Astu ulos kuplasta

Luin pari päivää sitten tämän artikkelin. Maaret Kallion teksti osui ja upposi. Pystyin tunnistamaan itseni ja niin monta muuta tästä kuvauksesta, jonka mukaan me ihmiset elämme kukin omassa kuplassamme. Ajatusmaailma on tyyppiä "minä minä minä"; "minun totuuteni on ainoa oikea". Tunnistin monta ihmistä erityisesti Kallion kuvaamasta "Suomi-kuplasta". Ai että miten monta kertaa olenkaan hammasta purren ja pään sisällä kiehuen kuunnellut kitinöitä yhdestä sun toisesta Suomen valtiota koskevasta epäkohdasta,

 Haluatteko kuulla mun omia lemppareita? Miten olisi VR? "VR= Venaa rauhassa", "Ei yllätä että ollaan taas kaks tuntia myöhässä aikataulusta", "Mitä varten junilla on aikataulut jos niihin ei voi luottaa!?" Joo kyllä, ihmisillä voi olla oikeasti kauhea kiire, mutta suurin osa näistä ihmisistä on todennäköisesti ollut matkustamassa valtion raiteilla kotiin tai kaverille viikonlopun viettoon. Siis jos totta puhutaan, kyse ei oo ollut elämästä ja kuolemasta, vaan mukavuudenhalusta ja sietokyvystä. 

Sitten on nämä sote-alan, lapsilisän, vanhustenhoidon yms yms saralla tehdyt leikkaukset. Kun raha ei riitä, jostain pitää säästää. Totta on, että kansanedustajien torkkupeitot olisi voitu jättää hankkimatta ja tehdä sillä rahalla jotain Suomen kansaa hyödyttävää. Siltikin, se raha tuskin olisi pelastanut näiltä jo tehdyiltä leikkauksilta. Totuus vaan on, että kun rahaa ei ole, jostain kohtaa pitää kukkaronnyörejä kiristää. On tehtävä päätöksiä, jotka eivät kaikkia miellytä, ja kyllähän ne tuntuvat omaankin korvaan välillä aika mielettömiltä. 

Omassa lähiympäristössä ehkä yleisin valituksen kohde on ollut opintotuki. Viime syksy oli itsellä ihan täyttä tuskaa, kun sai laskea joka pennin ja siltikin rahat oli loppu jo kuun puolivälissä. Joistakin asioista kun ei halunnut luopua sitten millään. Halusin ja haluan edelleen syödä terveellisesti (=kalliisti), käydä salilla treenaamassa kotona treenaamisen sijaan, ja välillä on ihan kiva käydä vaikka kahvilla kaverin kanssa. Perunapussilla, jauhelihalla ja mummun punajuurilla pärjäisi, mutta kun en tykkää syödä samaa ruokaa monena päivänä peräkkäin. Kaurapuuro olisi halpaa ja terveellistä, mutta pelkiltään siihen tylsistyy. Kotona treenaamalla vois saada samoja tuloksia, mutta tykkään harjoitella painojen kanssa mieluummin. Plus talvisaikaan on mukavampi treenata lämpimässä sisätiloissa kuin kylmässä autotallissa tai ahtaassa huoneessa. 

Mitä nyt tässä sitten yritän sanoa? Mulla särähti korvaan (tai siis silmään, hehe) se suomalaisten (tai liekö muidenkin maailman ihmisten) tyytymättömyys. Kansa etsii vikoja, eikä mikään jää huomaamatta. Kun lunta sataa maaliskuussa, kitistään ja toivotaan kevättä. Kun sitten lämpötila nousee ja lumi sulaessaan muuttuu sohjoksi, on ällöttävän märkää, kengät kastuu, on masentava ilma etc. Pieni ihminen ei näe omaa napaa pidemmälle. Tärkeintä on, että mulla on hyvä olla. 

Tottakai jokainen voi tavoitella onnellisuutta, mutta valitettavasti olo ei parane ainakaan valittamalla. Sen oon (entisenä) pessimistinä huomannut. Paha olo ja tyytymättömyys tarttuu, senkin oon huomannut, Kliseistä ehkä, mutta meillä Suomessa on asiat oikeasti sen verran hyvin, että joskus voisi miettiä kahdesti - tai mieluummin vaikka viidesti - ennenkuin päästää suustaan jotain negatiivista. Tunteista ei tarvitse vaieta, mutta hyvät ihmiset - opetellaan pliis sanomaan useammin kiitos ja olemaan kiitollisia siitä, mitä meillä jo on. Mä en ole matkustellut paljoa, oon nyt vasta ensimmäistä kertaa Euroopan ulkopuolella, mutta tässäkin ajassa vastaan on tullut monta asiaa, jotka Suomessa on paremmin kuin täällä.

Vaikka Suomessakin on vielä kodittomia, siellä vastaan ei ole tullut vilkkaan tien varressa lumihangessa nukkuvaa, viemärikaivon päällä makoillen lämpöä hakevaa koditonta. Suomessa saat opiskella korkeakoulussa ilmaiseksi ilman lukukausimaksuja, ja saatat saada vielä yhteensä muutaman sata euroa opinto- ja asumistukea. Torontossa vuoden korkeakouluopiskelu maksaa kuulemma semmoiset 7000 dollaria, ja jokainen opiskelija on töissä yhdessä tai useammassa paikassa opintojensa ohella. Täällä ihmiset pitävät parin kilsan matkaa liian pitkänä kävelten kulkemiseen, joten autoilla ja julkisilla kuljetaan tiuhaan - ympäristö saastuu. 

Joka valtiolla on ihan varmasti omat plussansa ja miinuksensa. Täällä Torontossa oon kuitenkin rakastunut erityisesti yhteen asiaan: ihmisellä on luonnostaan halu auttaa ja olla ystävällinen. Ihmisiä on joka lähtöön ja toki täälläkin on tullut vastaan töykeästi käyttäytyviä ihmisiä, mutta yleiskuva ihmisistä on avoin ja ystävällinen. Kun iäkäs nainen poistuu bussista rollaattorin kanssa, lauma pysäkillä jonottavia ihmisiä tarjoaa kättään ja auttaa tämän ulos autosta. Kun katutaiteilija niiskuttaa, ohikulkija pysähtyy tarjoamaan nenäliinaa. Kun nuori poika pudottaa bussissa kolikon, ympärillä istuvat ryhtyvät etsimään. Kun töissä autan syöttämään jonkun asukkaista, saat aidon, lämpimän kiitoksen. Kun tänään kävelin salilla treenaamaan, sain kehuja paidastani ventovieraalta ihmiseltä. Inhottavaa sanoa, mutta omassa kotimaassa en tosiaan ollut tottunut tällaiseen. Kertokaa, jos vaikuttaa siltä, että oon vaan asunut väärässä paikassa. 

Joka tapauksessa, oon lyhyessä ajassa oppinut kullanarvoisia asioita elämästä. Ihmisiin tutustuminen on rikkautta ja suotavaa. Pienet sanat ja teot voivat pelastaa päivän. Hymy ja aitous ovat parempaa kuin sarkasmi ja negatiivinen ajattelu. Nää on asioita, jotka oon kyllä tiennyt, mutta jotka vasta täällä ovat tulleet osaksi mua. Vaikka ei olla vielä nähty paljoa Torontoa, rakastan tätä paikkaa jo. Jos en olisi tänne uskaltautunut lähteä, katuisin. Ja vitsit mitä olisin menettänyt. Vinkkinä ihmiset; jos teillä vaan on mahdollisuus astua kuplastanne toisen maan kamaralle, viettää aikaa ja nähdä elämää siellä, tehkää se. Tää on ollut tähänastisen elämäni parhain päätös.  

Henkkarit kotona, keittiöveitsi messissä - Essin & Heidin yölliset seikkailut part 1

Viikonlopusta selvitty ja Toronto nightlife - check! Tavattiin toisen suomalaisen sosionomiopiskelijan Heidin kanssa ekaa kertaa vasta alle pari viikkoa sitten, mutta uskaltauduin jo pian kysymään häntä mun kanssa Toronton yöelämään nimenomaan johonkin tanssipaikkaan. Eikä tarvinut muuten kahdesti kysyä. Koko viime viikon oottelin perjantaita ihan innoissani, mulle tuo kuukauden tauko tanssimisesta alkoi tuntui pikkuisen liika pitkältä, haha. Postauksen otsikko johdattelee harhaan, sillä oikeasti meillä oli ihan huippu perjantai-ilta, alun vaikeuksista huolimatta!

Työpäivä oli pulkassa 4.30PM, jonka jälkeen suuntasin salille vetämään nopean ja tehokkaan rinta-hartiatreenin ennen viihteelle lähtöä. Kotiin päästyä täysiä suihkuun jakiireellä laittautumaan, tuloksena ihme kyllä kerrankin hiukset ja naamataulu, joihin olin tyytyväinen! Vaatekriiseilyä, skypepuhelu Iiron kanssa, ja puolijuoksua Summerhillin asemalle Heidiä vastaan. Siellähän tuo oli mua jo hetken odotellutkin. Saatiin hyvällä tuurilla metro samantien ja päästiin Quuenin asemalle, jonka jälkeen hetken harhailtuamme noustiin summassa ratikkaan kohti tuntematonta. Vaikeudet alkoi tästä. 

Etsittiin kylmässä Toronton illassa kahta eri baaria, joista kumpikin vaikutti vaipuneen maan alle. Käveltiin katuja ristiin rastiin, kunnes lopulta vastaantulija neuvoi meidät oikealle kadulle. Löydettiin Gravity - toinen baareista - joka näytti kumminkin vielä pimeältä. Kello oli vasta puoli kymmenen tienoilla, ja päätettiin lähteä aloittelemaan johonkin läheisistä baareista. No, kädet ja jalat jäässä päästiin baarin eteiseen ja hoksattiin portsari, joka kyseli sisään saapuvilta papereita. Tässä vaiheessa suusta pääsi liuta rumia sanoja ja epätoivo valtasi mielen. Kyllä, Essillä paperit kotona part 395619875. Miten just mulle oikeasti voi aina käydä näin?! :D Hetken panikoitua ja Heidin kanssa mietiskeltyä päädyin kysymään pt:täni käyttämään mua ja Heidiä asunnolla, eikä kyllä kauaa mennyt niin päästeltiin jo Chinatownin läpi kohti MacPherson Avenueta. Täysiä sisälle, kolminkertaiset henkkarit mukaan ja takasin kohti keskustaa! 

Päästiin sitten vihdoin ja viimein Gravityn edustalle jonottamaan sisälle. Heidi oli aikaisemmin lisännyt nimensä johonkin vieraslistaan netissä, jonka avulla saataisiin ilmainen sisäänpääsy, koska clubilla sattui olemaan "Ladies' night", Kun sitten kysyttiin ollaanko listalla, soperrettiin vastaukseksi jotain epäselvää tyyliin "Yritettiin ilmoittautua.." Meni läpi, ja päästiin eteiseen. Suoraan turvatarkatukseen, joka oli tarkempi kuin lentokentällä tullissa. Oli naurussa pitelemistä, kun laukkuja tarkistaessa Heidiltä löytyi veitsi, joka oli jäänyt töistä ruokatauolta mukaan. Tuli kyllä hetkeksi mieleen että miten meillä saattoi olla tällainen tuuri. :'D 

Vaikeudet loppui onneksi tähän ja päästin aloittamaan ilta. Voi huh sitä twerkkauksen ja vähäpukeisten ihmisten määrää. Musiikki soi niin lujalla että kun halusi keskustella, piti huutaa toisen korvaan, ja seuraavana päivänä tinnitti koko aamupäivän. Mutta sitten ne hyvät puolet; just täydellistä tanssimusaa, kaikilla selvästi hyvä fiilis, yllättävän edullinen hintataso ja ennen kaikkea ihana Heidi seurana. Vaikka eilen oli ankea aamu ja no, melkein koko päivä, ei ollu viimeinen kerta kun lähdettiin Heidin kanssa viihteelle! :)

FOOD.

Ollaan Marian kanssa elelty nämä kolme ensimmäistä viikkoa enemmän ja vähemmän diettailumeiningeissä, ei tosin tarkoituksellisesti. Ekat viikot sitä oli niin väsynyt, ettei tullut mieleenkään alkaa kokkaamaan enää töistä kotiuduttua, vaan sitä pärjäsi loppuillan sitten vaikka leivällä ja myslipatukalla. Lisäksi ruoan ostaminen osoittautui niin kalliiksi, että sitä koetti tarkoituksella säästää. Nukkumaan mentiin yleisesti mahat kuristen.

Vasta tehtyämme visiitin paikalliseen Walmartiin, joka on siis suurilta osin huomattavasti halvempi marketti kuin Toronton keskustan liepeillä sijaitsevat, innostuttiin ostamaan enemmän ruokaa ja miettimään vähän, mitä sitä milloinkin suuhunsa pistäisi. Huono puoli tuossa Walmartissa kyllä on, että siellä aivan riehaantuu ja joutuu tosissaan hillitsemään itsensä ettei ostosten joukkoon eksyisi turhuuksia. :D

Vasta kahdesti oon innostunut kokkaamaan ihan kunnon ruokaa; broilerin jauhelihaa, riisiä ja valmissalaattia, sekä tänään naudan jauhalihaa ja täysjyväpastaa. Lisäksi tonnikalapurkki tyhjentyi viime viikolla hetken taistelun jälkeen (on muuten erikoisia tölkinavaajia täällä päin..) parin leipäviipaleen kaveriksi. Kananmunia ollaan paistettu niin aamupalaksi kuin lounaaksi. Pakkasessa odottavat kalapuikot ja pakastevihannespussi, ne vuorossa ensi viikolla. Välipaloina on kulunut leipää, maustamatonta jogurttia ja hedelmiä, tai vaihtoehtoisesti ollaan käväisty kahvilla tai napattu lähikaupasta mukaan jotain pientä. Aamupalat on viime päivinä olleet lähes joka aamu samanlaiset; mikrokaurapuuroa, nokare maustamatonta jogurttia ja säilykehedelmiä! Kuulostaa oudolta, mutta toimii.

Huomisen Walmartin reissun kauppalistaan listasin ainakin pari purkkia lisää tonnikalaa, ylläripylläri lisää jauhelihaa, hedelmiä, nuudeliaterioita töihin (helppoa, nopeaa ja halpaa, viime kerralla 50c kappale!) sekä nopeasti haukattavaa välipalaa kahvitauolle ja ennen salia. Luultavasti kärry täyttyy myös muutamasta extempore-ostoksesta, mutta koetetaan pitää järki päässä ja kukkaronnyörit tiukalla.

Tänään herkkuhimo pääsi yllättämään, ja kanadalaisen Rocky Mountain Chocolate Factoryn putiikin tullessa vastaan ei voitu vain ohittaa sitä - varsinkaan, kun oviaukossa tarjolla oli vaahtokarkkisuklaata. Kauppa pursusi toinen toistaan kutsuvamman näköisiä sukulaateja, ja pitkän pohdiskelun päätteksi valittiin Marian kanssa omamme viikonlopun herkuiksi. Tyyristähän tuo oli, mutta minkäs teet ja kerrankos sitä. Tai no, ehkä tässä tapauksessa useamman kerran, ei nimittäin tainnu jäädä viimeiseksi visiitiksi. ;)

Tästä eteenpäin koetan panostaa ruuanlaittoon ja terveellisempiin välipaloihin, jotta salilla tehty työ näkyis joskus vatsan alueellakin. :D Nautiskelusta silloin tällöin en silti aio luopua, croissantkahvit tai maapähkinävoisuklaaherkku-Reeset on ihan must kun oikein herkkuhammasta kolottaa, haha.

Long day behind

Kolmas viikko ihan kohta pulkassa, ja huomenna taas kympit paukkuu! Jäljellä "enää" 70 päivää, kyllä aika kuluu hurjaa vauhtia. Kohta jo 1/3 takanapäin! Samalla tuntuu kuitenkin paljolta tuo tj70, siinähän ehtii vaikka mitä. :) Sen sijaan Iiron tänne tuloon ei ole enää kahtakaan viikkoa, oon niiiin innoissani! Tää päivä tuntui erityisen pitkältä ja pitkästyttävältä iltavuoron takia, mutta niin sitä taas vaan selvittiin. Tosin jos metromatka olisi ollut yhtään pidempi, olisin varmaan nukahtanut kesken matkan, hah. Ilma oli taas kivasti viilennyt iltaa kohti ja koska en millään jaksanut kiskoa mukana olleita tuulihousuja enää kesken matkan jalkaan, koitin välttyä paleltumiselta juoksemalla ikuisuudelta tuntuvan kadun (tunnetaan myös nimellä Alcorn Avenue) puolivälin paikkaille. No, ehti ne jalat sitten kuitenkin kylmettyä siinä loppumatkan aikana. Ai että tuntui hyvältä päästä sisälle lämpimään, kerrankin jopa meidän kellarissa sijaitseva keittiö tuntui muka lämpöiseltä.

Nyt tässä siis valmistaudutaan niin henkisesti kuin fyysisestikin huomiseen aamuvuoroon. Herätys puoli 7, ja täällä kello näyttää jo yli yhtätoista. Ois siis varmaan syytä asetella tietsikka pöydälle, tuijoteltava hetki ruudun toisella puolen nukkuvaa rakasta ja painettava pää tyynyyn. Huomenna viikon vika työpäivä, tj70-päivä, salipäivä, sekä Essin ja Marian eka baarireissu-päivä! Toisin sanottuna; hyvä päivä! Mitä parhainta perjantaita myös teille, ja rentouttavaa viikonloppua sekä hiihtolomaa niille, jotka sen tänä viikonloppuna aloittavat. :-)

Thankful

Aamu ei lähtenyt parhaalla mahdollisella tavalla käyntiin. Tajuton väsymys, epäselvyydet työpäivän kulussa, turhautuminen joidenkin ihmisten käytökseen tai ihan vain olemukseen, stressi siitä ehdinkö saada lounaan tilattua ajoissa vai joudunko kituuttamaan köyhillä eväillä...joo-o, alkupäivä täynnä enemmän ja vähemmän negatiivisia juttuja. Jotain kuitenkin tapahtui. Mun talvilomaviikko varmistui ja saan viettää ainakin ensimmäisen viikon Iiron kanssa tiiviisti hänen tänne tullessaan. Tässä vaiheessa päivän arvosana nousi roimasti. 

Työpäivä saatiin pulkkaan, laahustettiin lumisateessa bussiin ja näin tutulla asemalla pois - edessä salitreeni. Tsemppaava pt ja typerät läpät sai entistä paremmalle tuulelle, ja kun portaiden kulkeminen sekä ylös että alaspäin tuntui aivan liian haastavalta, tiesi treenin menneen perille. Salilta hymy korvissa subwayasemalle, ja päivän kulku oli muuttunut täysin. 

Asemalle tultua kuulin melkeimpä jokapäivä asemalla hengailevien katu- tai tässä tapauksessa metroasemasoittajien soiton, ja tämänkertainen artisti soitti ja lauloi varsin hyvin. Laulua jäi mielessään oikein kuuntelemaan, vaikka samalla suuntasin hetken mielijohteesta aseman SecondCupiin. Tsekkasin valikoiman ja tilasin extemporena mustikkaskonssin. Maksaessa pyysin kassatytöltä apua kun en itse ollut varma minkä arvoisia kolikoita lompakossa pyöri, ja vaihdettiin hymyt. Olin jo kävelemässä kyseisen kahvilaketjun logolla koristettu paperipussi kourassa kohti metrotunnelia, kun käännyinkin äkkiä ympäri. Raotin lompakon vetoketjua, kävelin määrätietoisesti metroasemasoittajan eteen ja pudotin muutaman kolikon kitarakoteloon. Vastapalkkioksi sain hymyn ja lukea soittajan huulilta "Thank you". Nyt kuulostaa jo varmasti ärsyttävän yltiöpositiiviselta, mikä on mun kohdalla ainakin aikaisemmin ollut varsin epätodennäköistä, mutta metroa odotellessa viheltelin ja tunsin niin suunnatonta tyytyväisyyttä ja onnellisuutta. Tuhansien kilometrien päässä rakkaista ja tutusta, ihanasta kotimaasta, tunsin taas kerran jotain vetovoimaa tätä paikkaa kohtaan.  

Pääsin kotiin, huikassin heipat takaisin vuokraemännälle ja kysäisin, oonko saanut sattumoisin postia. Porukoilta oon odottanut lehtitoimitusta jo viikon verran, Iiron kirjettä suunnilleen yhtä kauan. Eteisen pöydällä oli paketti jonka kerroin olevan luultavasti vanhemmiltani. "You know what...this is from my boyfriend," totesin innosta sekaisin luettuani lähettäjän nimen, En malttanut oottaa paketin avaamista, koska olin tosiaan olettanut saavani sen kirjeen. Taas kerran sain kuitenkin yllättyä mun rakkaan kekseliäisyydestä ja vaivannäöstä. 

Mä sain kirjeen. Luin sen ensimmäisenä, niinkuin kirjekuoressa pyydettiin. Kyyneleet nousi silmiin Tyhjäsin pahvipakettia sydän pamppaillen. Tunsin vaan suunnatonta rakkautta, tunsin olevani niin etuoikeutettu. Ehkä onnellisimmaksi mut sai paketista löytyvä nalle, joka tuoksui Iiron hajuvedeltä. Miten toisen tuoksua voikaan kaivata näin! Välillä tuntuu, että en mä ansaitse tätä kaikkea enkä näin ihanaa miestä. Haluan olla aina vain parempi tyttöystävä, ja just tuossa vitsailtiinkin aiheesta. Ollaan nimittäin kovia kilpailemaan keskenään, ja sanoin että tässä asiassa - nimittäin toisen huomioimisessa - saakin kilpailla. Joten Iiro, kun luet tämän (koska tiiän että kuitenkin sen teet), niin kuule. Oon ihan tajuttoman onnellinen ja kiitollinen susta. <3 

Oon myös kiitollinen tästä mahdollisuudesta, jonka oon saanut. Saan viettää unohtumattomat kolme kuukautta toisella puolella maailmaa saaden uusia kokemuksia ja oppien uusia asioita itsestäni ja ympäröivästä maailmasta. Kaiken sen jälkeen mua odottaa kotimaassa ihana perhe, rakastava poikaystävä ja monta huippua ystävää. <3 

Tänään menen hymyssä suin nukkumaan. 

Freezing cold

En tosiaan meinaa uskoa, että tässä elellään jo kolmatta viikkoa Toronton hyisessä talvisäässä. Aika on vaan kulunut jonnekin sinne rättiväsyneiden aamujen, kahdeksantuntisten työpäivien ja nopeasti ohi vilahtavien iltojen lomaan. Oon onneksi saanut iltoihini mieluista sisältöä, sillä viime viikolla nappasin itseäni niskasta ja suuntasin työmatkan varrelta löytyvälle GoodLife Fitness -salille. Sain reilun tarjouksen 3kk:n jäsenyydestä, johon sisältyisi koko nelikerroksisen kuntosalin ja kaikkien ryhmäliikuntatuntien vapaa käyttö sekä 4 x PT:n ohjaus, joista viimeinen käytetään huomenna. Oli mielenkiintoista saada tietoon oma rasvaprosentti, terveyteen liittyvät uhat, ja terveydentilani mukainen ikäni, jota en aiemmin ollut edes ajatellut! Pääsin myös näkemään 3D-mallin itsestäni nyt sekä itsestäni 3kk:n päästä, hui. Suomeen palatessa pitäisi olla sitten lisää lihasmassaa, mutta samalla tiukemmassa kunnossa. Katsotaan miten käy, mutta tosissaan tässä ollaan sitä ainaista kesäkuntoa kohti porskuttamassa! Palataan aiheeseen myöhemmin. :)

Viime aikoina täällä on paukkuneet kunnon pakkaset ja on hytisty kylmästä, johtuen osittain tästä kovasta vinkasta mikä tuolta Ontariojärveltä kaiken järjen mukaan puhaltelee. Toissaviikonloppuna oltiin tosiaan kiertelemässä kauppoja ja pyörittiin keskustan liepeillä muun muassa etsien tietä CN-towerin juurelle. Sitä ennen ihasteltiin kauniita rakennuksia ja ainakin meikäläinen katseli katkerana, miten pariskunnat luisteli ja söpösteli keskenään City Hallin edustan kentällä.

Suomalaisten, mm. Viljo Revellin suunnittelema Toronton kaupungintalo "City Hall", sekä yksi varsin kylmissään hytisevä suomityttö.

 Palellutettiin käsiämme näpsien kuvia jokaisesta kiinnostavasta kohteesta, ja lämmiteltiin Starbucksissa kuumien kaakaoiden (ja ehkä maailman parhaalta maistuvan banaani-suklaamuffinin!!) voimin.

Ja löytyihän lopulta se CN-towerikin! Kun vihdoin päästiin kuvailemaan aitiopaikalta, hoksattiin olevammekin vähän liian lähellä, sillä eihän tuo yli 500-metrinen rakennus meinannut millään mahtua kuvaan kokonaisuudessaan. Lisäksi näkyvyys oli tosi huono, joten kuvista ei tullut niin hyviä kuin toivottiin. Saatiimpa nyt kuitenkin matskua, mitä verrata sitten keväämmällä napattaviin kuviin - voi olla sää ja maisema hiukan toisenlaisia!

Viime sunnuntaina real feel olikin sitten peräti -39 astetta, ei tuntunut aiemmat pakkaset enää juuri miltään. Täytyy myöntää, että hieman meinasi tulla kylmä. Toppapuvulle tuli siis käyttöä ja hyvin sen kanssa pärjättiinkin, ainoastaan otsan ja nenän väliin jäävä alue (= ainut osa kehosta mikä ei ollut turvassa tuulelta) meinasi paleltua. Paikallisten mukaan kylmin päivä pitkään aikaan, ja tuskin tulee enää tänä talvena vastaavaa.

Kylmästä ilmasta huolimatta ollaan saatu nauttia auringonpaisteesta ja huomaa, että kyllä se kevät sieltä vielä saapuu. Ennen kevättä saapuu kuitenkin jotain paljon odotetumpaa, nimittäin mun oma rakas sieltä Atlantin toiselta puolen! En vieläkään meinaa uskoa tätä todeksi, kuinka joku voi olla valmis uhraamaan niin paljon toisen ihmisen tekeen? Oon etuoikeutettu ja maailman onnellisin, että mulla on tällainen mies. <3

First time Downtown

Voi huhhuh mikä vastoinkäymisten päivä, mutta siitä lisää myöhemmin! Mutta niin sitä vaan kummasti kaikesta selvitään, vaikeuksien kautta voittoon! Nyt palataan kuitenkin viime sunnuntaihin ja mun sekä Marian ensimmäiseen visiittiin Toronton keskustassa. 

Matkattiin tutulta Summerhillin metroasemalta subwaylla kohti keskustaa Queen Stationille saakka, jossa jäätiin pois, käveltiin portaat ylös ja - tadaa, siinä se oli! Ihan ku mulle tehty ostoskeskus, täynnä toinen toistaan kutsuvampia vaatekauppoja ja pikkukahviloita. Ah, tää oli rakkautta ensisilmäyksellä. <3 

Swarovskin liikkeen nähdessä mun silmissä kiilui kuvitteelliset timantit, ja ihan itsenikin yllätin sillä reaktiolla, minkä ylemmästä kerroksesta hohtava "Michael Kors" sai aikaan. Victoria's Secret yllätti hintatasollaan, joka ei ollutkaan lähelläkään sitä mitä oletin. Iloinen yllätys siis! Forever21 oli toinen positiivinen yllättäjä, täynnä mun tyylisiä vaatteita. Kiertämättä jäi vielä useampi liike, yhtenä niistä Niken putiikki. Löysin jo aikaisemmin tästä lähempää Niken uutuuksia myyvän urheiluvaateliikkeen, ja oisin kovasti tahtonut tehdä visiitin tähänkin. Katsotaan, jos tulevana perjantaina tai viimeistään seuraavana maanantaina ehtisi, kun kerta vapaapäiviä vietellään. :) 

Mieleen nousi jo monta tuliaisiksi vietävää ja itselle ostettavaa juttua, mutta koittaa nyt malttaa mielensä. Vastahan me tänne tultiin! Onneksi kiertely ja hypistely ei maksa mitään, ja sitä aionkin harrastaa aina vapaapäivinä tylsyyden iskiessä. Tai sitten suuntaan GoodlifeFitness-salille, josta myös lisää myöhemmin. Stay tuned!

- Essi