keskiviikko 23. huhtikuuta 2014
Easter @home
Pääsiäinen vierähti suurilta osin kotikotona, Joni kun oli sekä lauantain että sunnuntain töissä enkä jaksanut yksinkään kämpillä kököttää. Oli kuitenkin ihanaa viettää niin tiiviisti aikaa kotona perheen kanssa herkutellen (välillä ähkyynkin saakka) suklaamunilla, siskon loihtimilla muffinsseilla ja itse tehdyllä persikka-sitruunajuustokakulla. Vastapainoksi välillä vähän lenkkeiltiin ja juostiin kallion rinnettä ylös alas. Kotikylän trullejaki pääsin näkemään, vaikka oman kämpän oven takana käyneet trullit jäikin arvoitukseksi. Vierailusta kertoi vain salaperäinen portaille jätetty virpomisvitsa ja kulhosta kadonneet lakupatukat. Tietääpä kuitenkin varata ensi vuodeksikin pääsiäisherkkuja pikkunoidille, kun niitä sitten ilmeisesti rivitaloasunnoillakin kiertää! Ihanaa, että jotkut perinteet säilyy ja säilyy vuodesta toiseen. :)
Kevät just tähän aikaan on ehkä vuoden parasta aikaa. On valoa, juhlaa ja kevättä rinnassa, elämä hymyilee ja energiaa riittää huomattavasti enemmän pimeän talven jälkeen. Treeni-intokin on ainakin mulla mukavassa nosteessa, kun pääsiäisen överiksi mennyt herkuttelu on aiheuttanut pikku morkkiksen ja kesä lähestyy lähestymistään. Eilen starttaskin reippaan kuukauden kestävä totaalilakko - toukokuun viimeiselle viikolle saakka sanon siis ei sipseille, karkeille, pullille, kekseille, suklaalle, jätskille, popcorneille, leivoksille, grilliruualle (eli siis hamppareille, ranskalaisille, pitsoille sun muille - grilliltä ostetut salaatit yms tietty suvaitaan) ja tällä kertaa myös niille suklaakuorrutetuille rusinoille, pähkinöille ja kuivahedelmille, jotka viimeksi itselleni sallin. Entistä tiukemmalla linjalla mennään, toivotaan että tuloskin on sitä tiukempi. ;)
keskiviikko 16. huhtikuuta 2014
Kenkärakkautta.
Voi kun tietäisitte miten tuskallista oli viime keskiviikkona istua kituuttaa selkä köyryssä kenkiä sovitellen, lenkkariparia toisensa jälkeen jalkaan mallaillen ja puntaroiden, mikä nyt olisikaan se oikea kenkäpari about seuraavan vuoden liikuntoihin. Tais kyllä olla mun pisin kenkäkauppareissu hetkeen, ja ehkä pisin ikinä yhdessä kaupassa. Intersportin myyjät oli onneksi huippumukavia ja avuliaita, vaikka palvellut myyjä kohteliaasti kysäisikin pitkällisen jahkaamisen jälkeen, passaisko jos tulis joku muu avuksi, kun hällä loppuisi työt. :D Aika symppis!
Aluksi mietiskelin pohjan paksuutta ja kengän tukevuutta, sen jälkeen valintaa vaikeutti väri. Turkoosit adidakset ois ollut aivan supersöpöt, mutta toisaalta väri vähän mietitytti ja pohja oli aika ohut. Kokeilin myös yksiä aika neutraaleja, mustavalkoisia adidaksia, joissa piristysruiskeena ois ollut pinkit nauhat. Ois mätsänny moneen, mutta nääh, ei riittäny mulle! Kenkien testailun, juoksentelun, peilailun ja tuijottelun jälkeen kävi lopulta niin, että taas päädyttiin pinkkiin.
Siinä ne nyt on! Kaikessa komeudessaan, mun uudet, nyt jo sisäänajetut ja hyviksi havaitut adidakset! Oon aikaisemminkin käyttänyt paljon adidaksen lenkkareita, ne on vissiin malliltaan aika soppelit mun jalkoihin. Niin oli nämäkin, ja nyt on näitä testattu jo kävely- ja juoksulenkillä sekä metsäpohjalla että maantiellä, salilla, zumbassa ja jumpassa. Toimii! Ja kaiken hyvän päälle vielä pinkit, ai että tätä kenkäonnea. <3 Värillä on väliä, niin se vaan on.
tiistai 8. huhtikuuta 2014
Tuparit eli #partyhard
Pitkä viikonloppu meni ohi hujauksessa, kun oli niin hirveesti tekemistä. Koko perjantai-iltapäivä autettiin Jonin veljeä ja tämän tyttöystävää muuttohommissa, ja illalla kova työ palkittiin pitkästä aikaa grillillä. ;D Lauantaipäiväkin pyyhälsi ohi vauhdilla, aamupäivä vietettiin Kokkolassa kauppoja kierrellen, päivällä tein lenkin Sannan ja karvakamujen kanssa, ja melkein heti kotiin päästyä saikin alkaa laittautumaan. Ehdimpä vielä pyöräyttää suklaamuffinit illan tupareita varten, meni muuten kaupaks! Sunnuntai ohi lähinnä koomaillessa, maanantai töissä ja muutama tunti kullan kanssa, ennenkuin jouduttiin taas eroon toisistamme, tällä kertaa vähän pidemmäksi aikaa. Typerä gines.
Nojoo, mutta sitten takaisin lauantain tupareihin. Kerrankin muistin ottaa kameran matkaan, ja hyvä niin! Ompahan jotain matskua josta sitten muistella mahtavia kekkereitä. :) Kiitos vielä Sanna ja Jere, että järjestitte niin rattoisat partyt! ;)

| *reps |
| Rakkaat sekopäät<3 |
Mulla oli jo päivää aikaisemmin visio siitä, mitä pukisin tupareihin päälleni. Suunnitelma piti, ja pitkästä aikaa olin tosi tyytyväinen illan asuvalintaan. :--)
Asukuvista kiitos Sannalle! Voi vitsit, oli niin onnistunut ilta ja sen seurauksena ootan jo seuraavia yhtä hyviä pippaloita....Onhan tässä tulossa pääsiäistä ja vappua ynnä muuta, joten tuskin kovin kauaa tarvitsee odotella ;D Mutta empä kiellä, etteikö arkikin maistuisi ihan hyvältä. Vaikka erossa oleminen on inhottavaa ja stressiä pukkaa vähän vaikka mistä, voin rehellisesti sanoa nauttivani lasten kanssa touhuamisesta. Ja näin arkisin pysyy syömingitkin vähän paremmin hallussa, hehe..samoin on treenailujen kanssa. Tänään sain raahauduttua salille, vaikka väsymys painoi huonosti nukutun yön ja pitkän työpäivän jälkeen. Aika pian juoksumatolle päästyä mieli kuitenkin kummasti virkistyi, ja jalka- sekä selkätreeni luisti. Tunti vierähti yllättävän nopeasti, ja taas sai uutta energiaa! Ei huono treeni ollenkaan. :)
keskiviikko 2. huhtikuuta 2014
Waiting for friday
Pakko heti alkuun lisätä muutama kuva, joita näpsin eilen kissavauveleista. On ne niin syötävän söpöjä.<3 Perjantaina nämä suloisuudet ovat jo kolmeviikkoisia, vitsit että aika juoksee. :)
Perjantaista puheenollen, perjantai senkun lähestyy, nyt mennään jo viikon puolessa välissä! Tää päivä töissä kului aika samaan tapaan kuin edellinenkin, tosin aika tuntui jostain syystä menevän varmaan puolet hitaammin..?! Iltapäivällä aika alkoi kuitenkin taas juosta, ja taas havahduin vasta muutama minuutti neljän jälkeen että kappas, mullahan loppui työt...:D Töistä ajelin suoraan kauppaan, sieltä kämpille välipalalle ja vähän siivoilemaan. Koska edessä oli pitkästä aikaa tunnin hikinen zumbasessio, innostuin väsäämään protskupannaria - tällä kertaa hippusella kanelia, kaakaojauhetta ja vaniljasokeria maustetun rahkamössön & puolikkaan viipaloidun banaanin kanssa. Tuohon proteiinipannariin ei vain ilmeisesti kyllästy koskaan! Miljoona variaatiota, ja aina niin hirmu hyvää!
Vaikka väsymys kiusas, jaksoin kuin jaksoinkin zumbaan asti. Olikin jo ikävä sitä hyvää fiilistä ja tekemisen meininkiä! Harmi vaan että tää keskiviikon zumba pidetään nykyisin vain joka toinen viikko, mieluusti kun kävisin hikoilemassa joka ke-ilta...Perjantain zumbat taas ei omaan aikatauluun sovi, paitsi ehkä ens perjantaina kun ei ole ketä odottaa kotiin....Ginestä odotellessa. :( Nyt kuitenkin masistelut sikseen, sillä ennen ginestä saadaan kuitenkin nauttia harvinaisesta 4 päivän lomassa yhdessä. <3 Perjantai sais tulla jo!
![]() |
| Koko kööri.<3 |

perjantai 28. maaliskuuta 2014
Jalkatreeni ulkona
Otin eilen oikein asiaksi vetää kunnon jalkatreenin, osittain koska tällä viikolla nuo treenailut on mm. väsymyksen ja ajanpuutteen vuoksi jääneet. Onneksi näin loppuviikkoa kohden energiaa ja intoa on taas alkanut löytymään. :) Muttamutta, lämmittelin aluksi hyppynaruilla, sitten päästiin tositoimiin. Seuraavat liikkeet tuntui ja taisi sitten tehotakkin.
Aluksi askelkyykkyjä 15 askelta kerrallaan, sitten tauko ja seuraava samanlainen sarja. Loppujen lopuksi tein yhteensä 4x15, mutta 2 viimeistä sarjaa jätin koko treenailun loppupuolelle. Askelkyykkyjen jälkeen yhden jalan kyykkyjä takimmainen jalka keinun päällä. Jalan paikallaan pitäminen vaati vähän tasapainoa, mutta tulipa treenattua sitäkin sitten samalla. :D Näitä kummallekkin puolelle 2x10, eli yhteensä 4x10. Tämän jälkeen lantionnostot selällä maaten, ja kyllä, tämänkin pystyi tekemään pihalla vaikka maaliskuu onkin! Leikkimökin "terassi" toimi hyvin alustana. Lantionnostoja aluksi 2x20, sen jälkeen nostin toisen jalan toisen päälle, ja tällä tavalla yhdellä jalalla lantionnostot x 10, yksi sarja kummallakin jalalla.
Ja mitäs sitten....Seuraavaksi taisin vetää peruskyykkyjä, eli varpaat ja polvet eteenpäin, n. 90 asteen kulmaan. Välillä tais tosin mennä vähän ylikin tuon kulman. Tässä kohtaa muisti pätkii, teinkö 2, 3 vai 4x20...? Sitten joka tapauksessa varpaillenousua eli pohkeiden treenausta, 4x30 ja nämäkin sarjat kahdessa osassa. Välissä ns. "sumokyykkyjä", jotka itse asiassa löysin vasta eilen jostain päin netin ihmeellistä maailmaa. Nää ois kai tarkoitus tehdä kahvakuulan kanssa, mutta nyt kun ei sattunut sopivia painoja löytymään niin mentiin ilman. Eli perus kyykkyjä, mutta kädet on keskellä yhdessä...en oikeestaan tiiä miten tää eroaa niistä "tavallisista" kyykyistä, tsekkasin vaan kuvan netistä...saa infota! Loppuun vielä "jalan ohitus"-askelkyykkyjä, jotka tarttui mukaan treeniin pari päivää sitten työharjoittelusta. Ei siitä sen enempää. :D Tarkoituksena kuitenkin astua kuin ihan tavallisessa askelkyykyssä eteenpäin, mutta viedä sitten sama jalka kyykystä ylös ja taakse kyykkyyn. Havainnollistavat kuvat ois ehkä ollu jees, mutta en harmi kyllä saanut pikkusiskoa just sillon kuvia näpsimään. Mutta joo, tämmöinen treeni jaloille ja pepulle, toivottavasti saitte jotakin tolkkua ja inspistä!
Tänään kävin salilla tälle viikolle ensimmäistä kertaa. Vaikka tiistaina treenailinkin kädet ja vatsat kotona, vedin nyt saman treenin uudelleen, tosin vähän eri liikkeillä ja ihan painoja käyttäen. Keskityin erityisesti vatsan seutuun, koska sen muokkaamiseen on tällä hetkellä suurin hinku. :) Salin jälkeen reippailin vielä Rockyn kanssa parin-kolmen kilsan lenkin ja käväsin matkan varrella mummulassa. Aivan ihana auringonpaiste ja pitkästä aikaa myös tyyntä. :) Tarkoituksena ois lähteä myöhemmin tänään vielä hikoilemaan Timmimimmiin, mutta sitä ennen luvassa vähän perjantaileivontaa. Saapa nähdä mitä tällä kertaa syntyy...:) Rentouttavaa viikonloppua ihan jokaiselle, nauttikaa auringosta!

torstai 27. maaliskuuta 2014
Ingredients for a good day
Eipä hassumpi vapaapäivä, vaikka eihän tää sairastelu mitään mukavaa hommaa oo. Toisaalta silmätulehduksen kans pystyy onneksi aika normaalisti elämään, lenkkeillessä pidin suosiolla aurinkolasit päässä, samoin ulkona treenatessa ja ajaessa. Aamu alkoi lupaavasti, kun päivystykseen soittaessani jo ekalla soittokerralla tärppäsi. Ajankin sain heti aamulle. Sitä ennen ehdin vielä käydä lyhkäisen aamulenkin Rockyn kanssa auringonpaisteessa, ei oo muuten hetkeen tullut lenkkeiltyä puoli 9-puoli 10 välillä. :)
Ihana aamuaurinko itsessään sai jo hyvälle mielelle, ja tk:ssa mut vastaanottanut sairaanhoitaja oli niin mukava ja asiallinen, ettei hyvä tuuli päässyt ainakaan laantumaan. Kotona istuskelin jonkin aikaa koneella sähköposteja selaillen, nautin alunperin evääksi tarkoitetun kanasalaatin ja lähdin lopulta asioille kylälle. Kämpille päästessä sain todeta, että muurahaistorjujakin oli käynyt eikä yhtäkään murkkua näkynyt ainakaan toistaiseksi missään. Oispa tää murkkuongelma vihdoin selätetty, tän asian kans ollaan saatu painia jo ihan tarpeeks kauan! Kämpältä pikkusiskoa koulusta hakemaan, ruokakauppaan, leipomolle, apteekkiin reseptejä hakemaan ja kotikotiin. Sitten vihdoin ulos treenailemaan jalkoja ja peppua! Treenipostausta luvassa huomenna, joten olkaahan kuulolla. Treenatessa hain rakkaan Rockynkin etupihalle nauttimaan auringosta.
Tehokkaan tunteroisen jälkeen takas sisälle, vähän blogien lueskelua ja välipalaa, sekä illan ohjelman suunnittelua. Päätettiin treffata pitkästä aikaa tyttöjen kanssa, ja suihkun jälkeen yritin silmätulehdusta uhmaten väkertää meikeillä silmää vähän neutraalimman näköiseksi. Älkää ottako mallia.
Iltapäivä jatkui kuvaussessiolla pikkusiskon kanssa, sitten taas hetki tietsikan ääressä ja kohti kämppää. Päätettiin käydä isosiskon kanssa nopsaan kävelylenkki ennen kuin suuntaisin tyttöjen kanssa kahvittelemaan, ja kierrettiinkin joku 1½ kilsan reitti höpötellen niitä näitä. Hyvä seura ja ihana lenkkisää = taatusti hyvän mielen tuova lenkki! Kotiuduttuani äkkiä vaatteidenvaihto ja täysiä tepskalle. Loppujen lopuksi istuttiin Sannan kanssa kahvittelemassa kaksin, mutta hauskaa oli ja juttua riitti. Voi että miten olinkaan kaivannu sitä kunnon juttuhetkeä. :)
Noin 40-minuuttinenkin juttutuokio riitti ja ennen kasia lähdin takaisin kohti Järvelää. Sula, kuiva asfaltti, hyvä musiikki, aurinkoinen ja vielä valoisa ilta toi aika kivan lopetuksen päivälle. Kotona juotiin vielä iltakahvit perheen kesken, ja sitten pääsinkin juttelemaan taas oman kullan kanssa. Kaivattu, enemmän kuin tervetullut tieto tiivisti hyvän päivän pakettiin; saadaan kuin saadaankin viettää ensi perjantaikin yhdessä Jonin kanssa! <3 Tiedossa siis ensi viikolla 4 päivän viikonloppu, kun maanantaikin on vapaa. :) Näin hyvän päivän päätteeksi luulisi unen maistuvan, siispä öitä ja kuulemisiin!
<3:lla Essi

tiistai 25. maaliskuuta 2014
Motivaatio kohdillaan & ongelma nimeltä ruoka
Jos lasten kanssa päiväkodissa päivät kuluu aina näin nopeesti, niin mähän voisin joskus jopa elättää itseni tarhatätinä! Rutiinit (ja tiesti myös tämä alku, kun kaikki on vielä uutta) saavat päivät kulumaan niin vauhdilla, että vasta n. tunti ennen työajan loppumista alkaa odottaa kotiinpääsyä. Työharjoittelu on nyt jo osoittautunut paljon mielekkäämmäksi kuin koulussa ramppaaminen; kasin aamuina saa nukkua n. tunnin pidempään kuin aikaisimpina kouluaamuuina, eikä kotimatkaan mene kuin pari minuuttia, kävellenkin vain n. 10min. Ja aikakin tosiaan kuluu nopeammin, kun saa oikeasti tehdä jotain. Vaikka vapaapäiviä - joihin koulussa kerkes tottua - ei oo tiedossa seuraavaan kuuteen viikkoon, ei sekään pahemmin ahdista. Niin ja onhan tässä tulossa pääsiäistä ja vappua. Edelleenkin siis mennään hyvillä fiiliksillä harjoittelun suhteen!
Myös toisenlaisen harjoittelun suhteen motivaatio on kohdillaan. Eilen ja tänään en tosin millään viitsinyt salille ihanan auringonpaisteen, joten eilinen salitreeni vaihtui kävely- ja juoksu/kävelylenkkeihin ensin Rockyn, sitten äidin kanssa. Illalla juoksu ei vain meinannut kulkea sitten yhtään, jalat tuntui hirvittävän raskailta ja polveenkin alkoi koskea, joten käveltiin loppumatka. Tänään oli jälleen tarkoitus ottaa suunta salia kohti, mutta tyydyin sitten vetämään vatsa- ja käsitreenin kotosalla. Toimiihan se niinkin, ja rahaakin säästyy! Vaikka kesää hirveästi odotankin, toisaalta siihen ei ole mitään kiirettä, jos ymmärrätte mitä tarkoitan...;D Onhan tässä vielä pari kuukautta aikaa treenailla!
Treeni joka tapauksessa maistuu, aerobisetkin menee, mutta ruoka on suurin ongelma. Syön huomattavasti terveellisemmin nykyään kuin vuosi-pari sitten, ja karkit ja sipsit on sallittuja vain viikonloppuisin. Tää on vielä onnistunut ihan hyvin, mutta ongelma tulee siinä päiväkahvin aikaan, kun pöydässä on sitä niin sanottua "toppaamista". Mun heikkous, suklaan ohella..... Oon aivan järkyttävän perso makealle, ja itsekuri meinaa useimmin pettää raskaan päivän jälkeen, kotona kahvipöydässä. Nyt harjoittelun aikana päiväkahvit sattuu kuitenkin mukavasti työpäivän päälle, ja iltakahvilla syön yleensä kunnon iltapalaa. Jospa tää ongelma ratkeais sillä!
Harjoittelussa päivittäinen ruoka ois sen verran tyyris, että halvemmaks tulee ostaa omat eväät. Niinpä ongelmaks muodostuukin koota nyt joka päivälle mahdollisimman terveelliset eväät, joilla myös jaksaa (ja jotka tietysti maistuu). Huomiselle luvassa, leipien ja hedelmän seurana;
Varmasti yli puoli pussia mennyt jo...:D Niiiin hyviä, eikä lisättyä suolaa tai mitään muutakaan turhaa. Vain pähkinöitä ja kuivattuja marjoja. <3
Protskut tällä kertaa proteiinirahkasta. Ylemmästä vanilja-Profeelista reilu puolet meni jo iltapalalla lakkojen ja pähkinäkourallisen kanssa, loput säästän aamupalalle. Alempi Arlan protskurahka onkin ihan uusi tuttavuus, mauksi valkkasin puolukan. Töissä sitten pääsen kokeilemaan miten toimii. :)
Tää on kyllä ollut nii hyvä päivä, täytyy sanoa. Ihana ilma, monta asiaa hoidettu pois to do-listalta, takana hyvä treeni ja puhelu Jonin kanssa. <3 Toivottavasti viikko jatkuu yhtä hyvissä fiiliksissä. :) Ihanaa viikonjatkoa kaikille!

| Meikä hehkeänä treenin jälkeen. :--) |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)