lauantai 20. syyskuuta 2014
Sopivasti onnellinen.
Huh, olipa homma! Oon tässä jo hetken aikaa saanut tuskailla näiden kuvien lisäämisen kanssa, kun käyttöjärjestelmä ei ole suostunut asentamaan Nikonin ohjelmia eikä kuvien siirtämisestä koneelle ole sitten tullut mitään. Mutta vaikka oonkin tämmöinen poropeukalo näitten tietsikkahommien kanssa niin jumankekka, mähän onnistuin! Vieläpä ilman kenenkään apua, hyvä mä! Nämä kuvat siis jo parin viikon takaa.
Nää viimeiset pari viikkoa on kuluneet jollain tapaa vähän sumussa ja sairaan nopeesti. Ajatukset ja mieliala heitelleet laidasta laitaan, mutta silti oon pääosin nauttinut elämästä. Oon nähnyt ihania ystäviä, pitänyt hauskaa opiskelijabileissä ja saanut koulunkin rullaamaan ihan mukavasti. Vaikka joo, edelleenkään en ihan pysy perässä kaikessa meidän koulun toiminnassa, mutta olkoon.
Eilen sain kuitenkin ihan huippuja uutisia kouluun liittyen! Torstaina oltiin saatu s-postia, jossa tiedusteltiin kiinnostuneita henkilöitä tutustuttamaan uusia tansanialaisia vaihto-opiskelijoita Suomeen ja Kokkolaan. Muistin taas miks hakeuduin ylipäätään sosiaalialalle, innostuin hirveesti ja otin samantien yhteyttä kun viestin eilen luin. Ja jes, nyt meikän vastuulla on sitten seuraavan kahden kuukauden aikana tutustua näihin uusiin opiskelijoihin ja viettää aikaa heidän kanssa. Mielessä vilisee jo vaikka mitä ideoita, mutta samalla tietty vähän jänskättää miten tuo enkun puhuminen lähtee sujumaan. Mutta kun se kerta aina ulkomaanreissuillakin muistuu mieleen, niin eiköhän nytkin. :) Uskon että tulee olemaan aivan huippuantoisat ja mielenkiintoiset 2kk, ja toivon että saan solmittua samalla uusia ystävyyssuhteita. :)
Tää lauantai on ollut tähän mennessä aika huippu, ja parempaa on luvassa. Päivä jatkuu laavureissulla porukoiden, pikkusiskon, veljen & Rockyn kanssa, sitten takas kotiin ja illalla viihteelle ihanan Sannan ja kumppaneiden kanssa. Elämä on ihanaa. <3
lauantai 6. syyskuuta 2014
Elämä on tässä
Morjens. Reilu viikko (okei melkein kaks) taas kulunut viime kirjoituksesta, vaikka oon sen jälkeenkin pari kertaa kirjautunut Bloggeriin ja suunnitellut postauksen aloittamista. Ei vaan ole niin sanotusti ottanut tuulta alleen. Ajatukset on olleet niin sekaisin kaikesta ympärillä pyörineestä hullunmyllystä, keskittyminen ei oo riittänyt ja noh, kuviakaan ei ole tullut pahemmin räpsittyä. Koulu starttas viime viikolla, ja vaikka läsnäoloa vaatineita päiviä kertyikin koko viikolle vain huikeat kaksi kappaletta, palautettavia itsenäisiä tehtäviä ollaan saatu jo ihan kiitettävästi. Niiden kimpussa oon koittanut taistella viimeiset pari päivää, mutta eipä oo keskittyminen ja mielenkiinto riittänyt oikein siihenkään.
Elellään jännittävää, vierasta, outoa, pelottavaakin aikaa. Samalla kuitenkin mahdollisuuksien aikaa. Tänä syksynä mä aionkin nauttia harrastuksista, viettää enemmän aikaa ystävien kanssa, treenata entistä kovemmin, keskittyä parhaani mukaan opiskeluun, syventää ystävyyttä luokkakavereiden kanssa ja tutustua uusiin, mahtaviin tyyppeihin. Aion elää ja nauttia elämästä.
Olen puhunut.
tiistai 26. elokuuta 2014
So much fun
Niin kiva "miniloma" takana, ah! Ihanaa arjesta irtautumista mättöruuan, ratsastuksen, saunomisen, höpöttelyn ja uusiin naamoihin tutustumisen merkeissä. Ihan mahtavaa, just mun näköinen viikonloppu!
Ehkä eniten tuolta reissulta odotin ratsastusta Sannan ihanilla heposilla. En oo käynytkään hevosen selässä pariin vuoteen, itseasiassa viimeksi yllätyssynttäreilläni reilut kaks vuotta sitten. Hieman siis jännitti kun otettiin suunta kohti maastoa, mutta onneks kaikki sujui hyvin. Mitä nyt en meinannut saada toista heposta pysähtymään laukasta, mutta mitäs pienistä...:D Päästiin kuitenkin ehjinä takas ilman traumoja, jee!
Ilta jatkui Sannan ystävän luona iltaa istuen, saunoen ja jutellen (plus tietysti kuvaillen). Viihdyin tosi hyvin ja olo oli niin tervetullut, vaikka oltiin tosiaan saman päivän aikana tavattu ensimmäistä kertaa. :)
Ilta jatkui baariin, jossa reivattiin tietty pilkkuun asti ja lähdettiin sitten private-kuljetuksella Sannalle nukkuun. Ruhtinaalliset 4-5 tuntia unta ja sunnuntaina kauhea kankkunen, mutta oli se sen arvoista!!
Ihmiset joihin mä törmäsin, oli ihan tosi mukavia ja hauskoja. Tuntui kuin mut oltais otettu vastaan vanhana tuttuna, ei uutena outona naamana. Mun parhaalla ystävällä on ilmeisesti hyvä maku myös ystävien suhteen. :)
Nyt pitäis taas koettaa toipua kivasta viikonlopusta ja löytää iloa arjesta, samalla valmistautuen ens viikolla alkavaan kouluun..hieman lohduttaa että alkava opiskelutaival vaatii tietty uusia vaatteita, joten perjantaina suunnataan näillä näkymin vähän ostoksille. ;)

torstai 21. elokuuta 2014
Tervetuloa syksy
En oo mitenkään erityisen ahistunut alkavasta syksystä. On ihan jees palata takas opiskeluelämään (lue: kivojen tyyppien seuraan ja nauttimaan Amican herkkuruuasta every day), lisäksi ootan innolla syksyn Zumbatunteja (jotka toivottavasti jatkuvat myös omalla kotipaikkakunnallani) ja tahtoisin kovasti kokeilla jotain uuttakin lajia. Syksy on paluuta rutiineihin, mutta mulle se on kuitenkin jollain tavalla myös uudistuksen aikaa. On kiva päivittää kouluun palatessa vähän vaatevarastoa, päättää että tuleva lukuvuosi treenataan kovemmin kuin koskaan tai vaikka tehdä itselle lupaus arvosanojen parantamisesta. Mä itse yritän jatkaa treenailuja suunnilleen samalla tehokkuudella, kiinnittäen enemmän huomiota siihen mitä suuhuni pistän. Kesällä mentiin rennolla otteella, nyt koitetaan taas vähän kiristää otetta ja jättää herkut vähemmälle. Meneillään onkin herkkulakko, joka on kyllä keskeytynyt jo kahdesti, ensimmäisen kerran Tampereella jogurttijäätelöannoksen muodossa, ja toisen kerran toissapäivänä mummulassa. Mummulle on turha kieltäytyä herkuista! :D Mut en ota tästä mitään sen suurempia paineita, on vain helpompi kieltäytyä kun kitsastelu kantaa nimeä "herkkulakko". Katsoo nyt mihin asti tätä kestää, ainakin vielä ei oo ollut mitään vaikeuksia herkuttelun poisjättämisen suhteen.
Saatiin nauttia ihan ennätyslämmin kesä, aurinkoa ja lämpöä riitti ja uimavedet oli ihanan lämpimiä. Siitä sietää olla kiitollinen. :) En nyt tiedä oliko tää kesä se kaikkien aikojen paras kuten keväällä päätin, mutta yks parhaimpia kuitenkin. Sain viettää aikaa mielettömän ihanien ihmisten parissa, nauttia joutenolosta, ehdin treenata täysiä ja silti myös löhöillä tarpeekseni, tanssia läpi yön valomerkkiin saakka, viettää jälleen kerran unohtumattoman reissun Pargalla, tutustua siivoustyön saloihin (:'D) ja kokeilla työskentelyä kahvilassa, uiskennella siihen saakka että alkoi paleltaa, puhua syvällisiä, nauraa kyyneleet silmissä ja nauttia elämästä. Janyt kun miettii uudelleen, saattoi ollakin se paras kesä! Ehkä jotain kertoo myös se, että en juurikaan ehtinyt pitkästyä vaan koetin parhaani mukaan elää hetkessä ja taisin hetkittäin onnistuakin siinä.
Syksy on väistämätön, joten mitä sitä turhia panikoimaan ja siitä ahdistumaan. Ei muuta kuin nauttimaan syyskeleistä, kavereista, harrastuksista, lämpöisistä syysvaatteista ja uusista tuulista. Eiks je? :--)

![]() |
| Yksi kesän onnellisista päivistä. |
Syksy on väistämätön, joten mitä sitä turhia panikoimaan ja siitä ahdistumaan. Ei muuta kuin nauttimaan syyskeleistä, kavereista, harrastuksista, lämpöisistä syysvaatteista ja uusista tuulista. Eiks je? :--)
keskiviikko 20. elokuuta 2014
New in from Nike
Yhteensä 120 askelkyykkyä, 60 sumokyykkyä, 80 päkiöillenousua, 40 sivukyykkyä, 45 lantionnostoa, 60 mitäliejalannostoliikettä, sekä loppuun 20 kyykkyhyppyä. TUNTUI! Tämän jälkeen parin kilsan lenkki Rockyn kanssa, ja kotiuduttua vielä kevyt vatsatreeni. Huh! Uudet treenivaatteet niin selvästi kasvattaa motivaatiota, että niiden ostelu silloin tällöin on ihan sallittua! Sunnuntain Tampereen-reissulla tein ostoksen, joka tulee varmasti olemaan ahkerassa käytössä ja innostaa treenaamaan. Saanko esitellä; Nike pro-treenitoppi!
Tää samainen paita mun piti hankkia jo paljon aiemmin neonkeltaisena, mutta Kokkolan kaupoista en sitä löytänyt ja alkukesästä Oulussa shoppaillessani oikea koko oli loppu. Tampereen Intersportissa kokeilin jälleen tuota keltaista versiota, joka oli kuitenkin taas yhden koon liian suuri. Sisko bongas tämän saman sarjan ihanan sinisen topin, josta en alkuun innostunut ollenkaan. Päädyin kuitenkin ihan vain kiinnostuksesta kokeilemaan, ja wau - täähän näytti ainakin yhtä hyvältä kuin se keltainen! Kun Intersportin lahjakorttikin oli messissä, niin pitihän tämä upeus kiikuttaa kassalle - ja maksettavaakin jäi vain vaivaiset kolme euroa!!!
No, jatkettiin sitten kauppojen kiertelyä Koskikeskuksessa, ja piipahdettiin Stadiumissa. Kuinka ollakaan, sieltähän se upea keltainen Nike pro-toppi löytyi oikeassa koossa, voi vitsit miten sillä hetkellä pisti vihaks. Lahjakortilla ostettua toppia tuskin oisin saanut palautettua niin että oisin saanut rahat takas tätä Stadiumin neonkeltaista ihanuutta varten, joten ei auttanut kuin lähteä vauhdilla pois kyseisestä kaupasta, ennen kuin olisin löytänyt lisää "pakko saada"-yksilöitä Niken tai Adidaksen valikoimista. Nyt ei kuitenkaan harmita enää yhtään, vaan oon ihan onnellinen että kotiin päätyi just tämä sininen toppi. Onhan tää ihan tosi kivan värinen ja sopiikin mulle paremmin. :) Tuo Stadium oli muuten just mun näkönen kauppa, tietää minne suunnistaa ekana seuraavalla Tampereen- tai Helsingin-reissulla! ;)
Topin takaosasta tykkään ehkä eniten. Helpottaa varsinkin käsi- ja selkätreenissä, kun lavat pääsee liikkuun paremmin. Lisäksi topin alle en tartte erillisiä urheiluliivejä, koska topissa on kiinnioppeltu liiviosa alla, joka tukee tosi hyvin! Saa nähdä kauanko tuo yksi toppi riittää, mieluusti hankkisin tuota samaista paitaa joka värissä!
Nyt onkin sitten kauhea hinku päästä salille testaamaan tätä ihan kuntosalitreenissä..:) Tän viikon treenailut on tähän mennessä hikoiltu ihan kotosalla, mutta kuten oon aikaisemminkin todennut, toimii taatusti niinkin!

tiistai 19. elokuuta 2014
#sisters
Onnea on ihanat siskot. Nauruntäyteinen matka Tampereelle musiikin mukana hoilaten, typeriä videoita kuvaillen, enemmän ja vähemmän vakavia jutellen. Tampereen keskustaan päästyä hilpeä ruokailuhetki Subwayssä, kiertely yhdessä vaatekaupoilla ja ihanassa krääsäkaupassa, valinnanvaikeus jogurttijätskibaari Jugissa (murokeksi- vai vaniljajogurttijäätelöä? vaikeimpia valintoja hetkeen :'D), totaalirepeämiset julkisilla paikoilla ja pikkusiskon kämpillä...oh my.
Paras reissu hetkeen! <3 Ootan jo seuraavaa Tampereen-reissua, tai vaihtoehtoisesti reissua Helsinkiin vanhimman siskon tykö. Lisää laatuaikaa sisarusten kesken, kiitos!
lauantai 16. elokuuta 2014
Kerran vielä: #birthdaygirl & #birthdayoutfit
Virallisen synttäripäivän kuvasaldo jäi viime postauksessa vähän vähille, joten tässäpä vielä toinen kuvapläjäys meikän kakskymppisiltä.
Kuvissa päällä myös kauan odotetut Freddyt, jotka on kyllä nousseet ehdottomiksi housulemppareiksi. Näitä kun saisi vielä muutamat lisää, ainakin mustana, beigenä ja farkunvärisenä!
Kuvien toppi on just niin mua kuin olla voi! Kiitokset vaan siskolle, jolta sain tän osana synttärilahjaa. :')
Joku joka on hiustenlaiton kanssa yhtä tumpelo ja poropeukalo kuin minä, voi uskoa että tuo ranskanletti ei ole itse tehty. Tukka vastapestynä (lue: kuivana pörröpehkona) mietin, miten ihmeessä saisin hiukset jotenkin aseteltua niin, että ne eivät olisi jatkuvasti edessä tai aina vain tylsällä ponnarilla. Ranskis tuntui hyvältä vaihtoehdolta, joten esitin kauniin pyynnön mammalle ja niinpä tuo ranskanletti on äidin käsialaa. :) Kyllä mä sen vielä joskus itsekin opettelen!
Jokohan nyt ois synttärihöpinät tässä? Seuraavaksi luultavammin höpinöitä Tamperehoodzeilta, jonne suunnataan siskojen kanssa nenämme huomenaamuna. Pikkusisko on viettänyt pitkää viikonloppua kotipuolessa, ja huomenna ois aika palauttaa rakas sisko takaisin - kuitenkin vasta päivän shoppailukierroksen jälkeen! ;)

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)