First time Downtown

Voi huhhuh mikä vastoinkäymisten päivä, mutta siitä lisää myöhemmin! Mutta niin sitä vaan kummasti kaikesta selvitään, vaikeuksien kautta voittoon! Nyt palataan kuitenkin viime sunnuntaihin ja mun sekä Marian ensimmäiseen visiittiin Toronton keskustassa. 

Matkattiin tutulta Summerhillin metroasemalta subwaylla kohti keskustaa Queen Stationille saakka, jossa jäätiin pois, käveltiin portaat ylös ja - tadaa, siinä se oli! Ihan ku mulle tehty ostoskeskus, täynnä toinen toistaan kutsuvampia vaatekauppoja ja pikkukahviloita. Ah, tää oli rakkautta ensisilmäyksellä. <3 

Swarovskin liikkeen nähdessä mun silmissä kiilui kuvitteelliset timantit, ja ihan itsenikin yllätin sillä reaktiolla, minkä ylemmästä kerroksesta hohtava "Michael Kors" sai aikaan. Victoria's Secret yllätti hintatasollaan, joka ei ollutkaan lähelläkään sitä mitä oletin. Iloinen yllätys siis! Forever21 oli toinen positiivinen yllättäjä, täynnä mun tyylisiä vaatteita. Kiertämättä jäi vielä useampi liike, yhtenä niistä Niken putiikki. Löysin jo aikaisemmin tästä lähempää Niken uutuuksia myyvän urheiluvaateliikkeen, ja oisin kovasti tahtonut tehdä visiitin tähänkin. Katsotaan, jos tulevana perjantaina tai viimeistään seuraavana maanantaina ehtisi, kun kerta vapaapäiviä vietellään. :) 

Mieleen nousi jo monta tuliaisiksi vietävää ja itselle ostettavaa juttua, mutta koittaa nyt malttaa mielensä. Vastahan me tänne tultiin! Onneksi kiertely ja hypistely ei maksa mitään, ja sitä aionkin harrastaa aina vapaapäivinä tylsyyden iskiessä. Tai sitten suuntaan GoodlifeFitness-salille, josta myös lisää myöhemmin. Stay tuned!

- Essi 

First week behind

Hassua että vaikka sitä ollaan asusteltu kaukana kotoa vasta viikon päivät, on nyt jo ikävä kotimaan ruokaa. Tietty kaikista kovin ikävä on perhettä ja omaa rakasta, mutta ruoka tulee sit hyvänä kolmosena. ;) Kaupasta löytyi ruista (tosin aika heppoisesti) sisältävää näkkäriä, ja eilen päästiin tsekkaamaan yhden virolaisen leipomon tarjonta. Sieltä löydettiin onneksemme melkein-kuin-karjalanpiirakoita ja melkein-kuin-suomalaista-ruisleipää! Tuo leipomo tuo tuotteitaan myyntiin Suomi-kodille joka perjantai, ai että sitä tuoksua. Tuumattiin vähän että tästä taitaa tulla meidän jokaperjantainen perinne - karjalanpiirakoita viikonlopuksi! Voin kertoa, että pitkän työpäivän jälkeen, viikonlopun alkajaisiksi, maistui karjalanpiirakka ja kylmä maito ihan taivaalliselta. <3

Puhuttiin tuossa justiin melkein koko perheen kanssa skypessä ja mamma kysäs, haluisinko sen lähettävän mulle jotain lukemisen lisäks. Vastaus oli itsestäänselvä; fazerin sinistä! Nyt ei siten muutakuin vaan odottamaan postin saapumista, niin pääsee lueskelemaan uusinta cosmoa ja nautiskelemaan suomalaisella suklaalla. <3

Eka viikonloppu täällä on meneillään, ja vihdoin sitä jaksoi poistua hetkeksi täältä neljän seinän sisältä muuallekkin kuin vain töihin. Kävin kiertelemässä lähikatuja koittaen bongailla kiinnostavia putiikkeja ja kuntosalia, juuri mitään kuitenkaan löytämättä. Kelikin oli kurja, mutta nytpä sitä tietää mistä kipaista hakemaan tarpeen tullen tuoreet hedelmät tai minne poiketa kaakaolle kylmällä säällä. ;) Oli meinaan hyvvää. Huomenna suunnataan ensimmäistä kertaa tsekkaamaan Toronton keskusta, joten lisää ja toivottavasti parempilaatuisia kuvia luvassa silloin, Can't wait!!

h

Ihana, kamala ensimmäinen työpäivä

Hello ja terkut täältä pakkasen keskeltä! Tosin täällä kahden peiton alla tarkenee hyvin. :-) Tänään oli se odotettu ensimmäinen työpäivä, ja sai kyllä huokaista syvään helpotuksesta. Lähdettiin aamulla liikkeelle hyvissä ajoin ja hyvä niin, koska yön aikana oli satanut about 30cm lunta ja jalkakäytävät oli auraamatta. Siinä sitä sitten tarvottiin lumihangessa kohti metroasemaa, saatiin vihdoin ostettua kuukausikortit, jotka toimii sekä metroissa että busseissa, matkattiin muutama pysäkinväli metrolla, vaihdettiin bussiin, istuskeltiin arviolta noin 15 minuutin matka bussissa ja päästiin lopulta jäämään kyydistä pois lähellä Suomi-Kotia, vieläpä 20 minuuttia ennen töiden alkamista.

Meidät vastaanottanut työntekijä esitteli talon käytäntöjä ja paikkoja, treffattiin tulevia kollegoita ja myöhemmin ehdittiin tutustua asukkaisiin. Täytyy sanoa, että aivan ihastuttavia persoonia löytyi heti! Asukkaat vaikuttivat näin lyhyen tutkiskelun jälkeen varsin tyytyväisiltä ja ihanan ystävällisiltä ja olivat kovin kiinnostuneita uusista kasvoista. Työntekijät puolestaan vaikuttivat motivoituneilta, positiivisilta ja myös tosi ystävällisiltä. Ensikosketus vanhustyöhön oli siis varsin onnistunut ja päivästä jäi positiivinen kuva. Toivottavasti tulevat päivät rullaavat yhtä mukavasti ja kivuttomasti kuin tämä. :) 

Töiden jälkeen ennen bussiin nousua poikettiin Marian kanssa Suomi-Kodin vieressä sijaitsevaan SecondCup-kahvilaan, joita on kaupungissa ilmeisesti useampia. Vaikka oltiin töissä syöty hyvin, en voinut vastustaa suklaakakkupalaksi luulemaani, joksikin suklaapatukan tapaiseksi osoittautunutta herkkua, ja kahvihammastakin kolotti...Siinä sitä sitten köyhdyttiin taas muutamalla dollarilla. :D Makeannälkä tuli tyydytettyä tältä päivältä, ja lähdettiin seuraavalla bussilla kotia kohti. 

Kotimatka ei valitettavasti sujunut ihan niinkuin toivoa sopis. Jouduttiin todistamaan hirveetä tapahtumaa, kun katua kotiin päin kävellessä kuului äkkiä pamaus ja näkökentässä vilahti auto ja ilmassa lentävä ihmishahmo. Käännyttiin Marian kanssa samantien ympäri ja seistiin hetki hiljaa kelaten mitä just tapahtu, ja päätettiin varmuuden vuoksi etsiä kiertotie kotia kohti. Kun päästiin samalle kadulle, jossa onnettomuus sattui, paikalla oli jo pysähtyneenä poliisiauto/ambulanssi/joku vastaava, ja hetken päästä alkoi kuulua ambulanssin ääni. Kurja lopetus muuten mukavalle työpäivälle. Sai kunnon herätyksen siitä, mitä vaaroja tää vilkas liikenne voikaan aiheuttaa. Tosin ei nähty, kulkiko tietä ylittävä jalankulkija päin punaisia, jarruttiko autoilija liian myöhään mäkeä alas ajellessaan vai miksi näin pääsi käymään, mutta siitä oon aika varma että jatkossa tulee itse oltua tarkempi tietä ylittäessä. Tää säikäytti tosissaan. 

No, kotiin päästyä päivä jatkui Iiron kanssa skypettäen, sen jälkeen otin itseäni niskasta kiinni ja jumppasin vähän. Onneks on tilava huone, ja isän joululahjaksi ostamat jumppakuminauhat! Muutama liike, 3-4 sarjaa kutakin, ja meikäläinen oli ihan poikki. Kuuma suihku siihen päälle, ja nyt oisin jo ihan valmis nukkumaan. Tällanen unirytmi passaa mulle, nukkumaan siinä 10 aikaan ja ylös 6-7 maissa. :D Tänä aamuna heräsin kuitenkin jo ennen viittä, kiitos jetlagin, mutta eiköhän tämä tästä pikkuhiljaa tasaannu. Nyt aattelin sulkea tietsikan, vähentää valoa a valmistautua nukkumaan, ennenkuin nukahdan tähän koneen ääreen. Kiitos ja kuulemiin! :)

Maailman toisella puolen

Ulkona pyryttää mukavasti lunta ja luulempa, että jetlag on aluillaan. Hengissä kuitenkin ollaan, ja nyt siis turvallisesti Kanadan maaperällä ensimmäistä päivää. Väsymys, ikävä ja ahdistus on piinanneet koko tähänastisen ajan, mutta Skype ja Facebook-puhelut sekä Whatsappissa viestittelyt ovat lievittäneet ahdistusta ja saaneet paremmalle mielelle. 

Ennen lähtöä itkua vuodatettiin ehkä viimeisen viikon ajan päivittäin, ja kun lähtö läheni, ahdistus kasvoi. Suomessa perhettä ja Iiroa hyvästellessä sitä oikeasti vasta tajusi, miten iso juttu tämä on. Koko ikänsä pikkukylässä asunut, viimeisen päälle äitin ja isän tyttö, sisarusten kanssa lähes päivittäin yhteyttä pitävä, vastikään elämänsä miehen kanssa seurustelemaan alkanut tyttö jätti tämän kaiken, siirtyi tuhansien kilometrien päähän rapakon toiselle puolen. Nyt entistä paremmin ymmärrän, miten rakkaita ympäröivät ihmiset tosiasiassa ovat, ja kolme kuukautta tuntuu tällä hetkellä elämän mittaiselta ajalta, vaikka tosiasiassa se on vain - no, sen 90 päivää. 

Mä tein kuitenkin päätöksen. Päätin, että nyt olisi oikea aika kokeilla miten omat siivet kantaa. Musta tuntuu, että it's meant to be. Nyt tuntuu tyhmältä ja hullulta ja sattuu ja tekisi mieli perua koko reissu, mutta todennäköisesti parin kuukauden päästä tuhahtelen tai naureskelen tälle ajatukselle. Onhan tää ainutkertainen mahdollisuus elämässä, vaikka tänään lumisateessa ja kylmässä tuulessa ja loskassa kauppaan rämpiessä ei ihan siltä tuntunut. :D Huomenna kuitenkin starttaa työharjoittelu Suomi-Kodissa, mitä jännätään jo aika lailla. Määritteleehän tuo työpaikka ja -yhteisö sen, miten hyvin tuun Toronto Cityssä viihtymään. Viikonlopun istuskelun ja lentokoneessa mässäilyn jälkeen suunnittelin aloittavani huomenna myös treenaamisen täällä liki maailman toisella puolen, ja toivon mukaan takaisin Suomeen paluun koittaessa voi huomata edistystä tapahtuneen! 

Nyt siis toivotaan vaan hieman miellyttävämpää säätilaa, tän väsymyksen kaikkoamista ja ennen kaikkea antoisaa ja mukavaa työharjoittelua. Yritän parhaani pitää oman asenteen kohdallaan, sillä on kuitenkin aika suuri merkitys asiassa kuin asiassa. Alkuväsymyksestä ja ankeasta olotilasta huolimatta tähänkin päivään mahtui ilonaiheita; luksusaamupala, ripsihuollon tuoma arjen helpotus, repeily ja hempeily rakkaan kanssa Skypessä, oman perheen kanssa rupattelu...onhan näitä! Koetetaan aloittaa huominen paremmilla fiiliksillä. Kello on nyt 22.11 paikallista aikaa, ja rättiväsynyt tytteli painuu nukkumaan. Palataan huomenissa! 

Koti seuraavan kolmen kuukauden ajan. 

Very merry christmas!

Ihanaa, rentouttavaa ja tunnelmallista joulua kaikille! Blogi on pitänyt hiljaiseloa jo reippaan kuukauden, ja nyt oli sopiva sauma katkaista hiljaisuus. Parhaillaan istuskelen kotikotona olkkarissa kynttelikön ja joulukuusen kynttilöiden tunnelmavalaistuksessa, taustalla pyörii Suden arvoitus ja ulkona alkaa hämärtää. Kävin hetki sitten kävelylenkin Rockyn kanssa tuolla pakkasessa ja ihastelin, miten nätin näköistä kaikkialla on. Kylätie oli ihan hiljainen muutamaa ohi ajavaa autoa lukuunottamatta, ja kyllä tuli lenkin päätteeks levollinen olo. Vaikka vielä eilen illalla oli täys härdelli päällä, nyt on kaikki valmiina ja tänään oon voinut viimein rauhoittua jouluun. <3

Jouluohjelmien tapittamisen, Disney trivian pelailun, kahvittelun ja lenkkeilyn jälkeen päästään pian jouluruokien kimppuun, yks jouluaaton odotetuimmista hetkistä! ;D Tämän ja huomispäivän aion ottaa ihan rennosti turhia stressaamatta ja nauttia rakkaiden seurasta, hyvästä ruuasta ja kiireettömyydestä. Sen jälkeen palaillaan ainakin takaisin treenailun pariin, ja tammikuussa seuraa muutoksia tänne blogin puolelle, mutta siitä lisää myöhemmin. Vielä kerran mitä parhainta joulunaikaa, palaillaan viimeistään tammikuussa!

Kun sisäinen heppatyttö heräsi henkiin.

Olipa kerran viikonloppu, jolloin heppatyttö Sanna ja ex-heppatyttö Essi päättivät lähteä Sannan kotikonnuille viikonlopun viettoon. Edessä oli missio nimeltä ratsastustunti, parhaan ystävän ohjeistamana.

Kävin jo aiemmin syksyllä Sannan kanssa hevostelemassa, mutta tuo kerta ei sujunut ihan yhtä ongelmattomasti. Hiukan siis jännitti, kun oli taas aika nousta hepan selkään, mutta turhaan! Ensimmäiset kymmenen minuuttia näytin kyllä varmasti lähinnä kauhistuneelta, mutta nopeasti suomenhevosen jolkotteluun tottui ja rentoutui. Ymmärrän kyllä täysin että tuota lajia käytetään myös terapiamuotona!

Vitsit miten mä nautin. Muistui taas mieleen, miks sitä silloin pikkuisena vinkui päästä tunnille kerta toisensa jälkeen. Mutta täytyy kyllä myöntää, että tällä mun "yksityistunnilla" opin paljon enemmän kuin millään yksittäisellä ratsastustunnilla koskaan, kiitos hyvän open ja ihanan Turon. :)

Sannan koutsaamana ratsastamisen jälkeen lähdettiin vielä lumisateessa käymään pikku maastolenkki kakspäällä. Takasin päästyä olo oli jotenkin ihmeen levollinen, on se aika ihmeellistä mitä tuo eläin + luonto -kombo saa aikaan. Täytyy ehdottomasti päästä taas pian uudestaan hevostelemaan!

Vihdoinkin kotona.

Pikkuhiljaa, pikkuhiljaa. Ihanaa kun elämä alkaa jokseenkin järjestyä vaikka tuhat ja sata juttua onkin jatkuvasti työn alla. Tällä hetkellä mieli on tuosta harmaasta ilmasta huolimatta aurinkoinen ja elämä tuntuu mahtavalta! On tässä kyllä semmoisessa vuoristoradassa jo hetki matkattu että huh huh. Kiirettä, hoidettavia asioita ja edellämainituista johtuvaa stressiä, ja tästä kaikesta hässäkästä syntynyttä äksyilyä ja pahaa tuulta. Täytyy kyllä sanoa, että hyvä seura saa niin paljon aikaan. Kun vieressä on ollut joku hyväntuulinen, joka hokee ettei kaikkea tarvitse ottaa niin vakavasti, niin oon yleensä ottanut neuvosta vaarin ennemmin tai myöhemmin. Elämäähän tää kaikki on, vaikka välillä tekis mieli hakata päätä seinään, viskoa tavaroita ympäri kämppää tai itkeä itsensä uneen. :D

Elämä maistuu huomattavasti paremmalta nyt senkin takia, että päästiin meidän rotanloukusta veks ja uuteen kämppään. Jos joku paikka tuntuu vain viikon asumisen jälkeen kodilta, niin eikö se oo jo aika hyvin?! Reilu kuukausi meni tuskaillessa, enkä oikein tiennyt missä se koti on. Nyt tuntuu kuitenkin siltä, että ollaan viimein löydetty kotoisa koti, josta ei ihan heti olla lähdössä. Viime lauantain muuttoprosessin jälkeen poksautettiin kuohari uuden asunnon kunniaksi, ja voi että me oltiin onnessamme. <3

Viikossa ollaan saatu kämpästä aika kivan näköinen, on uusi sohva ja tv-taso, ja pikkuhiljaa kaikki tavarat löytäneet paikoilleen. Nyt voisin kehdata toteuttaa erään lukijan kauan sitten esittämän toiveen asuntopostauksesta, jos kiinnostusta riittää? Voin jo kuvitella itseni ja Sannan leipomassa pipareita ja paketoimassa joululahjoja meidän ihanassa kodissa, ai että voi pieni ihminen olla innoissaan. :D