Pikakuulumiset ennen kuin uppoudun jälleen tuohon superjännittävään Elinikäisen oppimisen hyvät käytännöt-opukseen. Kuulostaa ratkiriemukkaalta, eikö vain? :-) Voin kertoa, että tämän päivän tunnit on kyllä olleet aika ratkiriemukkaita. Vaikka koulu alkoi vasta 10 kieppeillä, olin aamulla aivan sairaan väsynyt, ja sen kyllä varmaan huomasivat muutkin. Tietotekniikan tunnilla en tiennyt olisiko pitänyt itkeä vai nauraa, kun Word-ohjelmakin tuntui aivan liian hankalalta. Päädyin sitten kuitenkin tuohon jälkimmäiseen. Että tervetuloa vaan ne Powerpoint-projektit, innolla odotan, terveisin tekniikan ihmelapsi!
Viestinnän puolitoistatuntinen mateli vielä paljon hitaammin kuin tuo tietotekniikka. Piirtely ja muistiinpanojen kirjoittaminen saivat kyllä ajan kulumaan edes pikkuisen nopeammin. Tunnin kohokohta oli, kun osasin kirjoittaa sanan Ruotsin-matka oikein. Pisteet siitä!
Mun onneks huominen päivä on lyhkäsempi, ylös tarvii valitettavasti jo kuuden maissa, mutta viimeinen tunti päättyy jo 11.25. Kotiin jo puolen päivän aikaan, mitä luksusta. :-) Viimeistään huomenna aionkin kunnolla nauttia joutenolosta (siis sen aikaa kun raaskii, kouluhommat alkavat nimittäin kohta jo painaa päälle) ja suunnata pitkälle lenkille. Kyllä näitä viikonloppuja ja lyhyitä koulupäiviä osaa taas arvostaa, kun on taas palannut arkeen. Kivaa loppuviikkoa kaikille!
torstai 5. syyskuuta 2013
sunnuntai 1. syyskuuta 2013
Happy.
Jos onnellisuutta voisi mitata, tämänhetkinen onnellisuusindeksini olisi melkoisen korkea. Mitään erikoista ei ole sattunut, mutta silti olotila on jotenkin ihanan positiivinen ja rauhaisa. Tuo onnellisuuden tunne iski jo kämpiltä kotiin päin lähtiessä, ja sen kun voimistui Rockyn kanssa auringonpaisteessa kävellessä.
Kesä on kääntymässä syksyksi, mutta kuten oheiset kuvat kertovat, ihana väriloisto jatkuu vielä. Edes jo vähän viilenneet ilmat eivät pahemmin haittaa, vaikka eilen tulikin hytistyä aika lailla Kokkolan yössä. Viikonloppuaamuisin on ihan mahtavaa lähteä lenkille, kun syksyisen vilpoinen ulkoilma oikein pakottaa hereille. :) Ja kaiken hyvän päälle, ärsyttävät ötökkäät on selvästi vähentyneet, joten lenkkeily sujuu huomattavasti mukavammin!
Sain koulupaikan ensimmäisestä hakuvaihtoehdosta, ja siitä vasta sietäisikin olla onnellinen. Luokalla on hyviä, tutustumisen arvoisia tyyppejä, ja tulevat kouluaineet kuulostaa tosi kiinnostavilta. Vaikka 8 tunnin koulupäivät särähtävätkin vähän korvaan, eikä herääminen ennen 6:tta kuulostakkaan kovin houkuttelevalta, oon ainakin tähän asti jaksanut herätä joka ikinen aamu kouluun. Ja eipä tuolta paljon siedäkkään olla pois, paljon mieluummin istun tunneilla ja tutoriaaleissa itse mukana, kuin opiskelen asiat yksin kotona ja teen korvaavia tehtäviä. Täytyy vaan opetella tekemään hommat ajallaan ja aikatauluttamaan menoja, niin opiskelujen pitäisi sujua ilman hermoromahdusta. :D Niin ja ihan vain mainitakseni, meidän Fazer Amica-opiskelijaravintolasta saa ihan huippuhyvää ruokaa naurettavan halvalla! (Opiskelijahinta vain 1,97e)
Yhteiselo Jonin kanssa sujuu hyvin, ja viimeks tänään olin niin tyytyväinen ja onnellinen siitä, että mulla on niin ihana poikaystävä. En oo riidoissa kenenkään kanssa, kotona menee hyvin ja oon saanut lähipiiristä uusia kavereita. Ei liiemmin valittamista siis! Tänään otetaan vielä ilo irti upeasta ilmasta lenkkeilemällä ja leipastaan minttusuklaamuffinsseja Jonin tuleviin valmistujaisiin. Mitähän muuta sitä vielä keksisi ja kerkeäisi? Kivaa illanjatkoa ja onnellista alkavaa viikkoa kaikille!
Ps. Huominen koulupäivä näyttää siltä, että hyvältä näyttää. Se taitaa olla vapaapäivän paikka!

perjantai 30. elokuuta 2013
Kreikka-postaussarja: DAY 6
Jes, eka kouluviikko ohi ja viikonloppu alkakoon! On tätä kyllä ootettukki koko pitkä ja raskas viikko. Välillä oon tuntenut ihan suunnatonta epätoivoa ja tylsistynyt opettajien puheita kuunnellen, mutta toki on viikkoon mahtunut myös iloisia yllätyksiä, uusia tuttavuuksia ja innostusta. Viikonloppu ois tarkoitus ottaa rennosti, siivoilla, ulkoilla ja leipoa vähän Jonin tuleviin juhliin. Saa kuitenkin nähdä, mitä huominen tuo tullessaan. Kenties eksytään Kokkolaan venetsialaisia juhlimaan, ken tietää! Nyt kuitenkin palataan ajassa taaksepäin, aurinkoisiin maisemiin ja 6. päivään Pargalla.
Päivällä Valtos Beachin vesissä uiskentelua, auringonottoa, pitkä kävelylenkki, ruokaa hotellihuoneella, uima-altaalla vilvoittelua sekä ihanaa herkkuvohvelia!

Illalla puolestaan laittautumista, keskustassa kiertelyä, ostoksia, vähän lisää kuvailua, hilejuomaa (ja mulle herkkua smoothieta mahtavasta smoothiebaarista, sellanen täytyis saada tännekkin!), pienen Panagian saaren ja linnoituksen ihailua iltavalaistuksessa, sekä tietysti jalat kipeiksi kävelyä.
Tällä kertaa näinkin lyhkäinen postaus johtuen koneen jatkuvasti sammuilusta ja pikku kiireestä. Kohta treffataan nimittäin ihanan Hensun kanssa, joten kämppä kutsuu! :) Kuulumisiin.

maanantai 26. elokuuta 2013
Rättiväsyneen terveiset.
Ei hyvänen aika näin nätisti ilmaistuna, onko tää normaalia että jo ensimmäisen koulupäivän jälkeen oon ihan rättipoikkiväsynyt? Voi toki johtua osittain myös liian vähäisestä unesta, mutta että näin väsynyt! Jo aamun ekassa infopläjäyksessä meinasi silmät väkisin painua kiinni, ja heti kotona ruuanlaiton jälkeen heitin pitkäkseni sohvalle.
Ylläolevasta kuvasta voi kuvitella mun tänhetkisen olotilan. Tää ei oo yhtään mun tapaista! Haluan takas sen energian, mikä mulla vielä viime viikolla oli. Haluan jaksaa tehdä normaaleja asioita, käydä salilla, leipoa, nähdä ihmisiä ja lenkkeillä. Pelottaa että 8 tunnin koulupäivät imee musta mehut niin, että kotiin päästyäni makoilen loppupäivän ja illan sohvalla. Ei käy! Siispä vielä tänään väkisin lenkille, illalla aikaisin nukkumaan ja huomenna yritetään jaksaa salillekkin. Tällä hetkellä edelleen stressaa epätietoisuus siitä, millä hitolla kuljen koulusta kotiin joka arkipäivä, kun bussi lähtee 15.55 (nii ja koulu tosiaan loppuu neljältä, plus pitäis ehtiä vielä matkahuoltoon kävellen) ja seuraava vasta iltakahdeksan hujakoilla. Mutta eiköhän tääkin asia saada jotenkin sumplittua. Nyt mamman leipomaa lämmintä omenapiirakkaa ja sitten kämppää kohti. Illanjatkot!
sunnuntai 25. elokuuta 2013
Mitä mulle kuuluu?
Kauhia matkakuume. Ikävä nykyään kaukana asuvia kavereita. Väsymys kovin myöhäksi venähtäneen baari-illan takia. Stressi tyhmistä bussiaikatauluista. Takana varsin hupaisa kahvihetki Jonin veljen ja tämän vaimon kanssa. Ostoslistalla miljoona asiaa, ja tehtävälistalla vähintään yhtä monta. Huominen, eka koulupäivä amk:ssa jänskättää. Mieli tekee saunaan ja sen jälkeen viileään suihkuun. Vaatekriisi huomista ajatellen. Mitäs teille? :-)
Lomat lusittu liika nopeesti, mutta toisaalta hirmu kivaa ja jänskää palata koulunpenkille ihan vieraaseen kouluun. Pikapuoliin kämpälle päin huomisia vaatteita valkkaamaan, saunomaan ja tv:n ääreen köllöttelemään, mutta sitä ennen pikavisiitti mummulaan. Ihanaa alkavaa viikkoa sekä teille että mulle! :)
lauantai 24. elokuuta 2013
Home, sweet home.
Ihmeen hyvä fiilis, vaikka mitään erikoista ei ole edes sattunut. Uusi koulu jänskättää, mutta samalla ootan maanantaita ihan mielettömästi, auringonpaiste ja lämpö tuo väkisinkin hymyn kasvoille, yhden lemppariblogin inspiroivat kuvat kannustaa treenaamaan ja kotona käyminen tuntuu niin - no, kotoisalta.
Jonkun mielestä voi olla hassua, että käyn kotona lähes joka päivä, mutta mulle se on vaan niin luonnollista. Ollaan perheen kanssa läheisiä, ja nautin päästessäni kunnolla keskustelemaan äitin tai isän kanssa tai pelleilemään pikkusiskon kanssa jotain aivan älytöntä. Rakas Rocky-hauva on aina valmis lenkkeilyyn ja hänelle seura kelpaa aina. Kissat tukkivat syliin väkisin, varsinkin koneella istuskellessa. Ihanat lenkkimaastot ovat tietty myös plussaa. Koti on ja tulee aina olemaan koti, kämppä on asia erikseen. Toki mä kämpilläkin viihdyn, siellä voidaan viettää rauhassa kahdenkeskistä aikaa Jonin kanssa, siellä voin rentoutua ja vetäytyä omiin oloihin, ja tehdä asioita joista tykkään (kuten kuunnella täysiä musiikkia ja hoilata sydämen kyllyydestä - tätä kuitenkin vain ihan yksin ollessani), ilman että tarvitsee kysyä lupaa keneltäkään. Niin ja tietysti leikkiä vaimoa ruokaa laittaen ja siivoten. ;) Mutta vaikka tarvitsen omaa tilaa ja nautin saadessani asua omillani, koti on kuitenkin aina koti. Taidan pysytellä ikuisesti äitin ja isän pikkutyttönä. :-)
Tällainen pikku tunteidenpurkaus. Nyt lähden kokeilemaan ensimmäistä kertaa käsitreeniä ulkona, isä tuossa laittoikin mulle jo sopivat painot valmiiksi. Miksi hikoilla salilla näin upeana päivänä, kun ulkona on tarjolla auringonpaistetta ja taatusti raikkaampaa ilmaa. ;) Loppuun muutama motivoiva kuva. Heipsan ja kivaa lauantainjatkoa!

perjantai 23. elokuuta 2013
Dreams, dreams.
Oon viime aikoina pyörinyt kummallisen paljon pää pilvissä unelmoiden. Tässä muutamia tämänhetkisiä unelmia;
* Voi kuulostaa hassulta, mutta tahdon joskus tulevaisuudessa oman, ison kasvimaan ja upean puutarhan.
* Haluan isot häät.
* Haluaisin saada itselleni Rockyn jälkeläisen. Olisi aivan mahtavaa, että sitten, kun Rockyä ei enää ole, saisin tavallaan pitää edes osan maailman ihanimmasta koirasta.
* Haluan edes kerran elämässäni kokeilla laitesukellusta.
* Haluan matkustaa Islantiin ja käydä islanninhevosvaelluksella.
* Voi kuulostaa hassulta, mutta tahdon joskus tulevaisuudessa oman, ison kasvimaan ja upean puutarhan.
* Haluan isot häät.
* Haluan työskennellä ulkomailla edes hetken aikaa. Mielellään apua tarvitsevien hyväksi.
* Haluaisin päästä näyttelemään johonkin elokuvaan tai tv-sarjaan.
* Haluaisin kiertää maailmaa Madventuresin Rikun ja Tunnan tapaan.
* Haluan edes kerran elämässäni kokeilla laitesukellusta.
* Haluan ammatin, joka tuntuu omalta, ja työn, josta oikeasti tykkään.
* Unelmoin edes lyhyestä ulkomaanmatkasta tulevalla syyslomalla.
Ihan henkilökohtaisimpia toiveita ja unelmia en jaa täällä kaiken kansan nähtäväksi, mutta tässä muutama. Mistä te unelmoitte? :-)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)