä huomattavasti mukavammin kuin kesähelteessä, vaikka kieltämättä nyt alkaa olla jo mun makuun vähän liiankin vilpoinen. Ei auta kuin lisätä vaatetta ja ottaa ilo irti näistä parhaista ulkoiluilmoista! Kohta taidankin ottaa pyörän alle ja lähteä polkemaan kohti kämppää, sieltä kauppaan ja jätskin kera illaksi telkkarin ääreen. Ainiin, mutta tuo pbl-vastaus pitäis saattaa loppuun sitä ennen...siispä takaisin kouluhommien pariin! Positiivista viikonloppua for everybody! <3

torstai 24. lokakuuta 2013
Zumbatunnelmia.
Voi jessus mikä yö. Yhtäkkisiä heräämisiä, sängyssä pyörimistä, unia joista en muista enää yhtikäs mitään ja aamulla rättiväsynyt olo, jonka vuoksi herätyksen torkuttamista puolen tunnin ajan. Hyi, ei kyllä yhtään tunnu siltä että ois mennyt illalla jo ennen kymmentä petiin. Vaikka eipä se sängyssä makoilu hirveästi auttanut...uni kyllä tuli hetken pyörimisen jälkeen, mutta jokin mua herätteli pitkin yötä. Että nyt vaan viikon pbl-vastausta kirjoittamaan ja yhen maissa opintokäynnille perhe- ja sosiaalikeskukseen...jippii!
No kyllä mulle ihan hyvää muuten kuuluu. Viime päivät on taas kuluneet vauhdilla, kiitos mun lusmuilun, joten viikonloppu on kohta jo käsillä! Kyllä sitä odotellaankin, huomenna saan nimittäin lukiotytsyt mun luo etkoille ja täältä sitten siirrytään musiikkilukiolle tsekkaamaan Taiteiden yön tarjonta! Ja jos hyvin sattuu, itse partyjen jälkeen kutsuu vielä jatkot. ;) Huomista odotellessa!
Eilinen koulupäivä meni multa vähän ohi johtuen liiasta torkuttamisesta ja mun makuun liian aikaisesta bussista. Eipä kyllä hirveesti haitannut. Koska olin jo aikaisin ylhäällä, otin jo aamusta suunnan kohti salia ja kävin tekemässä kunnon jalkatreenin ja vähän käsiäkin. Päivät liikunnat ei suinkaan olleet tuossa reippaassa tunnin salitreenissä, vaan iltapäivällä kuuden aikaan lähdettiin vielä Sannan kanssa zumbailemaan. Ihan huippua oli taas, hiki virtas ja kyllä tuntui että tehos! Samalla sain huomata, että jalkatreenin ajoittaminen zumban kanssa samalle päivälle ei välttämättä oo paras ratkaisu...huh mikä oli mulla olikaan sen zumbatunnin jälkeen! Oon nyt kyllä ihan fiiliksissä tuosta zumbasta, kerta viikossa ei millään tahtois riittää ja seuraavaa kertaa oottaa aina yhtä innokkaasti. Jos musta tuliskin isona zumbatäti? ;D
Nojoo, nyt pitää häippästä ja alkaa työstämään tuota kirottua pbl-vastausta...byee!

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)